Wappuavaimet

Tämä on järjestyksessä toinen ulkomailla vietetty työväen juhla, ensimmäisen, Pariisissa vuonna 1998 vietetyn vapun jälkeen. Vuosien varrella kerääntyneen kokemukseni kunniaksi olen kerännyt muutamia ohjeita.

Vappua viettäessään kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin, juhlan onnistumista edesauttaviin asioihin:

• Jäsenten rentous ja sopiva irrottelu takaavat paremman suorituskunnon. Kireää polvilumpiota voidaan irroittaa nivelsiteistä esimerkiksi liukastumalla hallitusti satunnaisen teron lattialle matkaansaattamaan pitkään sylkeen. Suorituksen jälkeen liikuntavälineiden huolto voidaan suorittaa pyyhkimällä hylat pois keittiörätillä. Tarvittaessa pelivälineitä voidaan lopuksi huoltaa raikastamalla niitä naisten Fii-deodorantilla. Myöhempi liikkuminen on syytä suorittaa taksilla. Parhaat urheilulääkäripalvelut on tarjolla Särkänniemen liikuntapuistossa.


• Liiallinen kireys esimerkiksi stressin aiheuttamana voi näkyä myös kasvoista. Parempi juhlia rennosti eikä otsa rypyssä! Otsanahkaansa voi siloitella myös itsehoitona ns. lasipöytäskalpeerauksen avulla. Sijoittaudutaan tarkistelemaan maailmaa lasikantisen pöydän alta. Tässä vaiheessa on syytä muistaa desinfioida ympärysalue etanolilla. Noustaan ylös reippaasti ja kursailematta, ja muistetaan osua otsalla pöydän terävään reunaan. Vielä hieman liimaa terveyskeskuksesta ja voilá: ihosi uusi ilme kestää jopa vuosia!


• Tasapaino- ja lihasharjoitukset voidaan suorittaa esimerkiksi saunomisen yhteydessä lihasten ollessa jo rentoina esimerkiksi kerrostalon ikkunasta roikkumalla. Liikunnan tuomaa riemua ja yhteisöllisyyttä voit helposti kokea kunhan ikkuna sijaitsee siten, että myös muut taloyhtiön asukkaat pääsevät seuraamaan näytöstä, ehkä jopa kameroiden kanssa. Lämmitä vielä vaikkapa talon naisväen mieltä järjestämällä ekstraa: esittele esimerkiksi reaktionopeuttasi kaatumalla leikkimielisesti kohti pöydänkulmaa (kts. edellinen kohta, mutta materiaalina tammi tai tumma mahonki), mutta väistä viime hetkellä ja ota kaatumisen paino vastaan etuhampailla. Hauskaa leikkimielistä jekkustelua!


• Joskus ulkoilma ja juhlamieli saattavat kuitenkin johtaa huomion herpaantumiseen. Huomion palauttamiseksi hyvänä keskittymisharjoituksena voidaan järjestää akrobatiaesitys, jossa avustaja lähettää leikkimielisesti sinut ja itsensä painiotteella asfalttiin. Muista olla kohtelias ottaessasi painonne vastaan, koska avustajallasi on jo kädet täynnä töitä sinua sitoessaan. Asfaltti on kova alusta, joten kannattaa pyrkiä tuomaan ensimmäisenä maahan jokin luinen osa, kuten esimerkiksi otsa. Kun olet näin kasannut taas ajatuksesi, voit viettä kuulaan keväisen yösi päivystysklinikalla muiden suviyön huumaannuttamien runosielujen kanssa!


• Valitsit minkä tahansa edellisistä harjoitteista, muista kuitenkin hemmotella itseäsi ihohoidolla. Helpoin tapa imeyttää proteiinia ihoosi on sijoittaa sängyn tai sohvan viereen vaikkapa raikas kebab-annos johon sijoitat kätesi ennen levolle käymistä. Konössiöörien tiedetään käyttäneen tätä menetelmää hoitaessaan kehonsa herkimpiäkin alueita.

Näitä miettiessä tuli mieleeni, että viime vappuna oli aivan poikkeuksellisesti helvetin hauskaa. Onko siitäkin kulunut aikaa jo vuosi?

Kanadassa ja sen etelänaapurissa konstaillaan, joten paikallinen työväen juhla ajoittuu syyskuun 1. maanantaihin. Seuraava paikallinen pyhäpäivä on Victoria Day, 22. päivä toukokuuta. Tänään en ole nähnyt muuta juhlintaa kuin töistä puolen yön aikoihin palatessani kaksi nuorta miestä, jotka leikkivät jonkinlaista kanadalaista käänteistä littaa ajaessaan kolmatta miestä takaa metalliputkien kanssa. Useamman korttelin matkan jälkeen ne lopulta luovuttivat ja alkoivat huutamaan tämän perään jotain josta en saanut selvää. Nuorisolla sitä riittää energiaa, aina vauhti päällä!

Huomisen mies

Velipoika bongasi Seattlen Sci-Fi-museon matkamuistomyymälästä täydellisen T-paidan. Muitakin asiantuntijoita oli ollut liikkeellä koska jäljellä oli valitettavasti ainoastaan kokoa puolijoukkueteltta olevia paitoja. Juliste löytyi mm. täältä.

Kapteeni Tulevaisuus on perin viileä kaveri. Kuvan hienoutta tarkisteltaessa voisi erehtyä luulemaan piirtäjän hieman liioitelleen mutta toisaalta, onhan kyseessä sentään huomisen mies. Ehkä parempi nimitys olisi ollut Kapteeni Lähitulevaisuus, mutta kyllä tämäkin minulle kelpaa.

Oikeasti, mitä yksityiskohtien täydellisyyttä. Ainoa oikea tapa lopettaa iso hali puolikkaan sipulin ja valkohain risteytyksen kanssa on ampua sitä sädepistoolilla silmään samalla kun pitää muodollisesti pätevää naiskolleegaansa tiukasti kädestä kiinni. Naisen ilmeestä ei oikein selviä, kumpaa kilpakosijaa hän enemmän pelkää.

Taidan lähteä perjantain kunniaksi kuuntelemaan miltä Glasgowin pojat kuulostavat noin livenä kun kerran tarjottiin ihan ilmaiset liput. Muistakaa, että live on toisin päin kirjoitettuna evil ja kun sen eteen lisää kirjaimen 'd', siitä tulee devil, itse vanha vihtahousu. Sellaista se rokkimusiikki on.Vaikka ei se FF niin erityisesti edes rokkaa.

Seuraavat kuusi kuukautta

Matkaraportti odottaa virkeämpiä aikoja ja antaa tietä kanadalaisen veroilmoituksen täytölle. Olisin maannut vielä tämänkin päivän palautumassa isännöinnistä, mutta nyt ne kaverit joita vieraani eivät koskaan ehtineet edes tapaamaan tulivat vuoroin kolkuttamaan ovelle. Olivat järjestäneet oikein konferenssin spekuloidakseen olenko enää elävien kirjoissa, mutta itäeurooppalainen osasto osasi kokemuksen syvällä rintaäänellä arvioida mistä hiljaiselossa ja ihmisten välttelemisessä on perimmiltään kysymys.

Raakalaismainen professori tarjosi jatkoa työsuhteelle joten ihan vielä ei tarvitse miettiä mitä sitä tekisi isona. Tarjouksen lakoniset perustelutkin osuivat kohdalleen: sopimukselle ei suinkaan tarjottu jatkoa siksi että olisin tehnyt niin hyvää työtä, vaan ihan rehellisesti siksi, että olisi vaivalloista etsiä joku toinen henkilö jolle osoittaa nyt saamani teollisuusrahoitus. Niinpä suurempi kysymys kuuluu, jatkuuko akateeminen maistoon puksuttelu edelleen British Columbiassa, vai pyrinkö siirtämään luuni kohti Quebecin provinssia kuten alunperin oli tarkoitus. Edellinen noudattaisi jo tutuksi tullutta vähemmän vaivan prinsiippiä, mutta jälkimmäinen matkaansaattaisi kaltaiseni yliopistomaailman janoisen Gary Grandin jälleen kohti uusia seikkailuita. Kuten toinen vieraistani totesi: "Sinun on täytynyt olla tosi pitkään nörtti että olet päässyt tuollaiseen asemaan!"

Niinpä.

Hurja luonto

Vieraat on viimeksi nähty olosuhteisiin nähden kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa kun jätin heidät Vancouverin lentokentälle. Oletettavasti he ovat tällä hetkellä jo palanneet New Yorkiin. Ainakin vieraiden kuosi oli parempi kuin mitä Suomesta lähtiessään: ymmärtääkseni isoon omenaan luvatut tuliaiset oli armottomissa läskeissä heivattu taloyhtiön roskalaatikkoon mitä aidoimmassa "Roudasta Rospuuttoon"-hengessä ennen herrashenkilön x-asentoon sammumista, mutta lentoasemalta kohmelossa ostetut ruisleivät ja salmiakit nököttävät nyt kiltisti pöydällä syömistään odottaen. Kyllä minä perkeleeni kesytän -- minä ajan pääni jäädyksiin!

Jaksoin yllättävän monta päivää pettää itseäni ja näytellä omaksuneeni aktiivisen länsirannikon elämäntyylin, kunnes lopulta hyväksyin tosiasiat ja aloin ns. vetää. Pahoittelen vielä jälkikäteen sitä jupinan, narinan ja moralisoinnin määrää. Elimistö huutaa hoosiannaa.

Enemmän tai vähemmän kronologinen matkaraportti, tai rapsa kuten sitä leikkimielisen viileästi olen nähnyt kutsuttavan, on luvassa kuvamateriaalin kera läheisessä tulevaisuudessa. Luvassa viiltävää analyysiä mm. Seattlen, Vancouverin ja Victorian yöelämästä.

Nyt lukittauduin kämppääni ja välttelen kaikkia sosiaalisia kontakteja ainakin huomiseen saakka.

Avunhuuto

Ne makaavat huoneeni lattialla puoleen päivään, alkavat sitten juomaan kaljaa, tupakoivat ja vittuilevat.

Nahkat tulloo

Kanadalainen pääsiäinen on ohitse ja valitettavasti en ole hullua hurskaampi siitä, miten tätä herramme ylösnousemuksen juhlaa täällä päin maailmaa vietetään. Väänsin töitä perjantaista sunnuntaihin, mutta ilmassa ei ollut etenemisen riemua vaan pelkkää mustaakin mustempaa turhautumista teknisten ongelmien kanssa ja pään hakkaamista päin betoniseinää. Jotain hyvääkin moisesta syntyy aikaiseksi, nimittäin se että kun joka päivä harmittaa joka tapauksessa niin perkeleesti, niin alituisen Bacchuksen palvomisen sijaan olen purkanut harmitusta salilla. En tiedä kumpi on parempi ratkaisu, myöntää raakalaismaiselle professorille ettei työkaluni rakentaminen edennyt käytännössä lainkaan kuluneen viikon aikana, vai valehdella että vietin virkistävän pääsiäisloman akkuja lataillessa. Jälkimmäinen selitys ei sekään erityisesti auta, koska kirjoitushetkellä kahta ruhoa siirretään New Yorkista kohti Vancouveria. Luvassa on runsaan viikon mittainen isännöintirupeama ja totta puhuen juuri nyt tuntuu siltä että voisin aivan hyvin heittäytyä matkaoppaaksi iljettävälle velipojalle ja kapteeni Haydaylle.

Sain lainattua Ottomaanilta vuodesohvan josta rakennan pariskunnalle rakkauden pesän. Kuulin ilmastotieteilijältä että Slovakiassa oli ennen wanhaan tapana juottaa pikkuvauvoille oopiumilla tms. humehilla terästettyä maitoa, jotta piltit pysyisivät laskemassa lampaksia ja talon väki ehti raatamaan pelloilla pidempään. Jos nämä piltit eivät pysy hiljaa, voin yrittää juottaa niille väkijuomia, mutta pelkään pahoin että ne viinaratit vain innostuvat moisesta ja naapurissa asuvat kiinalaiset tytöt tulevat taas hakkaamaan ovea ja implisiittisesti uhkailemaan erinäisilllä kung-fu-liikkeillä (kuten tiedämme, kaikki kiinalaiset osaavat kung-fua ja muuttuvat vanhemmiten filosofeiksi). Edellisen kerran hyökkäys tapahtui toissaviikonloppuna kun erehdyin keskustelemaan huoneessani kanadalaisesta työnhausta mahdollisesti liian suurella äänellä. Ovi oli toki kiinni mutta olihan kyseessä sentään lauantai-ilta ja kellokin kävi jo kohti puolta yötä.

Työnhausta puheenollen, eksoottinen Intian-setä paljasti Microsoftin tarjoaman peruspalkan suuruusluokan vastavalmistuneelle, ilman työkokemusta opiskelijarekrytoinnin kautta sisään otetulle maisterille.

Kävin katsomassa Googlen rekrytointivideota enkä ollut erityisen vakuuttunut. Oli niin energistä, ja nopearytmistä ja dynaamista ja mukavaa. Haastatteluvideosta päätellen Googlella on töissä ainoastaan nuoria naisia jotka harrastavat joogaa ja syövät luomuruokaa. On sievää ja kaunista ja päiväkotia ja kaikki istuvat jumppapallojen päällä. Oikein kaksitoista viikkoa saivat äitiyslomaa ja kukkia työnantajalta. Ne kersatkin leikkivät niillä jumppapalloilla. On tosi ihqua kun on tehnyt vuoden töitä Gmailin eteen ja sitten bileissä tapaa ihmisiä jotka kertovat käyttäneensä sitä sähköpostien kirjoittamiseen.

Tänään haistatin työnteolle ja väänsin itseni tämän kauden päättäjäisiin Cypress Mountainille. Kun tähän mennessä olen laskenut kerran intermediate-rinteen läpi, nyt auringon paistaessa laskin tuoreella lumella toistakymmentä sinistä rinnettä läpi ja pari mustaakin. Sitten petti selkä ja jalat viimeisellä runilla ja takaraivoa ja niskaa jomottaa vieläkin fantastiset voltit kantin haukatessa täydessä vauhdissa lunta ja lähettäen kelvottoman tielleen.

Päiväni linkkiblogina

Vaikka olen jaksanut säännöllisin väliajoin kuvailla kuinka turvallinen ja steriili kaupunki Vancouver on, kyllä täälläkin aina välillä sattuu ja tapahtuu. Huumeveikot varastavat polkupyöriä minkä irti saavat ja tämä ongelma heijastuu kampusalueellekin koska Wreck Beach vetää kesäisin erinäisiä hylkyjä puoleensa, myös sellaisia jotka eivät tyydy pelottelemaan turisteja maidonvalkeilla pakaroillaan (jotka löytyvät vasta kuvia muistikortilta purettessa).

Länsirannikon muotihuumeeksi on muodostunut metamfetamiini. Meth on speeding tai pirin poltettava "kristallisoitunut" (so. Crystal Meth) muoto, jonka valmistaminen erittäin helppoa ja halpaa, ja joka on halvempaa ja vahvempaa kuin esim. esktaasi. Tai kuten CBC:n artikkeli toteaa, kuusikymmentä prosenttia Kanadassa valmistettavista synteettisistä huumeista on metamfetamiinia ja ainetta valmistetaan erinäisissä autotallilabroissa ympäri kaupunkia. Saamani käsityksen mukaan metamfetamiini on vielä suositumpaa maaseudulla jossa kokaiinin kaltaisia high society -huumeita ei niinkään käytetä. Artikkeli mainitsi vielä erikseen huumeen suosion homoyhteisön keskuudessa.

Eikä rikas isäukkokaan aina ole hyväksi, kuten UBC:n tietotekniikan osastolla opiskeleva undergrad oppi karumman kautta kun aseistautuneet miehet kidnappasivat hänet. Viikon jatkuneiden etsintöjen jälkeen tilanne päättyi lopulta massiiviseen satojen poliisien suorittamaan rynnäkköön. Opiskelija missasi kevään viimeiset tenttinsä ja esitti vienona toiveenaan että hänelle järjestettäisiin erillistentit. Kaikenlaisilla verukkeilla kotipuolessakin opiskelijat pyrkivät saamaan erikoiskohtelua osakseen, mitenkähän osastoneuvosto suhtautuisi tähän kyseiseen tapaukseen?

Kiireisten ammattilaisten on vaikea tavata potentiaalisia kumppaneita, ja internetin deittipalstoihinkin tuhrautuu luokattoman paljon aikaa. Niinpä täällä suuressa maailmassa toimii erinäinen määrä aiheeseen erikoistuneita toimistoja jotka ylläpitävät profiileita ja järjestävät sokkotreffejä asiakkailleen, kohtuullista korvausta vastaan luonnollisesti. Toinen suosiota kasvattava konsepti on pikadeittailu jossa valittu, yleensä kymmenen naisen ja kymmenen miehen joukko henkilöitä kutsutaan high end -klubille, ja jokainen mies käyttää kahdeksan minuuttia jokaisen naisen seurassa. Toisaalla julkaistiin tutkimus pikadeittien toimintamekanismeista. Professori Wiseman valistaa meitä toteamalla, että huonoimpia keskustelunavauksia ovat olen tietojenkäsittelytieteen tohtori ja paras kaverini on helikopterilentäjä.

Näillä brittiläisillä tiedemiehillä on muutenkin enteellisiä nimiä. Kukapa ei silloin tällöin miettisi kuinka mukavaa olisi päihtyä ilman että maksa piippaa ja kanuuna vaivaa aamulla. Ei hätää, psykofarmakologi David Nutt Bristolin yliopistosta on ottanut asian hoitaakseen.

Ja vielä lopuksi: suursuosikkini, kazastanilaisen tähtitoimittaja Boratin opettavaisia videoita löytyy YouTubesta. Hauskana yksityiskohtana muistan katselleeni pätkää jossa Borat esittelee kazakstanilaisen kotitilansa, vaimonsa, rakastajattarensa ja vuohensa. Huoneessa olleet romanialaiset älähtävät jotain jonka kääntyisi suomeksi muotoon "mitä ttua?". Koska virallinen Kazakstan ei ollut erityisen ilahtunut Boratin luomasta "kazakstan-kuvasta", kyseinen pätkä oli jouduttu kuvaamaan Romanian maaseudulla. Ja jotta kazakstanilaisia keljuttaisi vielä enemmän, jopa heidän ärtymyksensä on muuttunut ilahduttaviksi kotisivuiksi.

Paikallistietoutta

Sydämeltään kanadalaisen ilme ei värähdä kun puheeksi tulee seuraava 1200 ihmisen pitäjä Newfoundlandissa, hän ei veistele vitsejä eräästä toisesta Saskatchewanilaisesta kylästä, ja hän kykenee ääntämään erään kolmannen kaupungin nimen ilman vaikeuksia.

Motiivihierarkian pohjalta

Aloitetaan positiivisesti: löysin flickr:in edellisvuoden loppupuoliskolla pällistellessäni Kolibrin Vancouver-kuvia, ja eilisen ensimmäisen koeajon perusteella se toimii vallan mainiosti. Olen tietenkin perhekameralla varustautunut välimallin kuvaaja joka ei osaa edes photoshopata otoksiaan, mutta voin silti tuupata joitain matkan varrella muistikortille tallentuneita räpsäisyjä streamiin. En itse asiassa muista milloin viimeksi olen törmännyt yhtä hyvän tuntuiseen ilmaispalveluun, joka ei ole Googlen tarjoama.

Googlesta puheen ollen, työtoverini pääsi juuri kyseiseen puljuun tekemään väitöskirjaansa. Onnekas kakkiainen. En kylläkään ymmärrä, miten väitöskirjan voi tehdä toteuttamalla Firefox-selaimeen javaskriptit Pythonilla korvaava mekanismi (käärmefanina toki kannatan ideaa lämpimästi), mutta ehkä ymmärsin jotain väärin. Asiaa selittänee se, että teknillistieteellisellä puolella keskimääräinen suomalainen diplomityö ei vastaa akateemisilta meriiteiltään paikallista gradua, mutta toisaalta suomalainen väitöstyö olisi keskimäärin vaativampi kuin paikallinen väitöstyön versio. Tarkennan asiaa hieman ettei jäisi kuvaa oman hännän nostamisesta.

Monelle opiskelijalle riittää kandintyö (BSc) ja gradstudentiksi ryhtyminen gradua (MSc) varten on jo selvä askel ylemmille portaille: jopa kolmasosa (suhde otettu vuoden 1999 tilastoista ) heistä jatkaa aina väitöstyöhön asti. Virallisten tilastojen mukaan 35.000 kandia kohden on vain 7.000 maisteriopiskelijaa. Maisterintutkinto tehdään pääsääntöisesti tutkijaputkessa ja niinpä maisteriopiskelija tuottaa tyypillisesti ainakin yhden, usein useammankin tieteellisen julkaisun. Toisaalta väitöstyöhön asti kulkeva tutkimus jatkaa melko tarkkaan jo maisterintyön määräämässä putkessa. Tämä jako näkyy myös opetuksessa: käytännössä kaikki maisteritason kurssit ovat tutkimusluonteisia seminaarikursseja, ja toisaalta kandit eivät opiskele seminaarikursseja. Lukemalla erään toisen työtoverini kirjoittamia epävirallisia ohjeita tietotekniikan osaston maisteriopiskelijoille saa kuvan joka vastaa hämmästyttävän paljon Piled Higher and Deeper -sarjakuvassa kuvattua maailmaa.

Edellä olevia tilastoja etsiessäni törmäsin yllättävään ja mielenkiintoiseen faktaan: [UBC] Ranks ahead of the Massachusetts Institute of Technology and Stanford University in US patents filed and startups formed per US$100 million of research funding.

Muuten hiustenleikkuusta ei ole erityisen positiivista raportoitavaa. Nilkka on ollut jo kaksi viikkoa arka ilman mitään selvää ja järjellistä syytä. Aamuinen urheilusessio meni kehnosti ja huomasin keränneeni 10 paunaa ihraa vuoden vaihteen jälkeen. Pukuhuoneessa astuin silmälasieni päälle ja ne ovat vinossa. En saanut vieläkään otettua esille työsopimukseni kohtaloa raakalaismaisen professorini kanssa. Juuri kun olin pääsemässä takaisin flow-tilaani, työtoverini pelmahti paikalle ja molotti arabiaa ensin puhelimeensa, sitten Skypeen ja lopulta huoneeseen tupsahtaneelle vieraalleen tunnin verran putkeen. Kun jatkuva huutaminen loppui, jostain ilmeistyi kuution kokoinen Doritos-säkki; rapinan ja maiskutuksen sekaisen äänimaiseman puolesta oli kuin olisin istunut yhdeksän teini-ikäisen saartamana toimintaelokuvan ensi-illassa. Mun henkinen kasvu ja oman identiteetin lujittaminen hankaloitui ihan tavattomasti. Painuin Collegeen tekemään töitä ja lupasin itselleni ottaa asiat stoalaisen tyynesti. Mutta sitten iPodini ääni alkoi pätkimään ja sen sisältä alkoi kuulumaan saattohoidosta kertovaa kolinaa. Tipahdin kerta kaikkiaan pois elämysprosessieni keskiöstä.

Miten mä nyt tuotan elämyksiä ja vapaudun normeista?

HyrysysyR

Lauantai-päivä sujui leppoisasti Vancouverin kiinalaiseen kaupunginosaan tutustuessa, sekä Vancouverin kansainvälisen autonäyttelyn tarjontaan tutustuessa. Edellistä on tituleerattu Pohjois-Amerikan toiseksi suurimmaksi chinatowniksi, mikä ei ole yllättävää kaupungissa jossa kolmannes ihmisistä puhuu kiinaa äidinkielenään. Ilmeisesti muistini pätkii, koska Toronton kiinalainen kaupunki aikoinaan tuntui jotenkin paljon... autenttisemmalta. Toisaalta, matkaseuralaiseni karttoi Hastingsin aluetta niin määrätietoisesti, että suurin osa pällistelystä tapahtui vain ja ainoastaan Penderillä. Vakuutteluni edellisen kadun turvallisuudesta menivät harakoille, sillä kun pysähdyimme lukemaan Lonely Planetia, parin metrin päässä äijä tuuppasi fiksiä suoneen. Onhan tässä kaupungissa se synkempikin puolensa. Pällistelin, vierailin kiinalaisessa puistossa ja vedin suht' laadukkaan dim sumin puhtaasti kiinalaisten valtaamassa ravintolassa.

Autottoman elämäntyylin kannattajana en kuulu varsinaisesti autonäyttelyn kohderyhmään, mutta onnistuin bongaamaan siellä ihan näyttäviä vaunuja. Nopeasti arvioituna näyttelyn kaksi pääkohderyhmää koostuivat keski-ikäisistä, mahakkaista äijistä sekä nuorista lippalakkipäisistä teineistä tyttöystävineen. En ole hetkeen aikaan nähnyt yhtä montaa vakavasta liikalihavuudesta kärsivää naisihmistä (yleensä Jerry Springer -show'sta tutulla tavalla heidän poikaystävänsä olivat huomattavan laihoja) tai takatukkaista liiveillä varustettua miestä. Oli joukossa myös japanilaisia tyttöporukoita ja harmaahapsisia varttuneempia pariskuntiakin.

Yleisesti UBC:lla huomaan, että opiskelijoiden -- tai paremminkin heidän vanhempiensa -- tulotaso vaihtelee melko radikaalisti. En muista, että tamperelaisten yliopistojen parikymppiset opiskelijat olisivat ajelleet kaksipaikkaisilla avomersuilla kuten paikalliset (yleensä japanilaisen näköiset) nuoret tekevät. Opiskelijakapakan miesten huoneen seinässä Mazda kehottaa nuoria miehiä hankkimaan auton "jolla saa", eli MX-5 avoauton (Suomessa ovh. 30000+€); UBC:n gradstudenteille luvataan tuhannen dollarin alennus. Läheisellä opiskelijaparkkipaikalta löytyy tavanomaisempien katumaastureiden (Hondan CR-V on paikallinen kansanauto, Toyotan RAV4 on vähän prameampi versio) mm. Hummer H3, Porche 911 ja useampi Jeep. No, olihan mm. myyttisellä "hokkeri-Vesalla" ikivanha karvalakki-Porsche (924?) Mikontalon pihalla (puhumattakaan erään 35-vuotiaan tekniikan ylioppilaan taksimersusta), mutta silti.

Japanilaiset autot olivat vahvasti edustettuina, ja Suomeen verrattuna ainakin Honda ja Subaru ovat selvästi suositumpia. Lisäksi japanilaiset sisarmerkit Acura (Honda), Infiniti (Nissan) ja tutumpi Lexus (Toyota) olivat esillä. Kahta edellistä en muista Suomessa nähneeni, mutta etenkin Acura näkyy katukuvassa.

Amerikkalaiset autot luottavat muotoilussaan mahdollisimman machoon ja mahtailevaan tyyliin, kun taas ei-amerikkalaiset autot ovat selvästi sirompia ja elegantimman oloisia. Keskusteltaessa ihmisten ja lehtiä lukiessa tuntuu siltä, että kanadalainen yleisö kuolaa saksalaisten autojen perään ja hankkii japanilaisia autoja; henkilökohtaisesta mausta riippumatta ihmiset tuntuvat yleisesti pitävän amerikkalaisia autoja halvemmista hinnoista huolimatta laadultaan ja tekniikaltaan alempiarvoisina.

Tuning-osasto oli... no, Pimp My Ride mutta oikeassa elämässä. Pyysin seuralaistani ottamaan kuvan itsestäni valtavan alumiinivanneseinän edessä mutta kuvat epäonnistuivat. Näin jälkikäteen harmittaa koska kohderyhmän maneereja matkimalla olisin saanut aivan loistavia kuvia aikaiseksi; paikalla pyörivä yleisö ja myyjät eivät tuntuneet olevan erityisen ilahtuneita pellen eleistäni.

Autot oli myös jaettu neljään osaan: vapaasti räplättävät, lukitut, aidatut, ja aidatut ja kaitsijalla varustetut. Kallein ensimmäiseen ryhmään kuuluva auto johon sain ruhoni raijattua oli Mercedes CLS 55 AMG V8 Kompressor 5.5l 476bhp. Mainion oloinen hyrysysy ja hinta muistaakseni vain $135.000(CAD) plus verot. Halvimmat Porchet ja halvin Bentley kuuluivat seuraavaan ryhmään. Kun mentiin astetta ylöspäin vaikkapa Aston Martiniin, kalliimpiin Porscheihin tai Lotuksiin, päästiin kolmanteen luokkaan. Neljänteen luokkaan kuuluivat kalleimmat Ferrarit, Rolls-Roycet ja näyttelyn kalleimpana vaununa Lamborghini Murcielago Roadster, käytettynä vain $445.000(CAD).

Blogiin postaamisen sijaan päätin koittaa Flickriä kuvien lataamiseen. Albumi löytyy osoitteesta http://www.flickr.com/photos/28835433@N00/sets/72057594103305274/.

Öyhöraportti

Niin se aika vaan naskahtaa, kuten Pohojanmaalla sanottaasii. Tämä oli viimeinen kevätlukukauden opetusviikko UBC:lla ja sen kunniaksi läheiselle urheilustadionille pakkautui noin 15000 aloittelijaa Arts County Fair-festivaaleille juomaan kaljaa ja kuuntelemaan musiikkia. Vaikka kärsin vieläkin armottomasta kanuunasta (*) viime keskiviikon johdosta, mielessäni kävi raahautua paikalle ja katsoa paljonko riemua näistä paikallisista opiskelijoista irtoaisi. Itsestäni on aika tietenkin jo jättänyt, mutta joka tapauksessa ajatus moisesta massasta möliseviä noviiseja ei erityisesti innostanut. Kun lopulta päätin seitsemän aikoihin lähteä katsastamaan tapahtumaa, törmäsin O'Canada-ilmiöön: kinkerit loppuivat kahdeksalta illalla. Tämä ei yllätä maassa jossa lauantai-iltana baarin sulkeuduttua supermarketit ovat vielä auki ja päätepysäkiltä kotiin kävellessään näkee uimahallin olevan täynnä iloisesti polskivia terveitä ihmisiä.

Yliopistokylässä tämä Kanadan suurin opiskelijatapahtuma näkyi lisääntyneenä määränä kovaäänisiä röökaavia tyttöjä jotka näyttivät minun silmiini huolestuttavan paljon 16-vuotiailta. Ehkä ne olivatkin, tiedä häntä. Kävellessäni takaisin kohti Collegea kymmenen aikoihin juhlinta näkyi katukuvassa siten, että uimastadionin aukiolle kaahasi seitsemän poliisiautoa. Todennäköisesti ne tulivat noutamaan sitä opiskelijaa, joka silminnäkijän havainnon mukaan oli virtsannut julkisella paikalla. Tai kuten kyseinen silminnäkijä jatkoi, koko kampusalueella vallitsi kaaos, anarkia ja epäjärjestys! Omalla tavalla jatkuva sireenien ulvonta johon yhdistyi erinäisistä rakennuksista kuulunut hälyttimien pärinä muodosti ihan vaikuttavan äänimaton. Vielä nytkin kuulen rannalta kantautuvaa mölinää.

(*) Keskiviikkona oli Collegen virallinen kevätpäivällinen, jonka kunniaksi vedin viheliäiset läskit, synkistelin ja haastoin riitaa kuten asiaan kuuluu. Koska kanuunassa kuuluu tehdä oikeita asioita, ajoin Paolan ja Tibin lentokentälle, suoritin taskuunperuutuksia ja raahasin edellisen 200 paunan painoisia matkatavaroita pitkin poikin terminaalia ja pelkäsin turvamiehiä. Istuin Starbucksissa imemässä frapuccinoja verensokeria paikatakseni ja mietin, pitäisikö minun kehottaa häntä esteettisistä syistä niistämään nenänsä, mutta en halunnut sen olevan viimeinen asia josta hän minut muistaisi. Niinpä hypistelin hänen lahjaksi saamansa lelumajavan pohjassa törröttävää pesumerkintälappua ja huomasin suureen ääneen ilmoittavani majavan ahterista roikkuvan wc-paperia. Onneksi en sentään toteuttanut edellisenä iltana hyvältä idealta tuntunutta jekkuani ja täyttänyt majavaa perunajauhoilla, kuten olin jo vahvasti aikeissa tehdä.

Takaisin ajaessani luulin että on perjantai ja unohdin mennä päivälliselle. Ihmiset osoittelivat ja puhuivat selän takana. Sosiaalinen paine ja häpeä opettavat elämään ihmisiksi.

Tytöillä on rillu

Törmäsin Ihmissuhteet-blogin kautta Marianne Valolan "Naisten päivä"-tekstiilimallistoon. Helposti innostuvana ihmisenä riemastuin ajatuksesta kirkkovenekuosilla varustetuista patalapuista, eivätkä piirakkakuosinen esiliina tai pussilakanakaan vaikuttaneet hullummilta. Päätin ilahtuneisuuden tilassa lähettää edellä mainitun linkin välittömästi eteenpäin valitulle joukolle Collegen pohjois-amerikkalaisia asukkeja. Naispuolisia sellaisia, tietenkin.

Tämä aamuna istuessani täyteen aamiaispöytään sähköpostin vastaanottanut teksasilainen kielitieteilijä herkesi ihmettelemään pöydän toisesta päästä, mikäli mahdollisesti lähetin hänelle väärän linkin. Hän kun ei ole niin vaatteiden perään, vaikka tuo koppakuoriaiskuvio olikin ihan veikeä -- ja hän ei myöskään oikein ymmärtänyt mitä tekemistä koppakuoriaisilla -- vai olivatko ne sittenkin rapuja -- oli rumien puheiden kanssa. Tuijottaessani häntä suu auki tajusin astuneeni merkityksien miinaan, mutta toisin kuin Korkeajännityksen proverbiaalisella saksalaissotilaalla, minulla ei ollut mitään paikkaa mihin pötkiä pakoon.

Heikensin asemiani entisestään piirrellessäni sormellani kirkkovenettä ilmaan ja tivaten vierustovereiltani mitä ihmettä tämä symboli muka sitten heidän mielestään tarkoittaa. Kukaan ei tietenkään ymmärtänyt mitä ihmettä hourin. Rimpuilin itseni syvemmälle epäkoherenssin juoksuhiekkaan höpisten jotain naisten anatomiasta ja seksin puutteesta ja eikö teillä muka ole sellaista symbolia ja in Finland wii häv this ting koold zöözpout -- epämääräinen hiljaisuus muistutti ala-asteen voimistelutuntien permantokokeesta. Seison peräkkäin aseteltujen patjojen pimppi edessä, patjojen molemmilla puolilla seisovat vihaamani luokkatoverini rivissä kuin pimppi Horst Wessel -nuoret hiiskumatta odottaen pimppi eskaloituvaa nöyryytystä jonka alkoholisoitunut liikunnanopettajani orkestroi PIMPPI!

Hiljaisuus. Kielitieteilijä purskahti täyteen nauruun tajutessaan viimein mitä yritin selittää ja etenkin huomatessaan tilanteen koomisuuden. Muut tuijottivat kielitieteilijää ja minua, edelleen autuaan epätietoisina käymämme keskustelun kontekstista, mutta varsin tietoisina aihepiiristä johon olin lopulta päätynyt.

Paikatakseni tilannetta lähetin alkuperäisen sähköpostin vastaanottajille uuden, hyvin kautta rantain kulkevan selvityssähköpostin. Tarkemmin ajateltuna -- siis uuden sähköpostin lähettämisen jälkeen -- tajusin juuri lähettäneeni puolituntemattomille ihmisille kolmen kappaleen mittaisen tiedonannon jonka keskeinen sisältö voidaan tiivistää lauseeseen "kankaassa on pimpinkuvia". Joku erehtyy pian luulemaan minua pakkomielteiseksi.

Lähetin sen sähköpostin aika monelle ihmiselle. pimppi.

Uskonnon tieteelliset ihmeet (se nyt vain on niin)

Poiketessani paikallisessa ylioppilastalossa nappaamassa libanonilaisen swarman lounaaksi, satuin törmäämään egyptiläiseen postdociin jonka kanssa jaan huoneeni. Hän oli ottanut päivän vapaaksi ja oli jakamassa aulassa UBC:n muslimiopiskelijoiden järjestön puolesta Koraaneja ja erinäisiä esitteitä. Koin poliittisesti viisaaksi ottaa vastaan tarjotun "lyhyt kuvitettu johdanto Islamin ymmärtämiseksi"-lehdykän. Niinpä voin tässä tarkistella tieteellisiä todistuskappaleita sille, miksi Koraani ei ole ihmisen vaan Jumalan sanaa.

Arkkienkeli Gabriel paljasti Koraanin Profeetalle, joka opetteli tämän ulkoa ja saneli avustajilleen. Tästä eteenpäin muslimit ovat opetelleet Koraanin säkeistöt ulkoa, joten yksikään sana ei ole muuttunut ajan kuluessa: Koraani on todellakin Jumalan sanaa kirjaimesta kirjaimeen. Koraani on 1400 vuotta vanha, mutta mainitsee lukuisia faktoja jotka vasta nykyajan tiedemiehet ovat onnistuneet selvittämään. Tämä todistaa aukottomasti, että Koraanin täytyy olla kirjaimellisesti Jumalan sanaa, eikä sitä suinkaan kirjoittanut Profeetta tai hänen apulaisensa.

Esimerkiksi Koraani toteaa täysin yksikäsitteisesti:

"We created man from an extract of clay. Then We made him as a drop in a place of settlement, firmly fixed. Then We made the drop into an alaqah [leech, suspended thing, and blood clot], then We made the alaqah into a mudghah [chewed substance]... [Koraani 23:12-14].

Kuten voidaan havaita, ihmissikiö ja iilimato ovat muodoltaan hyvin samankaltaisia, ja lisäksi aivan kuten sikiö saa ravintonsa äidin verenkierron kautta, myös iilmato ravitsee itseään verta imemällä. Toinen merkitys sanalle alaqah on "ripustettu", mikä kuvaa sitä kuinka sikiö kiinnittyy kohtuun. Kolmas merkitys, verihyytymä kuvaa veren suhteellisen suurta määrää alkiossa.

Toinen kehitysvaihe, mudghah, tarkoittaa kirjaimellisesti "pureskeltua ainetta". Kuten havainnekuvasta voidaan todeta, sikiö ja pureskeltu purukumi näyttävät hämmästyttävän samankaltaisilta. Kuinka lukutaidoton mies ilman tieteellistä koulutusta olisi voinut tietää tämän 1400 vuotta sitten? On vain yksi mahdollinen selitys: Jumala paljasti tämän tiedon Profeetalle.

Kyllästyin lukemaan 70-sivuista lehdykkää pidemmälle, mutta siitä näyttää olevan saatavilla myös sähköinen versio (http://www.islam-guide.com/), jos jotakuta kiinnostaa.

Mietin mikä minua tässä erityisesti häiritsi, koska sinänsä tämä lehtinen ei eroa periaatteellisella tasolla vastaavan kaltaisista Jehovan todistajien tai mormonien jakamista huumorijulkaisuista, joita aina silloin tällöin innostuin ottamaan vastaan ja joiden sanomaa pohdiskelimme usein myös ystävieni kanssa—joskin ehkä hieman toisin kuin kirjoittajat olivat alunperin tarkoittaneet. Esimerkiksi Jack Chickin legendaarisen houruiset apokalyptiset visiot ovat populaarikulttuuria parhaimmillaan.

Sitten ymmärsin: vastaavankaltaisia, kristinuskoa käsitteleviä lehdyköitä ei yksinkertaisesti enää näy oikeissa yliopistoissa. Niiden käsittelytapa on yksinkertaisesti niin absurdi ettei muutamia yksittäisiä hourupäitä lukuunottamatta kukaan voisi ottaa niitä tosissaan. Eivät uskossaan vahvat veljet ja tyttäret niin tyhmiä ole, että sortuisivat samaan kuin mitä se helluntalaistäti aikoinaan.

Sen sijaan tuntuu jotenkin huolestuttavalta että tällaiset näennäisen täyspäiset mainstream-muslimit jakavat silmäänsä räpäyttämättä tällaisiä julkaisuja, ilmeisestikin edes ymmärtämättä että tämä lähestymistapa lähinnä käännyttää tieteellisen maailmankuvan ja sekulaarisen maailmankatsomuksen omaavat opiskelijat, sen sijaan että saisivat heidät ajattelemaan hengellisiä asioita. Samaan aikaan kuitenkin jokainen tapaamani muslimi opiskelee teknillistieteellisiä aineita. Jälkimmäinen vaikuttaisi olevan tietenkin luonnollista: tuskin kukaan kokee erityistä tarvetta lähteä Riadista tai Kairosta opiskelemaan naistutkimusta tai vertailevaa kirjallisuustiedettä länsimaihin — jos Jaakko Hämeen-Anttilaa on uskominen, he ovat joka tapauksessa sielukkaampia ihmisiä kuin maallistuneet länsimaiset kolleegansa.

Jos haluaisin kuulostaa alarmistilta, voisin jupista jotain siitä kuinka kovia aineita kuten tekniikkaa opiskelemalla saadaan työkalut todellisuuden manipuloimiseen ja muovaamiseen, ja uskonto puolestaan tarjoaa näkemyksen siitä, minkälaiseksi se todellisuus halutaan muokata. Koska en halua, en jupise; totean vain, että sille kymmenen hengen joukolle muslimeita jotka olen itse oppinut tuntemaan, yhtä poikkeusta lukuunottamatta heidän kulttuuriperimänsä näkyy ruokalajeina, juhlapäivinä, kirjallisuutena ja taiteena. Heille uskonasiat ovat yksityisasioita (no, muutamaa iranilaista agnostikkoa lukuunottamatta jotka ovat suoranaisella ristiretkellä [sic] islamia vastaan). Näytin päivällisellä parille heistä otteita kirjasta ja odotettuna tuloksena oli epäuskoinen silmien pyörittely ja mutinaa siitä kuinka uskonto kannattaisi pitää kaukana puhuttaessa tieteestä ja todellisuudesta. Nämä hihhulit kuulemma pysyttelevät yleensä omissa koraanipiireissään todistamassa voimallista sanaansa.

Tulin juuri Meksikoa käsitelleestä Where in the World –luentosarjan esitelmästä, jota oli seuraamassa joukko meksikolaisia naisia. Yleisön joukosta esitettiin kysymys siitä, kuinka paljon Guadalupen Neitsyen ilmestymisessä oli kysymys espanjalaisten pyrkimyksestä assimiloida atsteekkiuskontojen piirteitä kristillisiin perinteisiin. Yksi meksikolaisista naisista piti maltillisen mutta määrätietoisen luennon siitä, kuinka Jumalan Äidin ilmestyminen on fakta (sanaa "tiede" ei mainittu). Opin myös, että avokado tulee azteekkien kielestä ja tarkoittaa kivestä.

Kaltaiselleni sekulaarista kulttuurista — Suomi muuten oli listattu maailman 7. sekulaarimmaksi maaksi, Ruotsin pitäessä 1. sijaa — tulevalle agnostikolle uskonnon näkyvä rooli Kanadassa ja Collegessa jaksaa aina edelleen välillä hätkähdyttää, mutta olen pikku hiljaa alkanut havaitsemaan nyansseja konservatiivisten/vanhoillisten/ortodoksisten uskonnonharjoittajien ja sekulaarien tapauskovaisten välillä, oli kyse sitten kristinuskosta tai islaminuskosta.

Lasse

Kevään kunniaksi UBC:n ylioppilaskunta järjesti yhden Kanadan isoimmista opiskelijatapahtumista: Storm the Wall. Hollywoodista tuttu yhden käden nostotekniikka näyttää sittenkin toimivan ihan oikeassa elämässäkin. En tiedä johtuuko se kulttuurista vai opintojen maksullisuudesta, mutta kinkereille osallistuvat 7000 opiskelijaa eivät tamperelaiseen tyyliin juo kaljaa ja kyykkää vaan suorittavat neljän hengen joukkueissa triathlonin -- vaikkakin super-kevennetyn sellaisen: 200m uinti, 500m:n ylämäkijuoksun, 3000m:n maastopyöräilyn ja 1000m:n juoksun -- ja päättävät suorituksensa kapuamalla arviolta noin vajaan viisimetrisen muurin ylitse. Tapahtuma jatkui lähes koko kuluneen viikon.

Moiset fascistiset massatapahtumat eivät kuulu kaltaiseni Camel-miehen repertuaariin. Oikeasti kyse on tietenkin siitä, että kärsin alati vanhenemisen oireista. Tällä kertaa voi voi niin kolottaa toista nilkkaa, jopa niin paljon että paikallaanolon jälkeen jalka ei kanna painoa. Tämä voi olla todella myöhäinen rangaistus viimeisimmästä, blogissa raportoimattomasta lumilautailusessiosta, jossa ajoin ensimmäistä kertaa alas sinisiä rinteitä. Ikävä kyllä ottomaani ajoi liian lähellä takanani ja laski suoraan selkääni, jolloin lauta ja nilkka jäivät nipun alimmaiseksi. Tuolloin ei tosin sattunut kovinkaan paljoa, joten ehkä kipeytyminen on tullut juoksumatolla tai jossain. Hartioita särkee eilisen väännön jälkeen niin, että keskittymistä haittaa, mutta sain sentään ensimmäistä kertaa miesmuistiin taljalla selkään jotain tuntumaa. Lihashuoltoa harrastavat ainoastaan miehimykset, sellaiset jotka käyttävät kurkkunaamiota ja käyvät solariumissa. Ahdistaa, mutta minkäs teet: täytyyhän sitä modernin miehen olla savuton, urheilullinen ja itsestään huolta pitävä.

Kaksi viikkoa tämän merkinnän jälkeen voin ylpeänä julistaa, että tämä sivusto on ainoa koko internetissä ja näin koko universumissa kunnes toisin todistetaan, joka löytyy täsmällisellä haulla "pidän keskioluen mausta" ja "keskioluen maku miellyttää minua".

Työhaastattelu Pohjois-Amerikan malliin

Siitä, kun viimeksi olin varsinaisssa työhaastattelussa on jo seitsemän vuotta aikaa, ellei nyt Carnegie-Mellonin puhelinhaastatteluita lasketa mukaan. Niinpä olen mielenkiiinnolla seurannut Navjotin työnhakua entry-level tasoisiin ohjelmistoinsinöörin tehtäviin. Yrityksistä pienempi, Vancouverissa toimiva nyrkkipaja kysyi yksityiskohtaisia kysymyksiä esimerkiksi C++-nyansseista ("luettele kaikki tavat joilla const-määrettä voidaan käyttää", "kuvaa kuinka virtuaalitaulut toimivat") ja vaati kirjoittamaan toteutuksen valitulle lajittelualgoritmille. Ennen toisen kierroksen haastatteluita kandidaateille annettiin valitun järjestelmän kuvaus ja heitä pyydettiin rakentamaan yksityiskohtainen suunnittelu UML-kuvauskieltä käyttäen. Kolmatta kierrosta odotellessa.

Yrityksistä suurempi ja kiinnostavampi, suuri ja mahtava Microsoft puolestaan järjesti ensimmäisen haastattelukierroksen puhelimitse Seattlesta käsin. Puhelun yhteydessä käytettiin ilmeisesti jotain netmeeting-ohjelmistoa, jonka kautta kandidaatin tuli lähettää rakentamansa ohjelmanpätkät. Ilmeisesti kysymykset liikkuivat hieman yllä mainitulla tarkkuustasolla ja haastattelun tarkoitus oli ennemminkin karsia pois selvästi toivottomat tapaukset kättelyssä. Tämä varmaankin sopii Navjotille joka on nykyisessä työssään keskittynyt Visual Studion C#-kielen laajentamiseen Microsoftin tutkimuskeskuksen rahoittamana.

Nyt eksoottinen Intian-setä palasi takaisin Microsoftin 2. haastattelukierrokselta Montrealista. Mikäs siinä kun pulju maksoi kaikille työhaastatteluun kutsutuille ehdokkaille lennot, hyvän hotellin, ruoat ja päivärahaa. Päivän sessio koostui viidestä 45-minuuttisesta haastattelusta, joihin jokaiseen kuului "hyvä tyyppi"-jutustelun ja yleisen ohjelmistotuotantoon kuuluvan jutustelun lisäksi erilaisia kohtuullisen kiireellisellä aikataululla suoritettuja tehtäviä. Yleisestä mielenkiinnosta ohessa ne kysymykset jotka muistan kuulleeni eilen pöytäjalkapalloa pelatessani (en ota kantaa tehtävien vaativuuteen tai vaativuuden puutteeseen):

1. Kuvaa algoritmi joka ilmoittaa, yhtyvätkö kaksi linkitettyä listaa vai eivät.


2. Oletetaan lista jonka sisältämät alkiot voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Kuvaa algoritmi joka lajittelee listan näiden kategorioiden mukaisesti.


3. Oletetaan lista joka sisältää positiivisia kokonaislukuja nousevassa järjestyksessä. Palauta kaikki listan sisältämät alkuluvut.


4. Kuvaa algoritmi joka ratkaisee Sudoku-tehtävän.

Kuvattuja ratkaisuja käytiin tämän jälkeen läpi ja niille etsittiin elegantimpia tai paremmalla suoritusajalla varustettuja ratkaisuja. Nopeasti mietittynä kohdan 1 kysymys on kompa joka voidaan muuntaa yksinkertaisella lisäyksellä vakioaikaiseksi, ja kohta 2 olisi lineaarinen, mutta sen sijaan kohdan 3 suoritusaikaluokasta en nopeasti miettimällä saanut varmuutta. Argh, astuin alkulukuun, paras pötkiä pakoon!

Tuntuisi siltä, että viimeistä Sudoku-tehtävää ja aiemmin mainittua suunnittelutehtävää lukuunottamatta haastattelut ovat pikkunäppärillä tehtävillä kuorrutettua teknistä aivojumppaa -- ja muita hakijoita vastaan kilpailemista aikapaineen kanssa. Etenkin ohjelmointikielten nyansseista puhuttaessa juuri valmistuneet undergradit ovat varmaankin hieman kuin ylioppilaita, siis tietävät kaikesta kaiken. No, eihän noiden perusasioiden kaivamiseen kovin montaa tuntia mene, jos niikseen tulee.

Mutta minä olenkin suurten linjojen mies.

Kuvan iljettävä pesukarhu bongattu ikkunan alta sunnuntai-iltapäivällä.