Herttua viiksivahatuubi povitaskussa

Vietin kahden vuoden tauon jälkeen vapahtajamme atomikellon tarkasti ajoitettua syntymäjuhlaa kotimaassa. Nokialaisista hanoista ei kuulu avattaessa *prööt*, eikä niitä tarvitse myöskään maanitella toimmaan menetelmällä *hhnnnnggh* -- hhhNNNNGGGH* -- *pröt-pröt*. Omasta mielestäni tämä oli oikein vitsikäs lohkaisu, mutta tiputukseen joutuneet, pikkulapsiaan keskussairaalaan kiidättäneet ja koko perheensä kera sairastuneet eivät tuntuneet olevan huumorituulella. Suomalaisella vesikatastrofialueella hanat oli peitetty muovipusseilla, juomavesi pullotettu, suihkun jälkeen haistiin kuin oltaisiin sammuttu paikallisen uimahallin lastenaltaaseen, ja käsiä desinfioitiin kuin Egyptissä ikään.

Muuten meni ns. perinteisesti. Kuten kolme vuotta sitten, myös tänä vuonna ostin isälleni saman kirjan jonka tämä osti minulle. God Delusion sattui kuitenkin jo löytymään hyllystäni ja Terra Cognitan käännös on, kuten kyseisen kustantamon kirjat valitettavasti yleensäkin, juuri sitä: käännös, ei suomennos. Suoraan sanottuna, uskon itse pystyväni saman tasoiseen suoritukseen, jos käännöstyö olisi uskottu itselleni. Kirjan tekstistä on kadonnut Dawkinsin akateemisen kuivakka ironia sekä lähes brittiläisen sääty-yhteiskunnan kaikuja sisältävä sävy. Suomalainen vastine olisi kai yhdistelmä vanhaa kunnon kansakoulun opettajaa sekä narisevaa akateemikkoa. Nyt käännöstä selaillessa tuli samanlainen tunne kuin Pentti Perusinsinööriä lukiessa: teksti pitää kääntää päässään sana sanasta takaisin alkuperäiskielelle jotta käytetyn tyylilajin ymmärtää. Täytyy toivoa että jokin suuri kustantamo tekee kulttuuriteon, ostaa kirjan oikeudet ja käyttää oikeaa suomentajaa.

Palautin kirjan Akateemiseen kirjakauppaan ja vaihdoin sen kaikkeen kahteen kaupasta löytyneeseen englanninkieliseen versioon joita aion jakaa valituille henkilöille kahdella ehdolla: 1) vastaanottaja sitoutuu oikeasti lukemaan (tai päättämään olla lukematta) kirjan jossain rajatussa ajassa ja 2) vastaanottaja antaa kirjan seuraavalle lukijalle joka täyttää nämä kaksi ehtoa.

* * *

Joulupäivänä oloni oli niin kauan hyvä kun vielä uskoin menneeni nukkumaan hyvissä ajoin viideltä ennen ruotoista pitkäaikaiskälyehdokasta. Oikean asianlaidan paljastuttua Herra lisäsi tautia sen verran railakkaasti että tunsin pohjavirtamaisesti sovittavani jotain keskimääräistä niljakkaampaa syntiä. Luin loppujoulun lahjaksi antamaani Törkytehdas-kirjaa, jonka ylenmääräinen narkkaaminen ja irstailu jotenkin vähensi halua harjoittaa liioitellutta hauretta itse. Haureudesta puheen ollen, kaikki mausteet -kaapelitelevisiosta esitettiin hyvällä tyylitajulla siinä neljän maissa yöllä niin uskomattoman hienoa jynkkyä että pelkäsimme hyperventiloinnin ja naurusta ulvonnan herättävän isäpapankin unesta. Suorituksia olisi pitänyt saada kännykkäkameralla kuvattua, niiden hienoutta ei voi pukea kirjalliseen muotoon. Todellinen rakkaus on kyllä kaunista.

Muuten koko loma-aika on heitetty hukkaan. Reipashenkisen urheilun, kulttuurin harrastamisen ja itsereflektoinnin sijaan juopottelin ja porsastelin. Ainoa ei-juopoteltuja päiviä markkeeraava ero oli vähäisempi päänsäryn määrä. Edes työt eivät enää kiinnostaneet tarpeeksi että olisin saanut alakuloisen perseeni ylös sängystä torstaina tai perjantaina ennen kolmea iltapäivällä. Vannoin vielä muutama vuosi sitten, etten koskaan muutu niin vanhaseksi että ostaisin itselleni lentosukat tai kirkasvalolampun. Jälkimmäinen lähtee tilaukseen verkkokaupan kautta huomenna. Tätä synkkyyttä ei järjissään enää kestä.

Muita havaintoja: 1) huomasin pitäväni goa- ja psy-trancesta a'la Shpongle, Ott, Entheogenic ja 1200 micrograms, 2) Sohossa soi hyvä musiikki ja 3) Sohossa hyvän musiikin tahdissa hötkyessä silmälasien ottaminen pois päästä puettaessa villapaitaa päälle voi johtaa lasien tippumiseen lattialle, joka puolestaan vääjäämättä johtaa siihen että joku astuu niiden päälle ja ne hajoavat korjauskelvottomiksi -- tai paremminkin, muuttuvat monokkeliksi. And there ain't nothing as pretentious as a monocle. Olen lähempänä kuin koskaan mennä silmäleikkaukseen, vaikka pulitin juuri laseistani lähes 600 euroa.

Päätin lohduttaa itseäni materialla ja ostin kahvijauhattimen sekä eräässä naamakirjaprofiilissa mainostetun karvojenpoistolaitteen. Kahvijauhatin toimii, mutta en ole rehellisyyden nimissä maistanut eläessäni yhtään oikeasti hyvää kupillista pressokahvia eikä se päivä koittanut vielä tänäänkään, kaikesta säätämisestä huolimatta. Karvojenpoistolaitteen toimivuus testataan hieman myöhemmin. Sillä mikäli olet niin krapulassa että sinun on pakko tehdä muutos, mutta samalla et kykene liikkumaan asunnostasi ulos, on näinä moderneina aikoina suositellumpaa ajella kaljuksi ala- kuin yläpäänsä.

Lopuksi GIS-haaste: härskein suomalainen erisnimi. Toistaiseksi paras löydös on itsestäänselvä.

Asiasta ohi

Sporadisten nostalgian maininkien lyödessä monessa mielessä pieneksi käyneen saareni rannalle olen miettinyt ulkomailla vietetyn ajan arjesta puhdistettuja ansioita. Lainaan Uraaninorpalle osoittamaani kommenttia, vaikka sen konteksti on osittain jossain muualla.

Ihmisen ympärille tapaa ajan kuluessa kasautua osin tästä ja tämän valinnoista riippumaton sosiaalinen todellisuus. Ehkä todellisuuden perusoletukset syntyvätkin tosiasiallisesti tradition (esim. perheen, ystävien) kautta, mutta ne ja niiden määrittelemät roolit saattavat jäädä päälle siten, ettei niiden oikeutusta osaa enää kyseenalaistaa. Syntyy jonkinlainen traditioon perustuva virhepäätelmä: koska näin on aina ollut, näin on oltava; koska näin on oltava, näin on; koska minä sanon, koska minä olen sitä mieltä et cetera.

Sitten kun elää itselleen langenneessa, asetetussa tai itse asettamassaan roolissa, törmäys roolin ja pinnalle nousevan Itsen kanssa voi pillipiiparoida kokonaisten oravien armeijan marssimaan suoraan muuntajaan. Sitten ympärillä ihmetellään mikä sille nyt tuli, kun ei se ennen ole itsestään meteliä pitänyt ja kun mullakin olis hei ongelmia.

Ulkomaille muuttamisen hienoin puoli oli ehdottomasti mahdollisuus määritellä itsensä alusta ja kokonaan uudelleen. Kukaan ei olettanut sinusta yhtään mitään; sinä alat määrittymään hyvine ja huonoine puolinesi aikuisena, niistä lähtökohdista jotka sinulla nyt ovat. Se oli hyvä tilaisuus tutustua itseensä, omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksinsa, sekä havaita, miten muut ihmiset sinuun suhtautuvat ja sinut näkevät.

Ihmisillä on tapana huolehtia kauheasti siitä, mitä muut heistä ajattelevat, vaikka suurimman osan ajasta kukaan ei ajattele mitään. Harva meistä on oikeasti niin kiinnostava että muut vaivaisivat miettimään mitä se taas meni tyräämään. Päin vastoin, olemme liian kiireisiä miettiessämme itseämme että keskittyisimme muihin. Kuulin hiljan, että 30. ikävuoden ylittämisen hienoja puolia olisi kyky pikku hiljaa jättää tämä toisten mietteiden miettiminen hieman vähemmälle. Ajatuksen esittäjälle olisin voinut huomattaa, että tämä käytti suhteettoman paljon aikaa miettiessään nostaako 100€:n Bossin vyö tämän markkina-arvoa.

Sosiaalinen seurapiirikin muodostuu myös aika monen sattuman summana. Jos huomaa ettei keskimäärin jaa samoja kiinnostuksen aiheita tämän piirin kanssa -- tai ei halua enää jakaa, mutta on henkisen tai fyysisen tottumuksen kautta ominut ne -- asialle pitäisi tehdä jotain. Sosiaalisen verkoston tärkeä merkitys on yksi niistä arvoista, jota olen nyt oppinut arvostamaan. Sääli vaan, että kiinnostava sosiaalinen verkostoituminen tapahtuu yleensä opiskeluaikana jolloin tapaa luonnollisesti paljon ihmisiä ja jolloin on enemmän aikaa käytettävissään.

Loppujen lopuksi kysymys on vain Olavi Virran sanoin siitä, miten viikset sais kasvamaan. Lättähattu se kaikista voiton vei, huladublidublidublidubli-hei.

Matkakertomus III

Kuten aiemmin todettu, Hurghada on rakennettu vain ja ainoastaan turisteja varten. Käytännössä lähes jokainen paikallinen ihminen saa elantonsa turistien taskusta.

Norjalainen sukeltajaneito mainitsi käyneensä Hurghadassa syyskuussa 2001. WTC-iskun jälkeen turistit evakuoitiin viimeistä miestä ja naista myöten, ja esimerkiksi Norjassa matkatoimistot peruuttivat turvallisuussyihin vedoten matkat Hurghadaan usean vuoden ajaksi. Koko paikka muuttui aavekaupungiksi turistien kadottua. Tämä selittänee näkemämme valtavan kokoiset hotellien raadot, joiden rakennustyö keskekytyi vuosituhannen alussa eikä työtä koskaan jatkettu.

Syvällisen analyysimme perusteella paikka on jakautunut lukuisiin näkymättömiin reviireihin. Niin kauan kuin olet jonkun paikallisen liikkeenharjoittajan suojassa (ts. maksat tälle rahaa), sinua ei ahdistella. Kun poistut reviiriltä, muutut vapaaksi riistaksi. Pääkadulla pyörii hahmoja, joiden toimintalogiikka muistuttaa varhaisia 3d FPS-räiskintäpelejä: kenttä on täynnä inaktiivisia, paikallaan animoivia hahmoja, kunnes pelaaja (turisti) ylittää trigger linen jonka jälkeen hahmot lähtevät ohjautumaan kohti.

Tarkoituksenamme oli itse asiassa kerran pysähtyä ja antaa kokemuksen nimissä paikallisen käydä läpi myyntipuheensa: ystävystyminen, yhdessä syöminen ja juominen, whole nine yards. Sittemmin selvisi, että nämä myyjät ovat vain paikallisten putiikkien asialla. Länsimaisesta näkökulmasta ajateltuna olisin voinut hyvinkin poiketa muutamassa liikkeessä, ellei myyntitoiminta olisi ollut niin aggressiivista.

Oma lukunsa oli myyntitavaraansa eli epämääräisiä "papyrus"-kääröjä kainalossaan kannellut kaveri, joka ei mitä ilmeisemminkään ollut käynyt paikallista basaariakatemiaa. Tämä jokapäiväinen ystävämme hyppäsi tavanomaisen ystävystymisrituaalin (Hello my friend! Where do you come from?) ohi hakaten kyynärpäällään turistin käsivarteen ja heilutellessaan kädessään kolikoita, toistallen vihaisesti euros, euros, jota seurasi lähes välitön fuck you. Omalla tavallaan häkellyttävän tehokasta.

* * *

Valitsimme sukelluskeskukseksemme pohjoismaisen, hieman kyseenalaisesti nimetyn Colona Diversin (mm. keskuksen myymien shortsien lahkeeseen oli painettu ilmeisesti tilan puutteen vuoksi "Colon divers"). Putiikki sijaitsee hotelli Makawishin yhteydessä meren rannalla, jonne kolmannen päivän jälkeen saimme taksin jo alle 20 paikallisella punnalla. Ensimmäisen päivän 150 EGP oli ns. genuiinihinta, oppirahat jotka oli vain maksettava. Edelleenkin ihmettelen, miksei käyttämämme matkatoimisto vaivautunut mainitsemaaan mitään käyvistä hinnoista tai edes niiden suuruusluokasta, mutta hyvä näin.

Sukelluskeskuksen luotettavuutta nosti silmissämme mm. se, ettei meitä kahden ja kolmen vuoden tauon jälkeen päästetty veneelle, vaan ensimmäisenä päivänä suoritimme refresh-sukelluksen (mask removal, mask clearing, regulator recovery, etc.) Ironista kyllä, en ole vieläkään oppinut sukellusterminologiaa suomeksi, mutta ruotsiksi laitteiden nimet ovat jo hallinnassa.

Kolme kahden sukelluksen venepäivää olivat varsin onnistuneita. Rutiini veneessä toimimiseen syntyi kuin itsestään, merivesi oli riittävän lämmintä (yli 20-asteista -- huomasin sukelluslokistani että Vancouverin sukellukset tuli tehtyä parahultaisessa 6 asteisessa vedessä märkäpuku päällä, ilmankos kokemus oli lähinnä viheliäisen karaiseva), näkyvyys hyvä ja pohjassa nähtävää. Kolmannen päivän jälkeen lainaräpylät olivat syöneet jalkoihin sellaiset rakkojen ja haavojen kimaran että neljäs päivä mentiin puolella rullalla teippiä ja rehellisesti valkoiset tennissukat jalassa. Valkoiset tennissukat, jotka vedin käsittämättömästi mutta iljettävälle luonteelleni omaisesti märkäpuvun lahkeiden päälle ensimmäisen sukelluksen ajaksi. Totta kai juuri tuolloin mukana oli videokameralla varustautunut kuvaaja joka päivän päätteeksi myi osallistujille dvd:n. Vieläpä sen verran hienosti kuvatun, että olihan se pakko ostaa. Ensi kerralla mukaan lähtevät silti neopreenitossut ja avokantaräpylät, omat sellaiset.

Ixus-pikkupokkarilla ilman valoa referenssikuvista ei erityisen häävejä tullut, mutta muutaman syvän sinisen kuvan aion silti tunkea pällisteltäväksi. Näimme ainakin sinitäplärauskuja, mureenoita, leijonakaloja ja pallokalan. Tekisi mieleni suorittaa Advanced Open Water -kurssi vain sen vuoksi, että pääsisin ensi kerralla ns. edistyneempien sukeltajien joukkoon ja hienommille kohteille.

Keskus oli joka tapauksessa ammattimaisesti hoidettu ja hyvin varustettu, ilmeisen hyvin kannattava (omistivat mm. neljä isoa venettä) ja ohjaajat asiallisen rentoja. Voin hyvin suositella.

* * *

Ravintoloiden suhteen tahtipuikkoa löi 3. päivästä lähtien matkakumppanini eebenpuinen saluunanovi, mutta koitimme reissun aluksi ja päätteeksi muutamia paikallisia vaihtoehtoja. Paikallinen tarkoittaa tässä kontekstissa Hurghadassa sijaitsevia ravintoloita; kävimme syömässä Sakkalan lähikylässä kerran. Sakkalassa voisi ehkä olla parempi tarjonta, mutta en pidättelisi hengitystäni näitä kokemuksia odotellessain.

Suurin osa ravintoloista oli katastrofeja, kuten vaikkapa matkaoppaamme ranskalaiseksi fine dining -ravintolaksi tituleeraama "Chez Dominique"; en ole helsinkiläisessä kahden Michelinin tähden ravintolassa vielä käynyt, mutta tämä ravintola tarjosi ruokaa jonka olisin palauttanut Kesoilin huoltoasemalla takaisin keittiöön. Suurinta viihdettä tarjosi tarjoilija, joka ennen tarjoilun aloittamista katsoi asianmukaisesti tiukata, olemmeko vain ystäviä, vai peräti poikaystäviä ("friends -- or boyfriends?").

Se ainoa hyvä kokemus (minulle) oli libanonilaiseksi ravintolaksi itseään tituleerannut Mandarin, jonka palvelu oli erinomaista, ruoka ihan hyvää ja sishapiippu makoisaa (piippua tarjoili Mustafa the Sisha Man Luxorista). Koska matkakumppanini sai mitä ilmeisemmin tautinsa juuri kyseisestä ravitsemusliikkeestä, tätäkin paikkaa voi suositella vain varauksella. Se oli muuten ainoa paikka, jossa söi jollain lailla egyptiläiseen keskiluokkaan kuuluvan näköinen perhe -- ja perheen nuori vaimo oli muistaakseni ainoa Hurghadassa koko aikana näkemäni paikallisen näköinen nainen. Loppujen lopuksi Koftat, Shawarmat ja Kebabit olivat kuitenkin aika standarditavaraa.

* * *

Paikallisesta autoilukulttuurista tuli jo kirjoitettua, mutta sitä voisi luonnehtia vaikkapa sanoilla dynaaminen sekä väljillä toleransseilla varustettu. Jos auto pitää saada moottoritielle mutta liittymää ei löydy, sitten moottoritietä ajetaan vastaantulevien kaistalla, sopivasti torvea ja valoja käyttäen kunnes joku reikä betonimuurista löytyy josta pujahtaa oikealle puolelle tietä. Itse asiassa valojen ja torven käyttöön tuntuu liittyvät erittäin monimuotoinen kommunikoinnin kulttuuri, jonka avulla paikalliset käyvät jatkuvia neuvotteluita.

* * *

Paluulennollakaan ei myyty alkoholia. Vaikka baareista ja ravintoloista saakin alkoholia, paikalliset kaupat myyvät vain alkoholitonta olutta. Jos kokee halua tapailla matkan aikana esim. hotellihuoneessaan keskioluen alati raikasta makua, kannattaa maahan tullessa poiketa lentokentän kaupassa ja ostaa sieltä lavallinen tölkkejä mukaan.

Ottaen huomioon että kyseessä oli pääsääntöisesti iljettävä ravunpunaisten läskiään käristävien turistien lomakylä, humalaisia ihmisiä ei vastaan kulkenut. Muutamana yönä muutama suomalainen überkonkari toki piti älämölöään mutta korvatulpilla sekin hoitui.

Oma matkamme oli erittäin tervehenkinen. Kävimme parina päivänä juoksulenkillä, kävelimme kymmeniä kilometreja ja sukelsimme neljänä päivänä. Herätykset olivat niin aikaisia -- sukelluspäivinä kello 0645 ja kaksi viimeistä päivää kello 0300 jälkeen -- että olimme pääsääntöisesti punkassa jo kello 21 jälkeen. Puolen litran XO-calvadospullo kesti kahdelta mieheltä päivää vaille koko viikon.

* * *

Reissun ainoa oikea turistiohjelma oli päivämatka Luxoriin Kuninkaiden laaksoon ja Karnakin temppeliin. Tästä myöhemmin erikseen, kuten niitä kuviakin.

* * *

Summa summarum: Punainen Meri on oiva sukelluskohde ja Hurghada suhteellisen halpa tukikohta, mutta ehkä ensi kerralla voisimme koittaa silti Sharm el Sheikhiä. Thaimaata tämä ei silti voita, paitsi hinnallaan. Lämpimämmän ja kirkkaamman veden lisäksi Thaimaan puolesta puhuvat halvemmat hinnat, parempi siisteys, parempi ruoka ja kohteliaampi (vähemmän aggressiivinen) kulttuuri. Paikalliset sukelluksenohjaajat tosin olivat sitä mieltä, että Punaisen Meren floora ja fauna ovat Thaimaata kiinnostavampia. Kaltaiselleni diletantille tällä ei toistaiseksi ole väliä.

Yleinen vastuuvapauslauseke: Tämä ei ole asiatekstiä vaan diipadaapaa, kuten kuka tahansa lukutaitoinen nopeasti havaitsee.

Faaraon kirous

Hotellimme on mitä todennäköisimmin rakennettu jonkun ärtyisän sulttaanin tai peräti pikkufaaraon hautarauhaa häiritsemään. Jouduin ensimmäisenä päivänä antibioottikuurille ja kolmannen sukelluspäivän jälkeen puolet varpaistani on rakoilla, samoin molemmat kantapäät ja toinen jalansyrjä. Itämainen loitsu on loihtinut matkatoverini eebenpuisesta veräjästä vasinaisen saluunan oven jota yksi laatallinen Imodiumia ei ole kyennyt tulppaamaan. Tämä ja kuume jättivät diving buddyn lopulta laivalle 3. sukelluksen ajaksi, mistä todisteena oheinen kuva.

Naapurihuoneessa asuva sympaattinen vanhempi herrasmies Raimo suositteli viiden Egyptin-matkan aikana kokemuksella käyintiä paikallisessa apteekissa. Kuvausta elävöitti kielimuurit ylittävä pantomiimiesitys sekä saksalaisella pikkutarkkuudella suoritettu analyysi tautilajien välisistä eroista kopron koostumuksen suhteen. Raimo kävi myöhemmin esittelemässä juuri saamiaan peräsuoleen asennettavia ampulleja jotka "täyttävät potan viidessä minuutissa".

Sukellusohjaajilta kuulimme, että yllämainituista Imodiumeista ei ole kuin haittaa paikallisten vatsapöpöjen torjunnassa, samoin kuin kaikenlaisista maitohapposiedätyskuureista. Raimo oli oikeassa: paikallisista apteekeista saa Viagran, Cialiksen ja anabolisten steroidien lisäksi vihreitä pillereitä joiden tulisi parantaa turistin vatsa nopeasti. Nyt kello on puoli kymmenen ja diving buddy makaa sängyssä kaikkensa antaneena. Tämän seurauksena ainoa ravintola johon saan matkatoveristani seuraa on Hurghadan Hard Rock Café, jossa olen einehtinyt jo väsyneet kolme kertaa. Kaksi kertaa liian usein. Käsiä tulee desinfioitua niin että nahka lähtee.

Huoneeseen on ilmestynyt jostain äärimmäisen aggressiivisia hyttysiä vaikka kaikki räppänät ovat kiinni. Profeetta Nahkamedin kirous vaanii vaativana yllä.

Huomenna järjestyksessä kuudes ja seitsemäs sukellus (insallah) ja sunnuntaina päivän keikka Luxoriin (insallah).

Hurghada

Hurghada on läpi. Totta puhuen en ymmärrä miksi joku haluaisi viettää meren pinnan yläpuolella aikaa päivää enempää. Toisaalta, en ymmärrä "paratiisirantoja", sunnybeacheja enkä turistikohteita muutenkaan. Toisaalta, on lukuisia muitankin asioita joita en ymmärrä.

Apteekkeja on paljon, keskimäärin noin neljä kappaletta per yhdellä silmäyksellä saatava kokonaiskuva. Apteekeista saa mitä vaan, milloin vaan. Ilman reseptiä, rehelliseen nippuhintaan. Mikä osoittautuikin oikein hyväksi asiaksi heti saapumispäivän ehtoolla erinäisistä tarkemmin määrittelemättömistä syistä.

Autoilijat käyttävät torvea alvariinsa; taksit kalastellakseen asiakkaita, autoilijat varoittaakseen jalankulkijoita -- tai pikemminkin esittääkseen näin yleisen vastuuvapauslausekkeen kaahatessaan varsin etelämaiseen tyyliinsä kuolleisiin kulmiin -- ja noin ylipäätään vain tekemisen puutteessa. Mittaria ei saa matkatoimiston kehoituksista huolimatta päälle. Ensimmäiselle taksikuskille jouduimme pulittamaan 150 paikallista puntaa mitättömästä kyydistä sukelluskeskukseen, seuraavalle rattiniekalle saatiin jo pidempi matka tingittyä 40 puntaan, mikä on 5 euroa.

Vaikka tämä on todella off-season, kaduilla on silti päivystämässä lukuisia adjutantteja joiden pääasiallinen tehtävä on tiedustella kulkijoiden kansallisuutta. Nämä osaavat tunnistaa suomen kielen jo kaukaa ja sanoa muutaman sanan suomeksi genuiineille turisteille. Pääasiallinen harraste herrasmiehillä on vedota epämääräiseen kunniantunteeseen ja arvostella vastaantulijoita joko epäystävällisyydestä ja ylimielisyydestä, vihaisuudesta tai sitten syyttää heitä pelkureiksi. Muutaman kerran kohteliaan torjumisen jälkeen -- vetosin jopa egyptiläisiin tuttaviini ja kolleegoihin -- on parhaaksi havaittu keino ilmoittaa olevansa ahvenanmaalainen ja puhumalla norjalaisella aksentilla ruotsia. Tällä ostaa juuri sen verran aikaa, että ehtii liukenemaan paikalta ja välttelemään kättelyä, ja vain kuulemaan selkään huudettuja epämääräisiä ilmaisuja, jotka oletetusta kielestä riippuen sisältävät sanoja respect ja respektera.

Kaupungissa on lähes 25 astetta lämmintä, mutta paikalliset kävelevät silti toppatakeissa ja villaneuleissa koska on talvi. Kävimme juoksemassa 8+ kilometria (ensimmäinen kerta tämäkin, siis lomalla) ja kävelemässä noin 10 km.

Tästä eteenpäin tarkoitus on olla veden alla, lukuunottamatta päivää Luxorissa.

Kairossa olisi ollut mukavaa vetää settiä, mutta jää väliin.

Toistaiseksi parasta on ollut se, että lennolla ei tarjottu lainkaan alkoholia. Käytäntö, jonka soisi yleistyvän. Vaikka olen pitkiä mantereen välisiä lentoja lukuunottamatta yleensä nauttinut sen pikkupullon tai kaksi punkkua, saavutettu etu selväpäisten kanssamatkustajien kanssa oli enemmän kuin tästä luopumisen arvoinen.

Epookki

Tein neljätoistatuntisia työpäiviä pari viikkoa putkeen saadakseni ensimmäisen prototyyppini valmiiksi ennen huomenna alkavaa syyslomaa. Syyslomaa, jota minulla ei pitäisi edes olla. Olen koeajalla ja lomakertymäni ovat, no, niitä ei oikein ole. Se, että lähden viikoksi sukeltamaan Egyptiin ei varsinaisesti pehmitä ruoskalla selkää soittavaa riistäjää.

Kuten arvata saattaa, Yrityksen pikkujouluissa alkoi soppa maistumaan ja matkaansaatin jäätävät läskit. Matkaansaatin jotain muutakin: jätin nimittäin itselleni viestin tapahtumahorisontin tuolta puolen.

Ne vähäiset hetket jolloin itselläni on tarpeeksi aikaa ottaa kiinni hetkeksi pinnalle tulevista ajatuksista menevät nykyään hukkaan, koska en kanna kommunikaattoria enää mukanani. Ajatus ja sitä seuraava assosiaatioketju tulee enkä voi kuin tarkkailla sitä, automaattikirjoittaen kuin Ihme-Stevie ikään. N95:n näppäimistöllä ei pysy mukana. Minä olen parhaimmillaankin keskinkertainen tieteentekijä, mutta assosiointi on harvoja jotenkin toimivia avuja. Niinpä olen ottanut uudeksi tavaksi äänittää synkkiä yksinpuheluita kirjoittamisen sijaan.

Lauantaina löysin uuden äänityksen. Se oli tehty pikkujoulujen jälkeen, neljän aikoihin yöllä. Minulla ei ole tekohetkeltä mitään muistikuvaa. En itse asiassa ensin tunnistanut ääntäni, sitten luulin itse asiassa itkeväni -- kunnes ymmärsin että kyse oli vain pää jäässä olevan humalaisen sörsellyksestä. Iljettävää jaarittelua, toistamista, kiusallista jankkaamista. Ei tuollaista mongerrusta soisi kuulevansa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, kokemuksena.

En itse asiassa edes pidä sukelluksesta. Tai lumilautailusta. Ainoastaan haluaisin pitää.