keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Aamunkoi kuin toinen

Radio Peili kello 06.45. Kelloradio on aivan liian suuri ja sen taulu niin kirkasvaloinen, että se täytyy kääntää yöksi seinää kohti. Isä sanoi että tällä mallilla se huononäköisempikin pärjää.

Pitkä torkkukytkin katkaisee matalan miesäänen kesken tärkeän oloisen lauseen, vaikkei ylimääräistä aikaa olekaan. Kipeä kurkku, flunssa ehkä. Väsyttää edelleen, seitsemän tuntia ei riitä palautumaan yhdestä ainoasta tuopista ja parista lasillista punaviiniä.

Sänky on korokkeella. Sen yläpuolella spottivaloista yksi tähtää sängyssä makaavaa kasvoihin, kolmatta ei ole saatu vaihdetuksi. Käytävällä pyörän takakumi huutaa tyhjyyttään, on tehnyt sitä syksyn ensimmäisen räntäsateen jälkeen. Silloin se puhkesi viimeisen kerran, Tuulanhovin kohdalla. Pyörää talutettiin kymmenen kilometria pitkin meluisaa valtaväylää ja hiljaista Iidesrantaa. Maaliskuussa kumi on hoitamaton asiaa monien joukossa, jotka eivät suostu katoamaan eivätkä muutu hoidetuksi. Jossain siellä asia korjattaisiin heti tai se katoaisi. Mutta täällä ei käy niin. Vessassa on hädin tuskin tilaa istua.

Miksiköhän polkupyörää voi taluttaa vain vartalon oikealla puolella.

Lattialämmitys on pois päältä. Laatat tuntuvat kylmältä paljaille jaloille. Parta ajetaan ennen suihkua, ihon ollessa kuiva. Punaiset silmät: flunssa vaiko lisäpeitoksi laitetut kaksi päiväpeittoa, vaiko liian vähän unta. Kanadasta tuodut tipat olivat halpoja, mutta paahtoleivät jäävät pöydälle. Pitkäkärkiset nahkakengät ja villakangastakki, nuori ammattilainen; Haltin repusta huolimatta ovi avataan liikeluokkaan rientäville. Pieni ele, kallis lippu. Junia lähtee yhdeksän minuutin sisällä kolme: Pendolinot eivät toimi yhdistettynä. Kotimaan päivärahalla maksaa sämpylän, mutta liikeluokassa saa ilmaisen kahvin. Transtechin kaksikerrosvaunu lähtee meidän peräämme.

Tuoreimmat sähköpostit. Vii aar ön intternet komppani. Powerpoint-kalvoja. Änö söörvisiis komppani. Esityslista. Minut rekrytoinut työperäinen maahanmuuttaja siirtää EU-projektin workpackagen vetovastuunsa ja poistuu muonavahvuudesta.

Maaliskuun lopussa Ruoholahdessa tarjoillaan puuroa vielä yhdeksän jälkeen.

Tunnisteet: ,

lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Varastetut assosiaatiot

vaatteet haisevat viskille.

taskussani Lauran antama guatemalalainen kankainen rannekoru. rukousnauhana. lappu johon olen kirjoittanut “ajattele”, toinen taskussa, toinen jääkaapin ovessa. lattialla puoliksi poltettu piippu ja viskilasi. hupparini haisee viskiltä, olen tainnut kaataa sitä päälleni. hupsista.

tarkemmin ottaen koko läävä haisee mallasviskiltä. kalliilta single malt isle -viskiltä. laphroaig, väitöskirjani kiitetty kontribuuttori. grey goosekin on näemmä juotu.

arvelen yrittäneeni syödä huonolla menestyksellä. saariselällä sammuin makkara suussa samalla kun italian poika hoiti valaan kokoista kokkia naapurihuoneessa. ääntä lähti kuin puolivälieräottelun hävinneestä jenkkien jääkiekkojoukkueesta. what an idiot. en sentään nukkunut pitakebab tyynynä tällä kertaa.

taidan olla vähän hukassa. en taida olla ainoa. kaapissa on sentään brooklyn lageria. mielestäni juuri nyt kaljan juominen korkeakaulaisesta pullosta on kuuminta hottia. ne wirkkalan vai kenen ikinä suunnittelemat ruskeat pullot ovat vain tunkkaisia. viski ja vesi, kaljaa pullosta, näin pitää.

kangaskoru. jotain joka auttaa keskittymään olennaiseen. mutta avain pakoon on kovin, kovin lähellä.

sitäpaitsi viinanjuonti, kessuttelu, sihauttelu ja naiminen ovat perin asiallisia harrastuksia nuorelle miehelle.

yritän valita sopivaa brie-juustoa mutta en saa päästäni ajatusta jonka mukaan jonkun tulisi survoa nyrkki syvälle Matti Vanhasen eebenpuisen veräjään. taidan avata sen kaljan.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Kirjallinen sielunelämä ja muita probleemisikermiä

Neljäs ongelma on blogin henkilökohtaisuus.

Kanadassa minua suojeli tuhansien kilometrien etäisyys sekä suomen kieli, jolloin potentiaalinen lukijakunta ja ne ihmiset joista blogi kertoo olivat käytännössä pistevieras joukko. Nyt olen sen ryhmän keskellä, jos siis tätä joku enää edes lukee päivitysten muuttuessa yhä harvemmiksi ja mielenkiinnottomammiksi. En voi puhua parisuhteesta, koska toisin kuin eräs toinen (jatkuvasti tasoaan parantava) blogi hetki sitten, tätä blogia ei ole omistettu yhden suhteen ruotimiseen; en oikein voi puhua juopottelureissuista, koska niiden määrä on onneksi vähentynyt ja jos niitä on, niistä on vaikea kirjoittaa; en voi puhua kulttuurien kohtaamisista, kun lähipiirini on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täysin suomalainen. Blogin alkuperäinen tarkoitus, jota se palveli erinomaisen hyvin ja paikoitellen melko hauskallakin tavalla, oli vastata kollektiiviseen kysymykseen "miten menee", etenkin kun kirjoittamisen kontekstina oli pala maapallon toisella puolella sijaitsevaa maailmaa. Nyt Facebookiin voi kirjoittaa lyhyitä statusraportteja ja suorittaa kevyen tason virtuaalirapsutusta (Facebookin määrittelemättömän kokoisen otoksen mukaan olen kehnoa musiikkia kuunteleva viileä kusipää jonka kanssa on hauskaa matkustaa). Nyt arjesta on vaikea repiä erityisiä otsikoita, pitäisi kirjoittaa työstä tai elämän tarkoituksesta noin yleensä. Molemmat aihepiirit vaativat rohkeutta, aikaa ja tekevät minut suojattomaksi; edellinen vaatii lisäksi työtä ja kykyä erottaa julkinen ja luottamuksellinen tieto toisistaan.

Tätä rainaa oli kiva lukea vuosien 2005-2007 välisenä aikana. Pystyn palauttamaan mieleen ajatuksia, tunteita ja tilanteita, sellaisiakin jotka nyt tuntuvat jo kummallisilta. Tyhjän päälle joutuminen, sen huomaaminen ettei minulla ole ketään jolle puhua, sosiaalisen seurapiirin tyhjyys, tunne siitä ettei kukaan ole ottamassa kiinni jos kaadun. Ja toisaalta sen seurapiirin rakentaminen, uusien tuttavuuksien löytäminen, uusien läheistenkin ystävien saaminen. Ensimmäisen seurustelusuhteen aloittaminen toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa. Oman, sinänsä sujuvan ilmaisukyvyn rajallisuus kun mennään todella syvälle sävyihin, ja toisaalta se, ettei voikaan mennä korulauseiden taakse. Ihmissuhdedraamat, pettymykset, rakastumiset. Se on itselleni helvetin arvokasta.

Toivon, että Erityistutkijan myöhempiä vaiheita lukiessani (tuo olisi pitänyt muuttaa blogin nimeksi heti palattuani) saisin jotain samaa: miltä tuntuu palata takaisin sinne, missä on lähes koko elämänsä viettänyt. Missä kaikki on ahdistavan paljon kuin aina ennenkin, ulkoilmamuseo jossa mikään ei päällisin puolin näyttänyt muuttuneen puolentoista vuoden aikana. Missä sosiaalinen seurapiirini, niin mukava ja korkeasti koulutettu ja riemukas se onkin, kutoutuu baarielämän ympärille. Kun pysyväistilapäistä elämäänsä ei pysty enää perustelemaan, kun oma demografinen ryhmä seuraa samaa kaavaa pariutuen, rakentaen ja muuttaen ympäryskuntiin -- tai sitten muuttaen Helsinkiin, joka on alkanut omassa ankeudessaan näyttämään jopa kutsuvalta vaihtoehdolta, vaikka olen aina ollut sitä mieltä että mieluummin muuttaisi sitten saman tien oikeaan kaupunkiin.

Jotta pystyy kirjoittamaan, pitäisi olla periaatteessa tilanteessa jossa voi kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ilman että Outlookin kalenteri huutaa seuraavaa palaveria, työtoverit koputtavat ovelle, tai kämpäksi kutsutussa läävässä joka huutaa vastenmielisyyttään (sellaista jonka todellisista syistä en ole vieläkään selvillä). Pitää olla aikaa ajatella rauhassa, aikaa assosioida. Nyt, aamulla, töissä, 10km:n juoksulenkin jälkeen, vaikka tiedän että minulla olisi aivan helvetisti tekemistä, päätin kirjoittaa. Tämä teksti näyttää edes hieman sellaiselta jota lukemalla myöhemmin voisin yrittää palauttaa mieleeni miltä elämä näytti juuri tällä hetkellä. Silläkin uhalla, että näin kirjoittava ihminen ei vaikuta Menestyjältä (yksi monista lisäarvon tekijöistä jotka sai kuvitteli saavansa kaupan päälle Vancouverissa asumisesta -- ja päivän päätteeksi vain sillä mitä itse uskoo on oikeasti merkitystä, objective schmobjective reality).

(Sitten on vielä se, että vaikka N95 on puhelimena, korjaan multimediatietokoneena ihan jees, sillä, toisin kuin kommunikaattorilla, ei yksinkertaisesti pysty kirjaamaan ylös ajatuksiaan. Vaikkakin kun viimeksi käytin kokonaisen sunnuntain parisuhdeselvityksiin, tiedosto ja sen tulokset korruptoituivat. Sanojen merkityksestä päätellen elän aika akateemista elämää, näemmä. Ja itse asiassa se on helvetin jees.)

Kirjoittaminen puhdistaa. Ja sen jälkeen hävettää, hetken aikaa. Etenkin jos törmää ihmisiin jotka tähän silloin tällöin aikaansa tuhlaavat. Häpeä yksittäisistä kirjoituksista katoaa, häpeä elämän läpäisevänä turkkalaisena taustavireenä säilyy.

Ne kolme ensimmäistä ongelmaa?

Yksi ongelma on ollut se, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa kirjoittaa. Kirjoittamisen tulee tapahtua vapaaehtoisesti ja omasta halusta. Jos istun alas ja pakotan itseni kirjoittamaan, työn jälki on huonoa. Tästä ei makseta palkkaa, joten blogin elämän ylläpito ei voi perustua muuhun kuin omaan haluun ja vapaaehtoisuuteen.

Toinen ongelma on se, etten pidä asunnossani kirjoittamisesta. En näe ulos, minulla ei ole hyvää työpöytää, ei työtuolia, ergonomia on kehno. Vuodesohva on ihan laadukas mutta ei kovin mukava työn tekemistä varten. Läppäri lämpiää sylissä. En näe ulos muuta kuin taivasta ellen nouse seisomaan. Keittiön pöytä on vimpula ja tuolit, vaikkakin varsin laadukkaita, väärällä korkeudella ja huonolla työergonomialla varustettuja. Jos haluan ylipäätään kirjoittaa mukavasti, minun pitää olla töissä.

Kolmas ongelma on se, että nyt käytössäni on kaksi tietokonetta. Työläppärini ja siviiliäppärini. Niinpä samaan muistiinpanotiedostoon kirjoittaminen on hankalaa -- tosin aloin käyttämään Google Notebookia joka ratkaisee tämän ongelman mainiosti.

Tunnisteet:

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Kulutusjuhla

Kävin Piilaakson parhaaksi mainostetussa Fry´n elektroniikkapuodissa Palo Altossa taivastelemassa hintoja. Amerikan ihmemaassa on juuri nyt halvan dollarin ja alhaisen veroasteen vuoksi käynnissä noin 35% alennusmyynti. Nice.

Olen yleensä huono ostamaan roinaa nurkkiin, vaikka voinkin siekailematta sijoittaa rahaa soppaan ja muihin elämystuotteisiin. Säästin kerskakulutusjuhlat kuitenkin Seattleen asti, sillä Asok Navjot mainosti saavansa Microsoftin työntekijänä noin 10% lisäalennuksen paikallisista puodeista. Bellevuen ostarin Mac-kauppasta hihaan tarttui sittemmin MacBook Pron lisäksi pari iPodia tuomisiksi sekä kasa piuhoja ja adaptereita. Säästöä kertyi aika monen ulkomaanpäivärahan verran. Podit olivat noin 100EUR halvempia per kappale, kannettava yli 600EUR.

Toisaalta, paikallisen Anttilan eli Macy´sin vaateosaston sisäänkäynnin edessä oli automaatti kolajuomille ja vieressä automaatti iPodeille. Jos sattuisi jano yllättämään, kolan tai soittimen.

Navjotin kotiin tuli Economist ja nyt myös minun. Kun Aamulehden lahjaksi saamani määräaikaistilaus loppuu, voisin seurata Turun mallia ja tilata itselleni HBL:n. Sääli että siirryin Kona-kauteen, koska oikeasti HBL:n lukeminen Hervannan aamubussissa olisi ollut jotenkin vain oikein. Lehti tarjoaa hieman toisenlaisen projektion siihen, millaiset asiat voidaan Suomessa kokea tärkeiksi.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Muunneltu totuus

Siinä toisessa blogissa karonkan jatkoilla ne kaksi naista saunassani eivät olisi olleet pukeissa, vessassani eivät olisi koinineet jotkut muut ja viinojani ei olisi juotu, mutta mulla olisi muutenkin vähän liikaa tekemistä. Vaan nyt täytyy siivota koska viinapiru jo koputtaa ovella.

Näin muuten olen sitä mieltä, että mikäli otsikko ei assosioidu jalasmökkiin, on vika joko iän tai yhteiskunnallisten asioiden seuraamisen puutteessa.

Tunnisteet: