sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Dirk

Thistlegornin hylkyä pidettäneen yhtenä parhaista sukelluskohteista. Suurin bongattu vonkale oli dirk, joka viihtyy välillä myös kuivalla maalla nauttien kernaasti savukkeita.

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Eagle ray

Faaraon on vähäisempänä kirouksena estänyt minibaarimme täyttämisen kolmesta erillisestä pyynnöstä huolimatta. Kuvassa Gordon Reefillä bongattu 2.5-metrinen rausku.

torstaina, marraskuuta 20, 2008

Faaraon vähäisempi kirous

Advanced Open Water Diver -sertifikaatti on onnistuneesti taskussa ja sukelluspäiviä jäljellä neljä. Jahdin kannelta +25 asteen lämmössä on mukavaa seurata maailman menoa.

Egypti on lähes yhtä toverillinen kuin vuosi takaperin ja katsekontakti riittää edelleen matkaansaattaman uuden elinikäisen ystävän. Ja ystävät tekevät ystäville palveluksia.

Olemme yllättävää kyllä toistaiseksi välttäneet Faaraon kirouksen. Faarao tosin yritti jo jallittaa meidät seitsemän tunnin bussimatkalle tutustumaan papyrusinstituuttiin ja maailman suurimpaan basaariin, mutta tästäkin viekoituksesta selvisimme säikähdyksellä. Faarao on kuitenkin piirun verran ovelampi veikkonen, joten todennäköisesti jossain vaiheessa kohtaloksemme koituu ystävähintainen kauppa Ahmedin alabasteritehtaalla.

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Vilja kasvaa nopeimmin

[Edit: oitu tätäkin]

Blogi makasi hetken kuolleena kuin sianruho sarkolalaisen reservinupseerin pellon laidassa. Viimeiset päivät ovat kuitenkin vapauttaneet tuotannollisia ja taloudellisia resursseja tarpeeksi mahdollistaen ns. uuden avautumisen.

Kuten Hesburgerin mainos aikoinaan opetti, kansaa on jaettu kerroksiin jo ammoisista ajoista lähtien. Kaltaiseni organisaatiokaavion lehtisolmun avautuminen on viimeisen parin päivän aikana saadun palautteen perusteella herättänyt kiinnostusta myös niissä ylemmissä kerroksissa, tai isäsolmuissa. Ystävällisessä hengessä saadut viestit ovat yhä selvemmin kehoittaneet poistamaan blogin tai ainakin suorittamaan parhaassa kansandemokraattisessa hengessä tapahtuvaa revisointia.

Ottaen huomioon että olen juuri silloin pois maasta kun uudet työpaikat täytetään, tässä saattaisi olla viisautta. Ottaen huomioon, että ohi kulkenut kiinalainen kolleegani kertoi lukeneensa tätä blogia, huoli saattaa todellakin olla oikea.

Niinpä haluan tuoda selvästi esille, että Firma kohtelee työntekijöitään mitä pa##{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER

Tunnisteet:

Visio eli harhakuva

[Edit: kansandem...revis...äh]

Tuntuu siltä, että olemme kiireen vilkkaa pistämässä elinkelpoisimmat tutkimusjälkeläisemme koreihin ja korit Tammerkoskeen, Vantaanjokeen tai vaikka Nokianvirtaan kellumaan ennen langolieerien saapumista. Toiveena olisi, että joku niistä selviää tapahtumahorisontin tuolle puolen elossa, ehkä päätyen joella vaatteita pesevän piian mukana varakkaan talon huomaan ja hoitoon.

Oikeasti nurkan takana vaanii laumallinen alligaattoreita ja noissa vesistöissä ei kannata pyykkejään erityisemmin liottaa. Vaikka huhujen mukaan jotkut etelän pikkukaupungissa kuuluvat sitä juomavedekseenkin käyttävän.

Kävin esittelemässä työn tuloksia ja kuuntelemassa kun sadanpäämiehet julkistivat listan vähemmistä veljistä. Ryhmien kokoa ei ole julkistettu, joten ryhmyri saattaa olla vaikkapa sexturio tai tenttÄH. Ja suurin herra on tietenkin roomalaisittain primus pilus.

torstaina, marraskuuta 13, 2008

Kolmas syy

Aamupuuron jälkeen alakerran auditorioon virtaa sandaaliväkeä. Itselläni on Karhun lenkkarit jalassa ESD-sandaalien sijaan. Näinä aikoina erikoistuminen on hyvästä.

En saa selvää muodostaako edessä seisova HR-ihminen varjoa vai ei, mutta hänen läppärinsä taustakuvana oleva Kaj Stenvallin ankkamaalaus antaa aiheen olettaa jonkinlaisen vaelluksen kohti sieluttomuutta alkaneen.

Lakitestin mukaan ihmisiä voidaan irtisanoa taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että todellisuudessa oikean, kolmannen syyn muodostavat esteettiset seikat. Kts. kirjoituksen ensimmäinen kappale.

Muutamia ylemmän tason poikkeuksia lukuunottamatta me olemme kaikki vaarassa muuttua tarpeettomiksi. Under the threat of becoming redundant. Meihin viitataan myös toisella, vielä paremmalla termillä unallocates. Jos jaksaisin, voisin väkertää vaikka antirunon (aika ei riitä haikun väkertämiseen):

Me, an Unallocate.
Reasons?
Economical or Productional?
Aesthetic.

Miten saadaan salillinen tutkijoita riemastumaan? Tarvitaan lienee HR-ihmisen luonne kyetäkseen vailla ironiaa ilmoittamaan, että Firma olettavaa työntekijöiden työskentelevän täysipainoisesti myös irtisanomisen jälkeen.

Nyt juoksujalkaa muuan toimitusjohtajaa noutamaan.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Lyhyt johdatus kontekstin mallintamiseen

[Edit: kansandemokratisoitu]

Tulevaisuuden ubiikissa maailmassa meitä ympäröivät tuhannet tietotekniset, keskenään kommunikoivat laitteet ja sun jääkaappisi on internetissä.

Tässä maailmassa sovellusten tulee tunnistaa ja mukautua yhä tarkemmin käyttäjää ympäröivään kontekstiin. Tämä konteksti pyritään tunnistamaan suuresta määrästä erilaista dataa, liittyi se sitten sensoreiden ja toisten läsnä olevien laitteiden avulla ympäristöstä saatavaan tietoon (kuva, ääni, liike, biometria) tai käyttäjää ympäröivään sosiaaliseen kontekstiin.

Esimerkkinä kontekstipohjaisesta reagoinnista olkoon työntekijöille tänään tullut kutsu suksien voitelukoulutukseen.

Tämän jälkeen voikin sitten pikku hiljaa suksia **ttuun.

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Palapeli

[Edit: kansandemokratisoitu]

Kuten arvelinkin, eilinen nillitys näyttää seuraavana aamuna jotenkin... epäammattimaiselta.

Kokonaiskuva siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa, perustuu joukkoon virallisia tiedotteita, infotilaisuuksia, mutta ennen kaikkea käytävillä ja kahvihuoneissa liikkuvia huhuja. Samoin näkemys siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä. Luottamuksellisuuden estäessä oikeasti analyyttisen arvion tekemistä on tyytyminen erinäisten anekdootteja asioiden tilasta.

Tänä aamuna näyttäisi siltä, että Pahaa Shakkimestarina vastaan käyty sitkeä puolustustaistelu Työläiskaupungin hyväksi on uudessa tilanteessa kääntänyt, ironista kyllä, voimatasapainon päälaelleen. Kovaa peliä -hengessä vaaleanpunaisen paperin myynnissä on tapahtunut yllättävä piikki koillisessa osavaltiossa. Täältä katsottuna numerot näyttäisivät siltä, että uudessa tasapainossa giljotiini tulee iskemään etelämmäksi. Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että tutkimuksen suunta on saman rekyylin hengessä reivattu täysin vastakkaiseen suuntaan, pois ohjelmistoista. Tulevaisuuden mandaatti on toimia kooditehtaana, jo aloitetut tutkimusprojektin valmistelut voidaan haudata arkussa maan poveen ja tutkimus valuu rinnoille kuin suomenruotsalainen tasa-arvoministerin avustaja. Tai että laboratorioni, tiimini ja toimeni on lakkautettu.

Nykyiset tiiminvetäjät, jotka tuntevat korkeammat herrat nimillä "Hessu" tai "Jykä", ovat jo saaneet kutsut haastatteluihin. Olenkin viisaasti valinnut juuri sen viikon Punaiselle merelle kohdistuvan sukellusloman ajankohdaksi jolloin kaltaisteni alamaisten tuolileikki alkaa ja päättyy.

Näin muuten olen itse asiassa useammalla kuin yhdellä tavalla tyytyväinen tästä edelleen käynnissä olevasta kokemuksesta. Tosin tämänkin ajan olisi voinut käyttää ceeveen päivitykseen, deliveraabeleiden koodaamiseeen tai tutkimuspaperien kanssa nysväämiseen.

Ja juuri tätä postatessani sain soiton Delhistä ja tämä keskustelu muutti jälleen saatua kokonaiskuvaa. Mutta pitäisi kai yrittää tehdä niitä töitäkin, jos vaikka vaan saattaakseen projektin kohti hautaa.

Tunnisteet:

torstaina, marraskuuta 06, 2008

Pehmeä paketti

[Edit: Alla esitetty vastuuvapauslauseke ei riittänyt, kansandemokratisoitu raskaalla kädellä 14.11.2008]

Vastuuvapauslauseke: Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Samoin jätän tarkemman spekulaation ja analyyttisemman käsittelyn periaatteessa julkisen median ulkopuolelle. Asioille on syynsä.

Elokuun viikoilla Firman käytävät täyttyivät huhuista, joiden mukaan Paha Shakkimestari aikoisi siirtää tutkimuksen pala palalta pois Suomesta. Tohtoreilta oli kerätty poroerottelun hengessä viralliset tutkintotodistukset, kuulemma HR-rekisterin päivittämistä varten.

Syyskuun lopussa istun Philips Medical Researchin neuvotteluhuoneessa, Eindhovenin vähemmän osuvasti nimetyssä ympäryskaupungissa Best. Kesken projektini review:n kännykkääni saapuu tekstiviesti: Paha Shakkimestari etsii uralleen uusia haasteita. Minä istun Hollannissa. Helsingissä ryhmät siirtyvät kesken työpäivän tekemään surutyötään paikalliseen baariin, Tampereella kahvihuoneessa avataan 21-vuotiaita viskejä.

Tasan viisi viikkoa myöhemmin, lähettäessäni tutkimuspaperia maailmalle arvioitavaksi, kännyköihin saapuu tekstiviesti HR-osastolta ja sähköpostiin palaverikutsu korkeimmalla prioriteetilla. Kaksi tuntia myöhemmin tiedetään ainakin neljä asiaa.

Yritys, joka yhdeksän kuukautta aiemmin ilmoitti [julkisesti] profiloituvansa internet-, palvelu- ja ohjelmistoyritykseksi lopettaa tutkimuskeskuksestaan [erään] laboratorionsa; [eräs osa työstä] siirretään; [tietty osaaminen] hankitaan [tietyllä tavalla]; ja "työvoiman tasapainottamistarve" on sata henkilöä. Suureksi (tai ei niin suureksi) yllätyksekseni Reuters raportoi tapahtuneen dramaattisemmin kuin Sanoma tai Alma.

Ensimmäisen päivän jälkeen toiveikas ajatus oli, että [tietyssä] piirissä voitaisiin [tehdä kaikenlaista ja] tuottaa suoraa lisäarvoa sen sijaan että nysvää teknologioiden kanssa omassa siilossaan ja toivoo että tieto siirtyy jossain vaiheessa myös siilon ulkopuolelle.

Seuraavina päivinä selviää, että uuden [jotkut tahot] eivät tiedä, mitä ohjelmistotuotannon tutkimuksella (aka software engineering research) yleisesti käsitetään, vaan uskovat sen tarkoittavan lähinnä algoritmien kehittämistä, joita "maailmanluokan kernel-hakkerit" tulevat toteuttamaan. [Erityistutkijan] piirissä ei tulla harjoittamaan julkaisutoimintaa tai tutkimusta. EU-projektit, joista yllä mainittu sai loistavat päättöarvostelut, kuten myös Tekes-projektit ovat out of scope niin ikään. Esan tuleva vetäjä on tutkinut työkseen valokuituja [xxx] mutta on ollut myös ohjelmistojen kanssa tekemisissä.

Helsingissä turvamiehen saattama Leisure Suit Larry primus pilus muotoilee asian Scott Adamsin hengessä seuraavasti: "we need to cut 100 positions so we can continue to travel and to buy things". [Jossain kalvossa on laatikoita ja laatikoissa tekstiä] mutta [eräs taho] ei osaa kertoa mitä laatikoiden nimet tarkoittavat; hänen versiossaan luki "Team 1", "Team 2" [induktio].

Televisiottomana henkilönä tuntuu kuin eläisin keskellä mitä mainiointa reality-sarjaa. Huhujen määrä on valtava, ja vaikka tahattoman huumorin kukkasena "creativity" ei enää ole tutkimuskeskukselle relevanttia, mitä luovin hirtehishuumori elää käytävillä.

Muutos tuo mahdollisuuksia. Silti on sääli, että tutkimuspuljun [tietty] vuosikymmenen jatkunut suhteellisen korkean profiilin tutkimus [xxx] ylempi johto koostuu sähkö- ja radiopuolen insinööreistä joiden käsitys ohjelmistoista... no, poikkeaa aika lailla siitä mitä niillä 90- ja varsinkin 2000-luvulla käsitetään. [Tätä en sensuroinut. Saa tulla keskustelemaan.] Näillä premisseillä on hieman hankalaa muuttua aitevalmistajasta palveluvalmistajaksi. [xxx] Applen ja Googlen kaltaisilla ohjelmistofirmoilla on kompetensseja [xxx] 90-luvulla jossa laitteet ovat laitteita ja ohjelmistotuotannon tutkimus turhaa [xxx] tuntuu hieman kuin palaisin neljätoista vuotta taaksepäin aikaan jolloin minulle hoettiin "it's only a software problem".

[erään alueen] konkareila tuntui olevan vain yksi huoli: kuinka varmistaa kuuluvansa näihin 100 valittuun, välttää uudelleensijoitus ja saada kunnon eropaketti. Uudet työpaikat olivat jo haussa ja kolleegat jättävät uppoavan laivan kun vielä voivat. Vaikka liturgian mukaan meillä ei ole [xxx ja yyy] liittyvää pätevyyttä, paperit ja patenttihakemuksetkin ovat menneet kummasti läpi. Uusien tiiminvetäjien koko haku-valintaprosessi toimitetaan viikossa, josta voi nopeasti päätellä [että on hyviä tyyppejä] Sääli, ettei yhden työvuoden jälkeen saa pakettia, mutta oikeasta optikkoliikkeestä saa kuulemma kuitenkin 700 euron arvoisia linssejä kun osaa kysyä, jos siis toimii ennen tapahtumahorisontin umpeutumista vuoden lopussa.

Taidan katua tämän kirjoittamista huomenna. Mutta toisaalta, suora vuodatus tavoittaa tunnelman paljon paremmin kuin kuukausien päästä tapahtunut kirjaaminen, jota yleensä ei tapahdu. Viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana on tapahtunut muutenkin enemmän kuin mitä usein kokonaisessa vuodessa. Täältä tähän.

[Toivottavasti nyt kelpaa. Vanha versio on tallessa.]

Tunnisteet: , ,