Maksutta Puistoon

Hermian kaksoistornit

2009-03-24T00:34:00.000-07:00

Myös nimellä Deep Research tunnettu kolleegani pyrki taannoin hämäämään Firman tehostuskohteita etsivää puisto-osastoa lavastamalla avaraan ja siten tulilinjalla olleeseen kulmahuoneeseensa työpisteen kuvitteelliselle intialaiselle työläiselle. Lavastus oli ensiluokkainen oveen laitettua nimikylttiä, pöydälle sijoitettua (rikkinäistä) tietokonetta ja leviteltyjä papereita myöten.

Taistelu Karmaa vastaan osoittautui tietenkin turhaksi. Kuukautta myöhemmin Firman 6. kerroksen saunatiloissa räjähtää vesiputki ja vesi ehtii valumaan kolmen kerroksen läpi ennen kuin palokunta saa hälytyksen. Oma huoneeni on suoraan katastrofialueella, joten minut siirrettiin seiniä auki piikkaavien työmiesten tieltä -- ja tietenkin Sundeepiksi Sundeepin paikalle. Vesivahingon turvin puisto-osasto saa kuin saakin työtilat muutettua avokonttoriksi.

Paitsi että ovessa seisova nimeni ei ole Sundeep Murali Krishna Balasubramanian.

Virtuaalimatkailua

2009-03-10T13:35:00.000-07:00

Myös Microsoft osaa tehdä oikein joitain palveluita. Löysin vasta vuoden 2008 lopulla Microsoft Live Maps -palvelun, jonka bird eye view pyyhkii Google Mapsilla lattioita. Näkemykseen voi vaikuttaa tietenkin se, että Tampere on karttapalvelussa täysin edustettuna -- koko aihepiiri tuli mieleeni kun yritin etsiä tulevien paikallisten tupareiden sijaintia palvelun avulla.

Sitten voi aina kaukomatkailla. Vaikkapa entiseen asuntoonsa osoitteessa 2111 Lower Mall, 1Z4... enpäs enää muista edes postinumeroa. Hupsista.

Filkkareilla natsaa

2009-03-09T13:46:00.000-07:00

Kun edellisen kerran kävin Tampereen Elokuvajuhlien perinteisessä Suomalaiset musiikkivideot -näytöksessä, Moon-TV ja minä olimme vielä voimissamme, ja siksi olin välttävästi perillä suomalaisesta musiikista. Sittemmin olen yrittänyt päteä kuuntelemalla vain Radio Puhetta tai Six Degrees Travelerilta kosmista afro-discoa.

Tälläkin kertaa muutama esitys nousi ylitse muiden. Toisin kuin edellisellä kerralla, nyt kaikki videot tietenkin löytyvät YouTubesta. Ennen kahden hengen raadin varsinaisia valintoja muutama irtolinkki.

Jonna Tervomaan Päästä yli. Huomattavaa oli se, että selvästi suurimmalla rahalla tehty video oli samalla yksi esityksen tylsimmistä. Retrokuteissa Espalla hilluvat tyypit eivät tunnu liittyvän kappaleen aiheeseen sitten mitenkään.

Goonin Taas sen täytyy muuttuu koettiin omalla tavallaan raikkaimmaksi ja vähiten laskelmoivan oloiseksi ralliksi kaikessa naiviudessaan. En välitä kyseisestä genrestä, mutta yhdistelmä ska-musiikkia, perinteistä suomalaista iskelmää ja hädin tuskin täysi-ikäisien oloisten kaverien soitantoa tuntui aidommalta kuin genuiininnahkainen lompakko.

Reginan Saanko jäädä yöksi flirttailee itsetietoisen viileän taidepopin kanssa viistäen välillä vaarallisen lähellä ulkokohtaisen kylmän ja jopa TTP:n rajaa. Mutta silti sen sovituksissa on jotain viehättävää. Bändi tuntuu kovin... turkulaiselta.

Jos jätetään Cause for Effectin alle kahden minuutin basso, tuplabasari ja örinä -häröilyn aiheuttama ilahtuminen väliin ja samoin pitkin metsiä lankakeriään vetävä Lau Nau, ensimmäisen kahdesta viisarin värähdyspalkinnosta saa Le Corps Mince De Francoisen Cool and Bored Koska LCMDF:ää on jo ehditty kehua Sanoma-osakeyhtiön omassa City-lehdessä eli Nyt-liitteessä, siitä pitäminen on hyvin epäilyttävää. Itse pääsin teoksesta huokuvan taikkilaisuuden yli ja pidin.

Kaksihenkisen raadin toinen jäsen ilahtui ainakin eläytymisestään päätellen eniten Aarne Alligaattorin ja Viidakkorummun kappaleeseen Aarne Alligaattori.

Oma leukani tipahti lattiaan hieman... rankemmasta esityksestä. Itse asiassa elokuvateatterin kankaalla ja äänentoistolla Huoratronin "satanic electro" tjsp. oli kertakaikkisen päräyttävän kovaa paskaa.

Kappale teki vaikutuksen muihinkin. Kävellessäni ulos Hällän salista joukko parikymppisiä anorakkipoikia ihmettelivät suureen ääneen kuinka Filkkareilla voidaan näyttää tuollaista uusnatsien musiikkia, kun sillä kaverillakin luki paidassaan "joku natsislogan". New Judas on the Block -- onhan siinä jotain natsahtavaa, vähän samassa hengessä kuin Beatlesin kappaleessa Hey Jude.

Epileptikoiden kannattaa pysyä videosta kaukana.

(Piti kirjoittaa jotain siitä, kuinka kaksi tuntia myöhemmin entuudestaan tuntematon nainen käy päälleni kuin ninamikkonen pitäen minua netsinä, mutta en viitsi. Konteksti lienee itsestään selvä.)

801.

2009-03-03T09:12:00.000-08:00

Tänä vuonna perinteinen (circa 2008) tirmooliton vaihtoehto kesti sen 40 päivää, mutta siitä nyt on jo aikaa. Viiskakkosia mallia Escudo Rojo on sittemmin kaadettu hyvällä halulla.

Alkaneen viikonlopun kunniaksi istuin Kennelissä, tuossa Sisämaakaupungin kanonisessa irkkupubissa. Arkkitehti tarjoili raakaversiota uuden rytmiryhmänsä aikaansaannoksesta. Kappale oli rakennettu lauseiden get it on, get it on sekä I should've known vakaalle peruskalliolle. Loput laulusta oli improvisoitua mutta erehdyttävän aidon kuuloista lume-englantia sekä konstailematonta ja alan parhaita klisheitä kunnioittavasti viljelevää päräyttävää veivausta.

Arkkitehti pohti nimeä poppoolle, semminkin kun nykyinen työnimi osoittautui tavalla tai toisella kiusallisesti WoWin pelimaailmaan liittyväksi. Uskottavan englanninkielisen nimen keksiminen raskaampaa kitaravetoista musiikkia soittavalle bändille on kiusallisen vaikeaa, etenkin jos sen perustavat konstailuun aivan liian vanhat herrasmiehet.

Happamasti todettiin, että nimen keksiminen on pirun paljon helpompaa jos bändi soittaa jotain muuta musiikkia. Haluatko Telakalla tai Yo-talolla taidepoppia soittavan bändin? Hyvä. Nimen löytää katsomalla ympärilleen. Bändin nimi olkoon Tero, Vanha Taulu, Kynä Pöydällä tai suosikkini Ihan Mikä Tahansa. Vielä helpompaa on soittaa punkkia. Vastavirtaklubilla voisivat esiintyä vaikkapa Ajatusratas tai Mekaaninen Paska.

Tai sitten voi käyttää Facebookin tuoreinta meemiä ja muodostaa uuden bändinsä nimen satunnaisesta Wikipedian termistä, esikoisalbumin nimen satunnaisen lainauksen lopusta ja albumin kansigrafiikka Flickriin ladatuista kuvista. Kuvassa loistava esimerkki jonka härskisti kopioin Christopherin, entisen SJC:n naapurini kaverilta.

Lopetin illan hyvissä ajoin sillä lauantai todellakin kuuluu tehtaalle näissä piireissä.

Mutta todellinen syy päivittää tätä blogia on puhtaan altruistinen. Vuoden alussa ns. piireissä vaikuttavat kanssaihmiset muistivat aina sopivan tilaisuuden tullen sivulauseessa vihjata, muka vahingossa, kuinka kuuntelivat sitä tai tätä -- Spotify:stä. Kävin kokeilemassa soitinta naapurin latinistilla ja havaitsin hampaita kiristellen, että sehän on ihan oikeasti kuuminta hottia: kuin iTunes-soitin lähes rajattomalla musiikkivalikoimalla. Laitetaan sekaan mahdollisuus jakaa soittolistoja ja voilá: Pandora ja Last.fm ovat tainneet löytää voittajansa.

Nyt on rahvaan aika: Spotifyn kutsuja löytyy täältä.

Optio aviomiehen sisareen

2009-02-05T10:59:00.000-08:00

Ajattelin luovuttaa seuraavanlaisen mietinnön veroviranomaisille:

Tekemäni henkilökohtaisen selonteon mukaan itselläni on jatkossakin vahvoja perusteita harkita sosiaaliturvajärjestelmään liittymistä.

Haluan pitää sosiaaliturvaoption auki, mutta katson, että juuri nyt ei ole tullut esille sellaisia uhkakuvia, joiden vuoksi työttömyys- ja sosiaalietuuksien piiriin kuuluminen olisi itselleni ajankohtaista. Huononevassa taloustilanteessa, jolloin on paljon muitakin tärkeitä tarpeita, sitoutuminen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen ei ole yksinkertaista.

Varsinainen linjaus vahvistaa kantani, jonka mukaan pidän itselläni mahdollisuuden valtion työttömyys- ja sosiaalietuuksien piiriin hakemiseen, mikäli tilanteeni muuttuu ratkaisevasti siten, että jään työttömäksi tai työkyvyttömäksi.

Oletan säästäväni nelinumeroisen summan kuukaudessa. Homma on siististi cool!

Ai että muotoilu kuulostaa sanalla sanoen typerältä? Niin minustakin.

Poliittinen alakulttuuri

2009-02-04T06:56:00.000-08:00

Iltalehti 4.2.2009.

Whiskey. Tango. Foxtrot.

Välipala

2009-02-03T12:45:00.000-08:00

Etätöissä on koko vuorokauden löysässä hirressä jolloin ei periaatteessa pysty lopettamaan työntekoa epämääräisen syyllisyyden tunnon piinatessa mieltä. Ei ole konkreettista kriteeriä sille, mitä pitäisi saada aikaiseksi, eikä mitään taetta siitä, että tekemisillä olisi mitään merkitystä. Eikä mitään mallia sille, miten niitä asioita joita teen pitäisi ylipäätään tehdä.

En puhunut etätyöpäivän aikana kenellekään, paitsi ostamalleni jyväbroilerille. Pidin sitä kädessäni ja mietin, mitä sille voisi tehdä. Työntäessäni sormeani jyväbroilerin takapuoleen ja lausuessani ääneen mmm, you naughty boy tuntui muunmuassa siltä, että kytkin on alkanut pahemmanpuoleisesti luistaa.

Puoli tuntia myöhemmin pahasta kanasta lentää kaaressa nestettä uunin pohjalle palamaan. Kuollut piru ja vielä virtsaa toisen uuniin. Keittiön ikkunasta kymmenen kilometrin päässä siintää Hervannan silhuetti.

B-luokka kyyryyn

2009-02-02T04:10:00.000-08:00

On kahdenlaisia ihmisiä.

Hmm. Alku ei lupaa hyvää. Kello käy puolta yhtätoista ja minulla on noin puoli tuntia ns. omaa laatuaikaa. Jos käytän sen kirjoittamalla epämääräisen blogimerkinnän, aivoni alkavat käydä ylikierroksilla, saan huonosti unta ja olen huomenna entistä väsyneempi.

Hetkeä myöhemmin menen nukkumaan. Näen koko yön unta, jossa osallistuin Live Meetingiin viiksekkään sepon kanssa ja samaan aikaan eräs vuosi takaperin tapaamani tutkija Palo Altosta lähettää Office Communicatorilla kaikkien nähtäväksi kymmeniä solvaavia ja minua ammatillisesti vähätteleviä viestejä. Välissä havahdun ja yritän järkeillä, että kyseessä on uni, sillä kuten unissani yleensä, en kykene lukemaan viestien sisältöä. Sitten vajoan takaisin synkkään horrokseen ja vittuilu jatkuu.

Aamulla olen entistä väsyneempi. Tasan vuorokausi myöhemmin ja olen samassa tilanteessa.

Siis, On kahdenlaisia ihmisiä. Henkilötyyppi A, joka uskoo jokaisena ajanhetkenä t tietävänsä olennaisesti riittävästi aiheesta X kyetäkseen esittämään siitä voimakkaan ja lopullisen mielipiteensä, eikä lainkaan kursaile tuoda mielipidettään myös julki.

Henkilötyyppi B uskoo samanaikaisesti, ettei tiedä tarpeeksi käsiteltävästä aiheesta voidakseen lausua siitä kuin enintään parhaan arvauksensa, ja senkin asiaankuuluvin varauksin.

Määritelmästä seuraa, että kummankaan henkilötyypin käsitys omasta ymmärryksestään ei muutu lainkaan riippumatta siitä, millaista lisätietoa tämä aiheesta mahdollisesti saa.

Poikkeuksena saattaa olla henkilötyyppi A, jos tämä on vahvasti uskonnollinen: tällöin hän saattaa kieltäytyä päivittämästä näkemystään vaikka uutta, alkuperäisen näkemyksen kumoavaa informaatiota on tarjolla. Invariantti oikeassa olemisesta ei kuitenkaan muutu, lisäinformaatio vain kasvattaa vakaumusta ja vänkäyksen määrää.

Tällaiset henkilötyypit ovat tietenkin karikatyyrejä, mutta niiden välinen kontrasti ajatusten esiin tuomisessa on niin voimakas, että muotoilulla tuntuisi olevan relevanssia myös ns. oikeassa elämässä.

Kun tyypit A ja B kohtaavat, ongelmaksi muodostuu se, että heidän kommunikointitapansa perustuvat erilaisiin taustaoletuksiin ja käyttäytymissääntöihin. Kategorian B ihmiset ovat usein määritelmällisesti kilttejä, jolloin he tulevat tietämättömyyden tuoman täydellisen itsevarmuuden jyräämäksi: B tulkitsee A:n itsevarmuuden merkiksi todella syvällisestä asiaan perehtyneisyydestä. Usein todellisuus paljastuu vasta myöhemmin, ja yleensä liian myöhään että keskustelun mahdollisille seurauksille voisi enää tehdä mitään.

Henkilötyyppi A on ns. päättäjä.

Oikeasti kyse on tietenkin pelkästä ruikuttamisesta, koska A-tyypin ihmisellä on olennaisesti parempi valmius riskinottoon sekä tiedon ja ajankäytön optimointiin. Ja B-ihmisten kyyryttämiseen. Oli kyse sitten itsesuojelumekanismista, terveestä itsetunnosta vai pelkästä luonnevikaisuudesta, A-ryhmä on kuitenkin keskimäärin tyytyväisempi itseensä ja elämäänsä kuin B-ryhmän edustaja. Ja muutenkin kauniimpi ja rikkaampi ja kaikin puolin parempi.

Aina välillä tuntuu siltä, että edes diplomi-insinöörin koulutus ei riitä suojelemaan vääjäämättömältä B-tyypin ihmiseksi muuttumiselta, jos viettää aikaansa riittävän kauan tutkimusmaailmassa. Ja kaiken aikaa kyrsii. Tohtorit eivät ole pahoja ihmisiä, he ovat vain tehneet huonoja valintoja elämässään.

Sitä miettiessään voi katsella uudemmankin kerran mm. F1-kisojakin sponsoroineen italialaisen A-stylen logoa.

Pelastakaa edes lapset

2009-01-20T13:17:00.000-08:00

Aivan kuten vammaisia ei saisi kiusata, myöskään tähän aiheeseen ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan, korkeintaan seurata vierestä epämääräistä häpeää tuntien.

Syytän Radio Peiliä, tai nykyään vain Ylen Puheradiota. Heräsin nimittäin ensimmäisen kerran kelloradion ääneen, juuri kun ohjelmaan soittanut vanhempi naishenkilö kertoi ääni väristen kuinka häntä niin risoo tämä Anita Hallama. Moinen valtakunnanhuora -- viimeistään tämä ilmaisu korvan juuressa soivana aiheutti ns. WTF-tyyppisen unesta havahtumisen -- kun meni julkaisemaan muistelmansa, jossa juoruili suhteestaan Kekkoseen.

Hyvä. Suhde alkoi 60-luvulla, muistelmat ilmestyivät 2001 ja molemmat ovat kuolleet aikapäiviä sitten, mutta vieläkin tätiä korpeaa.

Seuraava herätys tapahtui parahultaisesti parin päivän takaisen Aamu-TV:n uusinnan tahdissa. Siellä eräs parturi-kampaaja suoritti pitkään aikaan rohkeimman pelitaktisen avauksen lyömällä Hitler-kortin välittömästi pöytään ensimmäisessä virkkeessään. Kyseessä on todennäköisesti kaikkien aikojen nopein Reductio ad Hitlerumin käytännön sovellus. Erityisen ilahduttava oli vastaansanomaton kyky projisoida kaikki paha yhteen kohteeseen: jos kannatat lastentarhoja, vapautat myös minkkejä luontoon. Pikku Prinssiä mukaillen puhe, joka ei tule sydämestä, on höpöä. Ja höpöä ei saa puhua.

Parturi-kampaaja tarjosi huikeaa materiaalia tämän maan puheviestinnän kouluttajille ja lukion äidinkielen opettajille siitä, kuinka monella tavalla keskustelun voi hävitä, luullen samalla olevansa voitolla. Terry Prachettia mukaillen, myrskyläläisen parturi-kampaajan kanssa väittely on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa: ensin se kaataa nappulat, sitten paskoo laudalle ja lopulta lentää kertomaan kavereilleen voittaneensa.

Parturi-kampaaja oli paras argumentti ikinä lasten päivähoidon puolesta. Joku nuori toteaisi tähän, että Timo T.A. Mikkonen on ihan vitun läppä äijä.

Nej, det kan jag inte

2009-01-19T12:58:00.000-08:00

Kyllä aikuisella miehellä on hyvä purjevene olla. Tämän suuntaisia aatoksia pyöri pienessä päässäni joskus kuluneen kesän jälkipuoliskolla, kun miehissä suunnittelimme kajuuttaan sopivien jalojuomien laatua.

Se oli aikaa ennen syksyistä Epookkia, jonka jälkeen asiat menivät pääsääntöisesti ns. päin vittua (tm), niin maailmalla kuin vähän lähempänäkin. Tuohon aikaan oli reissattu pitkin Keski-Eurooppaa, yövytty torinolaisten professorien loma-asunnolla Portofinon liepeillä, hengailtu täydellä ylläpidolla Zürichissä, kierrelty baskien opastamana pitkin Bilbaon katuja ja muuten vaan oltu huoletonna.

Olinhan kokenut merten konkari, istuttuani purjeveneessä juomassa kaljaa jo kolmasti ennen 30 jalkaisen purren hankkimista. Suoraan Turun saaristoon, ei sitä järvellä tule kuin vihaiseksi.

Kerran ehdin venhosen jo viedä vesille. Pinnassa ehdin istumaan Airiston verran merikarttaa lukien, palkatun kapteenin valvovan silmän alla. Oman venhon kannella oli perin mukavaa maata piippu suussa ja punaviinilasi kädessä, katselemassa täysin esteetöntä, valosaasteen ulottumattomissa loistavaa tähtitaivasta. Sen verran opin, että tähtitaivaan ylenmääräisestä tuijoittelusta saattaa tulla pää kipeäksi seuraavana aamuna. Mielikuvatasolla ajatus joukosta 180-senttisiä neitejä ottamassa aurinkoa jahdin kannella itseni ohjatessa paattia kapteeninhattu päässä ei tunnu pahalta.

Eikä se mitään etten osaa purjehtia. Olenhan silti arvoltani, paitsi uimakandidaatti, myös saaristolaivuri.

Annaalin paluu

2009-01-18T08:24:00.000-08:00

Joskus 90-luvun puolessa välissä, palatessani kahden matkatoverini kanssa alkoholinhuuruiselta road tripillämme Puolaan, ostimme Kaunaksessa sijainneen kaupan tyhjäksi kaljasta. Muutamia päiviä myöhemmin availin opiskelijaboksissani tölkin olutta, kauhistuin sen nuivaa ensipuraisua ja olin varma, että suomipojalle myydyn tuotteen viimeinen myyntipäivä oli mennyt. Epäilyni muuttui kauhuksi huomatessani tölkin kyljessä tuomiopäivän sanan alkoholofrei. Elämäni vilisi nauhana silmieni edessä rynnätessäni ns. varastolle, kunnes huomasin että tuota kirottua rosvosektorijuomaa oli eksynyt mukaan vain muutama hassu tölkillinen. Ostimme kokonaisen kaupan tyhjäksi, joten mukaan sattui sitten muutama kiusallinen harhalaukaus. Tölkissä todennäköisesti luki tosin "alkoholfrei", ilman ylimääräistä o-kirjainta, mutta yllä esitetty muoto kanonisoitui aikojen kuluessa, tarinaa yhtä uudelleen kauhistuneelle yleisölle kerrottaessa.

Neljätoista vuotta myöhemmin vietän perinteistä, järjestyksessään jo toista Detox January -teemakuukautta. Kuukausi on sujunut helpommin kuin vuosi sitten viettämäni neljänkymmenen päivän mittainen "tutustu itseesi ilman päihteitä"-kärvistely. Aivot huutavat etanolia ja nikotiinia, ja sijaistoimintoina pakottavat imuroimaan järjettömiä määriä kahvia sekä matkaansaattavat jatkuvan nälän tunteen; jotenkin edellisvuonna tapahtunut piipun polttoon siirtyminen on kuitenkin muuttanut päivittäisiä rutiineita siten, että tupakoinnin tilapäinen keskeyttäminen ei ole ollut hankalaa kuin satunnaisesti ja alkoholitonta oluttakaan ei ole kulunut viimevuotiseen malliin. Toki Stockmannin perjantairuuhkassa Clausthaler-hyllyn ammottaessa tyhjyyttään saatoin käyttäytyä huonosti, ja erilaiset peilin edessä suoritetut yhden miehen varietee- ja matinea-esitykset ovat vaivihkaa palanneet jälleen repertuaariin.

Kävin vuosi sitten lävitse kaikki mahdolliset löytämäni alkoholittomat (<0.5%-alc) oluet ja kärkisijan vei vailla vastusta edellä mainittu Clausthaler. Satunnaisesti Nikolain tumma ja Tucherin vehnäolut saattoivat yhden pullollisen verran lievittää oluen himoa, mutta vain iso C kelpasi päivittäiseksi juomaksi. Havaitsin nimittäin oluenhimon olevan oikeastaan alkoholimäärästä riippumaton asia; vaikkei moinen kevyt lager-liemi mikään Rochefort 10 olekaan, sitä saattaa toisaalta juoda ihan milloin vaan. Saunassa parikaan tölkillistä ei aiheuta pöhnää, ja ennen salille tai lenkille lähtemistä voi janoonsa hyvin ryystää yhden tölkillisen kaljaa.

Rehellisyyden nimissä kulauttelin viime vuonna välissä kaksi pulloa I-olutta ja se maistui jo paljon täyteläisemmältä, joten ehkä uskoni C:n raikkauteen on vain valkoisia valheita joita syötän sielulleni. Silti, tänään yritin miettiä miksi C maistuu mielestäni paremmalta tai vähemmän kuppaiselta kuin toistaiseksi kokeilemani kilpailijat. Valmistusaineita tavatessani havaitsin, että suomalainen Nikolai sisältää veden, humalan ja ohramaltaan lisäksi sokeria ja askorbiinihappoa. Nicht gut. Holsten ja Faxe sisältävät vain vettä, humalaa ja ohramallasta, ja jälkimmäinen vielä kerettiläisesti maissia, mutta eivät hiivaa. Myönnetään, että alkuperäinen reinheitsgebot ei myöskään sisältänyt hiivaa, mutta tämä kuitattakoot sillä etteivät germaanit tuohon maailmanaikaan vielä tunteneet ko. tuotetta.

Nyt olen tervehenkisesti viettänyt kaksi päivää Näsijärvellä varoituksista huolimatta, ja vieläpä luistimilla. En sentään vanhoilla NHL-merkkisillä putkiluistimillani vaan velipojan Grafeilla. Silti, alan ymmärtää helmikuun etymologisen taustan: onhan sen nyt aivan helvetin helmi kuu, kun pääsee takaisin kiisselipadan ääreen.

Fashonriport

2009-01-09T13:16:00.000-08:00

Kävin Latskun kanssa kahvilla ja ostamassa tosi hienot uudet pohjalliset. Noi housut ostin Ellun kanssa Kampin Gallerysta ja takin heti seuraavana maanantaina Stockmannilta kun se oli niin hieno. Nuo kengät taas oli ihan pakko ostaa Popotista (vai Popoista hihi) Fredalta Anun kanssa ja pohjalliset taas lähtivät mukaan Askelklinikalta.

takki – Sand, 400e
housut – Nudie, 110e
kengät - Karhu Originals, 85e
pohjalliset – Finsole, 170e

Ja sit taas teidän kysymyksiinne: "Miten pidät pakarasi sileinä? Vai kasvatko karvaa lainkaan? Jos siis poistat, niin millä ja kuinka usein?" Vastaus: Yleensä käytän butaania ja polt... Pohjalliset? Sataseitsemänkymmentä euroa? Mitvit?

Seuraavaksi varmaan luvassa ripitystä tuumoreista, proteeseista ja virtsanpidätysvaikeuksista.

Translation: I want to put my bisquit in your Rosenlew.

Yksi kiinnostavimpia ilmiöitä suomalaisessa Blogosfäärissä on vaate- ja käsityöblogien suuri määrä ja niiden ympärille muodostuneet erittäin aktiiviset sosiaaliset verkot. Karkean arvioni mukaan neljä viidestä Blogilistan suosituimmista blogista sisältää kuvia jalkaterät sisään päin seisovista parikymppisistä nuorista naisista, jotka luettelevat mitä, mistä ja paljonko maksoi.

Polvi kolmessa osassa

2009-01-09T13:04:00.000-08:00

Ensimmäinen viikko, ensimmäinen sairaala, joulukuu. Polvi on turvonnut ja käveleminen vaikeaa. En tiedä johtuiko se sukellusreissusta vai mistä. Röntgenhoitajan mukaan lumpiotani ja sen kiinnityskohtaa on perin vaikea löytää, joten hän "kuvaa tuurilla”. Tämä ei lupaa hyvää. Olen tavannut elämäni aikana muutamankin ortopedin. Edellisestä kerrasta alkoi syksyn mittainen pahan karman alamäki. Nyt ortopedi on mies ja minä olen selvin päin. Ortopedistä en ole varma.

Nimikyltissä hymyilee valkoinen hammasrivistö. Nimikyltin haltijan rasvoittuneet hiukset harottavat, silmät punoittavat ja parta on ajamatta. Mies ei puhu paljoa, huokailee vain ja vääntää jalkaani eri asentoihin. Ei vaivaudu kysymään milloin sattuu, ja miksi vaivautuisikaan: kyllä se parkaisu tulee kun on tullakseen. Tutkimukset keskeyttää kännykän soittoääni, ruotoinen Detroit-punk.
Shori, mun täytyy ottaa tää… Haloo?! Kännykkä? Kenen kännykkä? Tää on mun kännykkä!
Hmm.

Polveni röntgenkuvat tuodaan näytölle, ortopedi vilkaisee niitä. Polvessani on kuulemma kuluma joka pitäisi hoitaa. Siellä on kuulemma myös ”osia irti”. Tämäkään ei lupaa hyvää. Minä olen kolmivitosena kuin tuore Nobel-voittaja, paitsi etten voita Nobelia.
Ei oikeastaan, Ahtisaarella on keinonivel.
Niinpä tietysti. Karmani ei ole parantunut mihinkään.

Teen google-haun ortopedistä ja hoitovirheistä, varmuuden vuoksi.

Toinen viikko, toinen sairaala. Maksan magneettikuvaukset itse, saan korvaukset palkan ohessa työterveydestä. Polven kuvaaminen maksaa kuvien laajuudesta riippuen 600-900 euroa. Maatessani putkessa parikymmentä minuuttia minulla on aikaa miettiä terveydenhoitojärjestelmän jakautumista kahtia. Minulla on rahaa, työ, vakuutukset ja pirun hyvä työterveyssopimus. Julkisella minut on priorisoitu jonojen ohitse, kaiketi iän ja koulutuksen vuoksi. Yleisönosastokirjoituksissa moititaan ihmisten arvottamista ja lääkäreitä, mutta jos resursseja ei ole, on tehtävä valintoja.

Päätän hankkia ylimääräisen hoitovakuutuksen. Kuulen, että ortopedi on päteväksi mieheksi tiedetty.

Kolmas viikko, ensimmäinen sairaala uudestaan. Ortopedi on vähemmän krapulassa iltapäivällä ja keskellä viikkoa. Minulla on vaikeuksia tunnistaa miestä samaksi, joka pari viikkoa aiemmin ärisi puhelimeensa. Mieskään ei muista minua tai käyntiäni. Magneettikuvien perusteella mitään leikattavaa ei ole. Päin vastoin, treeniä ja lisää treeniä. Nivelrikko, kolmekymmentä vuotta liian aikaisin. Minut määrätään fysioterapiaan.

Mistä se on tullut, kysyy myöhemmin toinen tohtoritroikasta juostessamme töihin. Kerron parista polvileikkauksesta ja lumpion menneen sijoiltaan viidesti sitä ennen. Ensimmäisen kerran polvi meni fuksivuoden vappuna. Nostaessani kaveriani juovuspäissäni ilmaan joku ohikulkija oksensi kengälleni, liukastuin oksennukseen ja kaaduin, jolloin polvi venähti.

Minua ei kuulemma voi olla olemassa. Joskus epäilen itsekin.

Ase pystyyn

2009-01-07T11:02:00.000-08:00

Ennen joulun pyhiä saimme sähköisen hyvän uuden vuoden toivotuksen, joka oli kirjoitettu armeijan käyneen suomalaisen insinöörin herkällä otteella. Suurin piirtein näin:

Vuosi 2008 loppuu ja me hyväksytään muutokset /

tule vilkaisemaan kanssani ikkunasta /

on todella virkistävää olla pihalla, kynttilöiden loistaessa sisällä /

te olette halkoja joilla Yksikkö valmistellaan talvisia öitä varten /

astukaamme sisään ja pistäkäämme ase pystyyn!

Runon liitteenä olleessa kuvassa sankia tirehtööri seisoo kelohonkamökkinsä ulkopuolella, valon kajastaessa ikkunasta. Hmm. Ase pystyyn? Halkoja?

Itse asiassa aika hellyyttävää. Asiat voisivat olla myös toisin:

[27-vuotias tradenomi] Sissi tutustui Trainers’ Houseen maaliskuussa 1999. Hän tiesi heti, että tämä on hänen juttunsa. Sissi uskoo siihen, että muutos lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään ja jokaisella on mahdollisuus kehittyä ihmisenä tai kehittää toimintatapojaan tuloksekkaampaan tai positiivisempaan suuntaan.

Vapaa-aikanaan Sissi hakee elämyksiä matkustelemalla ja shoppailemalla.

Oh dear. Ovatko nämä a) pissisten treffi-ilmoituksia City-lehdessä vai b) Sarasvuon konsulttien substanssiosaamista tihkuvia henkilöstöesittelyitä ?

Taisin juuri löytää sisäisen halkoni.

Tämänkin viisauden jyväsen tarjosi elimistön metkula, tuo vuotuisen detox-tammikuun hedelmä. Hyvää uutta vuotta 2009.

Saattohoitoa hengelle

2008-12-18T04:09:00.000-08:00

Löysin ilahduttavasti sellaisen reuna-alueen, jossa klassillisen sivistyksen puutettaan ei enää voi korjata pikaisella googletuksella. Tämä siksi, että en muista tarkkaa sitaattia, että suomenkielinen Internet-avaruus on niin rajattu ja että saksan kielen taitoni on alun alkaenkin puhdas ja aatteellinen.

Ajatus meni kutakuinkin seuraavasti: kerro minulle keitä tunnet ja minä kerron kuka olet. Siis sinänsä itsestään selvä ajatus verkostoitumisen vääjäämättömästä merkityksestä, kauan ennen 90-luvun bisneskonsulttien hapatusta. Nykyisellä lingua francalla ajatus muotoutuu hieman toisin: it’s not who you are, it’s who you know.

Hakiessani postdoc-paikkaa Yhdysvaltain hatusta liitin hakemuksieni liitteeksi suosituskirjeitä niin teollisuudesta kuin akateemisesta maailmasta. Käytin, yhtä lailla onnistuneesti, samaisia suosituskirjeitä hakiessani myöhemmin sijaa majatalosta eli St. John’s College -nimisestä gradstudent-asuntolasta. Kirjeissä erinäiset professorit ja principal research scientistit ylistivät kilvan oivallisuuttani, väitöstyöni perustavaa laatua olevaa merkitystä ja kunnianhimoista tutkimustani.

Muutettuani uuteen asuinsijaan kävin suosituskirjeet kursorisesti läpi paremman tekemisen puutteessa. Tarkemmin katsottuna huomasin, että tutkimustani ei luonnehdittukaan termillä ambitious, vaan sen kerrottiin suomalaisella rehellisyydellä olevan ambiguous. En tähän päivään mennessä tiedä, oliko kyseessä freudilainen lipsahdus vai tarkoituksellinen ilmaisu. Se kuitenkin ennusti varsin suurella täsmällisyydellä tulevan tutkimuksen saavutuksia.

Jouduin tälle ajatuksien sivuraiteelle selittäessäni kolleegalleni uuden uljaan Yksikön toimintaperiaatteita. Niissä kun lukee monen muun asian lisäksi seuraavaa: ”we use professional engineering technologies, tools and methods, and share them among research teams”.

Olen elänyt tästä lauseesta. Oma roolini kun on sopimuksen, jota en koskaan allekirjoittanut, mukaan ”software method, quality and tool expert”. Huolimatta siitä, että kukaan ei oikeasti ole antanut minulle mandaattia tehdä tätä, ei ainakaan ryhmäni ulkopuolella. Jos olen jotain oppinut niiden vuosien aikana jolloin minulla oli vielä teollinen ura, budjetti ja oma tiimi, ohjelmistoihmiset kavahtavat asiakkaita, markkinointiosastoa, projektipäälliköitä, saippuaa ja konsulttejakin enemmän pahamaineista laatumiestä eli prosessinazia.

Laatu- ja prosessimies on komppanian vihatuin pätijä. Isääni mukaillen: aivan kuten on kyljyksiä ja talouskyljyksiä, on myös miehiä ja laatumiehiä. Laatumiehen nähdään sanelevan ylhäältä käsin sallitut työkalut, menetelmät, prosessit ja teknologian, ja hukuttavan rehellisen ha><0rZin turhan byrokratian ja dokumentintyöstämisen suohon.

Havaitsin tuolloin, että sulautettua, hajautettua, heterogeeniseen alustaympäristöön ja inhouse-kovolle tehtävää ohjelmistokehitystä on vaikea hallita ilman että joku edes katsoo tapoja jolla yhteistä tavoitetta varten mennään.

Paitsi että kalvoissa ei lukenutkaan professional vaan processional.

Wikipedian mukaan termi tarkoittaa seuraavaa:

“... an organized body of people advancing in a formal or ceremonial manner. Many elements may be used to make a procession more significant than just "people walking in the same direction". [They can be] skilled performers, such as acrobats or dancers”.

Jälleen kerran olen tilanteessa, jossa en tiedä onko kyseessä freudilainen lipsahdus vai tarkoituksellinen ilmaisu. Mielikuva jonossa kulkevasta akrobaattinen ja ilveilijöiden seurueesta saattaa kuvata mitä tuleman pitää kivuliaankin suurella tarkkuudella.

Paikallinen sanakirja antaa kulkuetta, saattoa tai paraatia tarkoittavalle termille myös vaihtoehtoisen suomennoksen: Pyhän Hengen lähteminen.

Kalapuikot ovat arkiruokaa

2008-12-12T05:19:00.000-08:00

Tärkein uutinen on kuitenkin se, että uudelle uljaalle Varusteluyksikölle on nimetty vihdoin uusi Primus Pilus. Ja kyseessä on ihan ehta viiksekäs seppo!

Toistaiseksi seposta on kuulunut pelkästään positiivisia kaikuja, mutta tämä on oikeastaan toissijaista erinäisten mahtavuuksien rinnalla. Ilon ja riemun päivä!

Pitäisiköhän pistää itsekin itämään?

Jotain mätää

2008-12-12T04:53:00.000-08:00

Kahvihuoneessa jo öyhötetään.

Wanhaan hyvään aikaan pikkujoulut olivat kesäjuhlien ohella ne bileet, joissa rehelliset työläiset ja konstailevat herrat lyötiin samaan tilaan yhdessä Ilmaisen Viinan kanssa. Tuohon aikaan ilmainen viina oli juotava tai leimaantui ties miksi eurooppalaiseksi homoneidiksi. Illan ehtiessä ja väen matkaansaattaessa käytöksensä höveliksi alkoivat leukaperät käymään isäntien metkuista ja renkien laiskuudesta. Lopulta riideltiin, painittiin, uhottiin, kustiin booliin ja sammuttiin. Ehkä jossain kopiokoneen päällä kuksittiin, tiedä häntä.

Ei enää. Vuoden 2008 öyhötys on perin sivistynyttä. Luotettavista lähteistä kantautuneen tiedon mukaan Juutinmaalla yritettiin öyhöttää perinteisessä suomalaisessa hengessä, mutta tämän seurauksena junkkarit lähetettiin suoraan kilometritehtaalle. Firma kuitenkin pelaa varman päälle, sillä tutkijat on tänä vuonna sijoitettu muiden työläisten kanssa samoihin juhlatiloihin.

Jos sitä, tentistä päästyään, menisi perässä.

Mieletön juttu

2008-12-11T11:33:00.000-08:00

Yllä oleva kuva on HR-osastolta vuotanutta salaista materiaalia liittyen tulevaan insentiivi- ja tuottavuusohjelmaan, alun perin bongattu naapurin taustakuvasta.

Mikä pettymys. Ei ikkunoista hyppääviä ihmisiä, ei polttoitsemurhia, ei itkeviä lapsia eikä Rock Band -peli palannutkaan takaisin kahvihuoneeseen. Mä en siis ala.

Taisin langeta ns. käytäväkiihotuksen valtaan, vaikka onnistuin sitä vastaan taistelemaan hyvin tovin erinäistä kettuilua kuunnellen. Seuraavan kerran fokusta terävöitettäneen vasta muutamien kuukausien kuluttua. Kuten eräs ~~ylätorso paljaana omakotitalossaan juoksumatolla ikkunan edessä espoolaisia MILFejä kiihot~~ kolleega asiaa kuvaili: alussa on lauta. Lautaa aletaan terävöittämään leikkaamalla siitä kolmio. Sitten leikataan lisää ja hiotaan lisää, kunnes meillä on kädessämme todellinen diip risöörtsin nuoli jolla kelpaa sitten ammuskella ~~Holly~~Sherwoodin puskissa.

Huomenna pidetään Firman pikkujoulut ja lukuisa joukko erilaisia puolisalaisia etkoja joiden sijainteja olen salapoliisin lailla selvittänyt. Vuoden takaisista pikkujouluista jäi mieleeni lähinnä se, että aamulla herätessäni kännykästäni löytyi viivästetty puhelu. Luulin ensin, että äänitteeseen tarttunut tuntematon puhuja itkee, kunnes havaitsin kuuntelevani... itseäni, portaattomissa läskeissä. Aikakonematkailu puoli vuorokautta aiempaan yölliseen autotilityssessioon oli ehkä vaivaannuttavimpia kokemuksiani koskaan. Että tuoltakin sitä voi ihminen kuulostaa.

Tällä kertaa, tarkalleen samaan aikaan, itselläni on saaristolaivurin tentti.

Kardemumman kaupungista Fiskarsin kylään

2008-12-04T18:30:00.000-08:00

~~Larry~~ Paha Vaatturi luennoi kardemummalaisille eilen iltapäivällä Isosta Omenasta käsin. Aina kun vastattavaksi tuli kiintoisampi kysymys, linjalle ilmestyi taikaiskusta kaiken informaation alleen peittävä kaiku. Kuulenko helikopterit, kääntääkö jossain musta nahkahansikas mustaa potikkaa?

Tänään illalla Suomen aikaa Johtajat kohtaavat amerikkalaisia analisteja, jonka yhteydessä sitä voisikin kätevästi kuin Fiskarsin kauniissa taiteilijakylässä.

Ja kuinkas sitten kävikään
Sakset sanoi: niks ja naks!
Sormet poikki / yks ja kaks!

Yksi osa viestistä oli kuitenkin selvä: kardemummalaisten tulisi täst' edespäin kaikkien ottaa mallia... MacGyveristä. Kuten muistamme, aivan kuten suomenruotsalaisen toimitusjohtajan kotirouvalla on tohtorin tutkinto sekä kyky loihtia tyhjästä maukkaita palasia miehen tärkeille vieraile, MacGyverillä on kyky loihtia innovaatioita, teknologiaa ja tiedettä apunaan vain sveitsinlinkkari ja kuulakärkikynän jousi.

Paha vaatturi tietää kyllä / kenellä on ollut vierasta yllä!
"Minä virvon, varvon vaikeat ajat!"

Edessäni on USB-tikun tulppa, lähes lopussa oleva Blistex-huulirasva, paperiliitin ja kirjeveitsi. Virittäisin näistä maailmanluokan skaalautuvan palvelujärjestelmän, jos se vielä kuuluisi mandaattiini (kompetensseistani en sano mitään).

Ja se paha Vaatturi hakkasi pienellä vasaralla
pienellä vasaralla, pienellä vasaralla
hakkas sen pienellä vasaralla
pieni reikiä pieniin päihin.

Herramunjee, jopa Ihmemiehen tunnari on ikävystyttävä.

Kansallismieliset larppaajat ry.

2008-12-04T09:32:00.000-08:00

Eiralaisen tohtorin ja sittemmin äänimagneetin kirjallista uraa useamman vuoden lueskelleena olen huvittuneena seurannut kunnallisvaaleja seurannutta perinteisen median kognitiivista dissonanssia seurannutta itkupotkuraivareiden sarjaa. Verkossa tapahtuva kansalaisvaikuttaminen ja kansalaismedia eivät näemmä olekaan hyvä juttu, jos mielipiteet ovat vääriä. Ottamatta kantaa itse asiasisältöön -- Tiedemies kirjoitti tästä, sanoisinko kokkariaanisesta tyylistä, jo oikeastaan kaiken olennaisen -- eiralaisen tohtorin kirjoitukset ansaitsisivat sisältöön liittyviä asiallisia vastineita eikä pelkkiä ad hominem -rimanalituksia.

Kanada saattoi olla pohjoinen Sodoma, eräitä Fox Newsilla öyhönneitä änkyröitä lainatakseni, mutta Kanadasta tarkasteltuna Suomi näyttäytyi hellyyttävän sosialidemokraattisena maana jonka poliittinen spektri koostui yhdestä kovin vasemmalle sijoittuvasta piikistä. Jos siis oletetaan, että jako vasemmisto - oikeisto -akselille on ylipäätään relevantti. Oikeasti se on so last season ja yhtä ysäriä kuin Katariina Ebelingin olkatoppaukset. Mutta onneksi on Kansallinen Liittoneuvosto. Not safe for work or while drinking coffee.

Tätä videota voi sitten katsella erään kahvihuoneen television ruudulta, etenkin kun Rock Band -peli ryövättiin vääryydellä ja viekkaudella kuluneen päivän iltana. Juuri kun opin pelaamaan Musen Hysterian bassokuvion läpi.

Kaikenlaista

2008-12-03T01:21:00.000-08:00

Kaiken Rock Band -pelin pelailun ja juopottelun ohessa Erityistutkijalle tarjottiin positiota Uudessa Hienossa Organisaatiossa eli UHOssa, tai oikeastaan useampia. Lasia puoliksi täynnä pitävä päättelisi tämän perusteella jotain, puolityhjään tuoppiin tuijottava puolestaan mutisisi jotain muuta.

Prosessi on jossain vaiheessa ohitettu joten en oikeastaan tiedä olenko HR-osaston silmissä jo hyväyksynyt uuden position vai en, ts. olenko enää prioriteettikandidaatti.

Sillä prioriteetilla ei tosin taida olla enää hetken päästä erityistä arvoa. Lounas- ja kahvihuonepuheiden, kalenterivarauksien, mystisesti peruutettujen neukkarivarausten, höveliin tilaan juotettujen strategien, peruttujen matkojen ja yht’äkkiä muuttuneita rekrytointiohjeiden perusteella yhdistetyistä paloista muodostuvasta palapelistä takaisin tuijottaa Keripukki, Joulupukin paha kaksoisveli Jormatunturilta, pari poronkusemaa Korvatunturilta.

Voi olla, että erittäin läheisessä tulevaisuudessa Keripukki tuo risuja ja yllättävän monelle. Toisaalta, emeritusprofessori Pohjavirran sanoin: maailmassa tapahtuu kaikenlaista.

Maailmassa tapahtuu

2008-12-03T00:05:00.000-08:00

[Edit: oma-aloitteisesti kans^H^H^H^H]

Blogin saatua kasvot kirjoittaminen muuttui ~~vaikeammaksi~~ haasteellisemmaksi. Niistä mahdollisuuksista en tiedä. Ei saa kirjoittaa Firmasta, koska se on oman pesän likaamista. Ei saa kirjoittaa pesästä, koska se on toisen pesän likaamista. Erinäisestä elostelusta raportoiminen tulkitaan puolestaan (aiheellisesti) osoitukseksi hengen ja ruumiin velttoudesta ja tähän auttavat halonhakkuu, puolikuhneet sekä mülleröinti.

Huomauttaisin, että kahta viimeksi mainittua termiä ei löydy hakukoneella etsittäessä -- ennen tätä blogimerkintää. Lisäksi huomautettakoot, että hakutermi keskioluen raikas maku palauttaa toistaikseksi tasan yhden osuman. Suomenkielisessä maailmassa on jotain pahasti vialla. Tämä olkoon kirjoituksen tarkoitus: intertubesin suomekielisen hakuavaruuden laajentaminen.

Työnteon kannalta kannattaisi keskittyä kirjoittamaan (ohjelmisto)tekniikasta ja unohtaa eebenpuiset verÄH.

Viiskakkonen

2008-12-02T12:53:00.000-08:00

Olisi kannattanut hankkia oma henkilökohtainen Diners tai sitten mikä tahansa muu luottokortti jonka käyttämisestä saisi bonuksia tai pisteitä. Oma korttini on Firman nimissä ja kaikki pisteet menevät Firmalle, mutta olen silti täysin henkilökohtaisesti vastuussa kortista, laskujen maksamisesta ja matkalaskujen tekemisestä. Sain kuitenkin tilatuksi Viini-lehden. Itse lehteä ilahduttavampi tuotos on kuitenkin tilaajalahjana saamani Viinistä viiniin 2008 –opas, jossa käydään läpi ja arvostellaan kaikki Alkon valikoimista löytyvät viinit.

Sukellustoverini opetti minulle käsitteen viiskakkonen: viiden tähden viini (asteikolla 0-5 tähteä “huippuviini, jonka kaikki tyylikkäät ominaisuudet loksahtavat kohdalleen”) jonka hinta-laatusuhde on 2 (asteikolla -2 .. 2 “viini on varsinainen löytö”). Itse olen tosin suosinut saatavuussyistä viiskakkosten vähempiä veljiä eli ns. nelikakkosia (“viini on harmoninen kokonaisuus ja laadultaan erinomainen”). Oikein virkistävää on se, että enemmistö nelikakkosista ovat myös absoluuttisesti varsin edullisia ostoksia, jopa alle 10 euron hintaisia.

Pöydälläni on muutama esimerkki nelikakkosista. Trapiche Reserva Malbec Bonarda 2007, Argentiina, 8.99e; ja Chianti Colli Senesi 2006, Italia, 9.49e. Varastosta löytyy myös yksi viiskakkonen, joita kirjassakin on varsin nihkeästi tarjolla: saksalainen Baron von Heyl Estate Riesling 2007, Rheinhessen, 10.85e. Jälkimmäinen on kerta kaikkiaan oivallinen viini, kaksi edellistä myös mainioita.

Lempiviinini Amarone della Valpolicella Classico 2001 Zenato, Italia, 34.70e, osoittautui kyllä viiden tähden viiniksi mutta hinta-laatusuhteeltaan ruotoisen kalliina osastolle 0 (masentavasti “viinin hinta vastaa sen laatua”).

Taidan viimeistellä Rochefort 10:n, joita Alkosta taas ilahduttavasti saa, polttaa piipullisen MacBarenin Original Choice –tupakkaa (jos sateessa viitsin) ja mennä vatupassiin.

Dirk

2008-11-23T10:42:00.000-08:00

Thistlegornin hylkyä pidettäneen yhtenä parhaista sukelluskohteista. Suurin bongattu vonkale oli dirk, joka viihtyy välillä myös kuivalla maalla nauttien kernaasti savukkeita.

Eagle ray

2008-11-21T10:37:00.000-08:00

Faaraon on vähäisempänä kirouksena estänyt minibaarimme täyttämisen kolmesta erillisestä pyynnöstä huolimatta. Kuvassa Gordon Reefillä bongattu 2.5-metrinen rausku.

Faaraon vähäisempi kirous

2008-11-20T11:57:00.000-08:00

Advanced Open Water Diver -sertifikaatti on onnistuneesti taskussa ja sukelluspäiviä jäljellä neljä. Jahdin kannelta +25 asteen lämmössä on mukavaa seurata maailman menoa.

Egypti on lähes yhtä toverillinen kuin vuosi takaperin ja katsekontakti riittää edelleen matkaansaattaman uuden elinikäisen ystävän. Ja ystävät tekevät ystäville palveluksia.

Olemme yllättävää kyllä toistaiseksi välttäneet Faaraon kirouksen. Faarao tosin yritti jo jallittaa meidät seitsemän tunnin bussimatkalle tutustumaan papyrusinstituuttiin ja maailman suurimpaan basaariin, mutta tästäkin viekoituksesta selvisimme säikähdyksellä. Faarao on kuitenkin piirun verran ovelampi veikkonen, joten todennäköisesti jossain vaiheessa kohtaloksemme koituu ystävähintainen kauppa Ahmedin alabasteritehtaalla.

Vilja kasvaa nopeimmin

2008-11-14T05:02:00.000-08:00

[Edit: oitu tätäkin]

Blogi makasi hetken kuolleena kuin sianruho sarkolalaisen reservinupseerin pellon laidassa. Viimeiset päivät ovat kuitenkin vapauttaneet tuotannollisia ja taloudellisia resursseja tarpeeksi mahdollistaen ns. uuden avautumisen.

Kuten Hesburgerin mainos aikoinaan opetti, kansaa on jaettu kerroksiin jo ammoisista ajoista lähtien. Kaltaiseni organisaatiokaavion lehtisolmun avautuminen on viimeisen parin päivän aikana saadun palautteen perusteella herättänyt kiinnostusta myös niissä ylemmissä kerroksissa, tai isäsolmuissa. Ystävällisessä hengessä saadut viestit ovat yhä selvemmin kehoittaneet poistamaan blogin tai ainakin suorittamaan ~~parhaassa kansandemokraattisessa hengessä tapahtuvaa~~ revisointia.

Ottaen huomioon että olen juuri silloin pois maasta kun uudet työpaikat täytetään, tässä saattaisi olla viisautta. Ottaen huomioon, että ohi kulkenut kiinalainen kolleegani kertoi lukeneensa tätä blogia, huoli saattaa todellakin olla oikea.

Niinpä haluan tuoda selvästi esille, että Firma kohtelee työntekijöitään mitä pa##{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER

Visio eli harhakuva

2008-11-14T04:41:00.000-08:00

[Edit: kansandem...revis...äh]

Tuntuu siltä, että olemme kiireen vilkkaa pistämässä elinkelpoisimmat tutkimusjälkeläisemme koreihin ja korit Tammerkoskeen, Vantaanjokeen tai vaikka Nokianvirtaan kellumaan ennen langolieerien saapumista. Toiveena olisi, että joku niistä selviää tapahtumahorisontin tuolle puolen elossa, ehkä päätyen joella vaatteita pesevän piian mukana varakkaan talon huomaan ja hoitoon.

Oikeasti nurkan takana vaanii laumallinen alligaattoreita ja noissa vesistöissä ei kannata pyykkejään erityisemmin liottaa. Vaikka huhujen mukaan jotkut etelän pikkukaupungissa kuuluvat sitä juomavedekseenkin käyttävän.

Kävin esittelemässä työn tuloksia ja kuuntelemassa kun sadanpäämiehet julkistivat listan vähemmistä veljistä. Ryhmien kokoa ei ole julkistettu, joten ryhmyri saattaa olla vaikkapa sexturio tai tenttÄH. Ja suurin herra on tietenkin roomalaisittain primus pilus.

Kolmas syy

2008-11-13T01:29:00.001-08:00

Aamupuuron jälkeen alakerran auditorioon virtaa sandaaliväkeä. Itselläni on Karhun lenkkarit jalassa ESD-sandaalien sijaan. Näinä aikoina erikoistuminen on hyvästä.

En saa selvää muodostaako edessä seisova HR-ihminen varjoa vai ei, mutta hänen läppärinsä taustakuvana oleva Kaj Stenvallin ankkamaalaus antaa aiheen olettaa jonkinlaisen vaelluksen kohti sieluttomuutta alkaneen.

Lakitestin mukaan ihmisiä voidaan irtisanoa taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että todellisuudessa oikean, kolmannen syyn muodostavat esteettiset seikat. Kts. kirjoituksen ensimmäinen kappale.

Muutamia ylemmän tason poikkeuksia lukuunottamatta me olemme kaikki vaarassa muuttua tarpeettomiksi. Under the threat of becoming redundant. Meihin viitataan myös toisella, vielä paremmalla termillä unallocates. Jos jaksaisin, voisin väkertää vaikka antirunon (aika ei riitä haikun väkertämiseen):

Me, an Unallocate.
Reasons?
Economical or Productional?
Aesthetic.

Miten saadaan salillinen tutkijoita riemastumaan? Tarvitaan lienee HR-ihmisen luonne kyetäkseen vailla ironiaa ilmoittamaan, että Firma olettavaa työntekijöiden työskentelevän täysipainoisesti myös irtisanomisen jälkeen.

Nyt juoksujalkaa muuan toimitusjohtajaa noutamaan.

Lyhyt johdatus kontekstin mallintamiseen

2008-11-10T05:32:00.000-08:00

[Edit: kansandemokratisoitu]

Tulevaisuuden ubiikissa maailmassa meitä ympäröivät tuhannet tietotekniset, keskenään kommunikoivat laitteet ja sun jääkaappisi on internetissä.

Tässä maailmassa sovellusten tulee tunnistaa ja mukautua yhä tarkemmin käyttäjää ympäröivään kontekstiin. Tämä konteksti pyritään tunnistamaan suuresta määrästä erilaista dataa, liittyi se sitten sensoreiden ja toisten läsnä olevien laitteiden avulla ympäristöstä saatavaan tietoon (kuva, ääni, liike, biometria) tai käyttäjää ympäröivään sosiaaliseen kontekstiin.

Esimerkkinä kontekstipohjaisesta reagoinnista olkoon työntekijöille tänään tullut kutsu suksien voitelukoulutukseen.

Tämän jälkeen voikin sitten pikku hiljaa suksia **ttuun.

Palapeli

2008-11-07T00:01:00.000-08:00

[Edit: kansandemokratisoitu]

Kuten arvelinkin, eilinen nillitys näyttää seuraavana aamuna jotenkin... epäammattimaiselta.

Kokonaiskuva siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa, perustuu joukkoon virallisia tiedotteita, infotilaisuuksia, mutta ennen kaikkea käytävillä ja kahvihuoneissa liikkuvia huhuja. Samoin näkemys siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä. Luottamuksellisuuden estäessä oikeasti analyyttisen arvion tekemistä on tyytyminen erinäisten anekdootteja asioiden tilasta.

Tänä aamuna näyttäisi siltä, että Pahaa Shakkimestarina vastaan käyty sitkeä puolustustaistelu Työläiskaupungin hyväksi on uudessa tilanteessa kääntänyt, ironista kyllä, voimatasapainon päälaelleen. Kovaa peliä -hengessä vaaleanpunaisen paperin myynnissä on tapahtunut yllättävä piikki koillisessa osavaltiossa. Täältä katsottuna numerot näyttäisivät siltä, että uudessa tasapainossa giljotiini tulee iskemään etelämmäksi. Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että tutkimuksen suunta on saman rekyylin hengessä reivattu täysin vastakkaiseen suuntaan, pois ohjelmistoista. Tulevaisuuden mandaatti on toimia kooditehtaana, jo aloitetut tutkimusprojektin valmistelut voidaan haudata arkussa maan poveen ja tutkimus valuu rinnoille kuin suomenruotsalainen tasa-arvoministerin avustaja. Tai että laboratorioni, tiimini ja toimeni on lakkautettu.

Nykyiset tiiminvetäjät, jotka tuntevat korkeammat herrat nimillä "Hessu" tai "Jykä", ovat jo saaneet kutsut haastatteluihin. Olenkin viisaasti valinnut juuri sen viikon Punaiselle merelle kohdistuvan sukellusloman ajankohdaksi jolloin kaltaisteni alamaisten tuolileikki alkaa ja päättyy.

Näin muuten olen itse asiassa useammalla kuin yhdellä tavalla tyytyväinen tästä edelleen käynnissä olevasta kokemuksesta. Tosin tämänkin ajan olisi voinut käyttää ceeveen päivitykseen, deliveraabeleiden koodaamiseeen tai tutkimuspaperien kanssa nysväämiseen.

Ja juuri tätä postatessani sain soiton Delhistä ja tämä keskustelu muutti jälleen saatua kokonaiskuvaa. Mutta pitäisi kai yrittää tehdä niitä töitäkin, jos vaikka vaan saattaakseen projektin kohti hautaa.

Pehmeä paketti

2008-11-06T11:29:00.000-08:00

[Edit: Alla esitetty vastuuvapauslauseke ei riittänyt, kansandemokratisoitu raskaalla kädellä 14.11.2008]

Vastuuvapauslauseke: Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Samoin jätän tarkemman spekulaation ja analyyttisemman käsittelyn periaatteessa julkisen median ulkopuolelle. Asioille on syynsä.

Elokuun viikoilla Firman käytävät täyttyivät huhuista, joiden mukaan Paha Shakkimestari aikoisi siirtää tutkimuksen pala palalta pois Suomesta. Tohtoreilta oli kerätty poroerottelun hengessä viralliset tutkintotodistukset, kuulemma HR-rekisterin päivittämistä varten.

Syyskuun lopussa istun Philips Medical Researchin neuvotteluhuoneessa, Eindhovenin vähemmän osuvasti nimetyssä ympäryskaupungissa Best. Kesken projektini review:n kännykkääni saapuu tekstiviesti: Paha Shakkimestari etsii uralleen uusia haasteita. Minä istun Hollannissa. Helsingissä ryhmät siirtyvät kesken työpäivän tekemään surutyötään paikalliseen baariin, Tampereella kahvihuoneessa avataan 21-vuotiaita viskejä.

Tasan viisi viikkoa myöhemmin, lähettäessäni tutkimuspaperia maailmalle arvioitavaksi, kännyköihin saapuu tekstiviesti HR-osastolta ja sähköpostiin palaverikutsu korkeimmalla prioriteetilla. Kaksi tuntia myöhemmin tiedetään ainakin neljä asiaa.

Yritys, joka yhdeksän kuukautta aiemmin ilmoitti [julkisesti] profiloituvansa internet-, palvelu- ja ohjelmistoyritykseksi lopettaa tutkimuskeskuksestaan [erään] laboratorionsa; [eräs osa työstä] siirretään; [tietty osaaminen] hankitaan [tietyllä tavalla]; ja "työvoiman tasapainottamistarve" on sata henkilöä. Suureksi (tai ei niin suureksi) yllätyksekseni Reuters raportoi tapahtuneen dramaattisemmin kuin Sanoma tai Alma.

Ensimmäisen päivän jälkeen toiveikas ajatus oli, että [tietyssä] piirissä voitaisiin [tehdä kaikenlaista ja] tuottaa suoraa lisäarvoa sen sijaan että nysvää teknologioiden kanssa omassa siilossaan ja toivoo että tieto siirtyy jossain vaiheessa myös siilon ulkopuolelle.

Seuraavina päivinä selviää, että uuden [jotkut tahot] eivät tiedä, mitä ohjelmistotuotannon tutkimuksella (aka software engineering research) yleisesti käsitetään, vaan uskovat sen tarkoittavan lähinnä algoritmien kehittämistä, joita "maailmanluokan kernel-hakkerit" tulevat toteuttamaan. [Erityistutkijan] piirissä ei tulla harjoittamaan julkaisutoimintaa tai tutkimusta. EU-projektit, joista yllä mainittu sai loistavat päättöarvostelut, kuten myös Tekes-projektit ovat out of scope niin ikään. Esan tuleva vetäjä on tutkinut työkseen valokuituja [xxx] mutta on ollut myös ohjelmistojen kanssa tekemisissä.

Helsingissä turvamiehen saattama ~~Leisure Suit Larry~~ primus pilus muotoilee asian Scott Adamsin hengessä seuraavasti: "we need to cut 100 positions so we can continue to travel and to buy things". [Jossain kalvossa on laatikoita ja laatikoissa tekstiä] mutta [eräs taho] ei osaa kertoa mitä laatikoiden nimet tarkoittavat; hänen versiossaan luki "Team 1", "Team 2" [induktio].

Televisiottomana henkilönä tuntuu kuin eläisin keskellä mitä mainiointa reality-sarjaa. Huhujen määrä on valtava, ja vaikka tahattoman huumorin kukkasena "creativity" ei enää ole tutkimuskeskukselle relevanttia, mitä luovin hirtehishuumori elää käytävillä.

Muutos tuo mahdollisuuksia. Silti on sääli, että tutkimuspuljun [tietty] vuosikymmenen jatkunut suhteellisen korkean profiilin tutkimus [xxx] ylempi johto koostuu sähkö- ja radiopuolen insinööreistä joiden käsitys ohjelmistoista... no, poikkeaa aika lailla siitä mitä niillä 90- ja varsinkin 2000-luvulla käsitetään. [Tätä en sensuroinut. Saa tulla keskustelemaan.] Näillä premisseillä on hieman hankalaa muuttua aitevalmistajasta palveluvalmistajaksi. [xxx] Applen ja Googlen kaltaisilla ohjelmistofirmoilla on kompetensseja [xxx] 90-luvulla jossa laitteet ovat laitteita ja ohjelmistotuotannon tutkimus turhaa [xxx] tuntuu hieman kuin palaisin neljätoista vuotta taaksepäin aikaan jolloin minulle hoettiin "it's only a software problem".

[erään alueen] konkareila tuntui olevan vain yksi huoli: kuinka varmistaa kuuluvansa näihin 100 valittuun, välttää uudelleensijoitus ja saada kunnon eropaketti. Uudet työpaikat olivat jo haussa ja kolleegat jättävät ~~uppoavan laivan~~ kun vielä voivat. Vaikka liturgian mukaan meillä ei ole [xxx ja yyy] liittyvää pätevyyttä, paperit ja patenttihakemuksetkin ovat menneet kummasti läpi. Uusien tiiminvetäjien koko haku-valintaprosessi toimitetaan viikossa, josta voi nopeasti päätellä [että on hyviä tyyppejä] Sääli, ettei yhden työvuoden jälkeen saa pakettia, mutta oikeasta optikkoliikkeestä saa kuulemma kuitenkin 700 euron arvoisia linssejä kun osaa kysyä, jos siis toimii ennen tapahtumahorisontin umpeutumista vuoden lopussa.

Taidan katua tämän kirjoittamista huomenna. Mutta toisaalta, suora vuodatus tavoittaa tunnelman paljon paremmin kuin kuukausien päästä tapahtunut kirjaaminen, jota yleensä ei tapahdu. Viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana on tapahtunut muutenkin enemmän kuin mitä usein kokonaisessa vuodessa. Täältä tähän.

[Toivottavasti nyt kelpaa. Vanha versio on tallessa.]

Kalliosta Chinatown

2008-08-30T01:39:00.000-07:00

Aamulla Radio Peilissä helsinkiläinen käsitetaiteilija valittaa, että Helsingistä puuttuu jännittäviä etnisiä lähiöitä. Ratkaisuksi taiteilija ehdottaa, että Kalliosta tulisi "Itämeren valkoisen helmen" uusi Chinatonwn ja tämän symboliksi Karhupuistoon rakennettaisiin kiinalainen portti.

Portti olisi monikulttuurisuuden, suvaitsevaisuuden ja rauhan symboli, joka tekisi Karhupuistosta osallistuvan lähidemokratian keskuksen ja korostaisi vähemmistöjen oikeuksia omaan kulttuuriinsa.

Hankkeen takana on taiteilijoita, rauhanaktivisteja, toimittajia ja kaupunginosapersoonia. Koska uusi Chinatown vetäisi yritysten liikevaihdon huimaan nousuun, olisi selvää että rikas Helsinki tukisi hanketta avokätisesti ja valtiollakin olisi oma roolinsa.

Chinatownit tapaavat olla monikulttuurisuuden, suvaitsevaisuuden ja osallistuvan lähidemokratian keskuksia, heijastaen yleisemminkin kiinalaista taipumusta korostaa vähemmistöjen oikeuksia omaan kulttuuriinsa, toisin kuin täällä länsimaissa. Ironiamittaristani loppui juuri asteikko kesken.

Ota siitä vaan

2008-08-29T02:50:00.000-07:00

Mies! Sataako ulkona? Eikö sinulla ole sateenpitäviä kenkiä? Ei hätää, ota siitä vaan! Ota ota!

Eilen illalla työläiskaupungissa vettä satoi kaatamalla. Pyöräillessäni takaisin kotiin miesjuoksupyöräilysukkahousuni imuroivat matkalta vettä useamman litran, mutta Partiokaupasta nappaamani kuoritakki piti sateen loitolla ylemmästä torsosta. Illastaessani kaimani ja tulevan tirehtööri-kolleegani kanssa farkkuni olivat likomärät polvista alaspäin ja varpaani litisivät goretex-kengissäni.

Tänä aamuna poljin töihin edelleen märissä klossikengissäni. Vaan työtossujani ei enää löytynytkään työmaan pukuhuoneesta. Siitä samasta paikasta, jonne ne aina töiden jälkeen jätän vaihtaessani päälleni miesjuoksu... no, ne kuitenkin. Työpäivä alkoi siis ilman kenkiä.

Lounaan jälkeen, kiikuttaessani pahantuulisena palauta kenkäni -ukaasia alakerran pukuhuoneen oveen kiinnitettäväksi tossut olivat palanneet. Samalle paikalle asetettuina, mutta tällä kertaa nauhat kiinni solmittuina. Ja likomärkinä.

Mulla olisi tuolla kaikenlaista muutakin lainattavaa. Nyt jouduin tekemään vielä toisenkin ukaasin. Se seisoo molemmissa ovissa. Sääli ettei sisäistä puhelinluetteloa ole varustettu hit counterilla, pistin vielä oman nimeni perään. Vituttaa kuin pientä oravaa.

Mokkamasterilla onnistut aina

2008-08-12T00:08:00.000-07:00

Kun kahvi on kerran keitetty MoccaMasterilla, sen on vain oltava todella hyvää.

Kahvista ei voi siten tulla kuin jumalaista, vaikka se keitettäisiin pöydälle auki jätetystä Kulta-Katriina -pakkauksesta. Keitin kun on kuuluisa siitä, että sen lämpötila on aina oikea. Levyn voi siis huoletta asettaa asentoon supernova ja pannuun on aivan turha laittaa kantta. Kahvista tulee näin vain äijempää. Ja äijyys on tosi äijää, koska sekin pelkällä sukunimellä tunnettu Kotiteollisuuden laulaja on tosi äijä, koska tosi äijät tunnetaan vain sukunimellä, siis kahvin voi antaa huoletta haihtua ilmaan, vai oletsä joku ihme neiti?

Viereisellä aikavyöhykkeellä eli entisellä laitoksellani majailee ajasta ikuisuuteen kovaääninen herrasmies, joka on muodostanut yliopistolaitoksen hengelle sopivasti kyvyttömyydestään keittää kahvia oikein oman brändin. Todennäköisesti kyse on jostain 80-luvun loppupuolen hämärästä päälle jääneestä vitsistä joka nauratti silloista osastosihteeriä, ainakin kerran. Jos karma toimisi oikein, seurauksena pitkitetystä vitsistä olisi syntynyt tähän päivään mennessä vatsahaava.

Miehisyys on valjastettu synonyymiksi huonolle maulle. Koska olen rucolaperse, kotonani on oma pressopannu ja kahvinjauhatin. Lupasin juhlallisesti tuovani samanlaisen myös töihin. Typerä Bodum vain maksaa yli 40€ kun Ikeasta saisi kannun alle kympillä. Tänään aion käydä läpi Vapaa-Valinnasta lähtien kaupat ja löytää sen pirun pannun.

Medbörjarelle MoccaMaster kahville on vähän niin kuin Chivas Regal viskille, paitsi että MoccaMasterilla voi keittää hyvää kahvia, mutta Chivasista ei saa hyvää viskiä millään.

Olen varma, että kaksi yötä takaperin minulle näyssä annettu nimi, Jarmo Sammelvuo, viittaa henkilöön joka pitää äijästä kahvista ja Chivas Regalista. Voi olla, että Jarmo ottaa joskus oikein kahviplöröt, jossa on äijää kahvia ja Chivasta sekaisin. Ehkä tässä on joku juttu...

Tyhjän taulun ongelma

2008-08-11T12:00:00.000-07:00

Aamulla sängyn alta löytyi paperi, johon olin kirjoittanut nimen "Jarmo Sammelvuo". Nimi annettiin minulle öisessä näyssä. Lapussa luki tämän lisäksi "otettuaan itävaltalaista katkeroa alkoi tehdä pillua taas mieli niin paljon, että oli parempi niellä kotiavain" ja vielä kehotus jättää pöydästä kaksi ensimmäistä kanavaa vapaiksi.

Erityistutkija, tässä blogissa yhä vähenevässä määrin seikkaileva alter egoni, aloitti tänään jälleen työt. Seitsemältä ylös (radio Peilin kera), halpaan 70 litran rinkkaan läppäri, pyyhe ja vaihtovaatteita, polkupyörällä etäkaupunginosaan sateessa, sitten 140 sähköpostin läpi käymistä myöhään iltapäivälle, vuoden 2009 suunnitelman kommentointia, polkupyörällä takaisin. Salille, kauppaan, kotiin, syömään. Kun istun ensimmäistä kertaa alas siten, että minulla on kovasti mainostettua Omaa Aikaa -- lasken ehkä hieman erheellisesti kuntoilun välttämättömäksi ylläpidoksi -- kello on puoli kymmenen. Tämän blogikirjoituksen kirjoittamiseen menee vähintään tunnin verran. Pyrin pääsemään nukkumaan viimeistään puoli kaksitoista koska olen raihnainen ja väsynyt. Niinpä tämän blogikirjoituksen tuottamiseen menee 50% kaikesta vapaa-ajastani.

Ja tässä tunnissa en edes ehdi tuottamaan itseäni viihdyttävää proosaa tahi suuria hengen tuotteita. En yhtään ihmettele miksi sekä Tiede || Mies että Vuh Vuh lopettivat yleisönsä viihdyttämisen. Minulla ei kuitenkaan vielä ole tarpeeksi vakaata tahtotilaa tämän tappamiseen. Maksutta Puistoon olisi tietenkin pitänyt jäädyttää heti Suomeen palaamisen jälkeen.

Sitä voisi perustaa kuvablogin. Sitä odotellessa.

Näkymä matkan varrelta Zürichistä Torinoon ja sieltä edelleen Genovaan. Kuvassa sveitsiläinen vuono ja italialainen matkaemäntäni.

Otin kuvia Bilbaossa Guggenheimin museon edessä, vain huomatakseni että ohimoni alkavat harmaantumaan hyvää vauhtia. Kirottua, nyt täytyy lisääntyä ja nopeasti.

Kävin Turussakin. Ei siitä sen enempää. Siinä vaiheessa hiukseni oli jo värjätty mustiksi.

Ja ylöjärveläisellä farmilla.

Ja kuuntelemassa Hanhiniemen privaattikeikkaa syntymäpäiväsankarin pihamaalla.

Nyt alan selvittämään mikä mies se Sammelvuoren Jarmo on.

Eurooppalainen tutkimus

2008-07-10T05:37:00.000-07:00

Otetaan puiteohjelma jonka mahtipontisena tavoitteena on lisätä eurooppalaisen informaatioteknologian (información tecnológica) kilpailukykyä nimeltämainitsematonta vihollista eli Yhdysvaltoja vastaan. Käynnistetään monikansallinen tutkimusprojekti jossa yhden maailmoja syleilevän otsikon alla joukko eri maiden yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita tekevät sitä samaa mitä tekivät aina ennenkin, mutta nyt myös eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Pidetään katselmuksia ja symposiumeja joissa yritetään valehdella juuri niin vähän, että tekniset arvioijat eivät ota luikuria henkilökohtaisena loukkauksena, mutta samalla juuri riittävän paljon että politrukit voivat nähdä innovaation harppovan tuolla joissain seitsemän peninkulman saappaat jalassaan.

Muutamalle epäonniselle lankeaa tehtäväkseen koordinoida tätä sirkusta: deliveraabeleita, raportteja ja workshoppeja. Toisissa maissa kulttuuri on niin kehittynyttä että tätä varten löytyy kokonaisia ryhmiä projektikoordinaattoreita, -päälliköitä ja -assistentteja. Toiset pirut joutuvat hommiin kylmiltään muiden töidensä ohella. Joskus vielä siten, että työt lankeavat projektin ollessa jo elinkaarensa päässä edellisen vastuuhenkilön livahtaessa vihreämmille laitumille.

Koordinaattorin -- tai minun tapauksessani workpackage leaderin -- homma muuttuu kurjaksi jos sen ottaa liian tosissaan. Nimittäin oletusarvoisesti projektin jäsenet ovat rationaalisia olentoja, jotka priorisoivat oikeat työnsä ja elämänsä korkeammalle kuin epämääräiset konsortioprojektin tehtävät. Koordinaattorin ainoa oikea organisatorinen valta on uhkailla projektirahoituksen lopettamisella, mikä on ensinnäkin niin äärimmäinen toimenpide ettei siihen arvaa tarttua, ja joka toimii vain jos projekti ei ole juuri loppumassa. Niinpä touhu perustuu epämääräiseen määrään pyytelyä, kiristämistä, uhkailua ja anomista. Kun puikkoihin hyppää vasta kolmen vuoden kohdalla, informaation saaminen projektissa muodostuneesta kulttuurista, käytännöistä ja oletuksista muuttuu myös kiinnostavaksi peliksi.

Informaation puute maksaa. Kun et tiedä uudessa kaupungissa mistä saisit kaljaa, maksat ylimääräisen euron minibaarin antimista. Kun et tiedä mistä saa ruokaa hyvällä hinta/laatu-suhteella, maksat joko ruuan hinnassa tai etsimiseen menevässä ajassa. Ja kun et tiedä kuka on oikeasti vastuussa asioista ja mitä on sovittu, joudut tekemään ylimääräistä työtä.

Tai voi olla ettet tee työtä lainkaan. Nimittäin tänään ja huomenna piti olla työpaketin viimeinen työpaja Bilbaossa josta sovittiin monta kuukautta sitten. Sitten erään suuren hollantilaisen yrityksen edustajat alkoivat perumaan tuloaan toinen toisensa jälkeen, lupaillen löytävänsä korvaavan edustajan -- kunnes lopettivat sähköpostiin vastaamisen. Toisen suuren belgialaisen yrityksen edustajat lopettivat vastaamisen jo ennen kieltäytymistään. Kun vielä kaksi partneria peruivat tulonsa viikkoa ennen workshoppia minun kärventäessäni nahkaani Santa Margheritassa, palaveri supistui kahden hengen aamupäiväiseen juttutuokioon jossa kävin epävirallisesti tarkastamassa paikallisen partnerin aikaansaannokset.

Aion kuitenkin nauttia projektin rahoilla baskilaisia tapaksia eli pintxoksia sekä kulauttaa viiniä. Itse asiassa reissun ammatillinen turhanpäiväisyys ei jaksa edes harmittaa, päin vastoin. Pelleilyähän tämä on, mutta istuessani bilbaolaisen kahvilan terassilla mieleeni palaa Claudion projektinvetämisen todellisesta luonteesta: how I stopped worrying and learned to love the travel.

Erinäistä todistusmateriaalia Italiasta luvassa kunhan käyn ensin testaamassa miltä Bilbao näyttää.

Ja loppuun pienenpieni disclaimer: onhan tämä tapa edesauttaa pienten tutkimusorganisaatioiden mahdollisuuksia arvioida kehittämiään työkaluja ja menetelmiä soveltamalla niitä oikeiden yritysten tuotekehitysprosesseihin sekä edesauttaa teknologiayritysten välistä tiedonvaihtoa. Etteivät vaan ne voita meitä.

Chauffeur

2008-07-05T01:50:00.000-07:00

Henkilökohtainen autonkuljettajani lupasi hakea minut Zürichistä lounasaikaan, onneksi kuitenkin italialaisittain noin kahden maissa. Ehdin pakkaamaan rojut ja hengaamaan vielä hetken kaupungilla ennen kuin ruhoani lähdetään liikuttamaan kohti Torinoa ja sen jälkeen rannikkoa. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä ihmettä tästäkin tulee.

The Lotion Man

2008-07-04T02:55:00.000-07:00

Professori Stoulia totesi aikoinaan Ronnebyssä, että pöytäseuran valitseminen on piinallisen tarkkaa puuhaa myös konferensseissa. Jos tekee väärän valinnan, sitä joutuu notkumaan koko illan with the undesirables.

Koska minulla on oikeat prioriteetit, yllä oleva on konferenssini johtolanka. Tällä kertaa olen onnistunut vallan mainiosti. Lisää datapisteitä sille, että irlantilaiset ovat perin persoja keskioluelle ja turkkilaiset ovat joka päivä nopeita.

Ja minä kuulemma vaikutan 25-vuotiaalta. Sen täytyy johtua siitä, että lopetin Suomeen paluun jälkeen urheilun ja aloin sen sijaan juopottelemaan, polttamaan ja ylensyömään.

Kielikylpy

2008-07-03T06:00:00.001-07:00

Oopperaesitysten sijaan minun kannattaisi kuvata näitä esityksiä vain jakaakseni vähemmän tieteellisiä konferensseja kokeneille veljille ja siskoille miltä tämä voi pahimmillaan näyttää ja kuulostaa. En kuitenkaan kehtaa, kun takarivissä nuo tuijottavat pahalla silmällä. Äänitän sentään muutaman minuutin pätkän siitä, miltä kiinaksi puhuttu englanti kuulostaa. Vancouverissa asuneena ja konferensseja kiertäneenä tämä ei tietenkään ole itselleni mitään uutta, mutta silti harvoin kokee ihan tämän tason esityksiä.

Japanissa opiskeleva kiinalainen lukee suoraan sana sanaan Powerpoint-kalvojen muistiinpanojaan. Satuin huomaamaan muistiinpanot projektorilla ennen esityksen alkamista, ja sieltähän löytyivät tervehdyksistä ja omasta nimestä lähtien kaikki tarvittava. Asiaa ei helpota kaverin vahva likinäköisyys, jonka vuoksi tämä makaa puoliksi läppärinsä päällä yrittäessään saada selvää foneettisesti lukemastaan tekstistä.

Aiemman esityksen pitänyt espanjalainen tuntuu nyt suorastaan satakieleltä. Tässä on erinomainen esimerkki kuinka kommunikaatiokanava tuhoaa viestin -- esityksen aihe, Kiinaan sijoittuvan ICT-alihankinnan analysointi, on toki mielenkiintoista. Onneksi läppärini näytön privacy filter estää muista näkemästä että olen bloggaamassa. Koska en katso näyttöä, joku voisi olettaa että teen täyttä häkää muistiinpanoja.

Noin ylipäätään: kun yhdistetään neljännen päivän konferenssiväsymys monotoniseen ääneen ja järjettömän vahvaan aksenttiin, kantoaalto tuppaa vanhemmaltakin tieteenharjoittajalta tipahtamaan ja salin täyttää kiinankielinen puhe. Välillä tuo efekti on jopa ihan viihdyttävä. Ei tosin tänään. Sääli että täällä sataa, päätin nimittäin juuri nyt lopettaa konferenssin tältä viikolta ja siirtyä lomamoodiin.

Kiinnostavinta toistaiseksi on havainto, jonka mukaan hinta on merkitykseltään vähäisin kriteeri kiinalaista alihankkijaa valittaessa, laadun ollessa tärkein. Erikoisinta puolestaan se, että yritykset kokevat ohjelmistoalihankinnan parantavan niiden julkisuuskuvaa -- tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, että tutkimuksen kohteena ovat japanilaiset yritykset.

Vähemmän yllättävästi alihankinta keskittyy alhaisen tason moduulisuunnitteluun ja implementointiin, korkean tason vaatimusmäärittelyn ja arkkitehtuurisuunnittelun säilyessä asiakkailla. Tai tämä: suurin osa ongelmista näyttäisi johtuvan kommunikaatio-ongelmista ja vaatimusten huonosta dokumentoinnista.

* * *

Ja seuraavaksi kuulemme miten englantia puhutaan kuopioksi. Olin jo kirjoittamassa tämän olevan harvinaisempaa herkkua, mutta heti kun kuulin kanonisen sanan komppani, tajusin että tätä komppani-englantia kuulen päivästä toiseen Riistäjällä.

Esityksen aihe on kyllä kiinnostava: mitä ongelmia syntyy kun uusi ICT-yritys muodostetaan yhdistämällä useita pieniä yrityksiä keskenään, ja miten näitä ongelmia voisi lähestyä. Itse asiassa se on perin kiinnostava. Ylipäätään case- ja survey-tutkimukset ovat herkkua muuten teoreettisen konferenssin osana. Sääli vain että nämä esittäjät pitäisi passittaa ilmaisutaidon kurssille.

Tätä seuratessa (punastunut "pliis tont ääsk kvestsöns, kafibreik, kafibreik, pliis") tuli mieleeni, että ehkä ne tietyt sterotypiat joita en tunnista itsessäni enkä lähipiirissäni ovat kuitenkin syntyneet jostain.

Markkinatesti

2008-07-03T00:34:00.000-07:00

Halutessaan saada kuvan paikallisesta elämänmenosta uudessa maassa, kannattaa erinäiset kirkot ja muut pönöttävät monumentit jättää suosiolla väliin. Eivät ne paikallisetkaan niissä käy, elleivät sitten opastaessaan vieraita jotka, toisin kuin he itse, ovat itse asiassa lukeneet kaupungin turistioppaat. Markkinatalouden rautaisista laeista seuraa, että kaupungissa kuin kaupungissa kuva sikäläisestä elämänmenosta löytyy paikallisesta supermarketista.

En itse asiassa tiedä mitään "markkinatalouden rautaisista laeista" mutta olen aina halunnut käyttää ko. ilmaisua.

Odottaessani Juliaa ja Marcelia hengailin hetken rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevassa marketissa. Nopean tarkastelun perusteella epästandardi ruokakori jossa on Möet&Chandonin shampanjaa, australialaista punaviiniä, jogurttia, ananaksia ja sisäfilettä, maksaa suurin piirtein saman verran kuin Suomessa. Ainoa merkittävä ero -- jos ei alkoholin myyntiä marketissa lasketa -- on sveitsiläisen suklaan tarjonta.

Marketmittarin perusteella elämänmeno tuntuu siis perin pohjoismaalaiselta. Eli jos internetin osajoukkoa on uskominen, täällä vallitsee uskomaton eurooppalainen köyhyys. Ja kunhan Atlantin taakse saadaan demokraattinen presidentti, myös siellä elintaso tulee romahtamaan tälle amerikkalaista siivoojaa alemmalle tasolle. Voi raukkoja.

Kuvassa heikosti näkyvät punaiset tarrat ilmoittavat vitsikkäästi tuotteet jotka ovat "mit Alkohol". Kuten voimme havaita, Leffe, Chimay, Duval ja La Trappe ovat alkoholijuomia, toisin kuin vaikka Fosters, joka ei ole alkoholijuoma. Ettäs tiedätte.

Nyt alkaa kolmen konferenssin sarjan kolmas osa, Software Engineering Approaches For Offshore and Outsourced Development. Kuuntelen ainakin lounaaseen asti, ja sen jälkeen päätän tuleeko tästä täysi työviikko vai livahdanko lomalle.

Korkeammalle, kovemmin

2008-07-02T07:52:00.000-07:00

Kun kerran tämä päivä sujuu tässä parvella EU-tutkimusprojektien kanssa ahdistuessa, pääsen samalla seuraamaan tuon musiikkiesityksen kehittymistä. Ensin siellä oli vain pianisti, sitten siellä oli myös laulaja joten piti ottaa uusi kuva. Jossain vaiheessa huomaan että itse asiassa näen laulajan parven pylväiden välistä.

Täällä on ilmeisesti joku suurempi arkkitehtuurikatselmus jonka yhdeksi ohjelmanumeroksi ne tuota toiseen kerrokseen nousevaa oopperalaulajaa tuunaavat. Ajattelin jo laittaa videon juutuubiin, mutta tietenkin äänitin koeversion jossa laulaja ei vaivautunut rasittamaan kurkkuaan. Ladatessani alati kaatuilevalta puhelimelta mp4-klippiä koneelle nuo ruojat ryhtyivät soimaan ihan tosissaan, kovaa ja korkealta. Tietenkään siitä ei tullut mitään todistusmateriaalia.

Ei sillä että N95:llä saisi talteen studiolaatuista musiikkia kaikuvassa hallissa. Hauskaa oli silti seurata kun ne ottivat tuon nosturin alvariinsa alas ja hameen alle ryntäsi ryhmä mekaanikkoja säätämään.

Tilaa hengittää

2008-07-02T05:55:00.000-07:00

Konferenssi jatkuu kahdessa takana olevassa luentosalissa, mutta tunnen itseni enemmän akateemiseksi jäädessäni istumaan yliopiston päärakennuksen yläparvelle kuunnellen pianomusiikkia. Tunnistan joitain osia teoksista mutta en säveltäjää. En tiedä onko se olennainen puute reikäisessä yleissivistyksessäni. Ääninäytteitä ei voi syöttää hakukoneeseen vielä, mutta tämäkin asia tulee korjaantumaan tulevaisuudessa.

Jälkiviisaus on hyvää viisautta. Saamani stipendi oman saapumiseräni nopeimmin valmistuneena DI:nä on viiden tuhannen FIMin arvoista vessapaperia. Hyvät ihmiset, pakottakaa kakaranne pakoon Suomesta ulkomaisiin yliopistoihin opiskelemaan. Voi tietenkin olla että ne eivät palaa takaisin ollenkaan, tai palaavat takaisin kummallista kieltä puhuvan siipan kanssa. Se on silti parempi, kuin että niistä tulee yli kolmikymppisiä jotka ovat vakuuttuneita ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia merkityksellistä nuoruutta.

Ei niin että tämä olisi erityisen ainutlaatuinen tai edes ihmeellinen yliopisto. Täältä tähän.

2008-07-01T00:36:00.000-07:00

Kolleega esittelee paperimme minun puolestani, joten voin hyvällä omatunnolla jatkaa serendipiteettiseminaarissani. Konferenssin hyväksymisprosentti on ~31%. Se taitaa olla kohtuullisen standardi tämän alan konferensseissa. Vain harvoin prosentti laskee alle 30:n, vielä harvemmin alle 20.

Olen myös viimeistelemässä lehtiartikkelia jota on työstetty vuodesta 2004. Lehtiartikkeleita pidetään periaatteessa merkittävämpinä akateemisina kontribuutioina mutta käytännössä ohjelmistotuotannossa niiden merkitys on hieman kyseenalainen. Backlog-aika on järjetön eikä kukaan kuitenkaan luen niitä.

Konferenssi järjestetään Zürichin teknillisellä korkeakoululla ETH:lla.

2008-06-30T23:50:00.000-07:00

Euro 2008 on ohi ja epäjumalankuvat Zürichin rautatieasemalla vedetään alas nosturilla kuin Saddamin kuvat ikään.

Päivä toimistolla

2008-06-30T23:46:00.000-07:00

Löysin puolivahingossa workshopin johon en ollut edes ilmoittautunut, mutta jonka aihepiiri sopii nykyiseen työnkuvaan kuin lattian läpi Timon takapuoleen tunkeutuva joku. Ryhmässä on Web 2.0 -puolella profiloituneita seppoja, esim. OASIS:sen komiteaherroja ja O'Reillyn kanssa kirjoja rustanneita mestareita.

Zürich

2008-06-29T12:20:00.000-07:00

Täällä on aivan järkyttävän kuuma. Hiki valuu jatkuvina noroina ohimolla ja tippuu silmälaseille, ep-levyt ilmestyvät kainaloon alle aikayksikön ja happi ei kulje. Tulin paikalle liian myöhään, joten en ole saanut ns. isäntäperhettä kiinni. Finaali tulee televisiosta samalla kun hiki valuu vuolaina noroina.

Neljän tähden hotellissa ei ole ilmastointia. Täytyy sanoa, että olivat pohjoisamerikkalaiset peruswestinit ja holidayinnit kuinka steriileitä ja muottiin valettuja tahansa, minä kyllä arvostaisin esim. shampoota ja suihkusaippuaa. Ja vaikka niissä yleensä onkin se kiinteä hana jota käyttäessä täytyy ensimmäisen jääkylmä - kalttaavan kuuma -sykliä odotellessa seistä varpaillaan kylpyammeen toisessa päässä, niissä ainakin on painetta. Jotta saisi hikisen ahte espanja teki maalin hikisen ahterinsa huuhdeltua, pitäisi vääntäytyä johonkin Sirkus Finlandia -asentoon (mikä ihme on "Sirkus Finlandia"-asento??). Ja pyyhkeitä on enemmän kuin yksi joka hädin tuskin menee lantion ympärille.

Ja se ilmastointi.

Punainen valekukko

2008-06-29T02:29:00.000-07:00

Olisi kiva tietää, mikä tuolla lännessä palaa. Huomasin aamulenkillä Arboretumissa savupatsaan jonka varjo kulki poikki koko järvenselvän. Takon soutajien pihalla joukko ihmisiä veti päälleen massiivisen oloisia varusteita, en tiedä aikovatko lähettää pelastushenkilökuntaa myös veneellä. Hatanpäälle lienee pääsee nopeimmin vesireittejä. Takon jälkeiselle osuudella alkoivat näkymään myös massiiviset liekit. Näyttää isolta tehdasrakennukselta, pari korkeaa savupiippua taisin bongata. Näin se kotiseututuntemus on vahvoissa kantimissa.

Verkon uutispalveluissa asiasta ei mainita mitään, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä jotain keuhkot syövyttävää myrkkykaasua on luvassa ihan näillä hetkillä.

Saunan kautta ostamaan tuliaislahjoja ja pakkaamaan.

Edit: Olisi pitänyt arvata, kun useampia pelastuslaitoksen autoja ajeli kaikessa rauhassa ympäriinsä eikä sillä veneeseen pyrkineellä pelastusmiehistölläkään tuntunut olevan kovaa kiirettä. En tilaa Aamulehteä. Economistin tilasin, vaikka se vähän hävettääkin tunnustaa kun täällä siitä jotkut niin intoilevatkin. Kun näin lehden myös Navjotin pöydällä Seattlessa tajusin, että kai se sitten on kova juttu.

Urbaanipakanajuhla

2008-06-24T12:52:00.000-07:00

Kun hyvällä halulla mutusteltu kaurakeksi eli digestiivi osoittautuu tarkemmassa tarkastelussa maustepurkin kantena toimivaksi korkiksi, tietää että siihen taksiin olisi sittenkin kannattanut yrittää muutamaa tuntia aiemmin, ennen yllättäen puhjennutta voimakasta kiinnostusta geometrisiin kuvioihin. Tai kykyyn nähdä kiinteiden esineiden läpi. Taustalla kuului epäuskoista päivittelyä siitä, että itsensä New York Jonesiksi esitellyt herrasmies oli imemisen sijaan puhaltanut minishishaan. Yösijaksi muodostui kolmesta puutarhatuolin alusesta koottu palapeli lattialla, kun toinen tohtori oli jo ehtinyt vetäytymään vaatehuoneen suojiin. Noin muuten urbaanijuhannus meni suurin piirtein kunniallisesti vaikka rakeita satoi taivaalta. Paljon mukavia ihmisiä, saunomista, liioittelua ja huonoja juttuja fingerporilaisessa hengessä, joista muistiin jäivät vain ne jotka olin kuullut tai todistanut jo aiemmin.

Noin yleisemmin asianlaita tuntuu olevan sellainen, että yrtin kanssa puljaaminen ei ole oikein koskaan sopinut näille aivoille. Suurimman osan ajasta olo muuttuu vain epämääräisellä tavalla huonoksi sekä haluttomaksi -- en ymmärrä miksi niin moni ajattelee sihauttamisen toimivan jonkinlaisena lemmenrohtona kun mielestäni aine vain tekee veltoksi ja passiiviseksi. Ne harvat kerrat kun pajautus on matkaansaattanut hövelin käytöksen, lopputulos ei ole muutenkaan ollut erityisen kehuttava. Lemmenrohdon vaikutusta ei erityisesti paranna jos ensin epämääräisen häsläämisen kliimaksina hellittelee toista ensimmäisillä mieleen tulleilla sanoilla silmäsi ovat niin... pienet ja punaiset ja tämän jälkeen ihastuu taustalla televisiossa olevaan Anne Borgströmiin ja on vakuuttunut tämän lähettävän salaisia viestejä juuri minulle. Loppujen lopuksi seurauksena on aina helvetin huono kuosi.

Verónique tosin lopetti jopa tupakoinnin polttelemalla ensin pari viikkoa yrttiä, sitten muutaman viikon näyttämötupakkaa, ennen kuin lopulta onnistui luopumaan tavasta kokonaan. Länsirannikolla tuo tuntui aina olevan enemmän sallittua kuin suomalainen läskittäminen.

* * *

Sunnuntaina istuin viideltä iltapäivällä soitellen läpi tamperelaisia ruokaravintoloita, joista vihdoin järjestyksessä noin 15. tärppäsi. Ensimmäisen viikon Vancouverissa majapaikan tarjonnut ja sittemmin Edinburghiin muuttanut Ann saapui Suomeen juhannusvierailulle joten pääsin nauttimaan aamiaisen seurassa jota en ollut nähnyt sitten vuoden 2005. Alasistuminen kello seitsemän ilta-aamiaiselle oli perin virkistävä kokemus. Annin naapurista kantautui aikoinaan sellainen yrtin tuoksu, että tämän veljen vaimo alkoi valittamaan alvariinsa vaivaavaa makeanhimoaan.

Vajaan viikon kuluttua tie käy Zürichiin, ensin konferenssiin ja sitten viikon mittaiselle puhaltelureissulle. UBC:n pelastava postdoccini Julia lupasi leikittää erityistutkijaa Sveitsissä ja hammastieteilijä Paola puolestaan Torinossa. Oldtimer-- majailee Münchenissä, joten ennen tätä seuraavaa Bilbaon työkeikkaa luvassa lienee hetki kulttuurimatkailua. Taidan aktivoida kamerani. Seattlesta ja Vancouverista ei tullut vieläkään postattua kuvia, eikä sitä seuranneesta viikon Saariselän matkasta tainnut tulla edes mihinkään kirjoitettua. Vakoiltuani kerroskolleegaani Flickrissä tajusin, että virtuaalisen jäljen jättäminen voi olla ihan hauskaa.

Kilauta kaverille

2008-06-11T23:46:00.001-07:00

Tultuani taksilla töistä kotiin yhden aikoihin yöllä, aamuseitsemältä tapahtuva herääminen remonttimiesten piikatessa parveketta alas tuntuu lievästi väkivaltaiselta.

Paettuani meteliä ulos, kalenterini hälyttää turhanpäiväisestä HR-osaston järjestämästä puhelinkonferenssista. Laitteestani ei löydy Riistäjän voice conference -numeroita, joten valitsen soitettujen numeroiden listalta ensimmäisen tuntemattoman lyhytvalintanumeron. Muutaman piippauksen jälkeen se alkaa epäilyttävästi näyttämään Firman henkilönumerolta. Lyön linjan kiinni ja valitsen listalta seuraavan vaihtoehdon.

Puhelun odottaessa taustalla luovin pitkin käytettävyyden pikkujättiläisen menuja ja etsin tarvittavia konferenssi- ja pin-koodeja. Löydettyjen koodien näpyttely ei tietenkään kai'utu puhelimeen vaan käynnistää erilaisia uusia menuja ja näppäriä sovelluksia. Kuten musiikkisoittimen, jonka käynnistyminen jumiuttaa puhelimen lopullisesti. Suhtaudun maailman vastustukseen luonteenomaisella stoalaisella tyyneydelläni, siis huutamalla mikrofoniin ylevästi vittu mä vihaan nokialaisia vittu.

Löydettyäni lopulta takaisin tilaan, missä näppäillä vaaditut numerot, huomaan konferenssipuhelun katkenneen. Sen sijaan olen onnistunut vastaamaan uuteen puheluun. Soittaja katkaisee yhteyden, mutta puhelutietoja selatessa tämä paljastuu kolleegaksi, jolle olin minuuttia aiemmin vahingossa itse kilauttanut.

Maanittelin samaista kolleegaa pitkään ja hartaasti saadakseni tämän vastuulla olevan tuotteen nykyisen projektini päätutkimuskohteeksi. Itse asiassa tuote on projektini ainoa tutkimuskohde.

Unen puute voi tyhmistää entisestään tyhmätkin aivot ja tehdä vihaiseksi. Vähän sellaiseksi kuin kääpiöt. Paitsi että minulla ei ole hakkua eikä arretta.

Venkoo

2008-06-05T10:14:00.000-07:00

Minusta on tullut pomon pikku apulainen eli ns. nuori ja dynaaminen kundi joka raahataan kiihtyvässä määrin erinäisiin ulkoisiin palavereihin. Mitä enemmän haiskahtaa strategialta, sen parempi.

Naapurihuoneessa röhnöttää tuhansien eriskummallisten musiikkilevyjen varasto ja kahvihuoneessa on säännöllinen tuppirinki lounaan jälkeen. Aikovat mennä huomenna heti aamusta juopottelemaan ja valmistautumaan kesäjuhliin. Pyysivät toki mukaan, mutta pitäisi tehdä lauantai ja sunnuntai töitä.

Sitten olisi näitä oikeasti tärkeitä siviiliasioita jotka hautaantuvat kaiken muun alle. Että vuoden verran sitä seurustelee eikä suostu sitä edes kutsumaan seurusteluksi, kunnes tarjolla ollut Oikea Suhde se on viittä vaille ohi.

Parturi sentään kutsui charmikkaaksi. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun oli ensin spontaanisti ääneen hämmästellyt pidempien hiuksien alta paljastunutta harmaiden hiusten paljoutta. Hienoa.

Aamunkoi kuin toinen

2008-05-28T11:33:00.000-07:00

Radio Peili kello 06.45. Kelloradio on aivan liian suuri ja sen taulu niin kirkasvaloinen, että se täytyy kääntää yöksi seinää kohti. Isä sanoi että tällä mallilla se huononäköisempikin pärjää.

Pitkä torkkukytkin katkaisee matalan miesäänen kesken tärkeän oloisen lauseen, vaikkei ylimääräistä aikaa olekaan. Kipeä kurkku, flunssa ehkä. Väsyttää edelleen, seitsemän tuntia ei riitä palautumaan yhdestä ainoasta tuopista ja parista lasillista punaviiniä.

Sänky on korokkeella. Sen yläpuolella spottivaloista yksi tähtää sängyssä makaavaa kasvoihin, kolmatta ei ole saatu vaihdetuksi. Käytävällä pyörän takakumi huutaa tyhjyyttään, on tehnyt sitä syksyn ensimmäisen räntäsateen jälkeen. Silloin se puhkesi viimeisen kerran, Tuulanhovin kohdalla. Pyörää talutettiin kymmenen kilometria pitkin meluisaa valtaväylää ja hiljaista Iidesrantaa. Maaliskuussa kumi on hoitamaton asiaa monien joukossa, jotka eivät suostu katoamaan eivätkä muutu hoidetuksi. Jossain siellä asia korjattaisiin heti tai se katoaisi. Mutta täällä ei käy niin. Vessassa on hädin tuskin tilaa istua.

Miksiköhän polkupyörää voi taluttaa vain vartalon oikealla puolella.

Lattialämmitys on pois päältä. Laatat tuntuvat kylmältä paljaille jaloille. Parta ajetaan ennen suihkua, ihon ollessa kuiva. Punaiset silmät: flunssa vaiko lisäpeitoksi laitetut kaksi päiväpeittoa, vaiko liian vähän unta. Kanadasta tuodut tipat olivat halpoja, mutta paahtoleivät jäävät pöydälle. Pitkäkärkiset nahkakengät ja villakangastakki, nuori ammattilainen; Haltin repusta huolimatta ovi avataan liikeluokkaan rientäville. Pieni ele, kallis lippu. Junia lähtee yhdeksän minuutin sisällä kolme: Pendolinot eivät toimi yhdistettynä. Kotimaan päivärahalla maksaa sämpylän, mutta liikeluokassa saa ilmaisen kahvin. Transtechin kaksikerrosvaunu lähtee meidän peräämme.

Tuoreimmat sähköpostit. Vii aar ön intternet komppani. Powerpoint-kalvoja. Änö söörvisiis komppani. Esityslista. Minut rekrytoinut työperäinen maahanmuuttaja siirtää EU-projektin workpackagen vetovastuunsa ja poistuu muonavahvuudesta.

Maaliskuun lopussa Ruoholahdessa tarjoillaan puuroa vielä yhdeksän jälkeen.

Varastetut assosiaatiot

2008-05-24T13:25:00.000-07:00

vaatteet haisevat viskille.

taskussani Lauran antama guatemalalainen kankainen rannekoru. rukousnauhana. lappu johon olen kirjoittanut “ajattele”, toinen taskussa, toinen jääkaapin ovessa. lattialla puoliksi poltettu piippu ja viskilasi. hupparini haisee viskiltä, olen tainnut kaataa sitä päälleni. hupsista.

tarkemmin ottaen koko läävä haisee mallasviskiltä. kalliilta single malt isle -viskiltä. laphroaig, väitöskirjani kiitetty kontribuuttori. grey goosekin on näemmä juotu.

arvelen yrittäneeni syödä huonolla menestyksellä. saariselällä sammuin makkara suussa samalla kun italian poika hoiti valaan kokoista kokkia naapurihuoneessa. ääntä lähti kuin puolivälieräottelun hävinneestä jenkkien jääkiekkojoukkueesta. what an idiot. en sentään nukkunut pitakebab tyynynä tällä kertaa.

taidan olla vähän hukassa. en taida olla ainoa. kaapissa on sentään brooklyn lageria. mielestäni juuri nyt kaljan juominen korkeakaulaisesta pullosta on kuuminta hottia. ne wirkkalan vai kenen ikinä suunnittelemat ruskeat pullot ovat vain tunkkaisia. viski ja vesi, kaljaa pullosta, näin pitää.

kangaskoru. jotain joka auttaa keskittymään olennaiseen. mutta avain pakoon on kovin, kovin lähellä.

sitäpaitsi viinanjuonti, kessuttelu, sihauttelu ja naiminen ovat perin asiallisia harrastuksia nuorelle miehelle.

yritän valita sopivaa brie-juustoa mutta en saa päästäni ajatusta jonka mukaan jonkun tulisi survoa nyrkki syvälle Matti Vanhasen eebenpuisen veräjään. taidan avata sen kaljan.

Kirjallinen sielunelämä ja muita probleemisikermiä

2008-05-16T00:16:00.000-07:00

Neljäs ongelma on blogin henkilökohtaisuus.

Kanadassa minua suojeli tuhansien kilometrien etäisyys sekä suomen kieli, jolloin potentiaalinen lukijakunta ja ne ihmiset joista blogi kertoo olivat käytännössä pistevieras joukko. Nyt olen sen ryhmän keskellä, jos siis tätä joku enää edes lukee päivitysten muuttuessa yhä harvemmiksi ja mielenkiinnottomammiksi. En voi puhua parisuhteesta, koska toisin kuin eräs toinen (jatkuvasti tasoaan parantava) blogi hetki sitten, tätä blogia ei ole omistettu yhden suhteen ruotimiseen; en oikein voi puhua juopottelureissuista, koska niiden määrä on onneksi vähentynyt ja jos niitä on, niistä on vaikea kirjoittaa; en voi puhua kulttuurien kohtaamisista, kun lähipiirini on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täysin suomalainen. Blogin alkuperäinen tarkoitus, jota se palveli erinomaisen hyvin ja paikoitellen melko hauskallakin tavalla, oli vastata kollektiiviseen kysymykseen "miten menee", etenkin kun kirjoittamisen kontekstina oli pala maapallon toisella puolella sijaitsevaa maailmaa. Nyt Facebookiin voi kirjoittaa lyhyitä statusraportteja ja suorittaa kevyen tason virtuaalirapsutusta (Facebookin määrittelemättömän kokoisen otoksen mukaan olen kehnoa musiikkia kuunteleva viileä kusipää jonka kanssa on hauskaa matkustaa). Nyt arjesta on vaikea repiä erityisiä otsikoita, pitäisi kirjoittaa työstä tai elämän tarkoituksesta noin yleensä. Molemmat aihepiirit vaativat rohkeutta, aikaa ja tekevät minut suojattomaksi; edellinen vaatii lisäksi työtä ja kykyä erottaa julkinen ja luottamuksellinen tieto toisistaan.

Tätä rainaa oli kiva lukea vuosien 2005-2007 välisenä aikana. Pystyn palauttamaan mieleen ajatuksia, tunteita ja tilanteita, sellaisiakin jotka nyt tuntuvat jo kummallisilta. Tyhjän päälle joutuminen, sen huomaaminen ettei minulla ole ketään jolle puhua, sosiaalisen seurapiirin tyhjyys, tunne siitä ettei kukaan ole ottamassa kiinni jos kaadun. Ja toisaalta sen seurapiirin rakentaminen, uusien tuttavuuksien löytäminen, uusien läheistenkin ystävien saaminen. Ensimmäisen seurustelusuhteen aloittaminen toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa. Oman, sinänsä sujuvan ilmaisukyvyn rajallisuus kun mennään todella syvälle sävyihin, ja toisaalta se, ettei voikaan mennä korulauseiden taakse. Ihmissuhdedraamat, pettymykset, rakastumiset. Se on itselleni helvetin arvokasta.

Toivon, että Erityistutkijan myöhempiä vaiheita lukiessani (tuo olisi pitänyt muuttaa blogin nimeksi heti palattuani) saisin jotain samaa: miltä tuntuu palata takaisin sinne, missä on lähes koko elämänsä viettänyt. Missä kaikki on ahdistavan paljon kuin aina ennenkin, ulkoilmamuseo jossa mikään ei päällisin puolin näyttänyt muuttuneen puolentoista vuoden aikana. Missä sosiaalinen seurapiirini, niin mukava ja korkeasti koulutettu ja riemukas se onkin, kutoutuu baarielämän ympärille. Kun pysyväistilapäistä elämäänsä ei pysty enää perustelemaan, kun oma demografinen ryhmä seuraa samaa kaavaa pariutuen, rakentaen ja muuttaen ympäryskuntiin -- tai sitten muuttaen Helsinkiin, joka on alkanut omassa ankeudessaan näyttämään jopa kutsuvalta vaihtoehdolta, vaikka olen aina ollut sitä mieltä että mieluummin muuttaisi sitten saman tien oikeaan kaupunkiin.

Jotta pystyy kirjoittamaan, pitäisi olla periaatteessa tilanteessa jossa voi kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ilman että Outlookin kalenteri huutaa seuraavaa palaveria, työtoverit koputtavat ovelle, tai kämpäksi kutsutussa läävässä joka huutaa vastenmielisyyttään (sellaista jonka todellisista syistä en ole vieläkään selvillä). Pitää olla aikaa ajatella rauhassa, aikaa assosioida. Nyt, aamulla, töissä, 10km:n juoksulenkin jälkeen, vaikka tiedän että minulla olisi aivan helvetisti tekemistä, päätin kirjoittaa. Tämä teksti näyttää edes hieman sellaiselta jota lukemalla myöhemmin voisin yrittää palauttaa mieleeni miltä elämä näytti juuri tällä hetkellä. Silläkin uhalla, että näin kirjoittava ihminen ei vaikuta Menestyjältä (yksi monista lisäarvon tekijöistä jotka sai kuvitteli saavansa kaupan päälle Vancouverissa asumisesta -- ja päivän päätteeksi vain sillä mitä itse uskoo on oikeasti merkitystä, objective schmobjective reality).

(Sitten on vielä se, että vaikka N95 on puhelimena, korjaan multimediatietokoneena ihan jees, sillä, toisin kuin kommunikaattorilla, ei yksinkertaisesti pysty kirjaamaan ylös ajatuksiaan. Vaikkakin kun viimeksi käytin kokonaisen sunnuntain parisuhdeselvityksiin, tiedosto ja sen tulokset korruptoituivat. Sanojen merkityksestä päätellen elän aika akateemista elämää, näemmä. Ja itse asiassa se on helvetin jees.)

Kirjoittaminen puhdistaa. Ja sen jälkeen hävettää, hetken aikaa. Etenkin jos törmää ihmisiin jotka tähän silloin tällöin aikaansa tuhlaavat. Häpeä yksittäisistä kirjoituksista katoaa, häpeä elämän läpäisevänä turkkalaisena taustavireenä säilyy.

Ne kolme ensimmäistä ongelmaa?

Yksi ongelma on ollut se, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa kirjoittaa. Kirjoittamisen tulee tapahtua vapaaehtoisesti ja omasta halusta. Jos istun alas ja pakotan itseni kirjoittamaan, työn jälki on huonoa. Tästä ei makseta palkkaa, joten blogin elämän ylläpito ei voi perustua muuhun kuin omaan haluun ja vapaaehtoisuuteen.

Toinen ongelma on se, etten pidä asunnossani kirjoittamisesta. En näe ulos, minulla ei ole hyvää työpöytää, ei työtuolia, ergonomia on kehno. Vuodesohva on ihan laadukas mutta ei kovin mukava työn tekemistä varten. Läppäri lämpiää sylissä. En näe ulos muuta kuin taivasta ellen nouse seisomaan. Keittiön pöytä on vimpula ja tuolit, vaikkakin varsin laadukkaita, väärällä korkeudella ja huonolla työergonomialla varustettuja. Jos haluan ylipäätään kirjoittaa mukavasti, minun pitää olla töissä.

Kolmas ongelma on se, että nyt käytössäni on kaksi tietokonetta. Työläppärini ja siviiliäppärini. Niinpä samaan muistiinpanotiedostoon kirjoittaminen on hankalaa -- tosin aloin käyttämään Google Notebookia joka ratkaisee tämän ongelman mainiosti.

Kulutusjuhla

2008-05-15T11:31:00.000-07:00

Kävin Piilaakson parhaaksi mainostetussa Fry´n elektroniikkapuodissa Palo Altossa taivastelemassa hintoja. Amerikan ihmemaassa on juuri nyt halvan dollarin ja alhaisen veroasteen vuoksi käynnissä noin 35% alennusmyynti. Nice.

Olen yleensä huono ostamaan roinaa nurkkiin, vaikka voinkin siekailematta sijoittaa rahaa soppaan ja muihin elämystuotteisiin. Säästin kerskakulutusjuhlat kuitenkin Seattleen asti, sillä ~~Asok~~ Navjot mainosti saavansa Microsoftin työntekijänä noin 10% lisäalennuksen paikallisista puodeista. Bellevuen ostarin Mac-kauppasta hihaan tarttui sittemmin MacBook Pron lisäksi pari iPodia tuomisiksi sekä kasa piuhoja ja adaptereita. Säästöä kertyi aika monen ulkomaanpäivärahan verran. Podit olivat noin 100EUR halvempia per kappale, kannettava yli 600EUR.

Toisaalta, paikallisen Anttilan eli Macy´sin vaateosaston sisäänkäynnin edessä oli automaatti kolajuomille ja vieressä automaatti iPodeille. Jos sattuisi jano yllättämään, kolan tai soittimen.

Navjotin kotiin tuli Economist ja nyt myös minun. Kun Aamulehden lahjaksi saamani määräaikaistilaus loppuu, voisin seurata Turun mallia ja tilata itselleni HBL:n. Sääli että siirryin Kona-kauteen, koska oikeasti HBL:n lukeminen Hervannan aamubussissa olisi ollut jotenkin vain oikein. Lehti tarjoaa hieman toisenlaisen projektion siihen, millaiset asiat voidaan Suomessa kokea tärkeiksi.

Muunneltu totuus

2008-05-10T03:00:00.000-07:00

Siinä toisessa blogissa karonkan jatkoilla ne kaksi naista saunassani eivät olisi olleet pukeissa, vessassani eivät olisi koinineet jotkut muut ja viinojani ei olisi juotu, mutta mulla olisi muutenkin vähän liikaa tekemistä. Vaan nyt täytyy siivota koska viinapiru jo koputtaa ovella.

Näin muuten olen sitä mieltä, että mikäli otsikko ei assosioidu jalasmökkiin, on vika joko iän tai yhteiskunnallisten asioiden seuraamisen puutteessa.

Kaupunki lumisadepallossa

2008-04-16T07:35:00.000-07:00

En tiedä mitä odotin Kaupungilta. Slaavilaisella mielenlaadulla varustettuna ja vahvasti nostalgiaan taipuvaisena näen nykyhetken aina kurjana rypemisenä. Mahdollisuudet ovat tulevaisuudessa, rakkaus menneisyydessä. Kaupunki oli umpioitu ja siivosti säilötty maisema lumisadepallossa ja nyt menin avaamaan sen. Pelkäsin, että joko turmelen menneisyyden tai sitten herään ja huomaan etteivät menneisyydessä toteutuneet mahdollisuudet olekaan enää lupaus tulevasta. Missä vaiheessa saavutan lakipisteen, minkä jälkeen vain tyydytään siihen mitä satutaan saamaan?

Ei käynyt kumpikaan. Kaupunki oli juuri sellainen kuin muistinkin, vain vielä äveriäämpi kuin muistin. Sanalla sanoen epätodellinen. Ja samalla niin perin tuttu. Julkisivut ja puutarhat kuin kulissit (Ann'in sanoin, it's not gardening, it's manicuring), autot saivat Piilaakson näyttämään hyvin keskiverrolta. Downtownia mainostetaan New Yorkin downtownin jälkeen tiheimmin asutuksi, sen vuoksi että siellä nimenomaan asutaan. Missä nämä ihmiset käyvät töissä, se ei minulle selvinnyt puolentoista vuoden aikana eikä selvinnyt nytkään. Aurinko paistoi, kirsikkapuut kukkivat, terveet ja kauniit ja nuoret luomu~~nuket~~ihmiset lenkkeilivät pitkin English Bayta. Olen nähnyt kaupungin kääntöpuolen, mutta se ei näyttäytyt minulle, ei tänä perjantaina ainakaan. Astuin pallon sisälle ja tarkastalin sitä hetken, mutta selvempinä hetkinäni en nähnyt tekemissäni ratkaisuissa karkeaa virhettä.

Tavoitteet asettuvat aina ympäristön asettamalle tasolle. Ikävä kyllä niitä selvempiä hetkiä ei ole tarjolla kuin kovin rajattu määrä.

Uudelleenlaskukimara

2008-04-15T11:25:00.000-07:00

View Larger MapLähes vuorokauden kestäneen matkustamisen jälkeen välitön auton vuokra-auton rattiin hyppääminen ei tunnu parhaalta mahdolliselta idealta. Nationalin parkkipaikalla on vain kaksi mid-size autoa jäljellä. Tarjoan toista, Pontiacin G6:tta pyylevälle naishenkilölle ja hyppään itse Toyota Priuksen ratin taakse. Elektroniikkaa piisaa ensikertalaiselle. Säädettyäni aikani Garminin navigaattorin kanssa yritän käynnistää itse autoa. Power-nappulan painaminen ei auta. Toimistolta tuli mukaan vain pieni musta kauko-ohjain vailla varsinaista metalliavainta. Muistan Professorin autossa olleen etälukijan jolle namistaa piti näyttää. Kuljetan sadatellen muovinpalasta pitkin rattia ja kojelautaa, välillä Power-nappulaa painelle, vailla menestystä. Vasta sitten huomaan että ratin vieressä todellakin on pieni musta aukko, mustassa kojelaudassa, jonne se musta muovinkappale piti ängetä. Voilá. Priuksen keskikonsolin näyttö täytyy erinäisistä diagrammeista ja kätevä oloisista käyristä. Odotan silti hetken ennen kuin auton moottori viimein alkaa hyrisemään. En ihmettele että ihmisiä jää parkkipaikalta lähtevien hybridien alle, sen verran äänetön auto on akulla kulkiessaan.

Navigaattorin auvoisella opastuksella laskettelen pitkin valtatietä 101 kohti lounasta. Neljä kaistaa alla, aurinko paistaa ja meri välkehtii, radiosta soi 90-luvun grunge, kuinkas muutenkaan. Väsymyksestä huolimatta kaikki tuntuu jotenkin hirvittävän helpolta, itsestään selvältä ja vain... tutulta. Siitäkin huolimatta että löydän itseni oikeasta osoitteesta El Camino Realilta mutta väärästä kaupungista: tie jatkuu periaatteessa koko matkan Meksikoon asti ja pikkukaupungit -- paremminkin lähiöt -- vaihtuvat toisiksi vailla suurempia seremonioita.

Hetkeä myöhemmin olen Palo Alton Sheratonissa. Hotelli on juuri niin geneerinen amerikkalainen neljän tähden hotelli kuin voi olla. Ainoa varsinaisesti uusi asia on se, että huoneen kahvinkeitin on Starbucksin brändäämä. Lukiessani aulassa sähköpostejani ja yrittäessäni sumplia Friscon ja Palo Alton palavereja törmään yhteen "mulla on rahaa" VP:iin ja pariin teollisuusprofessoriin joiden seurassa valveillaoloaikani ylittää ensimmäisen vuorokauden rajan. Vältän alkukeittoa koska pelkään nuokahtavani ja hukkuvani siihen. Kuuntelen kun mobiilihylsyt lentävät ja yritän kalastella irtopisteitä valitsemalla seurueelle paremman tasoisen amaronen listasta, tietenkin VP:n edustusbudjetista. Vieressä istuva Cambridgen tutkija valittaa ja valittaa mutta en jaksa enää välittää. Saan puhuttua itseni vihdoin nukkumaan.

Perjantaina yritän kävellä vastapäätä olevan Stanfordin yliopiston kampukselle, mutta huomaan vasta vartin tallusteltuani kartan alareunassa seisovan tekstin "map not to scale". Niinpä tämäkin innovaatioyliopisto jää näkemättä. Parin päivän ajan ehdin seisomaan Sun Labsilla koomisena sidekickinä, syömään sushia ainoassa paikassa jonka opin Mountain View´ssa, palaveroimaan ja nukkumaan.

En nähnyt Piilaaksosta muuta kuin osia Palo Altosta, Menlo Parkista ja Mountain View´sta. Nekin auton ikkunasta, navigaattorin avulla suunnistaessani. Vaikuttavinta siinä vähässä oli juuri se, kuinka vähän vaikuttava paikka itsessään oli. Ruutukaavaan rakennettuja omakotitaloja, yksi päätie ja sen varrella kauppoja ja ravintoloita. Lukuun ottamatta HWY:tä, saman efektin saa kävellessään katuja Google Mapsin suosiollisella avustuksella. San Fransisco olisi varmaan ollut näkemisen arvoinen paikka, mutta missäs välissä sinne ehdit. Niinpä.

Prius söi sadan kilomerin matkalla gallonan verran bensaa.

Kohti lämpimämpää

2008-04-14T12:33:00.000-07:00

Junailen assistentin suosiollisella matkasuunnitelmani Piilaaksoon siten, että vahingossa satun lentämään takaisin Seattlen kautta. Ja jatkolentoni Seattlesta vain sattuu lähtemään vasta muutamaa päivää myöhemmin. Suostumalla luopumaan ansiottomista päivärahoista ja otettuani taksimatkat omalle koltolleni, muuttuu vajaan neljän päivän pidennetty viikonloppu matkareskontrakelpoiseksi.

Myöhemmin keskimiedon vaiherikkaaksi osoittautuvan lentokimaran ongelmat alkavat Blue1:n aikaistaessa TMP-HEL -lentoaan, vaivautumatta ilmoittamaan asiasta minulle muuten kuin viime hetkellä työosoitteeseen lähetetyllä sähköpostilla. Satun lukemaan sen vain ja ainoastaan siksi, että yritän viimeiseen tuntiin saakka sopia palaveriaikoja Kalifornian päässä majailevien Firman työntekijöiden kanssa. Huomaan puhelinluettelosta, että alueella onkin yhden yksikön sijaan kolme. Sopimani peräkkäiset palaverit sattuvat kiusallisesti olemaan Palo Altossa ja Friscossa.

Helsingissä etsin Livialle, Tibille ja Navjotille sopivia tuliaisia. Jotain suomalaista, jotain pientä ja helposti kuljetettavaa, kestävää, edes jollain tavalla käyttökelpoista. Nysvään siinä ainoastaa kaupassa vailla päätöstä juuri niin kauan, että henkilökunta portilla päättää kuuluttaa nimeäni. Minua ei sentään kehoteta vielä "kiiruhtamaan" portille. Nappaan kyytiini kolme miniatyyrikokoista Aalto-maljakkoa. En tiedä millä tavoilla ne ovat käyttökelpoisia, mutta ehkä niihin voi laittaa sisälle koristehiekkaa ja tuikkukynttilän.

Lontoossa matkustan läpi pahamaineisen Heathrow'n terminaali 5:n. Turvatarkastuksessa laitan koreihin sievään jonoon kengät, vyön, villatakin, läppärin, repun, laukun, ja minigrip-pussin jossa on hammastahna ja deodorantti; siellä menevät peräkkäin kuin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussit. Overengineeringin edistyksellisessä hengessä kuljetuslinjan päähän on rakennettu tehokkuutta lisäämään huippumoderni palautusautomaatti: erotin erottaa korin kerrallaan, jonka jälkeen kiila laskee korin alapuolella vastakkaiseen suuntaan kulkevalle palautushihnalle. Valitettavasti vain kori ei liiku hihnalla kuin keilapallo: jokaisella hihnalla seisoo yksi työntekijä hanskat kädessä, jonka ainoa tehtävä on tökkiä koreja suoraksi ennen kuin ne tukkivat palautusautomaatin. Tukkivat silti. Tehokasta.

British Airwaysin lennolla nautin hetken aikaa koneen keskiosan World Traveler -luokan tarjoamista etuuksista: jalkatilaa on kosolti ja henkilökohtaisessa LCD-näytössä on video on demand valmiina. Edessä avautuu harmillisesti näkymä 1. luokkaan jossa porvarit – tai pikemminkin harmaahapsiset ja hivenen ylipainoiset brittieläkeläiset – nauttivat shampanjaa ennen koneen lähtöä. Nousukiidon jälkeen verhot suljetaan ja vain aterimien kilinä porsliinia vasten muistuttaa ylemmän matkustusluokan iloista. Siirtyessäni takana sijaitsevia puuterointitiloja kurkistan verhon toiselle puolelle toivoen löytäväni medbörjare-luokassa kärvisteleviä kansalaisia. Turha toivo: business-luokassa matkustajat ovat jo levittäneet tuolinsa sängyiksi, joilla maaten he laiskasti nauttivat gintonicejaan ja tuijottavat screenejään. Minusta alkaa pahasti tuntumaan siltä, että tällä lennolla world traveler onkin eufenismi proleluokalle.

Verónique jupisee QC:ssa syntyneenä jääkiekosta, öyhötyksestä ja kansallistunteesta. Kertoo viimeistelleensä kanadalaista mediaa käsittelevän televisiodokumenttinsa ja lähtevänsä nyt kuukauden rinkkamatkalle Guatemalaan. Tämän jälkeen tie käy neljän kuukauden ajaksi Länsi-Afrikkaan vapaaehtoistyöhön ennen McGillin maisteriohjelmaan siirtymistä.

Minä puolestani istun Oluthuoneella ja katson jääkiekkoa, koska se on mun juttu. Kaikille ansionsa mukaan. Vaan kysehän on siitä, mitä haluan ja mitä vain haluan haluta. Blogissa edellinen kyllä kuulostaa jälkimmäistä paremmalta.

Vapaa-aikakone

2008-04-13T16:00:00.000-07:00

Mitä niukemmaksi vapaa-aika resurssina käy, sitä enemmän sitä alkaa arvostamaan. Vapaa-aika tässä seurallisen erakon kontekstissa merkitsee mahdollisuutta olla tekemättä yhtään mitään ellei halua, olla näkemättä ketään ellei halua, olla puhumatta kenellekään ellei halua. Tai ehkä vielä enemmän sitä, että kaiken lisäksi todella valitsee tämän mahdollisuuden.

Tämän kirjoituksen päiväys on sunnuntai, 13. huhtikuuta. Seuraavan kerran vietän melkein vapaa-aikaa kolmen viikon päässä tulevaisuudessa, josta tuhlaan lähes puoli tuntia kirjoittamalla tätä viestiä menneisyyteen. Kirjoittamista hankaloittaa se, että kone on muutaman tunnin päässä odottavassa lähitulevaisuudessa ostamani MacBook Pro, jota en osaa käyttää. Laite ja fanipoikuus tulevat maksamaan noin 600€ vähemmän kuin Suomessa.

Katson, onnistuuko menneisyys kuromaan nykyhetken kiinni järjellisessä ajan yksikössä.

Rajan ylitys

2008-04-13T15:11:00.000-07:00

2008-04-10T08:58:00.000-07:00

Aika arvokkaan oloisia ovat, paikalliset hyrysysyt, ainakin tuon oven lähellä. Menen katsomaan joskos sitä saisin mahdollisuuden vuotaa jotain tyhmää lehdistölle.

Kukkia hiuksiin

2008-04-07T13:20:00.000-07:00

Tää lähtis kohti San Fransiscoa ja Piilaaksoa sellaisen viiden tunnin kuluttua. Maailma on sen verran vastustanut viimeiset viikot että saapas nähdä mitä tästäkin.

Radiotähteys

2008-04-06T12:11:00.000-07:00

Olen sillä lailla akateeminen ihminen että mielestäni Pasi Heikuran toimittama Aristoteleen kantapää on kaikessa kuivakkuudessaan loistava ohjelma. Mikäli nukun lauantaina pidempään, saatan hyvällä onnella herätä ohjelman pariin.

Pääsiäislauantaina heräsin siihen, että ohjelmassa luettiin nimimerkin erityistutkija Tampereelta ilmiantama fraasirikos. Heräsin siis kuulemaan itse lähettämäni tarinaa radiosta. Äidinkielen opettajani olisi varmaan ollut ylpeä.

Trendiasiantuntija Leena Fredriksson toteaa Kauppalehdessä, että hänelle tärkeä esine on isoäidiltä peritty Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli. Siinä on hänen mielestään mm. kaunis muotokieli ja täydellinen ergometria.

Sitaatin lähettänyt nimimerkki erityistutkija Tampereelta pohtii, että miten Karuselli-tuolissa istumiseen on saatu liitettyä kliininen rasituskoe. Ergometrihan on lihastyön mittauslaite.

Aristoteleen kantapää epäilee, että kyseessä on vain toimittajan tai haastateltavan into käyttää sivistyssanoja, joita ei riittävän hyvin tunneta. Ergometriahan on kiusallisen lähellä ergonomiaa. [Lähde.]

Niin kuivakkaa, niin kuivakkaa.

Tissit.

U-lampas

2008-03-31T12:28:00.000-07:00

Sinänsä aiheellisen maanittelun ja uhkailun jälkeen taivuin ja lähdin laskettelemaan, ensimmäistä kertaa Vancouverista lähtöni jälkeen. Viimeisin kertani Cypress Mountainilla on edelleen ohjelmoitunut aivoihini melkoisena perseentappofestivaalina ja kipujunana (aka pain train). Tuolloin persettäni rangaistiin isolla kädellä.

Pari ensimmäistä vetoa Himoksen lastenrinteessä eivät oikein vakuuttaneet touhun järkevyydestä, mutta suureksi onneksi tämän jälkeen homma alkoi toimimaan.... no, siedettävästi. Ainakin suomalainen rinteiden vaativuusluokittelu on hieman erilainen kuin British Columbian vuorilla. Minun taidottomuudellani paikalliset mustat rinteet vaativat keskittymistä, mutta ne eivät olleet sellaisia perseenmurskaimia kuin kaimansa Cypressillä, Grousella ja Whistlerillä.

Ostamani äveriäs Peakin lasketteluasu osoittautui toimivaksi. Ajallisesti Himos ei ole edes niin kaukana, tunnin ajomatkan päässä. Tosin välilllä Tampere-Jämsä on juuri ja juuri sen verran surullisia pellon päälle rakennettuja kerrostaloja että ihminen ehtii masentua.

* * *

Huomasin ennen Pääsiäistä, että en ole koskaan valmistanut itse lammasta. Pienellä hakukoneilulla törmäsin televisiottomana hylkiönä itselleni tuntemattomaan seittiin, Ruokalaan. Huippukokkien kokoamat viikonlopun menuehdotukset ainakin näyttivät varsin hyviltä.

Valitsin sivuilta ohjeeksi yrttikuorrutetun lampaan ja lopputuloksesta tuli aivan erinomainen. Pihveistäni tuli tosin teflonpannulla ja uunissa käyttämisen jälkeen medium-, kun lampaan soisi olevan mielellään medium, jopa medium+. Korjasin asian jälkimmäisillä pihveillä, mutta jouduin surukseni siirtämään ne jääkaappiin seuraavalle päivälle. Ne osoittautuivat kylmänä aivan jumalaisen hyviksi.

Ilman suurta liioittelua voisi todeta, että yseessä oli parasta syömääni lammasta, mukaanlukien Turun Roccassa nauttimani lampaankareet. Erinomaisesta lihasta on kiittäminen Sokoksen lihatiskiä ja loistavasta reseptistä... niin, Antti Vahteraa, Roccan keittiömestaria ja perustajaa.

Kuin sattumalta, valitsemani viini sai Kauppalehti Option lammasviinivertailussa täydet viisi lammasta. Samoin myös laskettelukumppanin tuoma toinen punkku.

* * *

Laskettelu, saunominen, pikkutunneille kiroilun kannustamana mennyt ruuanlaitto ja yleinen koiniminen tekivät sunnuntaista oivallisen nuorkeskiluokkaisen päivän. Kaikesta ei-olemisesta ja kysymyksistä huolimatta.

Silikonit

2008-03-28T12:37:00.000-07:00

Koodivasara kävi kuumana koko perjantain, istuessani kotona etätöissä paossa mahdollisia häiriötekijöitä. Puhelin soi muutaman kerran mutta muuten onnistuin pysyttelemään piilossa ja keskittymään itse asiaan. Kello kolme iltapäivällä istuin alas Aurinkolaboratorion edustajien kanssa ja voilá: käsissämme oli ensimmäinen integroitu demo. Fragiili ja buginen kuin mikä, mutta silti tarpeeksi siirtämään erityistutkijan ahterin Piilaaksoon esittelemään herroille ja medialle tutkimuksen hedelmiä.

Kyseessä on Firman kannalta puhtaasti pienimuotoinen technology exploration -projekti jolla on hyvin vähän teknologista arvoa per se, mutta hyvin paljon poliittista merkitystä. Ilmapiirissä, jota leimaa Firman johtoryhmän amerikkalaistuminen sekä tutkimustoiminnan asteittainen hivuttaminen pois kommunikaattorin syntysijoilta, on syytä tehdä kaikkensa nostaakseen profiiliaan. Tampere-Piilaakso all night long.

Tiedotusosasto on toimittamassa materiaalia lehdistöä varten ja briefaamassa siitä mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa. En usko hetkeäkään että varsinainen demo herättäisi tavallisuudesta poikkeavaa kiinnostusta mediassa, mutta sen sijaan näiden kahden yrityksen yhteystyö voi herättää erinäisiä huhuja jotka voivat oikeasti lähteä väärinymmärrysten myötä käsistä. Olisihan se vekkulia lukea aamun El Registä katteettomia huhuja joista oma pää joutuisi pölkylle.

Demon jälkeen nautin Apinassa tarjotun oluen ja hipsin kotiin Huoneen kautta kello kolmelta aivan hirveissä läskeissä. Siinä välissä esittelin Ike-henkistä demoani jossa kuljetaan hitaasti animoivassa 3D-sokkelossa törmäillen seiniin, joihin osumisen jälkeen ruudun alareunassa pyörii tissin kuvia. Koehenkilöt kyllä kuvailivat pisteitä ”hyvin palkitseviksi”. Sisältö on kungas.

Ei, tutkimusryhmässä ei ole naisia. Ei, ne tissit eivät olleet sen demon kannalta olennaisia. Kyllä, hieman hävettää.

* * *

Sanat luovat todellisuutta. Metodinen alemmuudentunto ja self-deprecation elämänasenteena voidaan nähdä huumoriin viittaan kehnosti kätkettynä itsensä suojeluna. Päivän päätteeksi muille ihmisille jää kuva siitä, että se mitä teen on joko merkityksetöntä tai muuten vain typerää. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, klovnin rooli alkaa ruokkimaan itse itseään. Itsensä motivoinnin kannalta menestyjän esittäminen olisi oikeasti paljon parempi ratkaisu. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

Koska taustalla oikeasti olevien asioiden selittäminen on niin hirveän hankalaa, asian tiivistäminen maitorauhasiin on jotenkin mukavan helppoa. Näin tarinoiden perusteella on kaksi vaihtoehtoa: joko olen niin helvetin pätevä että pääsen tisseillä silikoonilaaksoon, tai sitten olen vain todella onnekas tai peräti huijari (eli en tee ”rehellistä työtä”). Jälkimmäinen attribuutti on muuten sellainen, jolla medbörjaret yllättävän usein selittävät asioita, joiden luonnetta eivät ymmärrä. Autourheilulla ja jääkiekolla tienaaminen Monacossa on isänmaallista, kynäniskaisuus jotenkin epäilyttävää isänmaan ja rehellisyyden pettämistä.

Tieteen popularisoinnin tulisi kuitenkin kuulua valtiollisessa yliopistossa tohtoroituneen tutkijan repertuaariin automaattisesti. Yhtä Tietojenkäsittelytieteen lehden numeroa lukuunottamatta en kuitenkaan ole kirjoittanut mitään suomeksi. Ehkä nyt olisi aika.

Ping-timeout

2008-03-27T14:14:00.001-07:00

Miesvahvuus miinus kaksi. Workpackage leadership. Aamut ennen kuutta, Pendolinossa kello 07. Takaisin kello 20. Työt jatkuu kello 23 jälkeenkin. Palavereja Helsingissä joka toinen päivä. Deliveraabeleita kolme. Siivoamattomia sähköposteja laatikossa 1700. "Erittäin tärkeiksi" luokiteltuja vajaa sata, kalenterissa hälytyksiä vajaa viisikymmentä. Lähimuisti pätkii ja kontekstinvaihdot ontuvat. Vedän palavereja, myyn nuivien koodareiden perseitä, debuggaan lasipolvisia servereitä, varailen vitun poronsarviajeluita ja viinilistoja vallooneille, kommentoin patentteja, suunnittelen rajapintoja, huolehdin varsinaisen projektipäällikön tekemättömistä tehtävistä. Läpimennyttä tutkimuspaperia pitäisi puukottaa, matkoja luumuaa Pohjois-Amerikkaan ja Keski-Eurooppaan ja Lappiin. Pidän tunnin palaverin ja muistan vasta illalla mitä sen perusteella piti tehdä. Liikunta on loppu, tirmoolia ja kessua kuluu. Aina kun selkänsä kääntää, joku on mennyt vähän konffaamaan ja filettämään ja saatana järjestelmät kaatuu kuin dominopalikat. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Luokkapetturi

2008-03-15T07:52:00.000-07:00

Ostin Tuomiokirkonkadun laukkuliikkeestä jonka nimeä kukaan ei koskaan muista ruskeat äveriään näköiset sormikkaat sekä lompakon. Petin kaikki, sillä lompakko ei ole genuiininnahkainen Buxton. Reijonen kertoi että liike tilasi joukon nahkalompakoita näytteeksi Intiasta ja niissä sattui lukemaan "Buxton". Pohjanmaalla joku piti merkistä niin paljon, että siitä eteenpäin kaikki tehtaalta tilatut tuotteet on brändätty aidoiksi buxtoneiksi.

Sain palautetta länsirannikolta. Palautteen mukaan blogi on muuttunut niin kämäiseksi ettei sitä lue Erkkikään. Totta joka sana, mikä johtuu siitä että tämän kirjoittaja on tyhmä ja huono. Palautteen antajalla on kuitenkin kahdesta kiinalaisesta merkistä koottu tatuointi joka tekee hänestä pysyvästi turkulaisen.

En tiedä pitäisikö kirjoittaa tisseistä vai teknologiastrategioista. Teknologiastrategioista kirjoittaminen olisi oiva tapa havaita kuinka pintapuolisesti tiedän mistään mitään, mutta tissit on hienommat. Tissit.

Tämä oli todennäköisesti huonoin ja turhin kirjoitukseni koskaan. Se johtuu osittain siitä, että kävin bodypumpissa. Pumpissa oli laskujeni mukaan tasan 30 naista ja kolme miestä. Aknesta kärsivällä oli samanlaiset kengät kuin minulla ja se toinen latoi kauheat painot tankoon mutta ei tehnyt yhtään puhdasta eikä hidasta toistoa. Vetäjä huusi kuin teini-ikäistä ninjakilpikonnaa leikkivä aliupseeri. Kun aloin nauramaan ääneen, bodari alkoi vittuilemaan tangossani olevista naisten painoista. Vittuilu oli minulle oikein ja huvitti siksi entistä enemmän, vaikka koko harjoitus oli pelkkää murhaa.

Tissit.

Sarjakuvamielipide

2008-03-11T23:00:00.000-07:00

Karvinen on huono sarjakuva ja minun pitäisi keskittyä valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettamien tavoitteiden saavuttamiseen ict-alan strategisen huippuosaamisen keskittymän rakentamiseksi Suomeen: verkottuneisiin avoimiin palveluekosysteemeihin, tulevaisuuden internetiin, sekä laitteiden ja palveluiden yhteensopivuuteen.

Karvisesta tulee marginaalisesti parempi, kun Karvisen poistaa Karvisesta. ~~Maailmasta tulee marginaalisesti parempi paikka jos lyö jokaista henkilöä joka puhuu Web 3.0:sta.~~ Tajusin juuri, että se mitä tällä hetkellä nysvään kaliforniankikkien kanssa on Berners-Leen, Schmidtin ja Yangin mukaan määritelmällisesti Web 3.0-tutkimusta - mutta ennen kaikkea politiikkaa. Ilmankos täällä on pyörinyt parikin vicepresidenttiä ja muita kolmen askeleen päässä olevia.

Karvisen ja väkivallan sijaan kannattaa keskittyä lukemaan Red Meatia ja Perry Bible Fellowshipiä. Minä puolestani jatkan nysväämistä. Huomenna pitäisi maalata ansioituneen tutkimuspäällikön sekä professoritroikan kanssa suurella pensselillä visioita ja strategioita.

Junamatka

2008-03-10T14:11:00.001-07:00

Nukkeanimaatio Madame Tutli-Putli voitti Tampereen Elokuvajuhlien pääpalkinnon, parhaan lyhytanimaation palkinnon ja kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinnon. Se toinen palkittu nukkeanimaatio jäi näkemättä. Niin se tuntui jääneen myös suurimmalta osalta niitä, jotka onnistuivat vuosia sitten tehdyn pienen provokaation vuoksi provosoitumaan. Tänäänkin radiossa Aamulehden päätoimittaja vielä päästeli höyryjä pihalle kuin teroin kokoomusnuori ikään. Kaiken älämölön takaa voisi jopa erehtyä kuulemaan kaikuja siitä perin ikävästä ajatuksesta, jonka mukaan sananvapaus ei oikeuta loukkaamaan ketään. Animaation muka-loukkaama ikoni tuskin itse alentuisi ärhentelemään yhden pispalalaiseen tarinaan perustuvan nukkeanimaation vuoksi, puhumattakaan että sortuisi kaikista asioista arvostelemaan animaattorin ulkonäköä.

Vaan itse voittajaan. Madame Tutli-Putlin kuvaamiseen meni kaksi vuotta ja tekijät kertoivat saaneensa aikaiseksi keskimäärin 60 sekuntia animaatiota viikossa. Elokuvan symboliikka maallisen materian katoavaisuudesta, siitä vapautumisesta ja valoon lentämisestä meni hieman kaltaiseltani mutteripäältä ohitse. Mutta ne silmät. Mietin hetken aikaa, olivatko ne vain taitavien animaattorien tulosta vai trikkikuvattuja oikeiden näyttelijöiden silmiä. Nukke oli surumielisyydessään niin elävä, että sen puolesta tunsi. Ei animaatiota aivan suotta palkittu.

Näin pitää

2008-03-06T08:45:00.000-08:00

Muistutus itselleni: seuraavan kerran kun lähden helvetinmoisella kiireellä hakemaan vanhemmalta kolleegaltani esityskalvoja juuri alkavaa palaveria varten, en törkkää laukun pohjalta löytynyttä epämääräistä USB-muistitikkua tämän koneeseen.

Se hetki, jolloin tajusin mitä seuraavan minuutin aikana tulee väistämättä tapahtumaan, oli vähintään yhtä viheliäinen kuin sitä seurannut piinallisen hidas diaesitys koneen lisätessä tikun sisällön kuva kerrallaan kolleegani henkilökohtaiseen valokuva-albumiin.

Sitä on kouluja käyty.

Techarin pitkä häntä

2008-03-04T12:58:00.000-08:00

Kuultuani Six Degrees Travelerilta taas kerran Ojos de Brujon Todo Tienden olin herkässä mielentilassa myyty erikoisesta yhdistelmästä espanjankielistä räpäytystä, flamencoa ja banghra-sämplejä. Yksinkertaisesti makoisaa settiä.

6degrees on vuosien varrella salakavalasti synnyttänyt itselleni mieltymyksen virtuaaliratsastaa levylaukuksi tekeytyneenä pitkin Aasian aroja. Tunteilin Idän musiikkia pitkään kaapissa mutta voisin kai tulla ulos karmit ryskyen ja todeta, että elektronican, hiphopin ja maailmanmusiikin fuusio maistuu. Pitkälti kyse on pitkäaikaisesta siedätyshoidosta erinäisten epäilyttävien teemaviikkojen muodossa joissa esim. lontoolaiset vinyylinvinguttajat miksailivat persialaista musiikkia tai vancouverissakin suosittua banghra-kohtaa-hiphopin -electronicaa.

Sitäpaitsi hindin, espanjan tai persian kielellä laulettu musiikki toimii hieman samalla periaatteella kuin ooppera: kun ei ymmärrä mitä niissä lauletaan, ääni muuttuu instrumentiksi muiden joukossa eikä sanoitukset nolota. Mikä on hyvä, koska mainitun Todo Tienden banghra-vaikutteista vastaa Asian Dub Foundationin lökäpöksyt, jotka tuntuvat olevan 6degreesin näytteiden perusteella hoitavan tuotantopuolen laadukkaasti, mutta jonka oman tuotannon diggailu on vähän kuin olisin 50 centiä hehkuttava maidonvalkea teini New Jerseystä.

Koska en halua pulittaa kolmattakymmentä euroa kokonaisista levyistä ja koska en wareta, käännyin iTunesin puoleen. iTunesin verkkokauppaa kuuluu tietenkin arvostella vain suurten levy-yhtiöiden musiikkia tarjoavaksi johon todellinen asiantuntija ei koske tikullakaan, koska oikeasti kiinnostavaa musiikkia tehdään kaverin kaverin kellarissa ja sitä voi ladata MySpacen epileptiseltä sivulta ilmaiseksi niiden kahdenkymmenen muun diggarin kanssa. Ainakin 6degreesin kaltaisen independent labelin julkaisut sieltä kuitenkin löytyvät, kuten myös vaikkapa lontoossa asuvan pianistitoverini itsekustannelevyt (joita tämä pyysi minun arvostelemaan rohkaistakseni muita ihmisiä ostamaan).

Etsiessäni kappaleita ymmärsin, että iTunesin kaltainen sähköisiä artifakteja -- siis informaatiota -- myyvä yritys voi hyödyntää mm. Amazonista tuttua long tail -ilmiötä puhtaimmillaan. Koska aineettoman hyödykkeen kopiointi ja siirtäminen ei vaadi kustannuksia, periaatteessa viikon suurimman hittikappaleen ja marginaalisimman rainan säilytyskustannukset ovat käytännössä samat. Näinpä musiikkikaupan nimenomaan kannattaa pitää kokoelmassaan mahdollisimman laajaa kokoelmaa erilaista musiikkia ja kerätä pitkän hännän tuoma tulovirta.

Näitä levyjä ei tunnu käytettynä lähiliikkeistä löytyvän, mutta siunattu internet tuo pienet uudelleenmiksaukset ulottuvilleni. Todo Tienden lisäksi latailin Ott:in Smoked Glass and Chrome -raidan. Jälkimmäinen on erinomaisen hienoa fiilistelymusiikkia, mutta joku kaltaiseni suihkua karttava raise your anus, pliis-hippi oli tehnyt sen päälle viidentoista millijonin myötähäpeää aiheuttavan, meditaatiota ja henkistä kasvua käsittelevän valaistumiskalvosetin. Noloa vähän samalla tavalla kuin joogassa käynti: tyyli on erinomaisen asiallinen, mutta väliajalla myydään intiaanisuolaa ja hopi-intiaanien korvakynttilöitä. Suosittelen jättämään ikkunan taustalle ja keskittymään vaikka Monocle-lehden lukemiseen.

Kysymys

2008-03-02T13:00:00.000-08:00

Ovatko Bang & Olufsenin soittimet tyylikkäitä vai floridalaista sukattomuutta?

Terveisiä kotiväelle.

Munasia

2008-02-27T12:16:00.000-08:00

Maan suurimpaan lähiöön kulkee työläiskaupungin keskustasta kuusi liikennelaitoksen linjaa. Neljä linjoista kulkee pääkadun läpi rautatieaseman vierestä. Kaksi niistä ajaa Firman ja yliopiston erottavaa väylää pysähtyen riistäjän porteilla asti.

Kevään tulon ja kasvaneen valon myötä autossa näkee taas lukea. Luen herätelainausta Kerro minulle Zorbas. Numero 13 on täynnä keskustayliopistolle saakka. Kalevankankaan hautausmaalta kohti Messukylää ja Turtolaa on hiljaista. Ruuha-aikaan haitariauto täyttyy viimeistään ~~Koivistonkylässä~~ Lukonmäessä ammattikoululaisista, jotka seisovat kuljettajan viereisen oven syvennyksessä asti. Myöhäisemmillä vuoroilla vaanii sosiaalisuus. Viereen voi ilmestyä tohtoreita, valittaja tai tietoliikenneinsinööritär jonka nimeä en ole vieläkään kysynyt.

Viime viikkoina on tuntunut siltä, että kuulen linja-autossa puhuttavan enemmän vieraita kieliä kuin suomen kieltä. Etenkin venäjää. Kaksitoistavuotiaan oloiset tytöt vaihtavat puhekieltään lennossa venäjän ja suomen välillä kuin suomenruotsalaiset ikään: tarina alkaa suomeksi ja jatkuu venäjäksi, ja taas vaihtuu. Ymmärrän osan sieltä ja osan tuolta. Matkivat suomalaisia fraaseja ja nauravat. Se on mun asia. Se on muna-asia. Munasia. Mulla on munaset. Ei ole mun asia. Ei munasia. Kiherrystä. Hymyilyttää ja mietityttää.

Teen puolitoistakertaista päivää ja yritän varoa vatsaani. Jos pienimuotoinen teknologioiden integrointiprojektini onnistuu, luvassa on lienee reissu Kaliforniaan hävettämään. Yhteensattumana sain juuri sähköpostia Seattlesta. Siitä on vuosi kun näin viimeksi parivaljakon Tibi ja Navjot. Niitä pitäisi kurmoottaa.

Minä-jota-ei-ole

2008-02-25T09:35:00.000-08:00

Radion kulttuuriuutiset tiesivät kertoa, että Pirkanmaalla ihmiset voivat adoptoida itselleen hautaröykkiön. Toivon, että joku tulisi ja adoptoisi minut. Syyllisyyttä on kantaa vaikka millä mitalla. Kuinka ottaa vastuulleen toisen ihmisen onni kun ei omaansakaan kykene saavuttamaan. Ehkä se mitä puuttuu on vain uskallus. Teen vääryyttä itselleni ja muille: yrittämällä itseäni satutan muita ja yrittämällä suojella muita satutan itseäni. Kapteenin pakasta puuttuu kortteja, ankkuri on ajat sitten tippunut läheiseen lutakkoon.

Kai oikeasti välitän enemmän kuin uskottelen itselleni. Ehkä jonkin yrittää murtautua läpi krooninen tunteettomuuden ja tunnevajeen, aikoinaan selviytymiskeinoksi kehitetyn. Ruumis, uskollisin ystävä, päätti lunastaa pahat tekoni, pettää alta ja matkaansaattaa kantajalleen akuutin mahahaavataudin. Aika proosallista: kun hengenahdistuksessa Tuomiokirkonkadun ylös kapuaminen muuttuu taisteluksi, sitä alkaa elämään hetkessä. Polvet pettävät, pää pettää, vatsa pettää mutta olo on rauhallinen. Vuoden takainen Seikkailija-sankari on totisesti palautunut ruotuun armaassa Suomen maassa. Haaveet pienenevät ja itsesyytökset väistyvät tappion edessä. Kaivan hyllystä protonipumppusalpaajat ja toivon, että tästäkin selvitään säikähdyksellä. Tän viikon juoksut taitaa olla peruttu mutta näillä mennään.

Pitäisköhän tästä oppia jotain? Ympäristö todellakin tekee kaltaisekseen.

Terveiset kokilta

2008-02-21T05:09:00.000-08:00

Sunnuntaista synkeyttä. Se voi näyttää vain kutsuvalta mainoskyltiltä, mutta epäilen vahvasti että kyseessä on oikeasti keittiön kurkistusluukku.

Paholaisen sontaluukku II

2008-02-18T23:08:00.001-08:00

Juoksevan tohtoritroikan jäsen informoi maassa ilmeisesti jo yli vuosi sitten aloitetusta keskustelusta viranomaisten harjoittaman internet-osoitteiden suodatuksen tarpeellisuudesta. Olin kaiketi tuolloin vihreämmillä laitumilla, joten se on mennyt enemmän tai vähemmän ohitse silmieni. Digitodayn mukaan (Poliisin lapsipornosuodatus tulee laajaan käyttöön) suodatus on sittemmin aloitettu.

On siis olemassa viranomainen -- yksi virkamies, jonka päätöksiä ei valvota -- joka ylläpitää salaista estolistaa sivustoista joinne kansalaisilla ei tule olla pääsyä. Näin kansalaisia suojellaan, krhm, lapsipornolta.

What could possibly go wrong?

Tämän aamun uutisotsikoista (Register: Finland censors anti-censorship site, Slashdot: Finnish Censorship Expanding) päätellen provokatiivisen lapsiporno.info-sivuston ylläpitäjä on lähtenyt ~~egotripille~~ puolustamaan sananvapautta vähän korkeammalla profiililla. Asiasta kirjoittaa myös kansanedustaja Kasvi (Sananvapausaktivistin onnenpäivä).

On olemassa julkisia palveluita joissa ylläpidetään listoja mm. erilaisista phishing-seiteistä. On olemassa työkaluja joilla käyttäjä voi itse kytkeä suodatuksen päälle ja operaattoreilta on voinut jo aiemmin tilata suodatuspalveluita. Joissain maissa uskotaan kansalaisten valistamiseen ja vapaa-ehtoisuuteen. Toisissa, kuten Kiinassa ja Saudi-Arabiassa, valtiollisiin suodatuslistoihin.

Vihjaileva virtuaalikatse

2008-02-15T15:25:00.000-08:00

Päihteettömän tammikuun huumassa menin niin pitkälle että blokkasin saman tein myös iltapäivälehdet, Jatko-ajan keskustelupalstan ja blogit. Niinpä on varmaa että tästäkin so three weeks ago aiheesta on jo kirjoitettu muualla paljon paremmin.

Kuuntelin jälleen kerran Radio Peiliä, ainoaa radiokanavaani, jossa haastateltiin Jarnaa Tampereen yliopistolta.

Jarna itse ei tiennyt kohdanneensa seksuaalista -- ei, vaan sukupuolista -- häirintää ennen kuin siirtyi naistutkimuksen laitokselle opiskelemaan, jossa hänen silmänsä avautuivat huomaamaan että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia itselleen sukupuolisesti häirittyä nuoruutta.

Seksuaalisen häirinnän havaitsemisessa olennaista on oikea kysymysten asettelu. Kysyttäessä ainoastaan onko kohdehenkilö kohdannut sukupuolista häirintää, kyllä-vastausten määrä voi olla niinkin pieni kuin 10%. Oikealla kysymysten asettelulla voidaan todetun häirinnän määrä eli kyllä-vastausten määrää kuiteknin nostaa jopa 70% prosenttiin. Suomessa vallitsevan hiljaisen seksistisen kulttuurin vuoksi tutkimuksen tämänhetkisenä painopisteenä on saada jäljelle jääneet 30% tiedostamaan kokemansa häirintä.

Esimerkkejä häirinnästä ovat tunnetusti vihjaileva katse ja epämiellyttävä olo. Häirinnästä tulee ilmoittaa ja huolehtia että tämä johtaa jatkotoimenpiteisiin.

Joskus saattaa käydä niin, että ~~miehen harjoittama~~ non-verbaalinen sukupuolinen häirintä jää huomiotta, jolloin on syytä kiinnittää huomiota käytettyihin häiritseviin ilmaisuihin. Suomessa vallitseva hiljaisen seksistinen kulttuuri voi ilmentyä esimerkiksi niin röyhkeillä ylentämällä alentavien ilmaisujen muodossa kuten "sinulla on hyvin istuva paita" tai "olet aina niin kaunis".

[Ymmärrän itse asiassa jälkimmäisen ilmaisun häritsevyyden aivan hyvin. Olen kyllä kuullut, että on ihanaa kun jotkut miehet huomaavat ja kehuvat esimerkiksi uutta asua -- mutta tärkeää lienee se, että kyseessä ovat nimenomaan jotkut miehet.]

Tästä läsnähäirinnästä johtuen esimerkiksi tyttökulttuuri ei ole (väärien) tutkimuksista huolimatta muuttunut väkivaltaisemmaksi, vaan kyse on selviytymisstrategiasta koska tyttöjä häiritään kaikkialla: kouluissa, busseissa, kadulla ja kotona. Tampereen yliopistolta annettiin ohjeita koululaisille: harjoittele sanomaan ääneen peilin edessä "sä tuijotat mun rintoja. älä tuijota niitä."

Kyseessä on tietenkin oikeiden ongelmien trivialisointi, aivan kuten huumepolitiikassakin. Kun oikeata häirintää kohdanneiden naisten kohtaloon niputetaan vihjailevia katseita kokeneita tai muuten vain epämiellyttäviä tilanteita kokeneita naisia, tämän maailman jarnapasaset voivat kätevästi harrastaa uhriutumisturismiaan turvallisesti. Kun heittäydytään holhouksenalaisiksi marttyyreiksi, vastalauseet voidaan kategorisesti niputtaa kanonisen vihollisen eli "keski-ikäisten miesten rivistön" taholta tulvaksi odotetuksi alistamiseksi (ja asiaa ihmettelevät naiset ovat sukupuolensa pettäjiä, "naisia vain ruumiiltaan", tai alistujia). Näiden päivystävien dosenttien paistatellessa mediassa ne joilla on oikeasti ongelmia siirretään syrjään. Puhu siinä sitten naisten oikeuksista miehenä kun naistutkijoiden rintamasta pystytetään olkiulkkoja jotka ovat analogisia joidenkin Aarno Laitisten "tyttöset" ja "naikkoset" -kolumnien kanssa.

Koska on ruumistista kiinnittää huomiota asioita esittäviin ruumiisiin ja meemien kytkeytymiseen, en totea että Jarna on nainen, naistutkimuksen laitokselta, Maan ystävien, Rauhanpuolustajien ja Demokratiafoorumin aktiivijäsen.

Tässä kohtaa pitäisi olla täysin tarpeetonta todeta, että esim. uuden naiskansanedustajan käskeminen tulla polvelle istumaan kesken puheen on yksiselitteisesti huonoa käytöstä johon tulisi puuttua.

K-kortti

2008-02-15T11:19:00.000-08:00

Heräsin aamulla kelloradiosta kuuluneeseen uusintaan jossa Päivärinta tenttasi neljää demarien puheenjohtaja-ehdokasta. Tai tarkemmin heräsin juuri siihen, kun eräs ehdokkaista ilmoitti ajavansa määrätietoisempaa oppositiopolitiikkaa -- porvarihallitus kun on toimillaan nostanut inflaation yli kolmen prosentin tason.

Tämä tiedon jyvänen kuultiin vasta 4. kauttaan kansanedustajana istuvan ja Suomen 3. pitkäaikaisimman naisministerin suusta.

Siinä tiivistyi olennaisesti sosialidemokraattisen puolueen ongelma. Epärehellisyys, arroganssi ja äänestäjien -- no, kuulijoiden -- sietämätön aliarvioiminen.

En ole toki vieläkään päässyt yli siitä, että kovasti arvostamani ex-pääministeri ja nykyinen valtakunnankiukuttelija Lipponen käänsi lähisukulais- eli natotakkinsa kolmen viikon ajaksi edellisen presidentinvaalikampanjan aikana. Vain tämän jälkeen jatkaakseen maan ajamista puolustusliittoon muun eliitin kanssa.

Kuulin samaisesta kelloradiosta, kun ehdokas Tuomiojaa haastateltiin tunnin verran Lauantaiseurassa. Tuomiojassa tuntuu olevan samanlaista kuivakkuutta, mediaseksittömyyttä, akateemisuutta ja kykyä älykkään analyyttiseen pohdintaan kuin Soininvaarassa. Toivon useammasta syystä, että Puolue päättää nuorentaa itseään kuusikymppisellä Evkillä. Sitäpaitsi siinä missä Osmo pyöräilee Nizzaan, Erkki vetää Cooperin testissä 2850 metriä.

Niin, minähän jätän yleensä aina tyhjän äänestyslipun. Paitsi viimeksi. Tai olisin jättänyt silloinkin, mutta sorruin ns. aapoloimaan äänestyssunnuntaita edeltävänä lauantaina sen sijaan, että olisin mennyt Tullikamarille Cannibal Corpsen konserttiin jossa olisin päässyt sisään listalta merkinnällä Nahka + 1. Vaaliväittely oli erinomaisen mukavaa, joten en voi valittaa. Hiukan silti kismittää... tuskin saan toista tilaisuutta päästä listalta CC:n konserttiin.

* * *

Täysin epäpoliittisena tarkoituksena oli vain sanoa, että sain tänään Firmalta sähköpostia, jossa minua onniteltiin ("Congratulations!") ensimmäisistä osakseni tulleista mittavista bonuksista.

Bonusten määrä: 0.8%.

Tarkemmin ajatellen, juuri väistyneen henkilökohtaisen bonuskertoimeni 0 -- zero poäing -- huomioon ottaen useamman saturaisen pieti ei ollut oikeastaan hullumpi. Mutta tarina oli silti hauska.

Urheiluruutu

2008-02-15T10:45:00.000-08:00

Hölkkäilin tohtoritroikan kera töihin torstain pikkupakkasessa.
Technobill-henkisesti seurueen triathlonisti johdatti meidät uudelle, optimaaliselle reitille testatakseen töidensä sivutuotteena syntynyttä navigointialgoritmia. Minä puolestaan muistin liikennevaloissa kärvistellessäni ladanneeni kännykkääni Beta Labsin SportsTracker-sovelluksen -- työasioihin liittyen -- ja pistin sen koemielessä käyntiin.

Yllättävää, että saatan vuonna 2008 hämmästyä positiivisesti kun sekä kännykässä että selaimessa verkkopalvelun kautta tarkisteltuna sovellus toimii noinkin hyvin. Jopa kaltaiseni Datatähti rakensi sentään omin pikku kätösin periaatteessa vastaavaa dataa tuottaneen sovelluksen vuonna 1996 Riisto Oy:n leivissä. Silloin tosin GPS-laite oli digiboksin kokoinen, ohjelmia ajettiin tiiliskiven paksuisessa läppärissä ja datan lataaminen palveluun tapahtui hieman toisenlaisen radioyhteyden yli. Niin, ja ajelin tietenkin via Baltica -reitin varrelta tuotujen liemien iltaisesta ylenkäytöstä johtuen alituisessa krapulassa pitkin Härmälää vähän testailemassa. Mutta silloin olin nuori ja komea.

Sovellus panee miettimään. Idea on nimittäin itsestään selvä, mutta sen myyminen, ajoittaminen ja toteuttaminen oikein ei sitten olekaan.

Itse juoksureitistä ei tullut aivan suora, koska kiersimme inhimillisen erehdyksen vuoksi Hallilan kautta. Pääsin ihmettelemään ensimmäisen opiskeluvuoteni maisemia 14 vuoden takaa. Käyristä näkyy GPS-laitteen tarkkuuden rajoissa paitsi 140bpm:n perusharjoitteelle sopiva hidas vauhti -- mikä ironista kyllä vaatii juoksuseuraa, viimeksi yksin vetäessäni keskiarvoksi tuli tarpeeton 165 bpm -- niin myös se kuinka nousuvoittoinen reitti Hervantaan on. Nih, kele.

Menestyjä-lehti

2008-02-08T10:37:00.000-08:00

Ihminen on sopeutuvainen eläin. Se haluaa mitä se näkee ympärillään ja omaksuu käyttäytymismallit siitä mitä muut tekevät. On rasittavaa ja aikaaviepää ~~päättää~~ päätellä itse mitä pitää ajatella. Niinpä päätin ulkoistaa ajattelutoimintani, olenhan sentään kiireinen mies.

Ensin tarvittiin tavoite. Minä päätin alkaa menestyjäksi.

Ajattelin, että on parasta ostaa välittömästi aikakausilehti jossa kerrottaisiin mitä tehdä. Mutta voi kurjuus! Akateemisessa oli satoja lehtiä. Mikä niistä olisi oikea? Mikään ei olisi tuhoisampaa menestyjän uralleni kuin aloittaa lehdestä joka on tosi last season.

Ulkomailla ollaan niin paljon menestyvämpiä kuin täällä impivaarassa ja junttilassa. Hmm... tuossakin tosin olisi hieno vain arvokelloille omistettu julkaisu. The Economist olisi tietenkin hyvä, joskin vähän konservatiivinen lehti. New Yorker olisi viileämpi. Ehkä joku käsittämättömällä kansigrafiikalla varustettu kalliin näköinen arkkitehtuurilehti? Tai jokin vain pienelle piirille tarkoitettu musiikkilehti.

Äh. Päätin menestyä ensin Suomessa, koska se tuntuu jotenkin helpommalta, joten päätin tyytyä kotimaiseen lehteen. Lehden pitää olla kovakantinen ja kiiltävä, ja siinä pitää olla kalliiden merkkien mainoksia.

Image nyt ainakin on so fifteen minutes ago, yhtä trendikäs kuin Eero Heinäluoma. Veli? Ei, jo päätoimittajan kokovartalokuva riittää kertomaan että tässä lehdessä vain... veljeillään liikaa. Selvästi wannabeille. Mondo olisi aika hyvä, mutta kannessa mainostetaan Thaimaata eikä lehdestä löydy viini- tai sikariarvosteluja. Kauppalehti Optio vaikuttaa tylsältä, Presso olisi ollut paljon parempi vaihtoehto. Sekin on tosin leimallisen helsinkiläinen, jotenkin periferinen eikä edes rehellisesti nousukasmainen. Glorian Viini voisi olla mutta ei kuitenkaan.

Perkele.

Onneksi Google auttaa. Suomesta löytyy kuin löytyykin Menestyjä-lehti. Seuraavan linkin takaa löytyy kuva menestyjistä. Varmuuden vuoksi varsinainen menestyjä on kuvattu uudelleen pienessä alakulman insertissä.

Tyydyin lopulta ostamaan tuoreimman Soundin tarjouksesta ja suihkimaan kosmettikkaosastolla Bossin testereitä kämmenselkiini.

Stockmann-herkussa ei ollut edes punasipuleita. Perkele. Löytyy kyllä perulaisia kumkvatteja ja israelaisia litsejä ja enteellisesti nimettyjä kaffir-limejä. Ja kaikki Clausthalerit oli nyysitty, taas. Menestys vain antaa odottaa itseään.

Tutkimuksen arki

2008-02-06T10:59:00.000-08:00

[Kuvassa kollaasi kännykälläni otetuista kuvista, joita ironisesti LifeBlogiksi nimetty sovellus kerää; valkotaulutiedettä kerrakseen!]

Työni Suuren Kansainvälisen ~~Telekommunikaatio-alan~~ Internet-yrityksen tutkimuskeskuksen leivissä sisältää edelleen vahvan akateemisen komponentin. Lähes 60% työajastani on nyt allokoitu yhteiseurooppalaisen ITEAn puiteohjelman alaiselle tutkimuskonsortioprojektille. ITEA on EU:n EUREKA-tiedeohjelman alainen tietotekniikan ja ohjelmistoalueen strateginen hanke, johon on koottu ohjelmistointensiivisten järjestelmien tutkimuksesta ja kehitystyöstä kiinnostuneiden yritysten ja yliopistojen muodostamia konsortioita. Klusterin kohdealue on ollut myös yksi Tekesin strategian sisältölinjausten painopistealueista kansainvälisen tutkimus- ja kehitysyhteistyön lisäämisen ohella, ja rahoitus ohjataan käytännössä Tekesin kautta.

Erään maahanmuuttajan ja huippuosaajan--joka rekrytoi minut Firmaan--siirryttyä bisnesyksiköiden puolelle perin häneltä koreasti nimetyn program managerin pestin. Koska kyseessä on julkisrahoitteinen projekti, sen laskutukseen upotetaan kaikki puhtaasti akateeminen, julkisia tutkimustuloksia tuottava työ. Ja kaikki muu akateeminen nysväämiseni. Ja sitä tuntuu riittävän.

Jos puhutaan pyrkimyksestä saavuttaa lievästi nousujohteinen akateeminen uraputki eikä jäädä vuosikausiksi epämääräiseksi tutkimusapulaiseksi laitoksen käytäville muun sandaaliväen seuraan, akateemiseen työhön kuuluu suuri määrä sellaista pro bono -työtä joka on suurelle yleisölle näkymätöntä. Akateemisten työläisten oletetaan julkaisutoiminnan lisäksi osallistuvan erinäisten ohjelmatoimikuntien ja komiteoiden työhön, suorittavan vertaisarviointeja lehtiä, konferensseja ja workshopeja varten, osallistua kutsuttaessa erilaisten säätiöiden ja muiden rahaa jakavien instanssien arvionti- ja valmistelutyöhön ja niin edelleen. Kaikilla näillä (vapaa-ajalla) suoritettavilla askareilla rakennetaan sitä pääomaa ja asemaa oman tieteenalansa yhteisössä jolta sitten voi ponnistaa eteenpäin uralla ja muuttua "kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi".

En tiedä haluanko ylläpitää hyvin, hyvin lievästi nousujohteista akateemista uraani, mutta niin vain tämänkin viikon olen pääsääntöisesti arvostellut, hylännyt ja hyväksynyt papereita eräässäkin ohjelmatoimikunnassa. Onhan siinä tiettyä akateemista romantiikkaa, istua kahvilassa ja kirjastossa päivät pitkät lukemassa tärkeän näköisiä papereita. Ja juomassa niin paljon kahvia että vietin puolet tiistaista sikiöasennossa sängyssä infernaalisten vatsavaivojen kourissa.

Kukka viattomuuden

2008-02-04T13:19:00.000-08:00

Tylsyydensietokykyni on ratkaisevasti heikentynyt ilman reipasta itselääkintää. Pikku-Kakkosen jälkeinen sosiaalinen elämä eli baareissa notkuminen on poistunut ohjelmistostani. Tilapäisesti alentuneesta kognitiivisista suorituskyvyistä nauttivat eli itsensä mukavaksi juoneet koijarit voivat ilahtua portaattomasti väärin päin äijistä, mutta oksantuoksuinen marmorikuulametsä on peili maailmaan jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä, mutta joka samalla vetää puoleensa kuin eduskunnan hissi Kalea.

Minusta on tullut ikävä ihminen jolla ei ole kavereita, joka illat ryystää Clausthaleria yksiössään kuunnellen Ylen puheradiota ja selviytymiskeinonaan viihdyttää itseään järjestämällä peilin edessä erinäisiä varietee-esityksiä, viikonloppuisin peräti matinea-esityksillä:

Matinean käsitteeseen liittyy perinteisesti hienostuneisuuden sävy. Alun perin tilaisuuksien ajankohdalla myös viitattiin siihen, ettei niitä ollut tarkoitettu tavanomaisessa päivätyössä käyville laajoille kansankerroksille. [Wikipedia]

Ikävä kyllä pääesitys on aina sama. Laulan tuota kirottua "Edelweiss, edelweiss, kukka viattomuuden"-laulua jolla äänenmurroksesta kärsivää poikaa peruskoulun laulukokeessa nöyryytettiin.

Viime aikoina ole marssinut edes takaisin peilin ääressä tervehtien itseäni käden huiskauksella samalla kun laulan suureen ääneen "sieg heil, sieg heil, ele viattomuuden" ja huudan perään "Nicht schiessen! Nicht schiessen!". Vitsejä en itselleni kerro, koska en ole hullu.

Motivus

2008-02-04T12:50:00.000-08:00

Wanhoina Hywinä aikoina oli eräässä Nokian yksikössä tapana julkaista laatuosaston toimesta kiiltäviä nelivärijulisteita, joissa parhaaseen neuvostotyyliin julistettiin laadun merkitystä tehtaan tuotannossa. Laatu Näkyy! Laatu Palkitsee! Laatu Myy! Mitä enemmän koestustesteissä hylättyjä susikappaleita pihamaalle riviin ilmestyi odottamaan purkamista, sitä enemmän julisteita seinille ilmestyi.

Kyseinen yksikkö myytiin pois jo 90-luvun puolivälissä, mutta myös nykyään työntekijöiden kannettavien tietokoneiden ruudulla vilistää näytönsäästäjänä joukko yrityksen ihmisläheisiä arvoja julistavia iskulauseita.

En olisi vielä viime syksynä uskonut, että ottaisin yhteyttä Business Infrastructureen ja anelevani näytönsäästäjäni päivittämistä. Ruudullani pyörivät edelleen samat lokit, paskaiset lenkkarit ja collegepoikien tosi tiimihenkiset selät. Naapurikoneiden ruudulla näkyy ananaksia, paljaita jalkoja laiturilla, polkupyöriä ja designtaustoja. Minä haluan ananaksia ruudulleni! Pliide!

Talousjournalismi

2008-02-03T09:22:00.000-08:00

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Uskallan silti onnitella jo etukäteen Taloussanomia siitä, että kävi osakemarkkinoilla lähitulevaisuudessa miten tahansa, se on joka tapauksessa onnistunut ennakoimaan tulevan oikein. Aamulla näin ensin kaksi otsikkoa, osakkeiden kurssilasku vasta alkanut ja kurssien nousukäänne lähellä. Sitten ilmestyi kolmas otsikko, osakkeet ovat kallita ja halpoja.

Astuessani päivällä ulos erittäin kireissä miesjuoksuhousuissani äkkäsin, että naapurin asunnosta oli näyttö. Edellisen kerran havaitsin asunnon olleen näytillä joulukuussa, mutta tuolloin en kireässä krapulassa uskaltautunut sisään. Nyt uskaltauduin. Kooltaan 69m2, tupakeittiö-olohuone ja pieni makuuhuone, pintaremontti kelvollinen+, ihan siedettävä asunto. Myyntiargumentti sijaintinsa lisäksi kolme suurta ikkunaa pohjoiseen joista esteettömät näkymät ortodoksikirkolle ja aina Pyynikinharjulle ja Pyynikin näkötornille asti. Sekä passivistiarkkitehdin Tampereen suurimmaksi epärakennukseksi julistama Koskikeskus.

Paikalla ei käynyt yhtään katsojaa. Hintapyyntö 172500€.

En ymmärrä miten onnistuin juoksemaan Arboretumin läpi. Ulkona on niin liukasta ettei perustennareilla pysy edes pystyssä.

Krooninen postkoitaalinen depressio

2008-02-02T12:42:00.000-08:00

Pitää aina aloittaa positiivisesti. Kyllä ei tästä nyt tule mitään. Voin juoda alkoholitonta kaljaa ihan milloin vaan, henki kulkee hyvin ja liikun päivittäin. Hei, tänks.

Päihteetön tammikuuni osoitti kiistattomasti että alkoholi, nikotiini tai muut miedot päihteet eli niiden puute eivät surullista kyllä olekaan ongelma. Jos olisivat, tilanteen voisi helposti korjata pienellä itsekurilla, mitä kuluneiden 30+ päivän aikana olen osoittanut. Kyllähän sen oikeasti tiesin, mutta kieltäydyin tunnustamasta. Siksi en selväpäiseen hullutukseen aiemmin erehtynyt.

Päihteet ovat ajoittain toimivaa itselääkintää tylsyyttä, ahdistusta ja elämän merkityksettömyyttä vastaan. Alkoholi turruttaa, vaimentaa päänsisäiset äänet joita en kuule ja saa elämän sijaan ajan tuntumaan merkityksettömältä.

On muitakin tapoja itselääkintään. Jos en olisi töissäkäyvä ihminen joka herää aamuisin ennen kello seitsemää, viettäisin aikaani sängyssä noin kolmeen-neljään iltapäivällä, antaen henkilökohtaisen kinon korvata todellisuuden ja vapauttaa ajattelun kirosta kunnes välttämättömät ruumiintoiminnot pakottavat nousemaan ylös sängystä.

Jos kohta savuttomuus onkin parantanut elämänlaatuani, alkoholittomuus ei oikeastaan tunnu yhtään miltään. Ehkä hieman siinä, että unen laatu paranee. Ja siinä että tiedostaa että eläminen on jotenkin kauhean kiusallinen velvollisuus. Vaihtoehtoja on lienee kaksi: joko alkaa vetämään taas kaksin käsin tai sitten yrittää päästä käsiksi siihen, miksi olemassaolo on niin vittumaista puuhaa.

Jos en pelkurimaisesti pakenisi sarkasmin ja pessimismin taakse, voisin sanoa elämän olevan suunnattoman arvokas ulkokohtainen lahja maailmankaikkeudelta jota ei koskaan annettu, pienen pieni hetki olemassaoloa miljardien vuosien olemassaolemattumuuden välissä. Ei tietenkään saisi valittaa. Elän pohjoismaisessa sosialidemokratiassa jossa asiat suureen kontekstiin verrattuna ovat aivan loistavasti. Ero omassa materiaalisessa elintasossani tämän maailman sheikkeihin verrattuna on de facto mitätön: vaikkei minulla olekaan kahta jahtia nimiltään Nänni I ja Nänni II), olisi asunto 15. kerroksessa meri- ja vuorinäkymillä ollut meren tuolla puolen läpihuutojuttu. Sosiaalisessa todellisuudessa on tietenkin harmillista—tosin erittäin oikein—ettei itselläni ole haaremia, alamaisia ja absoluuttista valtaa näihin nähden.

Oikeasti merkitykselliset asiat ovat kuitenkin ulottuvilla. Ruoka, musiikki, kirjallisuus, muu taide (päihteet! nussiminen! ja kaikki treffi-ilmoitusklisheet voivat tuottaa hetkellisen tunteen jonkin suuremman koskettamisesta. Ikävä kyllä pieleenlangoitetut aivot tentuttavat euforian tunteet välittömästi paikalla tavattaessa muistuttaen kaikkeuden megaperseydestä ja hyvän olon pysyvästä tilapäisyydestä. Jumalaista ruokaa seuraa väistämättä kelvoton ja oivallista espressoa surkeasti vailla tunnetta tai taitoa väännetty automaattikahvi. Ehkä juuri tilapäisyyden takia tunnun välttelevän suurta osaa niistäkin asoista joiden tiedän tuottavan hyvää mieltä ja nautintoa: mahdollisuus tehdä jotain sellaista on arvokkaampi kuin asian varsinainen tekeminen, siitä seuraavan hyvän mielen tahdonvastainen hengettömäksi mätkiminen ja tätä seuraava henkinen krapula ja itseinho. Aivoni on ohjelmoitu jotenkin väärin, sillä elämä tuntuu olevan yhtä postkoitaalista masennusta.

Keiton vetäminen saa olon tuntumaan hetken normaalilta. Ehkä sen vuoksi voisin välttää sitä edelleen. Että oikein vituttaisi. Vähän samalla tavalla kuin miltä tämän kirjoituksen julkaiseminen tulee tuntumaan viimeistään siinä vaiheessa kun kävelen ulos kirjastosta. Mikä onkin minulle aivan oikein.

* * *

Edit: ehdin istua Konttorissa seuraamassa kolmen tuopin alas kiskomista ja nuuhkimassa useampia savukkeita, mutta vältin kirot ja kiusaukset. Aion vain itseäni kiusatakseni alkaa päivittämään tätä rainaa taas. Säätiön rahoilla suoritetun seikkailija-sankaroinnin loputtua jo lähes vuosi sitten on aika haistaa kahvi ja keksiä uusia kujeita. Metson kattoikkuna muistuttaa peräaukkoa.

Bobin toimistossa

2008-01-17T11:31:00.000-08:00

Tasan vuosi sitten Pohjois-Vancouverissa satoi niin paljon lunta, että suuren kansainvälisen liiketoimintatiedon hallintaan keskittyneen yrityksen tutkimusosaston johtaja perui tapaamisen kanssani ja itse menin Cypress Mountainille lautailemaan. Vettä satoi ja sekä Adidaksen Superstarit että Sievin SA-kengät murtuivat pohjasta, efektiivisesti saartaen minut Collegeen vangiksi. Kuukautta aiemmin olin haistanut kahvin (grande americano) ja herännyt huomaamaan että sopimukseni UBC:n kanssa oli tulossa päätökseensä, oleskelulupani oli päättymässä ja edessä odotti paluu Vancouverista postikorttikauniiseen Hervantaan sekä akateemiseen pätkätyöläisyyteen. Aloin viimeisillä hetkillä mittaamaan markkina-arvoani ja varmistamaan, että käsissäni olisi jokin muukin vaihtoehto.

Siirtomarkkinoilla velloneiden huhujen johdosta myös suuresta kansainvälisestä tele^H^H^H^H internet-yrityksestä otettiin yhteyttä ja kehoitettiin väitelleenä ihmisenä miettimään toisenkin kerran, kannattaako kahdeksan yliopistolla vietetyn työvuoden jälkeen ryhtyä laatuinsinööriksi vain ettei tarvitsisi palata takaisin Suomeen. Vuosi myöhemmin käyn töissä Hervannassa ja vietän vuoden 2008 suunnittelupalaveria Espoon Korpilammella. Ulkona sataa ja lunta näkyy ainoastaan Serenan vieressä olevan todella viheläisen näköisen laskettelukumpareen päällä. Ymmärrän nyt miksi eräs ulkomaan elävä kuvaili suomalaisia laskettelukeskuksia lumella päällystetyiksi kiitoradoiksi joiden toista reunaa on nostettu aavistuksen verran ylöspäin.

Neljän kuukauden töissäolon jälkeen koko Nokia Research Center on muuttunut markkinointitermiksi ja entinen laboratorioni lopetettu. NRC:n sadanpäämiehestä Bobista tuli Nokian teknologiapäällikkö, jonka työsuhde-etuihin kuului olemassa olevien alamaisten säilyttäminen. Ratkaisuna ongelmaan Bobin uuteen toimistoon siirrettiin kahdeksan sataa tutkijaa toimistotyöntekijöiksi. Minulle tarjottiin työtä nimikkeellä Senior Research Scientist @ Nokia Research Center. Nyt olen lyhyesti ja ytimekkäästi Member of Research Staff @ Nokia Office of the Chief Technology Officer. Lyhyesti ja ytimekkäästi siksi, että virallisessa nimessä olisi yhdeksän sanaa lisää.

Lukiossa englannin kielen tunneilla esimerkkihenkilöiden nimi tuntui aina olevan Mary ja Bob. Nyt esimiesketjuni huipulta todellakin löytyvät amerikkalaiset Mary ja Bob. HR-päällikkömme nimi on Billie Hartless.

Hevon kuusi

2008-01-16T11:39:00.000-08:00

Maximum Attack

2008-01-09T12:26:00.000-08:00

Tämä blogi ei tunnu päivittyvän itsestään. Koska vietän elämäni ensimmäistä täyspäihteetöntä tammikuuta, aikani menee töiden ja talviunien ohella lähinnä alkoholittoman oluen särpimiseen sekä paikallisessa hyvinvointikeskuksessa rampatessa. Silloin kun en shoppaile itseäni onnelliseksi kahvijauhattimilla ja iPodeilla.

Yhdeksän päivän kokemuksella tuntuu huolestuttavasti siltä, että läskittäminen ja ruotostelu onkin oireiden itselääkintää eikä suinkaan korvennuksen ja katalan olon lähde. Tuossa sitä olisi humidorissa Cohiboja, täysi rasia Sweet Killarneytä ja Egyptistä käteen osunutta hienoimpia Karelia-savukkeita á 0.35 euroa askilta. Kaapin päällä huhuilee kokoelma erilaisia parempia viinaksia. Silti vain ja ainoastaan ~~keski~~oluen raikas maku viekoittelee, mutta tähän mielitekoon tepsii Warsteinerin 0.0% pullolager tai Nikolain tumma.

Uuden vuoden aattonakaan ei tapahtunut mitään viiteentoista dynamiittipötköön ja tuliaseisiin vivahtavaa hienoutta, eikä kukaan edes liukastunut palava räjähde kädessään. Ainoaksi vähäiseksi yritykseksi oikeaan suuntaan jäi yksi ahterista laukaistu raketti ja senkin laukaisualusta vuorasi itsensä foliolla ensin suojatakseen ihoaan (tai kenties kypsentääkseen itseään, kuten myöhemmin aprikoitiin). Alkuvuoden sisustuslehtien sivuille päätyvä majapaikka pani tietenkin miettimään oman vuokranmaksun järkevyyttä, vaikka ambivalentti mieli halajaa joka toinen päivä jonnekin pois Tampereelta.

Koska ennen kaikkea joudun viettämään aivan liian paljon aikaa itseni seurassa, olen ajautunut ketkuttamaan turvonnutta persettäni GoGolla. Katselen Veróniquen itsestäni ottamaa kuvaa elokuulta 2006 ja huomaan, että hyvä tavoite olisi näyttää edes samalta kuin tuolloin. Hienoa alkaa omaksi idolikseni. Koska olen kuitenkin muuttunut iljettäväksi ja turvonneeksi mätisäkiksi, korvaan tilanteen Rolf Nordströmin opein. Muistin Nordströmin opettaneen, että talvella miehen kuuluu pukeutua polvipituisiin silkkisukkiin, joiden päälle vedetään polvipituiset villasukat. Ratkaisu tuntuu hyvältä monella tässä erittelettömällä tavalla, etenkin Citymarketista alennuksella ostettujen goretex-kenkien kanssa. Lainataan lisää viisaasta miestä:

”Me ollaan saatu tämä keho, tämä kanootti, joka kestää paremmin ja näyttää paremmalta kun sitä huoltaa. Ihminen voi valita puleeraako mersua vai hoitaako kanoottia." [City-lehti]

Kanootti?!

City-lehti, kuten muutkin parikymppisten 2. vuoden journalistiopiskelijoiden elämänviisaudella puljatut harrastelehdet a’la Nyt-liite, ovat aika vaivaannuttavaa luettavaa, mutta en silti muistanut että Jaana Rinteen vuonna 2000 julkaistun "haastattelun" tyyli näyttäisi vuonna 2008 noin tunkkaisen maneeriselta. Voi voi.

Minun piti kirjoittaa jotain työstäni. Teen sen ensi kerralla, sitten kun keksin minkä vuoksi lähes vuoden Vancouverista palaamisen jälkeen minun pitäisi edelleen haircutata. Etenkin kun kaikki oikeasti mielenkiintoiset asiat osuvat liian läheltä ihmisiä jotka saattaisivat niistä lukea. Niinpä tyydynkin tässä vaiheessa toteamaan:

anuksen vaalennus on vain yksi lukuisista uusista ei-invasiivisista menetelmistä joilla voidaan saavuttaa Täydellinen Kolorektaalinen Kauneus ÄH

h{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER

Herttua viiksivahatuubi povitaskussa

2007-12-30T12:18:00.000-08:00

Vietin kahden vuoden tauon jälkeen vapahtajamme atomikellon tarkasti ajoitettua syntymäjuhlaa kotimaassa. Nokialaisista hanoista ei kuulu avattaessa *prööt*, eikä niitä tarvitse myöskään maanitella toimmaan menetelmällä *hhnnnnggh* -- hhhNNNNGGGH* -- *pröt-pröt*. Omasta mielestäni tämä oli oikein vitsikäs lohkaisu, mutta tiputukseen joutuneet, pikkulapsiaan keskussairaalaan kiidättäneet ja koko perheensä kera sairastuneet eivät tuntuneet olevan huumorituulella. Suomalaisella vesikatastrofialueella hanat oli peitetty muovipusseilla, juomavesi pullotettu, suihkun jälkeen haistiin kuin oltaisiin sammuttu paikallisen uimahallin lastenaltaaseen, ja käsiä desinfioitiin kuin Egyptissä ikään.

Muuten meni ns. perinteisesti. Kuten kolme vuotta sitten, myös tänä vuonna ostin isälleni saman kirjan jonka tämä osti minulle. God Delusion sattui kuitenkin jo löytymään hyllystäni ja Terra Cognitan käännös on, kuten kyseisen kustantamon kirjat valitettavasti yleensäkin, juuri sitä: käännös, ei suomennos. Suoraan sanottuna, uskon itse pystyväni saman tasoiseen suoritukseen, jos käännöstyö olisi uskottu itselleni. Kirjan tekstistä on kadonnut Dawkinsin akateemisen kuivakka ironia sekä lähes brittiläisen sääty-yhteiskunnan kaikuja sisältävä sävy. Suomalainen vastine olisi kai yhdistelmä vanhaa kunnon kansakoulun opettajaa sekä narisevaa akateemikkoa. Nyt käännöstä selaillessa tuli samanlainen tunne kuin Pentti Perusinsinööriä lukiessa: teksti pitää kääntää päässään sana sanasta takaisin alkuperäiskielelle jotta käytetyn tyylilajin ymmärtää. Täytyy toivoa että jokin suuri kustantamo tekee kulttuuriteon, ostaa kirjan oikeudet ja käyttää oikeaa suomentajaa.

Palautin kirjan Akateemiseen kirjakauppaan ja vaihdoin sen kaikkeen kahteen kaupasta löytyneeseen englanninkieliseen versioon joita aion jakaa valituille henkilöille kahdella ehdolla: 1) vastaanottaja sitoutuu oikeasti lukemaan (tai päättämään olla lukematta) kirjan jossain rajatussa ajassa ja 2) vastaanottaja antaa kirjan seuraavalle lukijalle joka täyttää nämä kaksi ehtoa.

* * *

Joulupäivänä oloni oli niin kauan hyvä kun vielä uskoin menneeni nukkumaan hyvissä ajoin viideltä ennen ruotoista pitkäaikaiskälyehdokasta. Oikean asianlaidan paljastuttua Herra lisäsi tautia sen verran railakkaasti että tunsin pohjavirtamaisesti sovittavani jotain keskimääräistä niljakkaampaa syntiä. Luin loppujoulun lahjaksi antamaani Törkytehdas-kirjaa, jonka ylenmääräinen narkkaaminen ja irstailu jotenkin vähensi halua harjoittaa liioitellutta hauretta itse. Haureudesta puheen ollen, kaikki mausteet -kaapelitelevisiosta esitettiin hyvällä tyylitajulla siinä neljän maissa yöllä niin uskomattoman hienoa jynkkyä että pelkäsimme hyperventiloinnin ja naurusta ulvonnan herättävän isäpapankin unesta. Suorituksia olisi pitänyt saada kännykkäkameralla kuvattua, niiden hienoutta ei voi pukea kirjalliseen muotoon. Todellinen rakkaus on kyllä kaunista.

Muuten koko loma-aika on heitetty hukkaan. Reipashenkisen urheilun, kulttuurin harrastamisen ja itsereflektoinnin sijaan juopottelin ja porsastelin. Ainoa ei-juopoteltuja päiviä markkeeraava ero oli vähäisempi päänsäryn määrä. Edes työt eivät enää kiinnostaneet tarpeeksi että olisin saanut alakuloisen perseeni ylös sängystä torstaina tai perjantaina ennen kolmea iltapäivällä. Vannoin vielä muutama vuosi sitten, etten koskaan muutu niin vanhaseksi että ostaisin itselleni lentosukat tai kirkasvalolampun. Jälkimmäinen lähtee tilaukseen verkkokaupan kautta huomenna. Tätä synkkyyttä ei järjissään enää kestä.

Muita havaintoja: 1) huomasin pitäväni goa- ja psy-trancesta a'la Shpongle, Ott, Entheogenic ja 1200 micrograms, 2) Sohossa soi hyvä musiikki ja 3) Sohossa hyvän musiikin tahdissa hötkyessä silmälasien ottaminen pois päästä puettaessa villapaitaa päälle voi johtaa lasien tippumiseen lattialle, joka puolestaan vääjäämättä johtaa siihen että joku astuu niiden päälle ja ne hajoavat korjauskelvottomiksi -- tai paremminkin, muuttuvat monokkeliksi. And there ain't nothing as pretentious as a monocle. Olen lähempänä kuin koskaan mennä silmäleikkaukseen, vaikka pulitin juuri laseistani lähes 600 euroa.

Päätin lohduttaa itseäni materialla ja ostin kahvijauhattimen sekä eräässä naamakirjaprofiilissa mainostetun karvojenpoistolaitteen. Kahvijauhatin toimii, mutta en ole rehellisyyden nimissä maistanut eläessäni yhtään oikeasti hyvää kupillista pressokahvia eikä se päivä koittanut vielä tänäänkään, kaikesta säätämisestä huolimatta. Karvojenpoistolaitteen toimivuus testataan hieman myöhemmin. Sillä mikäli olet niin krapulassa että sinun on pakko tehdä muutos, mutta samalla et kykene liikkumaan asunnostasi ulos, on näinä moderneina aikoina suositellumpaa ajella kaljuksi ala- kuin yläpäänsä.

Lopuksi GIS-haaste: härskein suomalainen erisnimi. Toistaiseksi paras löydös on itsestäänselvä.

Asiasta ohi

2007-12-19T07:27:00.000-08:00

Sporadisten nostalgian maininkien lyödessä monessa mielessä pieneksi käyneen saareni rannalle olen miettinyt ulkomailla vietetyn ajan arjesta puhdistettuja ansioita. Lainaan Uraaninorpalle osoittamaani kommenttia, vaikka sen konteksti on osittain jossain muualla.

Ihmisen ympärille tapaa ajan kuluessa kasautua osin tästä ja tämän valinnoista riippumaton sosiaalinen todellisuus. Ehkä todellisuuden perusoletukset syntyvätkin tosiasiallisesti tradition (esim. perheen, ystävien) kautta, mutta ne ja niiden määrittelemät roolit saattavat jäädä päälle siten, ettei niiden oikeutusta osaa enää kyseenalaistaa. Syntyy jonkinlainen traditioon perustuva virhepäätelmä: koska näin on aina ollut, näin on oltava; koska näin on oltava, näin on; koska minä sanon, koska minä olen sitä mieltä et cetera.

Sitten kun elää itselleen langenneessa, asetetussa tai itse asettamassaan roolissa, törmäys roolin ja pinnalle nousevan Itsen kanssa voi pillipiiparoida kokonaisten oravien armeijan marssimaan suoraan muuntajaan. Sitten ympärillä ihmetellään mikä sille nyt tuli, kun ei se ennen ole itsestään meteliä pitänyt ja kun mullakin olis hei ongelmia.

Ulkomaille muuttamisen hienoin puoli oli ehdottomasti mahdollisuus määritellä itsensä alusta ja kokonaan uudelleen. Kukaan ei olettanut sinusta yhtään mitään; sinä alat määrittymään hyvine ja huonoine puolinesi aikuisena, niistä lähtökohdista jotka sinulla nyt ovat. Se oli hyvä tilaisuus tutustua itseensä, omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksinsa, sekä havaita, miten muut ihmiset sinuun suhtautuvat ja sinut näkevät.

Ihmisillä on tapana huolehtia kauheasti siitä, mitä muut heistä ajattelevat, vaikka suurimman osan ajasta kukaan ei ajattele mitään. Harva meistä on oikeasti niin kiinnostava että muut vaivaisivat miettimään mitä se taas meni tyräämään. Päin vastoin, olemme liian kiireisiä miettiessämme itseämme että keskittyisimme muihin. Kuulin hiljan, että 30. ikävuoden ylittämisen hienoja puolia olisi kyky pikku hiljaa jättää tämä toisten mietteiden miettiminen hieman vähemmälle. Ajatuksen esittäjälle olisin voinut huomattaa, että tämä käytti suhteettoman paljon aikaa miettiessään nostaako 100€:n Bossin vyö tämän markkina-arvoa.

Sosiaalinen seurapiirikin muodostuu myös aika monen sattuman summana. Jos huomaa ettei keskimäärin jaa samoja kiinnostuksen aiheita tämän piirin kanssa -- tai ei halua enää jakaa, mutta on henkisen tai fyysisen tottumuksen kautta ominut ne -- asialle pitäisi tehdä jotain. Sosiaalisen verkoston tärkeä merkitys on yksi niistä arvoista, jota olen nyt oppinut arvostamaan. Sääli vaan, että kiinnostava sosiaalinen verkostoituminen tapahtuu yleensä opiskeluaikana jolloin tapaa luonnollisesti paljon ihmisiä ja jolloin on enemmän aikaa käytettävissään.

Loppujen lopuksi kysymys on vain Olavi Virran sanoin siitä, miten viikset sais kasvamaan. Lättähattu se kaikista voiton vei, huladublidublidublidubli-hei.

Matkakertomus III

2007-12-15T05:52:00.000-08:00

Kuten aiemmin todettu, Hurghada on rakennettu vain ja ainoastaan turisteja varten. Käytännössä lähes jokainen paikallinen ihminen saa elantonsa turistien taskusta.

Norjalainen sukeltajaneito mainitsi käyneensä Hurghadassa syyskuussa 2001. WTC-iskun jälkeen turistit evakuoitiin viimeistä miestä ja naista myöten, ja esimerkiksi Norjassa matkatoimistot peruuttivat turvallisuussyihin vedoten matkat Hurghadaan usean vuoden ajaksi. Koko paikka muuttui aavekaupungiksi turistien kadottua. Tämä selittänee näkemämme valtavan kokoiset hotellien raadot, joiden rakennustyö keskekytyi vuosituhannen alussa eikä työtä koskaan jatkettu.

Syvällisen analyysimme perusteella paikka on jakautunut lukuisiin näkymättömiin reviireihin. Niin kauan kuin olet jonkun paikallisen liikkeenharjoittajan suojassa (ts. maksat tälle rahaa), sinua ei ahdistella. Kun poistut reviiriltä, muutut vapaaksi riistaksi. Pääkadulla pyörii hahmoja, joiden toimintalogiikka muistuttaa varhaisia 3d FPS-räiskintäpelejä: kenttä on täynnä inaktiivisia, paikallaan animoivia hahmoja, kunnes pelaaja (turisti) ylittää trigger linen jonka jälkeen hahmot lähtevät ohjautumaan kohti.

Tarkoituksenamme oli itse asiassa kerran pysähtyä ja antaa kokemuksen nimissä paikallisen käydä läpi myyntipuheensa: ystävystyminen, yhdessä syöminen ja juominen, whole nine yards. Sittemmin selvisi, että nämä myyjät ovat vain paikallisten putiikkien asialla. Länsimaisesta näkökulmasta ajateltuna olisin voinut hyvinkin poiketa muutamassa liikkeessä, ellei myyntitoiminta olisi ollut niin aggressiivista.

Oma lukunsa oli myyntitavaraansa eli epämääräisiä "papyrus"-kääröjä kainalossaan kannellut kaveri, joka ei mitä ilmeisemminkään ollut käynyt paikallista basaariakatemiaa. Tämä jokapäiväinen ystävämme hyppäsi tavanomaisen ystävystymisrituaalin (Hello my friend! Where do you come from?) ohi hakaten kyynärpäällään turistin käsivarteen ja heilutellessaan kädessään kolikoita, toistallen vihaisesti euros, euros, jota seurasi lähes välitön fuck you. Omalla tavallaan häkellyttävän tehokasta.

* * *

Valitsimme sukelluskeskukseksemme pohjoismaisen, hieman kyseenalaisesti nimetyn Colona Diversin (mm. keskuksen myymien shortsien lahkeeseen oli painettu ilmeisesti tilan puutteen vuoksi "Colon divers"). Putiikki sijaitsee hotelli Makawishin yhteydessä meren rannalla, jonne kolmannen päivän jälkeen saimme taksin jo alle 20 paikallisella punnalla. Ensimmäisen päivän 150 EGP oli ns. genuiinihinta, oppirahat jotka oli vain maksettava. Edelleenkin ihmettelen, miksei käyttämämme matkatoimisto vaivautunut mainitsemaaan mitään käyvistä hinnoista tai edes niiden suuruusluokasta, mutta hyvä näin.

Sukelluskeskuksen luotettavuutta nosti silmissämme mm. se, ettei meitä kahden ja kolmen vuoden tauon jälkeen päästetty veneelle, vaan ensimmäisenä päivänä suoritimme refresh-sukelluksen (mask removal, mask clearing, regulator recovery, etc.) Ironista kyllä, en ole vieläkään oppinut sukellusterminologiaa suomeksi, mutta ruotsiksi laitteiden nimet ovat jo hallinnassa.

Kolme kahden sukelluksen venepäivää olivat varsin onnistuneita. Rutiini veneessä toimimiseen syntyi kuin itsestään, merivesi oli riittävän lämmintä (yli 20-asteista -- huomasin sukelluslokistani että Vancouverin sukellukset tuli tehtyä parahultaisessa 6 asteisessa vedessä märkäpuku päällä, ilmankos kokemus oli lähinnä viheliäisen karaiseva), näkyvyys hyvä ja pohjassa nähtävää. Kolmannen päivän jälkeen lainaräpylät olivat syöneet jalkoihin sellaiset rakkojen ja haavojen kimaran että neljäs päivä mentiin puolella rullalla teippiä ja rehellisesti valkoiset tennissukat jalassa. Valkoiset tennissukat, jotka vedin käsittämättömästi mutta iljettävälle luonteelleni omaisesti märkäpuvun lahkeiden päälle ensimmäisen sukelluksen ajaksi. Totta kai juuri tuolloin mukana oli videokameralla varustautunut kuvaaja joka päivän päätteeksi myi osallistujille dvd:n. Vieläpä sen verran hienosti kuvatun, että olihan se pakko ostaa. Ensi kerralla mukaan lähtevät silti neopreenitossut ja avokantaräpylät, omat sellaiset.

Ixus-pikkupokkarilla ilman valoa referenssikuvista ei erityisen häävejä tullut, mutta muutaman syvän sinisen kuvan aion silti tunkea pällisteltäväksi. Näimme ainakin sinitäplärauskuja, mureenoita, leijonakaloja ja pallokalan. Tekisi mieleni suorittaa Advanced Open Water -kurssi vain sen vuoksi, että pääsisin ensi kerralla ns. edistyneempien sukeltajien joukkoon ja hienommille kohteille.

Keskus oli joka tapauksessa ammattimaisesti hoidettu ja hyvin varustettu, ilmeisen hyvin kannattava (omistivat mm. neljä isoa venettä) ja ohjaajat asiallisen rentoja. Voin hyvin suositella.

* * *

Ravintoloiden suhteen tahtipuikkoa löi 3. päivästä lähtien matkakumppanini eebenpuinen saluunanovi, mutta koitimme reissun aluksi ja päätteeksi muutamia paikallisia vaihtoehtoja. Paikallinen tarkoittaa tässä kontekstissa Hurghadassa sijaitsevia ravintoloita; kävimme syömässä Sakkalan lähikylässä kerran. Sakkalassa voisi ehkä olla parempi tarjonta, mutta en pidättelisi hengitystäni näitä kokemuksia odotellessain.

Suurin osa ravintoloista oli katastrofeja, kuten vaikkapa matkaoppaamme ranskalaiseksi fine dining -ravintolaksi tituleeraama "Chez Dominique"; en ole helsinkiläisessä kahden Michelinin tähden ravintolassa vielä käynyt, mutta tämä ravintola tarjosi ruokaa jonka olisin palauttanut Kesoilin huoltoasemalla takaisin keittiöön. Suurinta viihdettä tarjosi tarjoilija, joka ennen tarjoilun aloittamista katsoi asianmukaisesti tiukata, olemmeko vain ystäviä, vai peräti poikaystäviä ("friends -- or boyfriends?").

Se ainoa hyvä kokemus (minulle) oli libanonilaiseksi ravintolaksi itseään tituleerannut Mandarin, jonka palvelu oli erinomaista, ruoka ihan hyvää ja sishapiippu makoisaa (piippua tarjoili Mustafa the Sisha Man Luxorista). Koska matkakumppanini sai mitä ilmeisemmin tautinsa juuri kyseisestä ravitsemusliikkeestä, tätäkin paikkaa voi suositella vain varauksella. Se oli muuten ainoa paikka, jossa söi jollain lailla egyptiläiseen keskiluokkaan kuuluvan näköinen perhe -- ja perheen nuori vaimo oli muistaakseni ainoa Hurghadassa koko aikana näkemäni paikallisen näköinen nainen. Loppujen lopuksi Koftat, Shawarmat ja Kebabit olivat kuitenkin aika standarditavaraa.

* * *

Paikallisesta autoilukulttuurista tuli jo kirjoitettua, mutta sitä voisi luonnehtia vaikkapa sanoilla dynaaminen sekä väljillä toleransseilla varustettu. Jos auto pitää saada moottoritielle mutta liittymää ei löydy, sitten moottoritietä ajetaan vastaantulevien kaistalla, sopivasti torvea ja valoja käyttäen kunnes joku reikä betonimuurista löytyy josta pujahtaa oikealle puolelle tietä. Itse asiassa valojen ja torven käyttöön tuntuu liittyvät erittäin monimuotoinen kommunikoinnin kulttuuri, jonka avulla paikalliset käyvät jatkuvia neuvotteluita.

* * *

Paluulennollakaan ei myyty alkoholia. Vaikka baareista ja ravintoloista saakin alkoholia, paikalliset kaupat myyvät vain alkoholitonta olutta. Jos kokee halua tapailla matkan aikana esim. hotellihuoneessaan keskioluen alati raikasta makua, kannattaa maahan tullessa poiketa lentokentän kaupassa ja ostaa sieltä lavallinen tölkkejä mukaan.

Ottaen huomioon että kyseessä oli pääsääntöisesti iljettävä ravunpunaisten läskiään käristävien turistien lomakylä, humalaisia ihmisiä ei vastaan kulkenut. Muutamana yönä muutama suomalainen überkonkari toki piti älämölöään mutta korvatulpilla sekin hoitui.

Oma matkamme oli erittäin tervehenkinen. Kävimme parina päivänä juoksulenkillä, kävelimme kymmeniä kilometreja ja sukelsimme neljänä päivänä. Herätykset olivat niin aikaisia -- sukelluspäivinä kello 0645 ja kaksi viimeistä päivää kello 0300 jälkeen -- että olimme pääsääntöisesti punkassa jo kello 21 jälkeen. Puolen litran XO-calvadospullo kesti kahdelta mieheltä päivää vaille koko viikon.

* * *

Reissun ainoa oikea turistiohjelma oli päivämatka Luxoriin Kuninkaiden laaksoon ja Karnakin temppeliin. Tästä myöhemmin erikseen, kuten niitä kuviakin.

* * *

Summa summarum: Punainen Meri on oiva sukelluskohde ja Hurghada suhteellisen halpa tukikohta, mutta ehkä ensi kerralla voisimme koittaa silti Sharm el Sheikhiä. Thaimaata tämä ei silti voita, paitsi hinnallaan. Lämpimämmän ja kirkkaamman veden lisäksi Thaimaan puolesta puhuvat halvemmat hinnat, parempi siisteys, parempi ruoka ja kohteliaampi (vähemmän aggressiivinen) kulttuuri. Paikalliset sukelluksenohjaajat tosin olivat sitä mieltä, että Punaisen Meren floora ja fauna ovat Thaimaata kiinnostavampia. Kaltaiselleni diletantille tällä ei toistaiseksi ole väliä.

Yleinen vastuuvapauslauseke: Tämä ei ole asiatekstiä vaan diipadaapaa, kuten kuka tahansa lukutaitoinen nopeasti havaitsee.

Faaraon kirous

2007-12-07T11:11:00.000-08:00

Hotellimme on mitä todennäköisimmin rakennettu jonkun ärtyisän sulttaanin tai peräti pikkufaaraon hautarauhaa häiritsemään. Jouduin ensimmäisenä päivänä antibioottikuurille ja kolmannen sukelluspäivän jälkeen puolet varpaistani on rakoilla, samoin molemmat kantapäät ja toinen jalansyrjä. Itämainen loitsu on loihtinut matkatoverini eebenpuisesta veräjästä vasinaisen saluunan oven jota yksi laatallinen Imodiumia ei ole kyennyt tulppaamaan. Tämä ja kuume jättivät diving buddyn lopulta laivalle 3. sukelluksen ajaksi, mistä todisteena oheinen kuva.

Naapurihuoneessa asuva sympaattinen vanhempi herrasmies Raimo suositteli viiden Egyptin-matkan aikana kokemuksella käyintiä paikallisessa apteekissa. Kuvausta elävöitti kielimuurit ylittävä pantomiimiesitys sekä saksalaisella pikkutarkkuudella suoritettu analyysi tautilajien välisistä eroista kopron koostumuksen suhteen. Raimo kävi myöhemmin esittelemässä juuri saamiaan peräsuoleen asennettavia ampulleja jotka "täyttävät potan viidessä minuutissa".

Sukellusohjaajilta kuulimme, että yllämainituista Imodiumeista ei ole kuin haittaa paikallisten vatsapöpöjen torjunnassa, samoin kuin kaikenlaisista maitohapposiedätyskuureista. Raimo oli oikeassa: paikallisista apteekeista saa Viagran, Cialiksen ja anabolisten steroidien lisäksi vihreitä pillereitä joiden tulisi parantaa turistin vatsa nopeasti. Nyt kello on puoli kymmenen ja diving buddy makaa sängyssä kaikkensa antaneena. Tämän seurauksena ainoa ravintola johon saan matkatoveristani seuraa on Hurghadan Hard Rock Café, jossa olen einehtinyt jo väsyneet kolme kertaa. Kaksi kertaa liian usein. Käsiä tulee desinfioitua niin että nahka lähtee.

Huoneeseen on ilmestynyt jostain äärimmäisen aggressiivisia hyttysiä vaikka kaikki räppänät ovat kiinni. Profeetta Nahkamedin kirous vaanii vaativana yllä.

Huomenna järjestyksessä kuudes ja seitsemäs sukellus (insallah) ja sunnuntaina päivän keikka Luxoriin (insallah).

2007-12-06T08:21:00.000-08:00

Hurghada

2007-12-04T11:44:00.000-08:00

Hurghada on läpi. Totta puhuen en ymmärrä miksi joku haluaisi viettää meren pinnan yläpuolella aikaa päivää enempää. Toisaalta, en ymmärrä "paratiisirantoja", sunnybeacheja enkä turistikohteita muutenkaan. Toisaalta, on lukuisia muitankin asioita joita en ymmärrä.

Apteekkeja on paljon, keskimäärin noin neljä kappaletta per yhdellä silmäyksellä saatava kokonaiskuva. Apteekeista saa mitä vaan, milloin vaan. Ilman reseptiä, rehelliseen nippuhintaan. Mikä osoittautuikin oikein hyväksi asiaksi heti saapumispäivän ehtoolla erinäisistä tarkemmin määrittelemättömistä syistä.

Autoilijat käyttävät torvea alvariinsa; taksit kalastellakseen asiakkaita, autoilijat varoittaakseen jalankulkijoita -- tai pikemminkin esittääkseen näin yleisen vastuuvapauslausekkeen kaahatessaan varsin etelämaiseen tyyliinsä kuolleisiin kulmiin -- ja noin ylipäätään vain tekemisen puutteessa. Mittaria ei saa matkatoimiston kehoituksista huolimatta päälle. Ensimmäiselle taksikuskille jouduimme pulittamaan 150 paikallista puntaa mitättömästä kyydistä sukelluskeskukseen, seuraavalle rattiniekalle saatiin jo pidempi matka tingittyä 40 puntaan, mikä on 5 euroa.

Vaikka tämä on todella off-season, kaduilla on silti päivystämässä lukuisia adjutantteja joiden pääasiallinen tehtävä on tiedustella kulkijoiden kansallisuutta. Nämä osaavat tunnistaa suomen kielen jo kaukaa ja sanoa muutaman sanan suomeksi genuiineille turisteille. Pääasiallinen harraste herrasmiehillä on vedota epämääräiseen kunniantunteeseen ja arvostella vastaantulijoita joko epäystävällisyydestä ja ylimielisyydestä, vihaisuudesta tai sitten syyttää heitä pelkureiksi. Muutaman kerran kohteliaan torjumisen jälkeen -- vetosin jopa egyptiläisiin tuttaviini ja kolleegoihin -- on parhaaksi havaittu keino ilmoittaa olevansa ahvenanmaalainen ja puhumalla norjalaisella aksentilla ruotsia. Tällä ostaa juuri sen verran aikaa, että ehtii liukenemaan paikalta ja välttelemään kättelyä, ja vain kuulemaan selkään huudettuja epämääräisiä ilmaisuja, jotka oletetusta kielestä riippuen sisältävät sanoja respect ja respektera.

Kaupungissa on lähes 25 astetta lämmintä, mutta paikalliset kävelevät silti toppatakeissa ja villaneuleissa koska on talvi. Kävimme juoksemassa 8+ kilometria (ensimmäinen kerta tämäkin, siis lomalla) ja kävelemässä noin 10 km.

Tästä eteenpäin tarkoitus on olla veden alla, lukuunottamatta päivää Luxorissa.

Kairossa olisi ollut mukavaa vetää settiä, mutta jää väliin.

Toistaiseksi parasta on ollut se, että lennolla ei tarjottu lainkaan alkoholia. Käytäntö, jonka soisi yleistyvän. Vaikka olen pitkiä mantereen välisiä lentoja lukuunottamatta yleensä nauttinut sen pikkupullon tai kaksi punkkua, saavutettu etu selväpäisten kanssamatkustajien kanssa oli enemmän kuin tästä luopumisen arvoinen.

Epookki

2007-12-02T12:50:00.000-08:00

Tein neljätoistatuntisia työpäiviä pari viikkoa putkeen saadakseni ensimmäisen prototyyppini valmiiksi ennen huomenna alkavaa syyslomaa. Syyslomaa, jota minulla ei pitäisi edes olla. Olen koeajalla ja lomakertymäni ovat, no, niitä ei oikein ole. Se, että lähden viikoksi sukeltamaan Egyptiin ei varsinaisesti pehmitä ruoskalla selkää soittavaa riistäjää.

Kuten arvata saattaa, Yrityksen pikkujouluissa alkoi soppa maistumaan ja matkaansaatin jäätävät läskit. Matkaansaatin jotain muutakin: jätin nimittäin itselleni viestin tapahtumahorisontin tuolta puolen.

Ne vähäiset hetket jolloin itselläni on tarpeeksi aikaa ottaa kiinni hetkeksi pinnalle tulevista ajatuksista menevät nykyään hukkaan, koska en kanna kommunikaattoria enää mukanani. Ajatus ja sitä seuraava assosiaatioketju tulee enkä voi kuin tarkkailla sitä, automaattikirjoittaen kuin Ihme-Stevie ikään. N95:n näppäimistöllä ei pysy mukana. Minä olen parhaimmillaankin keskinkertainen tieteentekijä, mutta assosiointi on harvoja jotenkin toimivia avuja. Niinpä olen ottanut uudeksi tavaksi äänittää synkkiä yksinpuheluita kirjoittamisen sijaan.

Lauantaina löysin uuden äänityksen. Se oli tehty pikkujoulujen jälkeen, neljän aikoihin yöllä. Minulla ei ole tekohetkeltä mitään muistikuvaa. En itse asiassa ensin tunnistanut ääntäni, sitten luulin itse asiassa itkeväni -- kunnes ymmärsin että kyse oli vain pää jäässä olevan humalaisen sörsellyksestä. Iljettävää jaarittelua, toistamista, kiusallista jankkaamista. Ei tuollaista mongerrusta soisi kuulevansa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, kokemuksena.

En itse asiassa edes pidä sukelluksesta. Tai lumilautailusta. Ainoastaan haluaisin pitää.

Kaksi toimitusjohtajaa

2007-11-27T12:30:00.000-08:00

Vietin aamupäivän yliopiston vuotuisilla mobiiliohjelmointipäivillä, jotka oli nimetty uudelleen mobiili- ja webohjelmointipäiviksi tapahtuman teemaa ja visiota mukaillen. Valuin paikalle pääasiassa nähdäkseni kaksi tuttua nimeä hamasta menneisyydestäni. Se herkempi heistä oli uusista sarasvuomaisista maneereistaan huolimatta pysynyt ulkoisesti ennallaan. Katselin käsiensä tärinää ja muistin. Toisesta puolestaan näki hyvinvoivan keskiluokan piirteet sormeen ilmestynyttä sormusta myöten.

Toisen CEO:n perustama firma tarjoaa leivän noin 25 hengelle, toisen yli 50 hengelle perheineen. Heille sen suo. Menestys ei tule yhdessä yössä eikä yhdessä vuodessa. Toinen kieltäytyi koskaan palauttamasta graduaan, toinen teki väitöskirjan työnsä ohella.

Kun ihminen täyttää 30 vuotta, alkaa ruumis armottomasti hapantua. Tässä vaiheessa viimeistään alkavat elämänkaaret erkanemaan. Tunnen liian monta vääjäämättömän rupsahtamisensa alkuvaiheessa olevaa kolkytjarisat-ihmistä, jotka uskottelevat itselleen että samassa kulmakapakassa istuminen osoittaa aitoutta, keeping it real. Toiset ovat uraputkessa, toiset työttöminä alkoholisteina. Päästyäni kotiin 35-vuotias materiaali-insinööri, joka maksoi vippinsä takaisin vain muutama päivä takaperin, palasi lainaamaan uudelleen rahaa kaljaan.

Niitä ei voi parodioida, älykkäästi

2007-11-21T13:42:00.000-08:00

Entinen tiedekolleegani kirjoitti hetki sitten älykkyydestä varsin tyhjentävästi näin.

Luin pitkästä aikaa Hesaria. Tiistain numerossa kotimaan- ja kaupunkitoimitusten uutispäällikkö(!) Anna Karismo antaa "kolumnissaan" Näpit irti aivoistani mm. seuraavia äidillisiä neuvoja:

Älykkyyden mittaaminen on taas pelottavalla tavalla pulpahtanut pinnalle yhteiskunnallisessa keskustelussa. Älykkäiden ja itsetietoisten ihmisten voittoon uskoi myös Jokelan koulusurmaaja. Voitaisiinko ainakin aikuisten kesken sopia, että lopetetaan nämä ylivertaisuushöpinät tykkänään?

Jos joku yrittäisi mitata älykkyyttäni, pinkoisin karkuun ja kovaa. Natsi-Saksassa tutkimukselle oli tilaus, mutta miksi nyky-Suomessa?

HS-Raadin jäsenistä liki kolmannes piti älykkyysvertailua tieteellisesti perusteltuna. Missään ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti määritelty mitä äly on. Mitä tiedettä se sellainen on, jossa jo tutkimuskohteesta on erimielisyyttä?

Älyjen vertaamisessa (sic!) kiinnostavinta ovatkin itse mittaajan arvoitukset. Kertoohan se esimerkiksi länsimaisesta älykkyystutkimuksesta jotain, että testattavan pitää kyllä osata piirtää viivoja loogiseen järjestykseen paperille, mutta sitä ei testata, tarttuuko hän suuttuessaan aseeseen vai ei.

Onnittelut ja iso käsi uutispäällikölle taakista natsikortin käytöstä valtakunnan ykköslehdessä!

Taidan kömpiä takaisin kotoisaan norsunluutorniini.

Seittikakkonen

2007-11-21T13:27:00.000-08:00

Riistäjä vie ajan ja kyvyn ajatella. Korvaukseksi pääsin torstaina kestitettäväksi Helsingin Grand Casinolle ja maanantaina yliopiston puolesta Tiiliholviin.

Kävin juoksemassa Tampere-talon ja Sorsapuiston kautta Tammelaan, Armonkalliolle ja lopulta ensimmäistä kertaa uuden Tampellan alueelle. Alue vaikuttaa yllättävän viihtyisältä, suorastaan porvarilliselta. Aloin himoitsemaan sitä varttimiljoonan asuntoa. Aloin lisäksi himoitsemaan uutta Saabia. Ihmisen on hyvä himoita materiaa. Vielä kun iljettävät vuokralaiset kuten kaikenlaiset epämäääräiset arkkitehtuurin ylioppilaat saadaan häädetyksi alueelta, avot. Kuten Pohjanmaalla on tapana uudelta asukkaalta kysyä: onko oma vai vuokralla.

Lisäksi olen ns. Web 2.0 -kungas. Interaktiivisia matkaoppaita tuottava Schmap nimittäin julkaisi erään Vancouver-kuvani tuoreimmassa oppaassaan.

Borgå 4 -> 0

2007-11-14T23:22:00.000-08:00

Keskiviikkona istun Ruoholahdessa aamupalalla ja luen tarinaa jonka toisessa pääroolissa on joku itseäni muistuttava hahmo. Vaihdettuani kommarin tavalliseen puhelimeen en ole saanut pyydystettyä ajatusteni vähäisestä virrasta enää palasia myöhemmin ylös kirjattavaksi. Ajatukset viihtyvät tietoisella pinnalla vain hetken ennen kuin juoksevat pois. Ehkä parempi niin, ajattelu on yliarvostettua ja vapaa-aika joutilaan yläluokan kirous.

Saan raaputettua kaksi virkettä grafiitilla selluloosalevylle. Oikeasti tunteva ihminen luo melankolian ja suoranaisen murheen läpi enemmän kauneutta kuin kaltaiseni itseensä käpertynyt jurnuttaja koskaan, mutta itselläni on edes rooli kurjana muusana.

Linja-auto kiidättää erityistutkijan ahteria kohti Porvoota kaksipäiväiselle innovaatiotyöpajalle. Yritän olla älykkään epämuodollinen ja siististi kuul, mutta tutkimuskeskuksella töissä ja paremmin pukeutuvat ainoastaan managerit ja sihteerit. Ja perillä nyt.