Laukussa leipää ja piimää vaan

Minä en lähde Tampereelle, minä lähden Vancouveriin. Tarkemmin sanottuna kello kuudelta aamulla, yhden sohvalla nukutun puolitoistatuntisen jälkeen. Köpiksen lentokentällä pytty on täysin sekaisin ja oloni epätodellinen. Lähden hankkimaan itsestäni uutta ystävää. Kymmenen tuntia myöhemmin istun Seattlen Tacoman lentokentällä odottamassa linja-autoa Vancouveriin. Kymmenen tunnin aikaero, kahden päivän juopottelu ja yhden yön väliin jättäminen eivät varsinaisesti paranna kuosia.

Sain lentokoneesta sentään oivallisen paikan economy-osaston ensimmäisen penkkirivin hätäuloskäynnin puolelta. Jalkatilaan olisi mahtunut makaamaan koko pituudeltaan. Vierustoveri oli ruotsalainen kurdityttö joka on matkalla Alaskaan työskentelemään valtameriristeilijöillä. Join viiniä ja opin pelaamaan backgammonia.

Linja-auto jää kiinni rajalle kun viranomaiset epäilevät nuoren amerikkalaisen pojan tulleen Kanadaan pummaamaan rahaa. Kun kello on käynyt 45 minuuttia yli sovitun rendezvous-ajan, saan lopulta aikaiseksi soittaa Annille puhelinautomaatista. Hävettää. Vancouver ja ympäröivät kaupungit muodostavat valtavan valomaton horisonttiin asti. Saan suihkun, lasagnea, tuopillisen olutta ja teetä. Kissa pomppii vatsallani yöllä ja aamulla nousen kuin zombie kun Annin käly herää töihin. Kello on kuusi aamulla.