Riddim'n'Spice

Commercial Drive, Havana Gallery

Ensimmäinen matka Commercial Drivelle osoittin, että Vancouverissa on selkeästi toisistaan erottuvia kaupunginosia. Täällä on hyvässä ja hieman pahassakin stereotypisiä vaihtoehtoihmisiä kaikkialla. Jamaikarytmit, reilun kaupan liikkeet, joogastudiot, bongikaupat ja etnisiä liikkeitä toisensa perään. Paljon vaihtoehtomuotista vetäistyjä ihmisiä, rennon oloista loisimista. Ja bongeja. Vetoavan näköisiä vaihtoehtotyttöjä. Toisaalta luin UBC:n kirjakaupassa että juuri nyt on kuuminta hottia olla "geek". Luulenpa että tämä ei paljoakaan lohduta aitoja geekkejä. Mikähän tuon sanan oikea suomennos mahtaisi olla?

Siinä missä Westend oli suurkaupungin näköinen massiivisine rakennuksineen, keltaisine takseineen, venesatamineen ja väenpaljoudensa kanssa, täällä on taas niin leppoisa tunnelma että istahtaminen lähikuppilaan tuntuu vain ja ainoastaan oikealta. Aurinkokin paistaa, huolimatta siitä että minua varoitettiin syksystä ja ainaisista sateista. Voisin nähdä itseni täällä maleksimassa useamminkin. Juuri nyt tänne tuleminen on muutenkin helppoa, koska SkyTrainin asema Broadwaylla tulee juurikin Commercialin risteykseen.

Tein silti päätöksen muuttaa St. John's Collegeen asumaan. Vaikka paikan ilmapiiri on todennäköisesti überrauhallinen, ainakin paikan saaminen olisi suhteellisen helppoa ja yllätyksetöntä. Tänne pääsee joka tapauksessa 99B-linjalla kun tarve iskee. Lupasin itselleni että kapseloin ruhoni SJC:n kolmen kuukauden koeajaksi ja mietin uudestaan mitä haluan täällä tehdä. Tiedän tosin etukäteen etten tule sieltä enää mihinkään muuttamaan. En ainakaan yhdeksän kuukauden oleskelun takia. Ainoan vierailuni aikana kuulemani kuorolaulu ja viulunvingutus tuntuu ei-niin-minun-jutultani, etenkin kun odottelen ruokaa ja nautin auringosta sekä latinorytmeistä. Ruoka -- prosciuttoon käärittyä kananrintaa viininlehtitäytteellä tuoreen parsan ja lohkoperunoiden kanssa -- maistui subjektiivisesti ottaen parhaalla atraimelta tänä vuonna. Ruumis puijaa.