lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Vitsauksia

Postissa odotti shekki jossa palautettiin Collegen vuokravakuus. Vakuudesta oli vähennetty $80 CAD geneerisiä siivouskustannuksia. Olisi kannattanut olla uskomatta asunnon siivousta miehelle, jonka autosta tippuu oven avauksen yhteydessä otos epämääräisiä sedimenttejä, jotka tämä sitten kerää ja heittää takaisin autoon koska haluaa pitää Vancouverin siistinä.

Töihin päästyäni selvisi että Hallinto suuressa viisaudessaan ei suostunut syöttämään uutta veroprosenttiani sisään koska lähetin epähuomiossa sen lapun jossa seisoo prosentin lisäksi laskentaperiaatteet. Joviaalisti palkkapäivää edeltävänä päivänä tulleessa sähköpostissa todettiin lapun olevan väärä ja niinpä tämänkin kuun ennakonpidätys tehtiin karulla 60% leikkurilla. Kun avasin palkkakuittini, tajusin että sain viimeksi yhtä paljon käteen joskus 90-luvun alkupuolella tuoreena ylioppilaana. Samaisella hetkellä sain viestin jossa erityistutkijaa pyydettiin lähtemään myös nimimerkillä Jaakko Fem Tusen tunnetun alkoholialan startupin riskisijoittajaksi.

Tämän jälkeen toimistosta tuli tieto että jäljellä olevat käyttämättömät 36 lomapäivää tulisi pitää pois kuluvan kuukauden loppuun mennessä.

Toisaalta tulotasoni on pakko olla riittävä, koska ostin laiskuuksissani Stockmannilta 8.90€:n hintaisen juuresharjan. Yhdeksän euron hintainen juuresharja? Ja mitä muuta edellinen vuosi oli paitsi henkilökohtaista lomaa (jota tosin säesti ammatillisessa alemmuudentunnossa kärvistely).

Nyt taidan alkaa keittiökapellimestariksi ja hankkia oraalista nautintoa ahvenfileiden kera.

1 Comments:

Blogger Tiedemies said...

Älä käy toksmannilla, jos et halua maksaa liikaa. Valitus Suomen hintatasosta saisi vähän substanssia, jos shoppailisit muuallakin.

11:54 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home