Saattohoitoa hengelle

Löysin ilahduttavasti sellaisen reuna-alueen, jossa klassillisen sivistyksen puutettaan ei enää voi korjata pikaisella googletuksella. Tämä siksi, että en muista tarkkaa sitaattia, että suomenkielinen Internet-avaruus on niin rajattu ja että saksan kielen taitoni on alun alkaenkin puhdas ja aatteellinen.

Ajatus meni kutakuinkin seuraavasti: kerro minulle keitä tunnet ja minä kerron kuka olet. Siis sinänsä itsestään selvä ajatus verkostoitumisen vääjäämättömästä merkityksestä, kauan ennen 90-luvun bisneskonsulttien hapatusta. Nykyisellä lingua francalla ajatus muotoutuu hieman toisin: it’s not who you are, it’s who you know.

Hakiessani postdoc-paikkaa Yhdysvaltain hatusta liitin hakemuksieni liitteeksi suosituskirjeitä niin teollisuudesta kuin akateemisesta maailmasta. Käytin, yhtä lailla onnistuneesti, samaisia suosituskirjeitä hakiessani myöhemmin sijaa majatalosta eli St. John’s College -nimisestä gradstudent-asuntolasta. Kirjeissä erinäiset professorit ja principal research scientistit ylistivät kilvan oivallisuuttani, väitöstyöni perustavaa laatua olevaa merkitystä ja kunnianhimoista tutkimustani.

Muutettuani uuteen asuinsijaan kävin suosituskirjeet kursorisesti läpi paremman tekemisen puutteessa. Tarkemmin katsottuna huomasin, että tutkimustani ei luonnehdittukaan termillä ambitious, vaan sen kerrottiin suomalaisella rehellisyydellä olevan ambiguous. En tähän päivään mennessä tiedä, oliko kyseessä freudilainen lipsahdus vai tarkoituksellinen ilmaisu. Se kuitenkin ennusti varsin suurella täsmällisyydellä tulevan tutkimuksen saavutuksia.

Jouduin tälle ajatuksien sivuraiteelle selittäessäni kolleegalleni uuden uljaan Yksikön toimintaperiaatteita. Niissä kun lukee monen muun asian lisäksi seuraavaa: ”we use professional engineering technologies, tools and methods, and share them among research teams”.

Olen elänyt tästä lauseesta. Oma roolini kun on sopimuksen, jota en koskaan allekirjoittanut, mukaan ”software method, quality and tool expert”. Huolimatta siitä, että kukaan ei oikeasti ole antanut minulle mandaattia tehdä tätä, ei ainakaan ryhmäni ulkopuolella. Jos olen jotain oppinut niiden vuosien aikana jolloin minulla oli vielä teollinen ura, budjetti ja oma tiimi, ohjelmistoihmiset kavahtavat asiakkaita, markkinointiosastoa, projektipäälliköitä, saippuaa ja konsulttejakin enemmän pahamaineista laatumiestä eli prosessinazia.

Laatu- ja prosessimies on komppanian vihatuin pätijä. Isääni mukaillen: aivan kuten on kyljyksiä ja talouskyljyksiä, on myös miehiä ja laatumiehiä. Laatumiehen nähdään sanelevan ylhäältä käsin sallitut työkalut, menetelmät, prosessit ja teknologian, ja hukuttavan rehellisen ha><0rZin turhan byrokratian ja dokumentintyöstämisen suohon.

Havaitsin tuolloin, että sulautettua, hajautettua, heterogeeniseen alustaympäristöön ja inhouse-kovolle tehtävää ohjelmistokehitystä on vaikea hallita ilman että joku edes katsoo tapoja jolla yhteistä tavoitetta varten mennään.

Paitsi että kalvoissa ei lukenutkaan professional vaan processional.

Wikipedian mukaan termi tarkoittaa seuraavaa:

“... an organized body of people advancing in a formal or ceremonial manner. Many elements may be used to make a procession more significant than just "people walking in the same direction". [They can be] skilled performers, such as acrobats or dancers”.

Jälleen kerran olen tilanteessa, jossa en tiedä onko kyseessä freudilainen lipsahdus vai tarkoituksellinen ilmaisu. Mielikuva jonossa kulkevasta akrobaattinen ja ilveilijöiden seurueesta saattaa kuvata mitä tuleman pitää kivuliaankin suurella tarkkuudella.

Paikallinen sanakirja antaa kulkuetta, saattoa tai paraatia tarkoittavalle termille myös vaihtoehtoisen suomennoksen: Pyhän Hengen lähteminen.