Monietnisyys ja keskioluen kaipuu

New Westminster 12th Street

Yksi asia, joka on tehnyt itseeni vaikutuksen Vancouverissa, on se kuinka hienosti tämä kaupunki (en tiedä voidaanko näin pientä ja paikallista otosta yleistää koko yhteiskuntaan) tuntuu toimivan vaikka se on aivan käsittämättömän monikultuurinen. Vai olisiko kysymys siitä, ettei se varsinaisesti taida olla niinkään monikulttuurinen siinä mielessä kuin kyseinen termi yleensä käsitetään. Vaikka katukuva on uskomattoman etninen ja voisin lähes vannoa kuuluvani perusvalkonaamana selvästi vähemmistöön, kaikki toimii kauhean hyvin. Tämä illuusio voi tietenkin johtua siitäkin, että olen käyttänyt vain julkisia kulkuvälineitä, että parempiosaiset WASPit kulkevat SUVeillaan ohitusteitä pitkin lähiökartanoidensa ja työpaikkojensa väliä, tiedä häntä.

Itse asiassa kutsuisin katukuvaa mieluumminkin "monietniseksi", jos moinen sanaraiska hyväksytään. Olen keskustellut jo kohtuullisen monen ihmisen kanssa, ja vaikka he ulkoisesti näyttävätkin ylläpitävän omaa kulttuuriaan, minusta tuntuu että kyseessä on ennemminkin harmittomien perinteiden ylläpitäminen ikään kuin mausteeksi. Luulen että jos Kanadassa yleisemminkin tällainen monietnisyys toimii, se johtuu siitä että tänne muuttavien ihmisten enemmistö kuitenkin jakaa keskenään samanlaiset perusarvot.

Lovelace-Ilkkaa mukaillakseni, ihmiset tuntuvat olevan pääsääntöisin tyytyväisiä päästessään tänne kunnon ihmisten (sic) joukkoon eivätkä kaipaa oman maansa öyhöttäviä massoja. Näkemykseni siitä että ihmisten sijaan kulttuureita tulisi ihan avoimesti arvottaa keskenään alkaa vahvistumaan. Asiaa ei ainakaan auta ne toinen toistaan pöyristyttävämmät tarinat, joita Jessica kertoo kotimaastaan Chilestä.

Ja jatketaan kulttuurista valittamista. Miltä tuntuu asua provinssissa jossa ei voi lähetä lähikauppaan ostamaan ravitsevaa keskiolutta, kun kyseistä tuotetta todellakin myydään vain alkoissa (B.C. Liquor Store) ja arkiviikoilla? Kaupungissa jossa asuu laskentatavasta riippuen 2.1 - 3 miljoonaa ihmistä, mutta keskimäärin vaatii tunnin kävelymatkan ennen kuin eteen osuu varsinaisesti olutta tarjoava ravintola? Kaltaiselleni narkomaanille se tuntuu tietenkin rasittavalta, mutta toisaalta kolikon kääntöpuolena en ole tavannut vielä yhtään humalaista möyhkääjää.