Julistus

Kanadalaistumisprosessini etenee kuin Pjongjangin julistus (*) ikään: puolustakaamme ja viekäämme eteenpäin sosialismin kanadalaistumisen asiaa.

Saatuani uusitun työlupani seurasin riistäjän antamia ohjeita ja matkustin paikalliseen KELAan hakemaan itselleni uutta SIN-korttia. Jonoa tiskille ei ollut nimeksikään. Tyttö tarkisti passini, työlupani ja täyttämäni hakemuksen -- ja kehotti tämän jälkeen siirtymään tuolille odottamaan kunnes minua kutsuttaisiin nimeltä. Jonotus luonnollisesti osoittautui yli tunnin mittaiseksi. Kun minut vihdoin otettiin tiskille, virkailija tarkisti uudelleen passini, työlupani ja hakemukseni, ja ilmoitti sitten SIN-numeroni säilyvän ennallaan. Työntantajalle ei kuulemma tarvitse ilmoittaa mitään. Aikaa koko reissuun kului yli kaksi ja puoli tuntia.

Harmitti niin että painuin Alkoon ja ostin sikspäkin. Käyn ilmeisesti samassa Alkossa turhan usein, koska myyjä muisti naamani ja kotimaani ulkoa. Näytin hänelle passiani ja unohdin työlupani viinakauppaan.

Hankin myös paikallisen kännykkänumeron. Koska tarjolla on ainoastaan vähintään vuoden mittaisia sopimuksia, halusin prepaid-liittymän. Viimeisen kymmenen kuukauden aikana en ole kännykkää tarvinnut ja sitten maksoin mielenhäiriössä lähes $60 liittymän avaamisesta. Puhelut maksavat törkeästi ja Collegessa ei edelleenkään ole kenttää. Pian selvisi myös, että pystyn ainoastaan lähettämään tekstiviestejä mutta en soittamaan ulkomaille. Tätä täydentäen, minulle pystyy kyllä soittamaan ulkomailta mutta ei lähettämään tekstiviestejä. Tietenkin liittymän myynyt pulju oli seuraavana päivänä lyönyt lipun luukulle. Ymmärsin vihdoin mistä pohjoisamerikkalaiset antipatiat palvelunumeroita kohtaan syntyvät kun yritin minuuttitolkulla saada puhelinrobottia päästämään minut läpi varsinaiselle asiakas"palvelijalle", jolle jouduin sitten opettamaan muutamia perusasioita tekstiviesteistä ja maakoodeista.

Kirurgikandi oli koko päivän päivystämässä. Lähden aamulla kohti Montréalia. Reissuni aiheutti megaluokan kitkaa sosiaalisessa mikroseurapiirissäni. Perse.

Nahkalta saamani tekstiviestin mukaan olen iljettävä ihmismedaljonki ja seitsemän danin ihmissuhdevyö.

(*) Tästäkin tiedonjyvästä voin kiittää 90-luvun alussa lukiotoveriani Sapea joka tunsi mieltymykseni ja lahjoitti minulle mm. myöhemmin oivalliseksi osoittautuneen Neuvostoliitto-kirjan sekä kappaleen Työkansan Sanomat -lehteä, josta ylläoleva otsikko on porautunut lähtemättömästi mieleeni. Muistan samaisesta vuonna 1992 painetusta lehdestä myös mm. artikkelin EY:stä (myöhemmin paremmin tunnettu nimellä EU) otsikolla "Kansanmurhaa ja merirosvousta". Uskoisin lehden olevan vieläkin tallessa jossain kotipuolessa, mutta en osaa suoraan päästäni siteerata esim. eläkeläinen Helena Lodin vaalirunoa "Punalippu" (runossa käytettiin joka tapauksessa ilmaisuja "toveri", "askeleet tuhansien -- miljoonien", "punalippu" ja "siinä kirjaimet K.T.P. meitä velvoittaa").