maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Ei moite vaan havainto


Työhakemusten kirjoittaminen on tympeää puuhaa mutta maailma on kova ja Ohjelma ei tunne armoa. Alunperin Ohjelman piti mennä siten, että työn hakeminen Vancouverista olisi alistettu Verón päätökselle yhteiselomme jatkosta. Sinänsä yllätän itseni: tänään näyttää entistä selvemmältä ettei jatkoa ole luvassa, mutta aion hakea silti. Tämänhetkinen tuntuma on että tyydyn hakemaan vain yhtä, hyvin erityistä paikkaa. Kuten erityistutkijan kuuluukin.

Kuinka todennäköistä pestin saaminen on? Ei niin minkäänlaista hajua.

Jossain vaiheessa kun on aikaa kirjoitan enemmän työnhausta, työlupamenettelyistä ja postdocina toimimisesta Kanadassa. Ja postdocina toimimisesta noin yleensäkin. Siis jotain sellaista, josta voisi olla etäisesti hyötyä jollekulle muullekin. Jos ei muuten, niin jos vaikka onnistuisivat välttämään muutaman niistä tympeyksistä joita allekirjoittamaton (ja onnekseni koko eurooppalainen postdoc-ryhmä) on päässyt kohtaamaan.