maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Paniikki merellä

Vailla mielikuvitusta mutta laiskasti, näkymä parkkipaikalta. Sähköt palasivat viiden aikoihin ja tuoreimman tiedon mukaan myös vesi on jälleen virallisesti juomakelpoista. Yliopiston sulkemisesta johtuen suurin osa yhteisön asukkaista vietti koko päivän yhteistiloissa pelaten pelejä ja keittäen trangialla kahvia. Useammasta suusta kuulemani tiedon mukaan tämä on ollut vuoden paras päivä. Ja minä istuin Tibin ja Melanien kanssa ruppaisessa kahvilassa viisi tuntia. Taisi tulla veikattua väärän väristä hevosta, jälleen kerran. Mutta tiede sentään etenee kuin Iisakin kirkon rakennustyöt aikoinaan.