tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Talvi sydämessä

Ulkona oli noin -8 astetta ja aurinkoista. Liikennettä lukuunottamatta kaupunki tuntuu toimivan jälleen normaalisti. Näin talvinen sää on sen verran harvinen, että puihin pakkautunut lumi katkoo oksia ja kaataa runkoja kaduille. Ainakin University Bvd oli suljettu ja sähköbussit eivät päässeet 10. katua lähemmäksi kampusta. Muut linja-autot olivat myöhässä ja juuttuivat jäisiin mäkiin.

Todennäköisesti vuoden viimeiseksi jäävä tutkimuspaperin vedos lähti kanssakirjoittajille märehdittäväksi. Koska professorini ei ehtinyt lukemaan paperia, nappasin kameran mukaani ja vietin aurinkoisen mutta kylmän päivän kuvia räpsien. Olisin mennyt mieluummin kaupunkiin mutta satuin kantamaan kannettavaa konettani laukussa ja joukkoliikenne tuntui liian nihkeältä, joten jäin kampukselle. Latailen noita kuvia pikku hiljaa blogiin ja flickriin ihmeteltäväksi. Tuleepa edes jotain sisältöä tällekin rainalle.

Liikennevaloissa törmäsin Elenaan, joka oli lähdössä Chantalin kanssa Seattleen hakemaan uutta opiskelulupaa ja tapaamaan Navjotia. Pyysi minuakin mukaan mutta totesin tunnin varoajan liian hätäiseksi ja jätin menemättä.