Vilja kasvaa nopeimmin
[Edit: oitu tätäkin]
Blogi makasi hetken kuolleena kuin sianruho sarkolalaisen reservinupseerin pellon laidassa. Viimeiset päivät ovat kuitenkin vapauttaneet tuotannollisia ja taloudellisia resursseja tarpeeksi mahdollistaen ns. uuden avautumisen.
Kuten Hesburgerin mainos aikoinaan opetti, kansaa on jaettu kerroksiin jo ammoisista ajoista lähtien. Kaltaiseni organisaatiokaavion lehtisolmun avautuminen on viimeisen parin päivän aikana saadun palautteen perusteella herättänyt kiinnostusta myös niissä ylemmissä kerroksissa, tai isäsolmuissa. Ystävällisessä hengessä saadut viestit ovat yhä selvemmin kehoittaneet poistamaan blogin tai ainakin suorittamaanparhaassa kansandemokraattisessa hengessä tapahtuvaa revisointia.
Ottaen huomioon että olen juuri silloin pois maasta kun uudet työpaikat täytetään, tässä saattaisi olla viisautta. Ottaen huomioon, että ohi kulkenut kiinalainen kolleegani kertoi lukeneensa tätä blogia, huoli saattaa todellakin olla oikea.
Niinpä haluan tuoda selvästi esille, että Firma kohtelee työntekijöitään mitä pa##{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER
Blogi makasi hetken kuolleena kuin sianruho sarkolalaisen reservinupseerin pellon laidassa. Viimeiset päivät ovat kuitenkin vapauttaneet tuotannollisia ja taloudellisia resursseja tarpeeksi mahdollistaen ns. uuden avautumisen.
Kuten Hesburgerin mainos aikoinaan opetti, kansaa on jaettu kerroksiin jo ammoisista ajoista lähtien. Kaltaiseni organisaatiokaavion lehtisolmun avautuminen on viimeisen parin päivän aikana saadun palautteen perusteella herättänyt kiinnostusta myös niissä ylemmissä kerroksissa, tai isäsolmuissa. Ystävällisessä hengessä saadut viestit ovat yhä selvemmin kehoittaneet poistamaan blogin tai ainakin suorittamaan
Ottaen huomioon että olen juuri silloin pois maasta kun uudet työpaikat täytetään, tässä saattaisi olla viisautta. Ottaen huomioon, että ohi kulkenut kiinalainen kolleegani kertoi lukeneensa tätä blogia, huoli saattaa todellakin olla oikea.
Niinpä haluan tuoda selvästi esille, että Firma kohtelee työntekijöitään mitä pa##{#`%${%&`+'${`%&NO CARRIER
Tunnisteet: mustat helikopterit
4 Comments:
Hienoa että firman päättävät tasot tietävät mihin heidän kannattaa mielenkiintonsa ja aikansa fokusoida näinä myrskyisinä aikoina.
On joo v*** synkkä sielunelämä joillain.
Koskahan sitä, meillä?
It's the Final Countdown:
http://www.youtube.com/watch?v=U5UiNYxAPvk
-SL
Tällä hetkellä pellolla kylläkin "makaa" vain teurasjätteitä
Lähetä kommentti
<< Home