lauantaina, syyskuuta 24, 2005

Aftermath

Puistomatkailun jälkeen oli mukavaa maleksia Westendin English Bay Beachilla ja seurata hämärtyvän lauantai-illan kinkereitä. En onnistunut havaitsemaan möyhöttämistä. Rahaa pummanneet punkkarinuoretkin lähinnä kehuivat T-paitaani, vieläpä sen jälkeen kun selvisi etten aikonut osallistua kolehtiin. Kävin ensimmäistä kertaa oikeasti ostoksilla paikallisessa supermarket-ketussa Safewayssa. Etsiessäni paikallista Buranaa havaitsin, että suomalaisen niukkuusperustaisen apteekkijärjestelmän sijaan lääkkeet olivat saatavilla omalta hyllyosastoltaan, reseptilääkkeiden ollessa lukkojen takana. Pienin löytämäni purkki sisälsi vaivaiset 150 ibuprofeiinipilleriä ja hintaa tuolle purkille tuli parahultaiset neljä euroa. Sitä mainittua pickup-autoa olisi kyllä tarvittu ostettujen tavaroiden kuljettamiseen. Kolapullot olivat kaksilitraisia, pesuainepullossa oli kolme litraa pesuainetta. Muovipusseja kanadalaiset ystävämme eivät sen sijaan osaa tehdä. Jouduin ahtautumaan 99B-bussiin kuuden pikkolokokoisen muovikassin kanssa joista jokainen oli hajoamispisteessä matkan päätyttyä.

Ylimääräisinä terveisinä kotiin kerrottakoot, että nämä osaavat tehdä aika lailla tuhdimpia snacks-tuotteita. Sekä suola+etikkasipsit että etenkin jalapeno+tequilasipsit ovat aika jäykkää tavaraa. Etenkin jälkimmäiset maistuisivat muutamallekin tuntemalleni ihmiselle.