Trikkejä pakastimeen

Prologi: Meitsi yritti vetää Cypressin spotilla todellisia trikkejä pakastimeen, päälle tuli kunnon rimpulat ja muutakin äksöniä oli tarjolla. Toisin sanoen yhdeksänhenkinen taisteluryhmämme siirtyi varhain lauantaiaamuna tarkistamaan Cypress Mountainin laskettelukeskuksen. Siinä missä muut ryhmän jäsenet ryntäsivät silmät kiiluen mustille tuplatimanttirinteille, erityistutkija kuittasi itsensä "never ridden before and scared to death"-tason lumilautakurssille.

Kuten moni muukin motorisesti lahjaton kohtalontoverini, myös allekirjoittamaton koki armaan peruskoulun tarjoaman liikuntakasvatuksen lähinnä sarjaksi juopon liikunnanopettajan ja sadististen luokkatoverien järjestämiä nöyryytyksiä. Paitsi että nämä kokemukset osoittivat "liikunnan riemun" olevan pahimman laatuinen eufenismi, ne myöskin vaimensivat -- muutamaa poikkeusta lukuunottamatta -- allekirjoittaneen halun kokeilla mitään uusia liikuntamuotoja, etenkin jos niihin liittyi jonkinlainen ryhmäpaine, jengiytyminen ja keskinäinen kilpailu. Jostain syystä lumilautailun kaltainen laji kuuluu yksilölajeista, jos termiä "laji" tällaiseen ulkoilmaharrastukseen voi ylipäätään liittää, selvästi siihen kategoriaan jossa olen määritelmällisesti kelvoton a priori. Näin minua on valistettu ja näin olen asian oppinut olevan.

Siksi olikin sitäkin suurempi yllätys havaita, että onnistuin pysymään laudan päällä ja laskemaan -- no, jarruttelemaan -- sillä alas aivan yhtä hvyin tahi huonosti kuin kuka tahansa muukin laudalla harjoitellut; itse asiassa peräti omaa opetusryhmääni paremmin. Vielä uskomattomampaa oli se, etten kaatunut alas liukuessani enkä edes hiihtohissistä poistuessani kuin vasta silloin, kun yritin saada jonkinlaista oikean näköistä laskua aikaiseksi. Kyllä, vietin kuusi tuntia yhdessä ainoassa lasten rinteessä ("bunny slope"), ja kyllä, ostin kahden laskun jälkeen rannesuojat. Ja edelleen kyllä, takamukseni on kipeä ja etenkin väsyessäni aloin nuohoamaan lunta varsin huolellisesti. Mutta sen sijaan että olisin tajunnut hävetä ja käydä huonotuuliseksi, minulla oli aivan helvetin hauskaa koko ajan. Kävi vain mielessäni että pitikö sitten näin ikälopuksi ja veteraanisarjalaiseksi ruveta ennenkuin sitä uskalsi alkaa harrastamaan kaikenlaista turhaa mutta hauskaa. Tahdon vuosikymmenen takaisin, perkele.

Oikeastihan se, että kaltaiseni seppo alkaa harrastamaan lautailua, on tietenkin todella myöhästynyt signaali siitä että koko laji tulee olemaan on auttamattoman passé. Mutta setä ei välitä.

Epilogi: Pöytäkeskusteluiden perusteella on selvinnyt, että minua luullaan keskimäärin 25-vuotiaaksi kanssa-asukkaideni keskuudessa. Silti, kuskatessani V6-moottorilla varustetulla Pontiacillani laskijoita vuorille kävi mielessäni, että minustakin on tulossa eltaantunut lihasäkki. Sellainen joka vaatii kunnioitusta vain siksi, että sattuu olemaan eltaantunut lihasäkki. Siitä, että kommentti "Jaa Metallica, en oo koskaan kuullutkaan, onko se joku Nickelback-klooni?" ärsyttää minua, on vähän matkaa jos ollenkaan setyyteen.

Post scrotum: En enää tee välimallin photoshoppauksia. Anteeksi.