Sharon ei käynyt siellä
Collegen "Where in the world have you been?"-luentosarjassa asukkaat yleensä kertovat leppoisasti anekdootteja kotimaansa historiasta ja nykypäivästä, jutustelevat hieman maansa arjesta ja siinä sivussa näyttävät mukavia postikorttikuvia kuvauksellisista kohteista. Mutta ei tällä kertaa. Kun aiheena on Palestiina, odotinkin hieman erilaista tarinaa, mutta en sentään sellaista via dolorosaa joka jatkui ja jatkui, ja jatkui vielä senkin jälkeen kun kahden tunnin kuluttua vetäydyin ulos salista.
Esityksen piti Palestiinasta kotoisin oleva Collegen asukki joka on juuri saanut yliassistentuurin UBC:lta. Esitys oli kovasti henkilökohtainen, kuten odottaa sopiikin. Mies oli aloittanut opintonsa 80-luvun jälkipuoliskolla palestiinalaisessa yliopistossa jonka israelilaiset sulkivat kahden viikon kuluttua lukukauden alettua. Hän siirtyi Jordaniaan opiskelemaan, mutta tilapäiseksi tarkoitettu muutto venyi viiden vuoden mittaiseksi pakolaisuudeksi jonka aikana hän ei saanut minkäänlaista yhteyttä perheeseensä rajojen sulkeuduttua. Hänellä oli omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka tarkistuspisteessä sotilaat kaivavat hänen ostoskassistaan munakennot ja rikkovat munat yksi kerrallaan hänen päälaelleen viihdyttääkseen tyttöystäviään, kuinka he lapsena pakenivat partioivia sotilaita isoäitinsä kanssa luoliin kaupungin ulkopuolelle, ja paljon muita samankaltaisia karseita tarinoita. Hän kysyi varsin asianmukaisesti, miksi täällä Kanadassa hän on assistant professor ja yhteiskunnan täysvaltainen jäsen aivan kuten Collegessa olevat juutalaisetkin, mutta toisin kuin he, hän ei voi palata kotiinsa koska se on edelleen sotilaiden hallussa.
Kirjoitin aiemmin leppoisista illanvietostani seurueissa joissa oli mukana lukuisia lähi-idästä kotoisin olevia henkilöitä, mutta nyt tajusin että jotkut asiat ovat liian vaikeita ja kipeitä. Samalla kun esitys avasi palestiinalaisten ja yleisössä olleiden juutalaisten mielenmaisemaa, se ei erityisesti valanut uskoa sille että Palestiinan kysymykseen olisi tarjolla rauhanomaista ratkaisua.
Ongelma on käsittääkseni seuraava: oikeudenmukaisuus (tässä tapauksessa palestiinalaisesta näkökulmasta) ja rauha ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Edellinen vaatisi Israelin valtion lakkauttamista kun taas jälkimmäinen itsenäisen ja miehittämättömän Palestiinan valtion perustamista Israelin rinnalle. Esityksen perusteella koko palestiinalainen identiteetti tuntui perustuvan lähinnä marttyyriuteen, menneisyyden vääryyksiin ja sortoon. Vaikka esiintyjä jaksoikin korostaa kuinka kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, samaan hengenvetoon muistettiin mainita kuinka koko Israelin valtion olemassaolo perustuu vääryyteen. Nykyistä ilmiselvää ja mielestäni tuomittavaa sortoa ei mitenkään erotettu 40-luvun tapahtumista ja Israelin valtion perustamisesta. Palestiinan kansallislaulu jaksaa muistuttaa taistelusta ja siitä että lopulta he saavat varastetunsa maansa takaisin, ja sukupolvesta toiseen vanhat vihaiset miehet antavat nuorille vihaisille pojilleen lahjaksi 60 vuotta sitten menetetyn kotitalon avaimet. Kaikki koetut tappiot perustuvat sortoon, epäonneen ja siihen, että Israelia tukevat suuret saatanat Yhdysvallat Iso-Britannia, ja arabimailla sekä palestiinalaisilla on ainoastaan passiivisen kärsijän rooli tässä näytelmässä. En usko että pystyn edes ymmärtämään miltä jokapäiväinen alistaminen ja nöyryyttäminen tuntuvat, mutta se kolmaskymmenes powerpoint-kalvo itkevistä naisista ja lapsista kääntyi jo itseään vastaan. Ja miksi suurin osa kuvista, jotka todistivat palestiinalaisten kaupunkien kauneudesta, oli itse asiassa otettu niistä osista jotka ovat israelilaisten rakentamia kuluneiden vuosikymmenten aikana?
Minua kiinnostaisi tietää, että jos Israelin valtio lopettaisi sortotoimensa ja Länsiranta sekä Gaza jätettäisiin kokonaan palestiinalaisten valvontaan, onko kukaan ajatellut mitä he tekisivät tulevaisuudellaan? Mitä tapahtuisi jos identiteettiä ei enää voitaisikaan rakentaa koettujen kollektiivisten vääryyksien varaan, vaan pitäisi ihan itse alkaa rakentamaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa?
Olen tyytyväinen ettei isäni antanut minulle käteen avaimia siihen kotitaloonsa, joka on vieläkin tuolla itäisen naapurin puolella, vaan keskittyi ihan oman elämänsä rakentamiseen, oli se sitten helppoa tai ei.
Täällä muuten sataa lunta.
Aikaa kului muuten juuri tämän artikkelin kirjoittamisen verran, ennen kuin Collegen foorumeille lävähti ensimmäinen yllä mainittua esitystä paheksunut kirjoitus jossa heiluteltiin ns. antisemitisti-korttia:
Esityksen piti Palestiinasta kotoisin oleva Collegen asukki joka on juuri saanut yliassistentuurin UBC:lta. Esitys oli kovasti henkilökohtainen, kuten odottaa sopiikin. Mies oli aloittanut opintonsa 80-luvun jälkipuoliskolla palestiinalaisessa yliopistossa jonka israelilaiset sulkivat kahden viikon kuluttua lukukauden alettua. Hän siirtyi Jordaniaan opiskelemaan, mutta tilapäiseksi tarkoitettu muutto venyi viiden vuoden mittaiseksi pakolaisuudeksi jonka aikana hän ei saanut minkäänlaista yhteyttä perheeseensä rajojen sulkeuduttua. Hänellä oli omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka tarkistuspisteessä sotilaat kaivavat hänen ostoskassistaan munakennot ja rikkovat munat yksi kerrallaan hänen päälaelleen viihdyttääkseen tyttöystäviään, kuinka he lapsena pakenivat partioivia sotilaita isoäitinsä kanssa luoliin kaupungin ulkopuolelle, ja paljon muita samankaltaisia karseita tarinoita. Hän kysyi varsin asianmukaisesti, miksi täällä Kanadassa hän on assistant professor ja yhteiskunnan täysvaltainen jäsen aivan kuten Collegessa olevat juutalaisetkin, mutta toisin kuin he, hän ei voi palata kotiinsa koska se on edelleen sotilaiden hallussa.
Kirjoitin aiemmin leppoisista illanvietostani seurueissa joissa oli mukana lukuisia lähi-idästä kotoisin olevia henkilöitä, mutta nyt tajusin että jotkut asiat ovat liian vaikeita ja kipeitä. Samalla kun esitys avasi palestiinalaisten ja yleisössä olleiden juutalaisten mielenmaisemaa, se ei erityisesti valanut uskoa sille että Palestiinan kysymykseen olisi tarjolla rauhanomaista ratkaisua.
Ongelma on käsittääkseni seuraava: oikeudenmukaisuus (tässä tapauksessa palestiinalaisesta näkökulmasta) ja rauha ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Edellinen vaatisi Israelin valtion lakkauttamista kun taas jälkimmäinen itsenäisen ja miehittämättömän Palestiinan valtion perustamista Israelin rinnalle. Esityksen perusteella koko palestiinalainen identiteetti tuntui perustuvan lähinnä marttyyriuteen, menneisyyden vääryyksiin ja sortoon. Vaikka esiintyjä jaksoikin korostaa kuinka kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, samaan hengenvetoon muistettiin mainita kuinka koko Israelin valtion olemassaolo perustuu vääryyteen. Nykyistä ilmiselvää ja mielestäni tuomittavaa sortoa ei mitenkään erotettu 40-luvun tapahtumista ja Israelin valtion perustamisesta. Palestiinan kansallislaulu jaksaa muistuttaa taistelusta ja siitä että lopulta he saavat varastetunsa maansa takaisin, ja sukupolvesta toiseen vanhat vihaiset miehet antavat nuorille vihaisille pojilleen lahjaksi 60 vuotta sitten menetetyn kotitalon avaimet. Kaikki koetut tappiot perustuvat sortoon, epäonneen ja siihen, että Israelia tukevat suuret saatanat Yhdysvallat Iso-Britannia, ja arabimailla sekä palestiinalaisilla on ainoastaan passiivisen kärsijän rooli tässä näytelmässä. En usko että pystyn edes ymmärtämään miltä jokapäiväinen alistaminen ja nöyryyttäminen tuntuvat, mutta se kolmaskymmenes powerpoint-kalvo itkevistä naisista ja lapsista kääntyi jo itseään vastaan. Ja miksi suurin osa kuvista, jotka todistivat palestiinalaisten kaupunkien kauneudesta, oli itse asiassa otettu niistä osista jotka ovat israelilaisten rakentamia kuluneiden vuosikymmenten aikana?
Minua kiinnostaisi tietää, että jos Israelin valtio lopettaisi sortotoimensa ja Länsiranta sekä Gaza jätettäisiin kokonaan palestiinalaisten valvontaan, onko kukaan ajatellut mitä he tekisivät tulevaisuudellaan? Mitä tapahtuisi jos identiteettiä ei enää voitaisikaan rakentaa koettujen kollektiivisten vääryyksien varaan, vaan pitäisi ihan itse alkaa rakentamaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa?
Olen tyytyväinen ettei isäni antanut minulle käteen avaimia siihen kotitaloonsa, joka on vieläkin tuolla itäisen naapurin puolella, vaan keskittyi ihan oman elämänsä rakentamiseen, oli se sitten helppoa tai ei.
Täällä muuten sataa lunta.
Aikaa kului muuten juuri tämän artikkelin kirjoittamisen verran, ennen kuin Collegen foorumeille lävähti ensimmäinen yllä mainittua esitystä paheksunut kirjoitus jossa heiluteltiin ns. antisemitisti-korttia:
It was with tremendous regret that I watched St. John's become a forum for anti-Semitism this evening...quickly degenerated into anti-Israeli protest in front of a largely passive audience...Before anyone attempts to wrap themselves in the cloak of academia and the assorted free speech nonsense that accompanies such claims, I wish to point out that the passivity and resulting acquiescence showed during tonight's discussion is part of a larger trend...[of] Jews are under attack. ...debate is dangerous and quite frankly unfair....tonight's discussion and the resulting support for it was violative of the College's mandate.Olisiko tämä muuten jonkinlainen rinnakkainen versio Godwinin laille?
posted by erityistutkija at 10:42 ip.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home