Kanada ja professuurit, osa 1

Seuraavassa tarinassa on pyritty totuudellisuuteen, koska totuudellisuus on arvojen arvo. Kirjoittaja ottaa ainoastaan poliittisen vastuun mahdollisista epätotuudellisuuksista.

Ohjaava professorini kotipuolesta totesi minulle mennävuonna, että kunhan saan väittärini valmiiksi ja postdoc-vuoteni aikana aikaiseksi muutamia julkaisuja, minä "alan olemaan pätevä hakemaan itäsuomalaisen yliopiston professuuria". En usko että edes noita susirajan professuureja olisi tarjolla kuin liukuhihnalta ottaisi. Viimeiset viisi vuotta olen elellyt iloisesti laittomilla jatketuilla määräaikaisilla työsopimuksilla -- Suomen valtio ja sen instituutiot ovat erityisen kärkkäitä rikkomaan omia lakejaan -- ja nyt seuraavan viisivuotiskauteni skenaarioksi tarjotaan pätkätyöläisyyden jatkamista samalla kärkkyen professuuria lappeen Rannasta, Kuopiosta tai Joensuusta. Ei käy. Niinpä ajankohtaiseksi tuli selvittää miltä ohjelmistopuolen akateemiset työmarkkinat näyttävät täällä rapakon takana.

Yksi kanadalaisia de facto -sääntöjä on se, että tietystä yliopistosta valmistunut henkilö ei voi jäädä samaan yliopistoon töihin valmistumisensa jälkeen. Näin pyritään toisaalta avaamaan tuoreiden tohtorien perspektiiviä ja toisaalta estämään jämähtämistä (tai kotiutumista, miten vain). Omaan yliopistoonsa voi hakea normaalin menettelyn puitteissa yleensä kolmen vuoden kuluttua takaisin.

Vaikka paikallinen mittakaava on hieman Suomea suurempi, täälläkin on muutamia selvästi vetovoimaisempia yliopistoja ja tämän jälkeen hieman enemmän provinsiaalisempia opinahjoja. Suurkaupunkien yliopistoja edustavat ainakin UToronto, McGill Montrealissa ja oma asemapaikkani UBC täällä Vancouverissa. Tämän lisäksi kartalta löytyy sekalaisempi joukko erilaisia pienempiä yliopistoja, joista toiset ovat houkuttelevempia kuin toiset. Edmontonissa on pieni mutta Albertan provinssin -- Kanadan Teksasin -- rahaan hukuttama UAlberta. British Columbian pääkaupungissa Victoriassa on puolestaan UVic jonka suosio perustunee viktoriaanisen kaupungin ilmastoon, edullisuuteen ja yleiseen miellyttävyyteen. Ontarion UWaterloo tuntuu olevan kaikkien mittareiden perusteella Kanadan paras teknillinen yliopisto, mutta se sijaitsee käytännössä keskellä peltoja. Kolmanteen kategoriaan voisi laskea ne enemmän tai vähemmän periferiassa olevat yliopistot, jotka eivät muutenkaan kiiku ranking-listojen kärjessä, kuten UManitoba. Google Earth antaa hyvän kuvan siitä, millainen ero suurkaupungeissa olevien yliopistojen ja provinsiaalisten yliopistojen sijaintien välillä on. Perheelliselle ihmiselle pienempien yliopistokaupunkien selvästi halvemmat hinnat ja rauhallisuus voivat maistuakin.

Aloittelevalle tutkijalle houkuttelevimpia ovat ns. assistant professor tenure-track positiot. Tenure-track tarkoittaa käytännössä määräaikaista virkaa, joka voidaan vakinaistaa varsinaiseksi professuuriksi. Yleensä tällaiseen virkaan valittu työskentelee 1+2 vuotta määräaikaisena, jonka jälkeen hänen toimiaan arvioidaan ensimmäisen kerran. Ellei kandidaatti ole pahemmin tyrinyt, yleensä määräaikaista virkaa jatketaan vielä kaksi vuotta, jonka jälkeen se vakinaistetaan. Seitsemän vuoden kohdalla on lopullinen "go/no go"-leikkuri. Tenuren saamisen jälkeen ollaankin sitten jo siunatussa eläkeputkessa. Kanadan puolella tenurointi tapahtuu suhteellisen suurella todennäköisyydellä, kun taas Yhdysvalloissa nimekkäimmissä yliopistoissa jaetaan kernaasti tutkimusprofessorin pestejä ja tenure-puolella tyypillisesti noin kolmelle neljästä kokelaasta jää luu käteen -- tai siis, edessä on muutto vähemmän hedelmällisille metsästysmaille.

No, vaikka kuinka paljon kiukuttaa ja polkee jalkaa, Yhdysvallat nyt vain sattuu olemaan käytännössä suvereenisti johtava maa kaikessa huippututkimuksessa. Suurin osa näistä huippuosaajista (termin alkuperäisessä merkityksessä) tosin tulevat ulkomailta. Kovan poispotkimisprosentin vastapainoksi tutkimustaivaan tähdet saavat tähtitieteellisiä tutkimusbudjetteja käyttöönsä.

Seuraavassa jaksossa: Apulaisprofessuurin hakeminen Kanadassa.