Akateemis-monososiaalinen virhepäätelmä

Jatkaakseni edellistä kirjoitusta: jo ennen Vancouveriin tuloani olen ollut lähes yksinomaan miellyttävien ihmisten ympäröimä. Täällä olen yhtä lailla miellyttävien ihmisten ympäröimä, erona on vain se että joukkio on paljon heterogeenisempi.

Mitä se ei tarkalleen ottaen lainkaan ole, päinvastoin. Toki joukkio kantaa vaikuttavaa määrä erilaisilla kansilla varustettuja passeja (*). Mutta mutta. Nämä ihmiset ovat poikkeuksetta länsimaisessa yliopistossa opiskelevia maisteri- tai väitösopiskelijoita, ja tämä määrittää heitä enemmän ja tekee heistä loppujen lopuksi huomattavan homogeenisen ryhmän. Eräänlainen akateeminen kiltteys, siis perussuvaitsevaisuus, kunnoitus toisia ihmisiä kohtaan ja pyrkimys asialliseen kanssakäymiseen tekee arkisesta kanssakäymisestä varsin helppoa ja miellyttävää. Ei ole yllättävää, että mitä alempaa kunkin henkilön kotimaa löytyy erinäisistä YK:n elämän laatua mittaavista taulukoista, sen hanakammin hän on hankkimassa itselleen pysyvää oleskelulupaa ja Kanadan kansalaisuutta.

Tällaisessa akateemisessa virtuaalitodellisuudessa eläminen vieraannuttaa pikku hiljaa todellisuudesta. Kun vuodet vierivät ja ympärillä on vain ja ainoastaan samalla tavalla ajattelevia, älykkäitä ja mukavia ihmisiä, sitä sortuu helposti johonkin jolle on varmaan joku hieno nimi jossain mutta jota kutsun paremman termin puutteessa vaikkapa akateemis-monososiaaliseksi virhepäätelmäksi. Sitä helposti johtaa omasta seurapiiristään sen, miten ympäröivä maailma (ne "muut") käyttäytyy.

Tämän takia kannatan sporadisia uudelleenkoulutusleirejä itse kullekin akateemisessa maailmassa touhuavalle, ja etenkin kaikille sosiologiaa ja yhteiskuntatieteitä opiskeleville joilla on sosiopaattisia taipumuksia osallistua politiikkaan ja muuhun pikkurikolliseen toimintaan. Ehkä joku asepalvelusta vastaava kakkafascistinen leiritys jossa naapurit valitaan puhtaasti sukunimen perusteella. Ehkä pahimmille anarkomarkoille ja -pepeille voitaisiin valita vertaiskoulutukseen vielä sopiva joukko erityisiä käytännön oppijoita ja yhteiskunnan marginalisoimia tahoja, joille sitten antaa ruumiinrikkomisvälineistöä.

Eli kun haaveilu toimivasta anarkiasta ilman fascistipoliisia lähtee lavasta opintotuella hankitun Gato Negro -pullon ja hashispiikin päihdyttämänä, ja mielen täyttää autuas usko kaikkien yhtäläiseen kiltteyteen, hyvyyteen, jaettuihin arvoihin ja objektiivisiin oikeuksiin, muutama gooni tulee ja pamputtaa todellisuuden tuntemusta päähän.


(*) Muistan kaksi juoppoa, jotka noin vuosikymmen sitten notkuivat lähellä Tampereen rautatieasemaa, vedellen siivuja Suomi-viinaapullosta ja öyhöttivät. Seurueemme oli matkalla kohti Kenneliä kun toinen äijistä ilmeisesti heitti pitkää sylkeä pitkin rappauksia. Toinen puolestaan kääntyi seuruettamme kohden ja julisti örisevällä bassolla: "Me ollaan pojat sentään saatana suomalaisia eikä mitään neekereitä." Tuolloin mielessäni kävi ensimmäisen kerran, että ne passin kannet saattavat joskus olla suurin yhteinen nimittäjä. No, alkoholin suurkulutus ja öyhöttäminen myös.

Lisäys: yritin selvittää onko termiä "monososiaalisuus" olemassa vai keksinkö sen itse. On vain selvää ja järjellistä että 1) google löytää termin tasan kerran, ja 2) tämän osuman takana oleva blogikirjoitus käyttää termiä tarkalleen samassa kontekstissa kuin mitä tein tässä kirjoituksessa. En tiedä onko Tiedemies hankkinut uusia kavereitatuttuja sitten vuoden 2003. Mitä nyt Laitosta muistelen, minulla sentään on kosketuspintaa jonkin verran paljon akateemisen maailman ulkopuolelle tai ainakin akateemisesti käyttäytyvän maailman ulkopuolelle. Pääsääntöisesti tietenkin siksi, että tässä iässä kunnon kansalaiset viettävät iltansa omistusasunnoissaan perheensä parissa porvarillisten harrastusten parissa eivätkä keskustassa läskittämässä.