Kristuksen morsian

Olen toistuvasti koetellut teksasilaista kirjallisuustieteilijää vuosi sitten tapahtuneesta ensitapaamisesta lähtien. Amerikkalainen, teksasilainen ja kirkossa alati ramppaava julkiuskovainen olivat omasta näkökulmastani niin vahvasti latautuneita määreitä, että minun oli pakko askel askeleelta katsoa missä hänen suvaitsevaisuutensa rajat kulkevat. Ne eivät ole vieläkään tulleet vastaan, vaikka olenkin tuntenut itseni ansaitusti törpöksi muutamaankin otteeseen. Olen joutunut kerta toisensa jälkeen tarkistamaan omia ennakkoluulojani. Ehkä juuri se tekee hänestä kiehtovan persoonan. Yhden monista.

Hän osaa nauraa kärjistetyille amerikkalaisuuteen liittyville stereotypioilleni, vaikka myöntääkin osan niistä todeksi: hänen vanhemmillaan on aito ranchi ja jokaisella perheenjäsenellä on oma pickup. Tyttöjen partioleirillä heidät opetettiin, kuten kunnon tytöt ikään, ompelemaan, valmistamaan ruokaa ja hoitamaan kotia. Sekä tietenkin ampumaan: hän oppi alle kymmenvuotiaana hulvattoman aselaulun jossa luetellaan kiväärin osat ja muistutetaan siitä kuinka asetta tulee käsitellä. Vain Teksasissa.

Minun on vaikea kuvitella häntä hentona kodin hengettärenä, etenkin sen jälkeen kun hän itsepuolustuslajeja pitkään harrastaneena kerran veti minut täydelliseen hallintaotteeseen. Hän on todella vahva, näkyvä ja aktiivinen, jopa maskuliinen persoona; entinen yleisurhelija, melkoisella kilpailuvietillä varustettu. Harrastaa lentämistä, sukeltamista, laskettulua, moottoripyöräilyä. Ja kirjallisuuden opiskelijana tietenkin kielellä leikkimistä. Se oli toinen syy minkä takia pidän hänen seurastaan: hän on ainoa täällä tapaamani henkilö jolta opin kaiken aikaa lisää englannin kielen kaunokirjallisesta käytöstä.

Ihmettelin, miksi hän tuntuu olevan huolissaan siitä, ettei ole 24-vuotiaana vieläkään(!) päässyt(!) naimisiin. Lopulta selvisi, että tosi rakkaus odottaa avioliiton satamaan asti. Pinta on tyyni, mutta sen alla uskossaan vahvimpaakin tunnutaan koettelevan.

Olen miettinyt, miltä mahtaa kuulostaa kun hän lopulta löytää äänensä. Jääkö se heikoksi kuiskaukseksi, ääni jonka hän on jumalaansa miellyttääkseen tukahduttanut neljännesvuosisadan ajan. Vai soiko se lopulta vapaana kuin proverbaalinen pasuuna? Hänen tähdensä toivon jälkimmäistä. Se on voimakas, kaunis ajatus.

Mutta oikeasti: minä?! Mikä helvetti näitä ihmisiä oikein vaivaa?