Viiden millijonin sensitiivisyyskoulutus

David vietti keskiviikkona läksiäisiään paikallisessa irkkupubissa. Siitä, minkä piti olla vain muutama kaverusten kesken nautittu keskiolut, muodostuikin Collegen tyttärien törpölle erityistutkijalle järjestämä, yli vuorokauden kestänyt sensitiivisyyskoulutussessio. Huomasin, että koska seurapiiristäni silkkiperseisimmät herkemmät lähimmäiset ovat karsiutuneet ajat sitten pois, sitä aina välillä unohtaa missä kulkevat soveliaisuuden rajat näin oikeiden ihmisten kanssa seurusteltaessa.

Davidin kaima, seurueen quebiciläinen ja korostetun hedelmäinen miehimys innoistui kertomaan nuoruutensa kilpauintiharrastuksesta ja siitä kuinka karvat on syytä ajaa kaikkialta paitsi "sieltä missä tiukat Speedot peittävät näkyvyyden". Ilmoitin sileän pan-huilun veljeskunnan hengessä asiaan eriävän mielipiteeni, miehimyksen ilahtuneiden huokauksien säestämänä. Vieressäni istunut seurueen ainoa nainen C. ilmoitti jyrkän vastalauseensa valittua puheenaihetta kohtaan ja sulki teatraalisesti korvansa. Tähän menin seurapiirihaina esittämään vienon kaskunomaisen kysymyksen:

"Entä sinä, C., ajatko sinä pakarasi sileäksi?"

Sain seuraavien muutamien minuuttien aikana kuulla olevani sivistymätön ja raakalaismainen karkeuksien latelija, ennen kuin verisesti loukkaantunut C. marssi mielenosoituksellisesti ulos ravitsemusliikkeestä.

Aistin ympärilläni noin viiden millijonin vahvuisen myötähäpeän kentän ja se on aika paljon se. Ihmettelin ääneen suuttuiko hän oikeasti noin paljon ja lopulta myönsin, että moisen kömpelön huumoripläjäyksen esittäminen naiselle ei tainnut olla erityisen hyvä idea.

Miehimys katsoi minua silmiin, puisteli päätään ja totesi: "Taidat todellakin olla Pohjoismaista kotoisin. Ei tässä ole kysymys niinkään siitä, että kysyt naiselta ajaako hän pakaransa. Tässä on kysymys siitä, että kysyt kyproksenkreikkalaiselta naiselta, ajaako hän pakaransa. Naiselta, joka joutuu ajamaan viiksensäkin kerran viikossa. On hyvin mahdollista että hän ajelee pakaransa, ja juuri siksi siitä ei missään nimessä kuulu sanoa yhtään mitään."

Aamulla ehdin kävellä huoneestani ulos noin viisi metriä kun ensimmäinen vastaantulija, joka ei edes ollut koko iltatilaisuudessa, loi puoleeni merkitseviä katseita ja ihmetteli mitä ihmettä onnistuin tekemään edellisiltana. Pirun juoruilijat. Aamupalalla C. marssi mielenosoituksellisesti ulos välittömästi nähdessään minut.

Kiemurtelin pihdeissä koko päivän. Vasta päivällisellä aloin saamaan vihjeitä siitä, että suurin osa draamasta oli itse asiassa tarkoituksellisesti luotu minun kiusaamisekseni. C. marssi iloisesti syömään viereeni, iski paljaat kinttunsa syliini ja kehoitti minua suorittamaan virallisen säärien sileystarkistuksen. Olivathan ne, sileät.

Ahdistaa.