Ennustus

Syystä tai toisesta lakitieteilijä B. halusi povata ja lukea tulevaisuuteni Tarot-korteista. Minua alkoi kiinnostaa, miksi hänen älynlahjoillaan varustettu ihminen omistaisi Tarot-kortteja tai haluaisi leikkiä niiden kanssa, mutta toisaalta, olen aina ihmetellyt myös niitä jotka lukevat iltapäivälehtien horoskoopeista päivän povaukset huvin vuoksi. Ehkä olen vain liian Niles.

Selvisi että kyse oli todellakin pelkästä huvista, mutta ymmärrän nyt paremmin miksi ihmiset haluavat pelata noilla korteilla. Korttien tarkoituksellisen epämääräiset kuvaukset nykyisestä elämäntilanteesta, odotuksista, yllätyksistä, sekä lähi- ja kaukaisemmasta tulevaisuudesta kiinnostavat, koska ne puhuvat itselleni kiinnostavimmasta aiheesta, siis minusta. Tuntuisi, että noita kortteja voisi käyttää jonkinlaisena apuvälineenä oman intuition ja ajatteluprosessien johdattelussa, samaan tapaan kuin kaiken maailman elämänapukirjoissa listattuja kysymyksiä. On selvää, että jos kortteja lukeva henkilö on karismaattinen, hyvä näyttelijä ja hänellä on hyvä psykologinen silmä, itse tilanteesta voi tulla intensiivinen ja vaikuttava. Lakitieteilijä tosin joutui turvautumaan tulkintakirjaansa lukuisten Oh dear!-huudahdusten saattelemana.

Luonollisesti selvisi, että lähitulevaisuudessa asiat menevät perseelleen. Lakitieteilijä ilmoitti että ehkä ennustus koskee vain iltapäivän laskettelureissuani eikä sillä ole tekemistä ns. suurempien linjojen kanssa.

Opin että kortit voivat todellakin ennustaa tulevaisuutta. Persettäni on lyöty kymmenen tonnin lekalla, kahdesti. Ensimmäisen konttauksen jälkeen makasin minuuttitolkulla tuijottaen Vancouverin tähtitaivasta, kunnes keho eritti tarpeeksi kemikaaleja akuuteimman kivun vaimentamiseksi. Ilmeisesti pelon heikentämä tekniikka ja väsymys yhdessä aiheuttivat sen, että parin käännöksen jälkeen onnistuin kaatumaan uudestaan ja iskemään tarkalleen saman kohdan ahteristani jäätyneeseen rinteeseen. Makasin jälleen tuijottamassa taivasta huutaen kirouksia sekä suomeksi että englanniksi. Tällä kertaa kipu ei mennyt yhtä helposti pois. Sain lopulta käännettyä itseni kyykkyyn ja yllätin ruumiini hakkaamasta (onneksi kypärän verhoamaa) päätäni rinteeseen toistellen suhteellisen tyypillistä kysymystä: Why? Lähinnä Mekkaan päin kumartelulta vaikuttanut suoritukseni keskeytyi kun kuulin pääni yläpuolelta kysymyksen Are you... alright?. Kivun ja vitutuksen turruttamana en edes huomannut että ympärilleni oli kerääntynyt kolmen ihmisen ryhmä samalla kun jatkoin kaksikielistä muminaani ja pääni hakkaamista rinteeseen. Are you sure you're alright?

Taidan nauttia illalliseksi 50 pilleriä Tylenolia. Onneksi Tampereella ei tarvitse näytellä osaavansa mielipuolisia trikkejä.

Tuo tuskaansa meuhkaaminen tarjoaa mielenkiintoisen tavan havainnoida ajatusprosessien mukautumista nykyiseen ympäristöön. Ensimmäiset, ilman ajattelua tuotetut kiroilutorrentit tulevat nimittäin täysin satunnaisesti niin suomeksi kuin englanniksikin. Pyydän siis jo nyt anteeksi sitä, jos tulevaisuudessa asioita tulee kuitattua mitä suurimmalla todennäköisyydellä ns. viiskytdonaa taskussa -lähestymistavalla.