Filepojat

Otin mitalin mukaan ja maanantainen palaveri Firman tutkimuspäällikön kanssa osoittautui onnistuneeksi. Tai ainakin hän sanoi I like what I see, mikä voi tietenkin yhtä lailla viitata äärimmilleen trimmattuun teräsjumalan vartalooni joka näkyy jopa silloin (harvoin) kun minulla ei ole kireitä juoksusukkahousujani jalassa.

Kerroin päällikölle että minulla on jo yksi työtarjous plakkarissa ja tarjouksen stale date on tämän viikon perjantaina. Jostain syystä kävi kuitenkin niin, että hän ei ymmärtänyt tarjouksen tulleen samaisen Firman sisältä. Kun hän ehdotti järjestettäväksi pikavauhtia palaverit parin tutkimusryhmän seniorijäsenen kanssa, luulin että kyseessä olisi enemmänkin tiedon vaihtamiseen liittyvä operaatio.

Tiistai-aamuna sain kolme sähköpostia Firmalta. Kello yhdeksältä HR-noita lähetti tarkemman kuvauksen jo tarjottuun työpaikkaan liittyvistä tehtävistä. Kello kymmeneltä tutkimuspäällikkö kertoi ottaneensa yhteyttä HR-osastoon jotta nämä järjestäisivät pikahaastatteluprosessin ja Firma saisi lyötyä kilpailijansa. Kello kymmenen kolmekymmentä HR-noita lähetti uuden sähköpostin, jossa minua pyydettiin proosallisesti ottamaan häneen yhteyttä ensi tilassa.

Jos ajattelen asiaa positiivisesti varsin kiusallisen puhelun jälkeen, niin ehkä tämä antaa heille signaalin minun rajattomasta työmarkkina-arvostani. Tätä ainakin henkilökohtainen preppaajani ja uusin epämääräisen fanikerhoni jäsen, aiemmin mainittu lakitieteilijä B. ehdotti. Tämän fanikerho-termin loi maanantaina cambridgen postdociin ihastunut kyproksenkreikkalaiselta neito. Nyt kun linkitin vanhempaan kirjoitukseeni, niin kyseessä oleva postdoc Tom, jonka kanssa olen kosolti kaveerannut viime aikoina, muisteli viime lauantaisella juopottelureissullamme järjestyksessä toista iltaansa Collegessa ja sitä, kuinka joku ruotsalainen tyttö yritti lähes repiä hänet -- tuolloin onnellisesti seurustelleen ukkomiehen -- huoneeseensa rannalla vietetyn illan päätteeksi. Kirjoitin aika osuvasti seuraavalla tavalla:

Ryhmään on näemmä liittynyt seuraava postdocci, joka saa jopa minut näyttämään vanhukselta. Kyseinen 19-vuotiaan oloinen punaposkinen Cambridgesta väitellyt poika sai minut ymmärtämään, millainen seksuaalinen vetovoima täydellistä hughgrant-brittienglantia vääntävällä ja suorastaan maneerisen viattomalla habituksella varustetulla postdocilla on. Niin Collegen virallinen nuoren naisen markkina-arvonsa ulosmittaava prinsessa että huomenna muonavahvuuden jättävä ruotsalaistutkija kiehnäsivät pojan ympärillä kuin kimalaiset; jälkimmäinen äärimmäisestä kuivakkuudestaan tunnettu tytär alkoi muutaman viinilasillisen jälkeen selostamaan intiimialueidensa vahaamiskäytäntöjä.

Näin se blogin pitäminen kannattaa, en nimittäin olisi koskaan muistanut että superkonservatiivinen Karen olisi mennyt noin pitkälle puheissaan. Tosin mainittu mestari täytti 27 vuotta kaksi viikkoa sitten.

Jo hetken aikaa on ollut selvillä, että vain jumalien tuntemista syistä minä ja edellämainittu Tom muodostamme muidenkin kuin vain Uskiksen unelmien pakkiparin. Perustin siten virallisen kaksikon nimeltään Tenderloin Boys, lähinnä koska mielestäni Tom on tender young man. Uskis tosin kiihtyi entisestään ja nyt julkisuuteen vuosi jopa vertailun vuoksi otettuja kuvia ahtereistamme. Ehkä tässä on itselleni pieni avain sen ymmärtämiseen, miksi täällä asuminen tällä hetkellä on niin vitsikästä. On kuin olisi taas lukiossa (tai yläasteella), mutta paremmalla suosiolla ja suosiota osoittavat tyttäret ovat tohtoriopiskelijoita.

[Kuvassa asianosaiset, siis sisäfilepoikien toinen puoli ja lakitieteilijä.]