perjantaina, kesäkuuta 29, 2007

Omistava ja kontrolloiva luokka

Toteutuneiden myyntihintojen perusteella asuntoni nykyarvo arvioitiin 154% sen vuoden 1999 ostohinnasta. Tapasin asunnossa vuokralaisen ja tajusin vasta jälkeen päin, että kyseessä oli nykyistä edellisen vuokrasopimuksen allekirjoittanut henkilö -- jonka nimeä ei edes löydy nykyisestä vuokrasopimuksesta. Ja nykyisessä vuokrasopimuksessa on kolme nimeä. Kun laskee parvekkeella olleen sängyn ja keittiön kulmasohvan, minulla taitaa olla jo venäläinen puolijoukkueellinen majoituksessa. Positiivisena puolena mainittakoot, että oli muuten perkeleen komea vuokralainen. Niin se vaan on, hyvän näköiset vievät parhaat päältä. Kuten vuonna 1981 rakennetut peruskuntoiset elementtikolmiot Hervannasta.

Veijareilla on lain takaama kuuden kuukauden irtisanomisaika puolellaan. Jos siis päätän myydä asunnon ja irtisanon vuokrasopimuksen viimeistään huomenna. Pitäisiköhän niitä omistavan ja kontrolloivan luokan nimissä hieman kiristää -- talonkirjoihin kun tuskin on merkitty neljää vuokralaista.

Kurkku vetelee viimeisiään, mutta taidan käydä pikaläskeillä Stephenin kanssa. Mitä sitä muutakaan, perjantai-illan kunniaksi.