Hankerahoitusperustelu
Kaksi viikkoa ennen Euroviisuja minulle tarjottiin lippuja viisujen finaaliin. Päätin ostaa lipun vaimolleni, äitienpäivälahjaksi. Hän on aina pitänyt jollain kummallisella tavalla viisuista. Hän ansaitsi lippunsa ja lahjansa, mutta vaikeampi pala oli ostaa lippu myös itselleni. Liput nimittäin maksoivat 500€.
Yritin perustella itselleni miksi maksaa moista summaa illasta toinen toistaan keskinkertaisempien artistien mitäänsanomatonta musiikkia. Kyllä, tämä on lienee ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Euroviisut järjestetään Suomessa. Kyllä, tämä on vielä todennäköisemmin ainoa kerta kun voisin edes periaatteessa kuvitella meneväni Euroviisujen finaaliin. Kumpikaan näistä perusteluista ei tuntunut vakuuttavalta.
Sitten tajusin ärtyneenä, etten ole töihin päästyäni koskaan joutunut jättämään jotain hankintaa tekemättä siksi, ettei minulla olisi siihen rahaa. Jos säästäisin nuo 500€, ne todennäköisesti valuisivat lapsillemme perinnöksi.
Kuinka poika, vasta kaksivuotias, voi jo nyt olla niin ahne ettei päästäisi omaa äitiään Euroviisujen finaaliin? Ottaisi rahat mieluummin perintönä kuin soisi äidilleen äitienpäivälahjan ja vanhemmilleen yhteisen illan. Puhumattakaan syntymättömästä lapsesta: vielä äitinsä kohdussa ja jo vain raha ja hyödyntavoittelu mielessään!
Moinen peli ei tulisi menettelemään, eihei. Sisuuntuneena ostin liput enempää miettimättä. Keitä moiset kiittämättömät, vanhempiaan ajattelemattomat klopit ovat minua, omaa isäänsä komentelemaan? Saisivat opetuksen, todellakin!
Kuulin tämän sydäntä lämmittävän tarinan hankevalmistelurahoitusta koskeneen työlounaan paluumatkalla ja tuotin sen muistin varaisesti uudelleen. Asianosaiselle kiitos: nämä perustelut ylittävät oman "sehän maksaa vain yhden tohtorinhatun"-perusteluni heittämällä.
Näin muuten olen viehättävä: polven arpi repesi auki ja vuotaa mätää, eilinen erittäin tuliseksi mainittu burrito tuli kouristuksenomaisesti ulos pitkin yötä, aiemmin sijoiltaan mennyt leuka alkoi vihoittelemaan, käsin unettomuudesta ja lensusta ja lisäksi kurkkuun sattuu.
Nyt jatkan rahoitushakemuksen nysväämistä, ennen kuin valun näyttämään asuntoani välittäjälle.
Yritin perustella itselleni miksi maksaa moista summaa illasta toinen toistaan keskinkertaisempien artistien mitäänsanomatonta musiikkia. Kyllä, tämä on lienee ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Euroviisut järjestetään Suomessa. Kyllä, tämä on vielä todennäköisemmin ainoa kerta kun voisin edes periaatteessa kuvitella meneväni Euroviisujen finaaliin. Kumpikaan näistä perusteluista ei tuntunut vakuuttavalta.
Sitten tajusin ärtyneenä, etten ole töihin päästyäni koskaan joutunut jättämään jotain hankintaa tekemättä siksi, ettei minulla olisi siihen rahaa. Jos säästäisin nuo 500€, ne todennäköisesti valuisivat lapsillemme perinnöksi.
Kuinka poika, vasta kaksivuotias, voi jo nyt olla niin ahne ettei päästäisi omaa äitiään Euroviisujen finaaliin? Ottaisi rahat mieluummin perintönä kuin soisi äidilleen äitienpäivälahjan ja vanhemmilleen yhteisen illan. Puhumattakaan syntymättömästä lapsesta: vielä äitinsä kohdussa ja jo vain raha ja hyödyntavoittelu mielessään!
Moinen peli ei tulisi menettelemään, eihei. Sisuuntuneena ostin liput enempää miettimättä. Keitä moiset kiittämättömät, vanhempiaan ajattelemattomat klopit ovat minua, omaa isäänsä komentelemaan? Saisivat opetuksen, todellakin!
Kuulin tämän sydäntä lämmittävän tarinan hankevalmistelurahoitusta koskeneen työlounaan paluumatkalla ja tuotin sen muistin varaisesti uudelleen. Asianosaiselle kiitos: nämä perustelut ylittävät oman "sehän maksaa vain yhden tohtorinhatun"-perusteluni heittämällä.
Näin muuten olen viehättävä: polven arpi repesi auki ja vuotaa mätää, eilinen erittäin tuliseksi mainittu burrito tuli kouristuksenomaisesti ulos pitkin yötä, aiemmin sijoiltaan mennyt leuka alkoi vihoittelemaan, käsin unettomuudesta ja lensusta ja lisäksi kurkkuun sattuu.
Nyt jatkan rahoitushakemuksen nysväämistä, ennen kuin valun näyttämään asuntoani välittäjälle.
posted by erityistutkija at 6:05 ap.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home