Vihjaileva virtuaalikatse

Päihteettömän tammikuun huumassa menin niin pitkälle että blokkasin saman tein myös iltapäivälehdet, Jatko-ajan keskustelupalstan ja blogit. Niinpä on varmaa että tästäkin so three weeks ago aiheesta on jo kirjoitettu muualla paljon paremmin.

Kuuntelin jälleen kerran Radio Peiliä, ainoaa radiokanavaani, jossa haastateltiin Jarnaa Tampereen yliopistolta.

Jarna itse ei tiennyt kohdanneensa seksuaalista -- ei, vaan sukupuolista -- häirintää ennen kuin siirtyi naistutkimuksen laitokselle opiskelemaan, jossa hänen silmänsä avautuivat huomaamaan että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia itselleen sukupuolisesti häirittyä nuoruutta.

Seksuaalisen häirinnän havaitsemisessa olennaista on oikea kysymysten asettelu. Kysyttäessä ainoastaan onko kohdehenkilö kohdannut sukupuolista häirintää, kyllä-vastausten määrä voi olla niinkin pieni kuin 10%. Oikealla kysymysten asettelulla voidaan todetun häirinnän määrä eli kyllä-vastausten määrää kuiteknin nostaa jopa 70% prosenttiin. Suomessa vallitsevan hiljaisen seksistisen kulttuurin vuoksi tutkimuksen tämänhetkisenä painopisteenä on saada jäljelle jääneet 30% tiedostamaan kokemansa häirintä.

Esimerkkejä häirinnästä ovat tunnetusti vihjaileva katse ja epämiellyttävä olo. Häirinnästä tulee ilmoittaa ja huolehtia että tämä johtaa jatkotoimenpiteisiin.

Joskus saattaa käydä niin, että miehen harjoittama non-verbaalinen sukupuolinen häirintä jää huomiotta, jolloin on syytä kiinnittää huomiota käytettyihin häiritseviin ilmaisuihin. Suomessa vallitseva hiljaisen seksistinen kulttuuri voi ilmentyä esimerkiksi niin röyhkeillä ylentämällä alentavien ilmaisujen muodossa kuten "sinulla on hyvin istuva paita" tai "olet aina niin kaunis".

[Ymmärrän itse asiassa jälkimmäisen ilmaisun häritsevyyden aivan hyvin. Olen kyllä kuullut, että on ihanaa kun jotkut miehet huomaavat ja kehuvat esimerkiksi uutta asua -- mutta tärkeää lienee se, että kyseessä ovat nimenomaan jotkut miehet.]

Tästä läsnähäirinnästä johtuen esimerkiksi tyttökulttuuri ei ole (väärien) tutkimuksista huolimatta muuttunut väkivaltaisemmaksi, vaan kyse on selviytymisstrategiasta koska tyttöjä häiritään kaikkialla: kouluissa, busseissa, kadulla ja kotona. Tampereen yliopistolta annettiin ohjeita koululaisille: harjoittele sanomaan ääneen peilin edessä "sä tuijotat mun rintoja. älä tuijota niitä."

Kyseessä on tietenkin oikeiden ongelmien trivialisointi, aivan kuten huumepolitiikassakin. Kun oikeata häirintää kohdanneiden naisten kohtaloon niputetaan vihjailevia katseita kokeneita tai muuten vain epämiellyttäviä tilanteita kokeneita naisia, tämän maailman jarnapasaset voivat kätevästi harrastaa uhriutumisturismiaan turvallisesti. Kun heittäydytään holhouksenalaisiksi marttyyreiksi, vastalauseet voidaan kategorisesti niputtaa kanonisen vihollisen eli "keski-ikäisten miesten rivistön" taholta tulvaksi odotetuksi alistamiseksi (ja asiaa ihmettelevät naiset ovat sukupuolensa pettäjiä, "naisia vain ruumiiltaan", tai alistujia). Näiden päivystävien dosenttien paistatellessa mediassa ne joilla on oikeasti ongelmia siirretään syrjään. Puhu siinä sitten naisten oikeuksista miehenä kun naistutkijoiden rintamasta pystytetään olkiulkkoja jotka ovat analogisia joidenkin Aarno Laitisten "tyttöset" ja "naikkoset" -kolumnien kanssa.

Koska on ruumistista kiinnittää huomiota asioita esittäviin ruumiisiin ja meemien kytkeytymiseen, en totea että Jarna on nainen, naistutkimuksen laitokselta, Maan ystävien, Rauhanpuolustajien ja Demokratiafoorumin aktiivijäsen.

Tässä kohtaa pitäisi olla täysin tarpeetonta todeta, että esim. uuden naiskansanedustajan käskeminen tulla polvelle istumaan kesken puheen on yksiselitteisesti huonoa käytöstä johon tulisi puuttua.