Kukka viattomuuden

Tylsyydensietokykyni on ratkaisevasti heikentynyt ilman reipasta itselääkintää. Pikku-Kakkosen jälkeinen sosiaalinen elämä eli baareissa notkuminen on poistunut ohjelmistostani. Tilapäisesti alentuneesta kognitiivisista suorituskyvyistä nauttivat eli itsensä mukavaksi juoneet koijarit voivat ilahtua portaattomasti väärin päin äijistä, mutta oksantuoksuinen marmorikuulametsä on peili maailmaan jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä, mutta joka samalla vetää puoleensa kuin eduskunnan hissi Kalea.

Minusta on tullut ikävä ihminen jolla ei ole kavereita, joka illat ryystää Clausthaleria yksiössään kuunnellen Ylen puheradiota ja selviytymiskeinonaan viihdyttää itseään järjestämällä peilin edessä erinäisiä varietee-esityksiä, viikonloppuisin peräti matinea-esityksillä:

Matinean käsitteeseen liittyy perinteisesti hienostuneisuuden sävy. Alun perin tilaisuuksien ajankohdalla myös viitattiin siihen, ettei niitä ollut tarkoitettu tavanomaisessa päivätyössä käyville laajoille kansankerroksille. [Wikipedia]

Ikävä kyllä pääesitys on aina sama. Laulan tuota kirottua "Edelweiss, edelweiss, kukka viattomuuden"-laulua jolla äänenmurroksesta kärsivää poikaa peruskoulun laulukokeessa nöyryytettiin.

Viime aikoina ole marssinut edes takaisin peilin ääressä tervehtien itseäni käden huiskauksella samalla kun laulan suureen ääneen "sieg heil, sieg heil, ele viattomuuden" ja huudan perään "Nicht schiessen! Nicht schiessen!". Vitsejä en itselleni kerro, koska en ole hullu.