sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Pikkujalka pilkahtaa Kitsilanossa

Aurinkoinen sää jatkuu, mutta puistopuksuttelun aiheuttamat rakot jaloissani estivät sunnuntaipäivän baseball-debyyttini. Epäonnistuneiden kahvinvalmistusyritysten jälkeen käytin uudenkiiltävää perkolaattoriani nuudelikeiton valmistamiseen ja ulostauduin kampukselta Kitsilanon ranta-alueelle.

Kitsilanon kaupunginosa sijaitsee läntisessä Vancouverissa ja sen rajaavat karkeasti ottaen English Bay pohjoisessa, 16th Ave etelässä, Alma St lännessä ja Burrard St idässä. Jos se nyt ketään kiinnostaa. Kuten aiemmin mainittu, kaupunginosa oli back in the day kovasti hippityylinen, jonka saippuaa pelkäävät asukit nautiskelivat sahatukin kokoisia yrttisavukkeita ja nahistelivat poliisin kanssa kun pysyivät tarpeeksi tolpillaan. Kaikesta uhoamisesta huolimatta en onnistunut vieläkään bongaamaan yhtään jointtia. Lähdin kuitenkin käyskentelemään Broadwaylta pohjoiseen kohti Kitsilanon rantaa Yew Streetiä pitkin. Kamera lauloi yhtä kyvyttömästi kuin ennenkin ja jälleen kerran patterit loppuivat kesken. Lauantaisella reissulla jouduin ostamaan kaksi kahden AA-pariston pakkausta genuiinista intiaanikioskista hintaan, jonka vain genuine people maksaa, ja tällä kertaa vuorossa oli yhtä halpa "Onnenmarketti". Jos en pian bongaa paikallisesta Sähkötasosta laturia ja akkuja, taitaa tämä harrastus jäädä hieman vähemmälle.

Ruutukaavaa lukuunottamatta Kitsilanon Yew Street toi välillä mieleen jopa Tampereen Pispalan erilaisine puutaloineen, ulkona paljain jaloin hengaavine kukkaistyttöineen, vapaana kulkevine kissoineen ja pihakeinuissa kaljaa juovine konkareineen. Kuvassa yksi kommuunina toimiva puutalo:


Lisää Yew Streetin taloja:


Epäonnistuneesti rajattuun kuvaan osui hieno entisöity urheiluauto ja puuta vasten nojaava pikkupoika. Jotenkin kuvasta tuli niin sympaattinen että laitoin sen silti näkyville:


Kuva Kitsilanon rannan itäpuolelta Arbutus Streetiltä:


Lopulta kuva Kitsilano Beach Parkista, joka ei toisin oikein poikkea aiemmista ottamistani vastaavista kuvista:



Palasin takaisin 4th Avenueta pitkin ja bongailin mielenkiintoisen näköisiä liikkeitä, joista suurin osa näytti olevan sunnuntaisin auki.

Aiheeseen sopivasti linkitän heille, jotka eivät seuraa Farkia tai jotain vastaavaa internetin pikku-uutispalvelua, kuriositeettina seuraavan artikkelin: "FBI thought Lennon was too stoned to start a revolution".