perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Ravintolakulttuuria Kanadan malliin

Vietin järjestyksessä toisen perjantai-iltani Westendissä kolleegojen kanssa, tällä kertaa tarkemmin sanottuna Yaletownissa sijaitsevassa Dex-nimisessä panimoravintolassa. Pientä kulkijaa jaksaa edelleen hämmästyttää ja kummastuttaa se, kuinka paikallinen lainsäädäntö tuntuu painavan juottolan kuin juottolan samankaltaiseen muottiin. Jotta pääsee nappamaan parisenkymmentä tuoppia janoonsa yösyömmellä, paikasta täytyy ensinnäkin löytyä ne viisi eri ruoka-annosta. Toiseksi, anniskeluravintoloiden asiakaspaikkojen määrä on tarkkaan määritelty pelastusviranomaisten toimesta, joten käytännössä ravintolaan pääsee sisälle vain ja ainoastaan jos tarjolla on vapaa istumapaikka. Vaikka on tietenkin erittäin mukavaa että tämän seurauksena illanvietto tapahtuu määritelmällisesti istuen eikä tuoppi kädessä ympäriinsä harhaillen, samalla paikka kuin paikka vaikuttaa oudon tyhjältä ja jotenkin kliiniseltä. Vielä kummallisemmalta tuntuu joutua jonottamaan ravitsemusliikkeeseen jossa on vähemmän väkeä kuin Puolimatkan Krouvissa raittiusihmisiä. Onneksi täällä ei sentään joudu lunastamaan panttia vastaan sellofaaniin käärittyä sämpylää ja sitten istua sämpylän kanssa loppuiltaa läskittämässä kuten Suomessa 80-luvun alkupuolella.

Näin myös ensimmäisen ns. ässäsuorituksen. Matkallani Collegelta työmaalleni ICICS/CS-rakennukseen illalla kahdeksan aikoihin huomioni kiinnittyi viereisen rakennustyömaan Bobcat-traktoriin jonka työskentelytapa oli vähintäänkin omintakeinen. Traktorin ohjaaja yritti nostaa ja laskea kauhaa ja sai laitteen keikkumaan kahdella takapyörällä ja lähestulkoon kaatumaan, josta kimpaantuneena kuljettaja peruutteli ja pujotteli parkkipaikan autoja kunnes osui läheiseen puskaan ja sai laitteen sammumaan. Ehkä kyseessä oli pohjois-Amerikkalaisen X-treme Bobcattingin harrastaja harjoittelemassa eikä humalainen opiskelija.

Päivän lainaus tulee Sharonilta, seurueen naispuoliselta kemistiltä, joka arvioi panimoravintolan Scottish Alea seuraavasti: "Where I come from, we don't waste time with shit."