Rappiojazz

Eilinen ilta huipentui jazzkellariin. Ehdin jo kirjoittamaan paikallisesta ravintolakulttuurista tarpeeksi, mutta ipitetään vähän lisää. Tämä voi olla vain oma mielipiteeni, mutta minun mielestäni jazz-musiikissa pitäisi olla jonkinlaista särmää, alkukantaisuutta, syntisyyttä. Kuten illan isäntä Kai totesi: "tämä on Kanada, kaikesta on hiottu särmät pois." Muistelen "Neuvostoliitto - vastauksia suomalaisten kysymyksiin" -kirjaa joka kertoi kuinka Neuvostoliitossakin harrastetaan jazz-musiikkia, mutta ei suinkaan sellaista rappiojazzia kuten Yhdysvalloissa.

Lisäipitystä siitä, että ruokapöydässä ei ole leipää eikä edes vettä, ja sitä jälkimmäistä piti pyytää kolme kertaa ennen kuin 1.5 dl:n annos aitoa kanadalaista kraanavettä saapui pöytään. Tilaamani aperitiivi ilmestyi pöytään ruuan jälkeen, kuten myös italialaisen kolleegani tilaamat leivät. 15% gratuity lisättiin laskuun automaattisesti. Yleisössä istuneet harmaahapset taputtivat kuin hurmiossa jokaisen välimallin rumpusoolon jälkeen. Ehkä olen vain ymmärtämätön lapsi tai sivistymätön ja raakalaismainen sisä-Afrikan neekeri. Oh well.

Katsoessani ympärilleni oli suorastaan pelottavaa, kuinka paljon jokainen pöytäseurueeni jäsen näytti juuri oman maansa edustajalta.

Tänään sataa ja on synkkää, joten ulkoilun siirtäminen eiliseen osoittautui erinomaiseksi ideaksi. Pitäisi palata tieteentekoon. Ensimmäistä kertaa Collegessa oloni aikana en laittanut herätystä soimaan, joten heräsin ilmastotieteilijän koputtaessa oveeni. Onnistuin tekemään ja tarjoilemaan ei-pahaa kahvia.