Hopeaselkä

Tähän mennessä olen tavannut jo kohtuullisen joukon erinäisiä velikultia. On monenlaista pitkää ja vertikaalisesti rajoittunutta, hauskannäköistä ja sisäisesti kaunista, älykästä ja omalla tavallaan lahjakasta ihmistä. Rajoittuneesta otoksesta johtuen suurin osa heistä enemmän tai vähemmän fiksuja. Joukossa on monenlaista ylemmän keskitason miestä (y-KTM) joiden ydinkompetenssi näillä markkinoilla perustuu kokoelmaan erilaisia ulkoisia ja sisäisiä avuja. Ihan kiva, ihan kiva, mutta jotenkin jotain puuttuu ... vaan ei puutu enää! Suureksi ilokseni voin julistaa, että Collegeen on saapunut vihdoin ihan ihkaelävä YTM, todellinen kermaleivos suoraan italiasta!

Kyllä! Loppujen lopuksi en nimittäin syystä tai toisesta ole törmännyt kovinkaan usein aitoihin akateemisiin alfa-uroksiin. Mitään Seiskan kakkosluokan julkkisten keskinäisiä kähnäämisiä en näihin kinkereihin laske. Lähimmät kokemukseni ovat italialaisista kolleegoistani Helsingin yöelämässä, mutta heidän valtaisa flaksinsa perustui kyllä ulkonäön sijasta pitkälti valituissa yökerhoissa tavattavien helsinkiläisten naiseläjien valikoituneeseen demografiaan. En oikein usko -- tai siis toivon, ettei vaikkapa kolmikymppisen suomalaisen naislääkärin maitorauhasia houkutella koko juhlakansan ihailtavaksi ytimekkäällä "Hi! I'm Alessandro! Show me your titties!"-fraasilla kuten Kallen, ei hemmetti, se ei ollut edes Kalle vaan Cafe Strindbergin yläkerrassa tapahtui. Tosin luulo ei ole ennenkään ollut tiedon väärti.

Collegen italialainen maisema-arkkitehti on joka tapauksessa varustettu oikeilla attribuuteilla. Tumma, lähes kaksimetrinen, treenattu, komea ja erittäin matalalla rakastaja-äänellä varustettu. Ja toki älykäs, kohtelias, sopivasti miehekäs mutta poikamainen. Katsokaa deittinetistä keskimääräisen ilmoituksen hakukriteerit, ja tämä Verdin kaima päihittää ne. Hän on lisäksi selvästikin melkoisen hyvin toimeentulevasta roomalaisesta perheestä lähtöisin. Ja kaiken tämän päälle hän vielä pelaa tällaista "ensimmäistä kertaa ulkomailla ja vähän eksyksissä"-peliä vetäen silmiinsä sopivilla hetkillä kostean kauriinkatseen.

On oikeasti ainoastaan hienoa katsella, kuinka Collegen tyttäret tämän mestarin tavatessaan taantuvat kolmetoistavuotiaiksi, alkavat yht'äkkiä änkyttämään, kikattelemaan ja punastelemaan, ja herran lipuessa pois häntä seuraavat kostean kaipaavat katseet. Jopa kolmikymppinen korrekti ja vieläpä italialainen apulaisprofessori alkaa änkyttämään kuinka hän on vain Torinosta ja kuinka herra on kovasti tärkeä koska hän on sentään Roomasta kotoisin. Ja kun herra taas lipuu pois, seuraa häntä kostea kaipaava katse -- joskin tämän jälkeen professoritar sentään posket punaisena painaa päänsä käsien väliin ja ihmettelee kuinka ihmeessä hän nyt noin alkoikaan änkyttämään.

Oli laji mikä tahansa, ammattilaisen seuraaminen on aina antoisaa! Tällainen piirimestaruustason harrastelija ei voi tuntea edes kateutta, pelkkää mielenkiintoa. Etenkin kun itsellä ei ole ns. etuja valvottavana.