Joogaa eli sotamiehen temppuja

Tämänkin merkinnän piti syntyä eilen illalla, mutta valitettavasti ryhmän kreikkalainen mallipoika joutui viikonloppuna VGH:n hoiviin jonkun edelleen selvittämättömän ruuansulatustukoksen takia, joten yritimme saada itsemme tervehtimään mestaria. Yritys kaatui joukkoon erilaisia pienimuotoisia vaikeuksia, mutta yritän tänään ja toivottavasti paremmalla onnella.

Huomasin eilen, että REC:in intermediate/advanced astanga-joogakurssi loppuu torstaina. Vaikka kaksi runsaan tunnin mittaista harjoitetta viikossa ei olekaan erityisen paljon, enkä ole kertaakaan saanut aikaiseksi tehdä itsenäisiä harjoitteita tuntien ulkopuolella, olen kuluneen kymmenen viikon aikana vihdoinkin tottunut säännölliseen harjoitteluun. Käsittääkseni drop-in tunnit jatkuvat aina jouluun asti, joten ehkä siirryn käyttämään niitä.

Kuten taisin jo aiemmin syksyllä kirjoittaa, UBC:lla annettava opetus poikkeaa hieman siitä mihin totuin Tampereella, joskin täällä osallistuin -- jälkikäteen ajatellen suureksi onnekseni -- edistyneen ryhmän opetukseen, kun taas jälkimmäisessä vaihtoehdossa kävin vain alkeiskursseilla. Täällä painotus on selvästi enemmän liikunnallinen ja vähemmän henkinen, mikä sopii minulle mainiosti. Tampereella opetuksessa painotettiin "ujjay-hengitystä" ja näitä kuuluisia uddhyana- ja mulabandhoja. Jopa niin paljon, että viikonlopun alkeuskurssin pariharjoituksissa(!) tunnustelin toisaalta naispuolisen harjoitusparini alavatsalihasten oikeaa jännittyneisyyttä ja toisaalta varmistin, että hänen pakaralihaksensa olivat "riittävän rennot". Tuolloin ymmärsin, miksi Suomessa nämä ylimmät joogagurut hylkäsivät diplomi-insinöörin uransa ja alkoivat joogeiksi.

Muistan vieläkin kun eräälle tunnille tuli mukaan joku saksalainen kaveri ja ohjaaja yritti kääntää suomenkieliset ohjeensa heti perään englanniksi yliempaattisella pekkasaurimaisella äänellään:

"Ja muistetaan mula pandha, nostetaan peräaukkoa kevyesti ylös -- ööh, raise your anus, please!".

Oma ujjay-hengitykseni muuttui tilapäisesti ns. Yoni-hengitykseksi.

Tunnin aluksi lauleltiin minuuttitolkulla sanskriitinkielisiä mantroja lootusjalkaisen gurun ylistykseksi, koska vain sanskriitin kielellä lausuttuna keho resoinoi silleen oikeella värähtelytaajuudella, kuten eräskin nykyinen eduskunta-avustaja minulle totesi tietävällä äänellään. Harjoitussali oli hiljainen, kynttilät paloivat buddha-patsaan edessä ja tunnelma oli harras. Itse asissa, huolimatta harjoitteiden raskaudesta, tunnelma oli mielestäni jopa hieman eroottisesti virittynyt. Jälkimmäinen voi tietenkin johtua oppilasaineksen sukupuoli- ja ikärakenteesta: kaikkihan ne olivat parikymppisiä hennavärjätyillä rastatukilla (ja vähäisten datapisteideni mukaan vahvoilla lantionpohjalihaksilla) varustettuja humanistityttöja. Ja tietenkin kasvissyöjiä, joten ne tuoksuvatkin paremmilta kuin raadonsyöjät.

Kaiken tämän marmatuksen jälkeen täytyy Tampereen koulun puolustukseksi sanoa, että harjoitukset olivat joka tapauksessa erittäin rentouttavia -- ja voisin jopa mennä niin pitkälle että kuvaisin niiden olevan oikeasti henkistä tasapainoa ja mielenrauhaa edistäviä. Toki ihmisten puheista ja salilla olevista lehdistä ja julisteista pystyin päättelemään, että jooga, tai ainakin sen harjoittajien maailmankuva, kytkeytyy kiusallisen paljon erilaiseen huuhaaseen a'la enkeliporttiterapiat, homeopatiat ja ... no, sähän tiedät kuten pellemijoona asian ilmaisisi. Yritin ylläpitää samanlaista asennetta kuin kolleegani jooga-taikonautti Tiedemies (esim. tässä).

UBC:n opetus tapahtuu puolestaan keskellä päivää paikallisella dojolla. Mantrat on unohdettu, ja hengitykseen sekä bandhoihin alettiin todella panostamaan vasta kurssin loppupuolella. Lantionpohjan lihaksista ei herra paratkoon täällä päin maailmaa hiiskutakaan, joten opin kaikenlaisia kiertoilmaisuja samalle asialle. Päällä- ja käsilläseisontaa voidaan hyvin opettaa aluksi seinää apuna käyttäen, toisin kuin Tampereella jossa opettajien mukaan seinän käyttö jollain tavalla esti henkisiä voimavaroja vapautumasta. Tai jotain sinne päin. Opettaja on kyllä über-übersöpö nuori nainen, mutta näyttää ennemminkin erittäin hyväkuntoiselta yliopiston urheilujoukkueen jäseneltä kuin retriittejä Goalle tekevältä tiedostajalta. Sukupuolijakauma on toki se vanha tuttu, mutta ikäjakauma on selvästi laajempi.

Harmillisesti pääni jää edelleen sellaisen peukalonmitan verran lattiasta tehdessäni prasaritaa puhumattakaan että olisin edes lähellä kyetä seisomaan käsilläni.

Vancouver tuntuu olevan todellinen joogakeskus. Saapi nähdä saanko jossain vaiheessa inspiraation syventää harrastustani vai en. Sillä välin luen mielenkiinnolla, kuinka joogaohjaajakurssi edistyneemmillä Kanadan-ulkosuomalaisilla etenee.