Työläisen parempi torstai

Erityistutkijan laskettelukausi voidaan julistaa virallisesti avatuksi. Torstainen Grouse Mountainin hiihtoretki kesti vastoin alkuperäisiä suunnitelmia aina kello kymmeneen asti illalla. Sää oli epävancouvermaisesti erinomainen: aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja näkyvyys täydellinen. Laskettelukeskuksen avaijaisten kunniaksi päivä oli välinevuokrausta lukuunottamatta ilmainen. Valitettavasti hyvin nopeasti selvisi, että viisihenkisen ryhmämme lisäksi vain noin puoli Vancouveria oli saapunut paikalle ilmaisen laskettelun toivossa. Ja olihan se ilmaista, siis jos jonossa vietetylle vapaa-ajalleen ei laske minkäänlaista erillistä hintaa.

Kunnioitettavaa sissihenkeä osoittaen ihmisiä käveli asvaltilla laskettelumonot jalassa jo toista kilometriä ennen varsinaista vuorille vievän SkyLiftin lastausaluetta. Latenssiaika ensimmäisestä hissijonosta aina viimeisten välineiden kuittaamiseen saakka oli parahultaiset kaksi ja puoli tuntia. Jo pelkästään keskukseen vievään hissiin pääseminen, jos siis sattui olemaan vailla omia välineitä, vaati erillisen jonottamisen. Riemuretkemme turkkilainen osapuoli O. osoitti kiitettävän härskiä kansalaisaktiivisuutta junailemalla meidät ensin välinevuokrajonon ohitse ylös keskukseen, ja sitten vielä varsinaisen välinevuokraamon ensimmäisen tason jonon ohitse muilutettuaan itsensä takaovesta sisään ja saatuaan käsiinsä ylimääräisiä vuokralomakkeita. Kaiken säätämisen jälkeen laskimme, että voitimme jälkimmäisessä kohteessa noin kolme paikkaa jonossa.

Jonottamisen tuska kuitenkin unohtui kertaheitolla kun pääsimme varsinaiseen asiaan ja ihailemaan vuorelta avautuvia maisemia. Onnistuneen laskun jälkeen G. päätti panna kessuksi hiihtohissin jonossa. Puolen minuutin kuluttua hän sai ensimmäisen valituksen eräältä kanssajonottajalta. Jonon vieressä ollut kyltti vahvisti asian kieltämällä tupakoinnin ja kiroilun jonossa. Huvitin itseäni kiroilemalla suomeksi, ja G. huvitti minua toistelemalla vahvalla kreikkalaisella aksentillaan nelikirjaimista amerikanenglannin ilmaisuaan välittömästi kun hissi nousi ilmaan emmekä enää teknisesti ottaen olleet kiellon vaikutuspiirissä.

Nämä kiellot tekee hieman huvittaviksi se tosiasia, että en ole sitten Amsterdamin visiittini haistanut moista marihuanan katkua missään. Hiihtohissin jonossa nimittäin tupakoitsijoita oli kovasti vähän, mutta paikallinen nuoriso veti pilveä posket lommollaan siihen malliin, että hieman liioitellen savu näkyi jo pitkän matkaa rinteessä ennen monttuun saapumista. Ruohon katku oli niin vaikuttava, että voisin vannoa tulleeni nälkäiseksi pelkästään jonossa seisomisesta -- ellen olisi joutunut jatkuvasti väistelemään lumipalloja. Pilvessä heiluneet nuoret aloittivat spontaaneja lumisotasessioista alvariinsa. Samalla tuntui siltä, että siinä missä hiihtohissit pysähtelivät vähän väliä päivällä kaatuvien amatöörilumilautailijoiden takia, illemmalla sama ilmiö toistui liian pilvessä olleiden lautailijoiden toimesta.

Vaikka näköala olikin poikkeuksellisen hieno jo päiväsaikaan, se muuttui lähes uskomattomaksi auringon laskettua. Rinteiltä koko Vancouverin pitäjä laskeutui horisonttiin asti jatkuvana valomattona. Reissu olisi ollut siihen kulutetun ajan väärti jo pelkästään näköalan takia. Lumi muuttui vain paremmaksi ja paremmaksi, mutta valitettavasti lihakseni muuttuivat samalla väsyneemmiksi ja väsyneemmiksi. Lopullinen niitti tuli siinä vaiheessa, kun onnistuin kaatumaan todella spektaakkelimaisesti puolivoltilla ja kerien. En vieläkään tiedä mihin osuin tai mitä tapahtui, mutta toinen sukseni löytyi keskeltä laskettelurinnettä kohtisuoraan pystystä sojottamassa, ja menetin suksien, sauvojen ja käsineiden lisäksi vielä piponi, laskettelulasini ja iPodini moisessa kerimisessä. Temppu oli niin vaikuttava 360-astetta head-to-the-ground tailgrab, että lähinnä nauroin täpinöissäni hienolle suoritukselleni. Seuraavana päivänä niskani ja ranteeni olivat todella hellänä.

Kun paluumatkalla olin hiihtohississä ja jouduin kuuntelemaan superäänekkäiden teinien "O Canada"-versiointia sekä muuta älämölöintiä, tajusin että annan näille jostain syystä paljon enemmän vähämielistä möyhötystä anteeksi kuin kotisuomessa vastaavaan Hervannan yöbussissa sortuville melskaajille.

Illalla suorittaessamme debriefingiä Collegen biljardihuoneessa muistin jälleen, että täällä on yksi oikeasti erinomainen panimo, nimittäin Quebeciläinen Unibroue Microbrewery.