Ilon ja riemun päivä, osat 3 ja 4

Rakas päiväkirja.

Nousen jälleen kello 05.45, viiden tunnin yöunien jälkeen. En jaksanut käydä syömässä mitään edellisiltana, mutta onnekseni minua ruokittiin, juotettiin ja valvotettiin Mannonenkovan taholta. Järjestyksessä toisena päivänä sukellusryhmä toimii suorastaan itseohjautuvasti. Auton lastaaminen, tien päälle pääseminen ja korealaisen kymmenen kappalleen cd-levyn syöttäminen käyvät varsin tehokkaasti. Joka toinen kappale lauletaan kaiketi koreaksi lukuunottamatta muutamia maailmanesperantolla lausuttuja katu-uskottavia välihuutoja jotka kehottavat nostamaan kädet ilmaan. Japanilaiset nukkuvat.

Kello 08.15 olemme Porteau Coven meripuiston laiturilla. Tällä kertaa aurinko paistaa ja puiden syksyinen värikirjo luo postikorttimaisen kontrastin ympärillä nousevien vuorien lumisille huipuille. Vancouvermaisesti pilvet vyöryvät alas vuorilta. Katson kuinka nämä japanilaiset tytöt Erika, Kumiko ja Kaori raahaavat lähes itsensä kokoisia tankkeja kaksin käsin askel askeleelta asfaltilta nurmikolle. Opin miltä voivottelu kuulostaa nipponin kielellä. Ne ovat niin pirun söpöjä. Minut siirretään überviileän Josien (outo nimi miehelle) kanadalaisryhmään, joten pääsen nauttimaan siitä harvinaisesta herkusta että ymmärrän mitä ohjaaja sanoo. Märkäpuku on märkä ja kylmä, mutta katson ympärilleni ja ensimmäistä kertaa tämä touhu tuntuu helvetin hienolta. Kostean märkäpuvun vaativa kosketus riittää abstrahoimaan Chin sanavaraston kahteen tuttuun sanaan: so ja cold.

Kello 10.15 vääntäydyn veteen tekemään tasapainoliivien ja painovyön vaihtoharjoituksia veteen. Vaikka vesi on kylmää, se ei tunnu yhtä pahalta kuin edellisenä päivänä. Väännän CESA-harjoituksen ja pääsen sukeltamaan 51 jalkaan. Luulen joutuneeni jonkinlaiseen typpinarkoosiin koska asentoni ja sijaintini hahmottaminen oli kovasti hankalaa ja kärsin pienimuotoisesta huimauksesta. Minua valistettiin että 30 jalan syvyys vastaa yhtä ravintola-annosta alkoholia ja tästä eteenpäin jokainen 15 jalkaa vastaa yhtä lisäannosta. En aluksi uskonut että tämä voisi oikeasti aiheuttaa ongelmia, mutta kuulin japanilaista ryhmää vetäneeltä Yoshilta hupaisan anekdootin. Hän testasi ryhmänsä jäsenten hahmotuskyvyn yksinkertaisella tehtävällä: hän näyttää kullekin sukeltajalle tietyn määrän sormia ja tämän tulee vastata näyttämällä yksi sormi enemmän. Yksi sukeltajista tarrasi tyynen iloisesti hänelle näytettyyn sormeen eikä suostunut päästämään irti puoleen minuuttiin ko. sormesta.

Näen pohjassa meritähtiä, merisieniä, merimakkaroita ja hämmentäviä kaloja. Näkyvyys on kehnompi kuin edellisen päivän jälkimäisessä sukelluksessa. Tasapainon ylläpitäminen hengittämällä on myös vaikeaa, koska hengitän joogamaisen hitaasti. Tultuani ylös kumppanini tankki oli imuroitu 3000 psi:stä 800:aan, kun itselläni oli vieläkin jäljellä 1600 bovis-yksikköä. Olen siis taloudellinen mutta samalla ruhoni ei suostu pysymään ilman avustusta kovinkaan stabiilina. Pääsen ulos vedestä, syön leipää ja juoksentelen ympäri parkkipaikkaa ärsyttävän pirteänä. Joku voisi tulla ja läpsäistä.

Kello 12.45 painun takaisin pohjaan. Ryhmämme ei tunnu saavan millään tyydyttävää neutraalia nostetta aikaiseksi, joten joudun odottamaan vuoroani pohjassa todella pitkään. Viihdytän itseäni piereskelemällä. Lämmin kaasu virtaa piristävästi märkäpukuni selkäpuolta pitkin huppuuni. Luulen, ettei kukaan huomaa mitään, mutta sitten huomaan ohjaajan elehdinnän. Tajuan, että hengittäessäni sisään ainoa kuplavirta vapautuu paljastavasti huppuni aukosta ohimoiden puolelta ulos. Sukellus toimii loppujen lopuksi hyvin, mutta samalla tajuan että syvyyden hahmottaminen pinnan alla on oikeasti pirun hankalaa.

Kello 13:15 saan itseni ulos vedestä. Tällä kertaa olen varustautunut teknisellä alusasulla joten oloni on kuiva ja onnellinen, etenkin kun muut kurssilaiseni pääsevät vedestä vasta jälkeeni. Auton lavaa lastatessa japanilaistroikka keksii uuden taktiikan. Ensin ne laskevat kolmeen, sitten nostavat yhteistuumin varustelaatikon ilmaan ja raahaavat sen auton perää kohti. Sitten ne laskevat uudestaan kolmeen ja heivaavat laatikon lavalle. Tämän jälkeen ne kiljahtavat innokaasti jotain "hip hei"-tyylistä ja tanssivat käsi kädessä seuraavalle laatikolle. Sanoinko jo että ne ovat söpöjä? Masaki, ryhmän miespuolinen jäsen yrittää jälleen irroittaa märkäpukuaan. Kun rimpuilua on kestänyt lounaani verran, yritän lähestyä häntä auttaakseni operaatiossa, mutta havaitsen kauhun hänen silmissään. Ilmeisesti se asfaltille putoaminen ei ollut erityisen miellyttävä kokemus.

Ajomatkalla takaisin Chi katsoo reaktioitani ja poistaa cd-levynsä soittimesta. Japanilaiset nukkuvat mitä kummallisimmissa asennoissa. Koululla lasken kustannuksia ja huomaan, että vuokratoimiston antamaan viikonloppuhintaan $94.95 lisätään kolmen päivän vakuutus, 7% GST, 7% PST, ajoneuvovero ja ympäristövero. Loppuhinta on vain ja ainoastaan 230% alkuperäisestä annetusta hinnasta. Sain sukelluskortin.

Kello 18:15 Palaan Collegeen ja kaadun sänkyyn vaatteet päällä. Sammun totaalisesti ja nukun vahingossa illallisen ohitse, joten tämäkin päivän ruokailupolitiikka jäi kahteen sämpylään ja banaaniin.

Kello 20:30 havahdun koputukseen ovellani ja muistan, että lupasin suorittavani mieskurtisaanin vaativia tehtäviä kyseisellä kellonlyömällä.

Kello 23:30 totean, että olihan tämä pirun raskas mutta kokonaisuudessaan asiallinen viikonloppu.