Veróllepano
Quebeciläiset ovat erään vallitsevan stereotypian mukaan avoimempia ja ystävällisempiä kuin muut kanadalaiset. Toisen stereotypian mukaan he taas ovat liian ranskalaisia, tylyjä ja snobeja. Lainataan kirjaa: "The Québécois are the coolest kids in the playground. They sing louder, dance better, kiss deeper and laugh longer than other Canadians." (Ferguson&Ferguson: How to Be a Canadian, Douglas&McIntyre 2001)Quebec on Eurooppa Kanadan sisällä joka kiteytyy tiiviiseen kaupunkirakentamiseen, kahviloihin, ravintoloihin ja vilkkaampaan yöelämään ja kulttuuritarjontaan. Quebecin suurin kaupunki Montréal on puolestaan Pariisin jälkeen maailman toiseksi suurin ranskankielinen kaupunki. Stereotypian mukaan montréalilaiset tyttäret ovat anglo-kanadalaisiin siskoihinsa nähden lämpimämpiä ja syntisempiä (tai vaihtoehtoisesti kyseenalaisella ja löyhemmällä moraalilla varustettuja): he nauravat, juovat ja polttavat enemmän, pukeutuvat paremmin, ovat äänekkäämpiä, sensuellimpia, ja parempia sängyssä.
Edellistä merkintää kommentoinutta ex-erikoistutkijaa mukaillen "mieleni tekisi kertoa, hivenen kehua retostelevaan sävyyn ja henkselinpaukkeen säestyksellä". Koska olen diskreetti ja häveliäs ihminen, totean vain että pääsin maksutta puistoon ja samalla passilla puksuttelemaan kaikkiin laitteisiin, ja tutustumaan myös kevään uutuuksiin.
Mikäkö pelottaa? Vahva tunne siitä, että tämän kaltaiset huvipuistoajelut tulevat ns. nippuratkaisun muodossa: moiseen harrastuneisuuteen taipuvaiset luonteet eivät tykkää wanhan ajan vaniljasta muillakaan elämän alueilla, vaan tuntuvat olevan taipuvaisia laaja-alaiseen liioitteluun. Pidemmällä aikavälillä urheiluauton ylläpitäminen syö enemmän resursseja kuin kaltaiselleni keski-ikäistyvälle ja rauhaa etsivälle ihmiselle paremmin soveltuva Toyota Avensis. Tämä homma tuntui lähtevän välittömästi lapasesta ja todennäköisesti päättyy johonkin nukulaarisen suurenmoiseen katastrofiin.
Palautumista helpottanee kun elokuva/yhteiskuntatieteilijä lähtee torstaina Etiopiaan kuvaamaan dokumentin rainaa, mutta fysiikan kestämistä ei auttane esitetty kutsu seurata häntä tämän jälkeen Montréaliin "lomalle".
[Edit: muokattu.]
posted by erityistutkija at 9:25 ip.
3 Comments:
Hanki kausikortti! Minulla on ollut kausari samaan huvipuistoon jo yli dekadin ja voin ylpeänä, rintaliivin olkainten paukkeen säestyksellä, vakuuttaa, että se kannattaa. Kyllä niitä laitteita tulee aina lisää, vaikka puisto onkin sama.
Varmastikin kannattaa. Pitkäaikaisen kausarin hankkiminen siintää kauempana tavoitehorisontissa, vaikka aiemmilla kausareilla on ollut pahana tapana ns. happamoitua ja puiston mennessä konkurssiin jälki on ollut rumaa. Edellisten raunioiden raivaamiseen meni hyvälti toista vuotta aikaa, ja pääomaa ei moiseen raivaustyöhön ole vielä kasattu.
Nyt täytyy erottaa toisistaan elämyspuisto ja huvipuisto, joista jälkimmäinen on vain yksi edellisen osista. Kausarillahan pääsee maksutta koko puistoon.
Muuten olen siinä uskossa, että odotusarvoisesti laitteita ei tule lisää vaan osa hurjimmista jo olemassaolevista kieputtimista pakkaa ruostumaan. Samalla sitä alkaa kuitenkin miettimään, että epätavanomaisenkin monipuolinen huvipuisto on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Sinne elämyspuistoon kun voi tulla aivan uusia, kiinnostavia kohteita.
Kai tässä on kyse siitä, että yksittäisiä pääsylippuja on tarjolla enemmän kuin koskaan. Silti, keskiluokan kutsu on suloinen ja väkevä.
Korkeaan ikään ehtineessä parisuhteessa (en jaksa enää näitä puistokotkotuksia) on oikeasti jotain "suloista ja väkevää".
Vääjäämättä pitkään yhtälöön liittyy murheellisia lieveilmiöitä, kuten marimekon tekstiilit, säilöntä ja marketissa vietetyt lauantaiaamupäivät,joita itselliseen elämään sopeutunut kulkija ei voi puistatuksia tuntematta edes ajatella. Ulkopuolisin silmin tarkasteltuna ns. kypsä suhde voi suorastaan näyttää helvetiltä, josta sielunvihollinen on vetäytynyt rauhaisammille seuduille. Kuitenkin, kaikesta keskinäisestä lihanleikkelystä huolimatta, pari taapertaa yhdessä päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Ja miksikö näin?
Ilman muutahan osa suhdetta kasassa pitävästä liimasta on keitetty henkisestä laiskuudesta, peloista, itsekkyydestä ja muista mustista aineista. Kuulaan kesäyön herkistämänä olen kuitnkin päätynyt siihen, etteivät latinistit olleet vallan väärässäkään henkäistessään, että nihil difficile amanti.
Lähetä kommentti
<< Home