keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Ihmissuhdepalsta

Selasin listaa blogilista.fi:n tilatuimmista blogeista ja tulin siihen tulokseen, että ollakseen hyvä, siis pidetty, blogin täytyy täyttää yhden tai useamman seuraavista ominaisuuksista:
  1. blogin tulee olla aito ja alkuperäinen, siis perustettu mielellään muutamia vuosia sitten, ehkä jopa ennen Pinserin blogilistaa, jolloin sillä on pysyvä fanikanta vähän kuin 80-luvun hevibändeillä;
  2. blogin pitäjä kuuluu johonkin jota kutsutaan sisäpiiriksi, vaikka väittääkin ettei sisäpiiriä ole olemassa tai jos on, ainakaan hän ei kuulu siihen (sisäpiiriys voitaisiin määritellä helposti solmujen välisten kytkentöjen kautta);
  3. blogi kertoo ihmissuhteista (tai valittaa niiden puutetta); tai
  4. blogi kertoo neulonnasta.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kategorian 1 blogit ovat myös kategorian 2 ja 3 blogeja. Neulontablogien suosiota ei voi kuin ihailla, mutta olettaisin niiden kuuluvan myös kategorioihin 2 ja 3. Oletan että neulontablogin pitäjät ovat pääsääntöisesti naisia, että naiset ovat pääsääntöisesti verbaalisesti lahjakkaampia kuin miehet, ja että naiset luovat sosiaalisia mikroverkostoja miehiä hanakammin.

Koska minäkin haluaisin olla suosittu, ajattelin tehdä asialle jotain. Selvästi vaihtoehtoja suosituksi tulemiselle on aikakoneen rakentaminen, sisäpiiriin kuuluminen tai neulonnan aloittaminen. Harkitsin pitkään helpointa eli ensimmäistä vaihtoehtoa. Lähimpänä sisäpiiriin kuulumista on kaiketi se, että lämmittelen muutaman suuremman blogin armollisten linkkien helmoissa. Neulominen on tapahtumahorisontin tuolla puolella.

Jäljelle jää siis vain yksi vaihtoehto: alan kirjoittamaan ihmissuhdeblogia. Se, että kirjoittamiseni on jäänyt viime aikoina tavanomaistakin heikommalle johtuu siitä, että aloin työskentelemään intensiivisemmin saadakseni materiaalia uuteen uljaaseen ihmissuhdeblogiin. Olen tunnetusti "people person", miespiiras, hunaja-ansa ja sankari, ja aion yrittää juksata ja jekuttaa tyttäriä.

Ohessa tiivistelmä toistaiseksi suoritetuista sankariteoistani:
  • Olen vokotellut suhteellisen onnistuneesti lukuisia saksalaisia nuoria neitoja, viimeksi turkkilaisessa ravintolassa jossa tapasin sveitsiläisen Evan ystäviä niin Vancouverista kuin Euroopastakin. Kerroin heille lukioaikaisesta saksankielisestä aineestani Die Zeppelinreise, jonka kohokohta (ja ainoa sivulause) esitettiin taktisesti juuri puolessa välin esseetä: Weil Das Zeppelin kein Toalett haben, muss Man aus den Fenster pissen.

    Yhteen näistä tytöistä olen ollut yhteydessä useamminkin, ja hän jopa pyysi minua kanssaan viettämään sunnuntai-päivää kaupungille. Jätin tilaisuuden väliin sillä makasin sängyssäni krapulassa. Intian-setä on kiinnostunut joten jätän mielelläni nasaaliäänisen tohtorioppilaan hänen hoidettavakseen. Kuka olisi uskonut että tuolla lauseella heruisi positiivista mielenkiintoa?

  • Viikkoa myöhemmin törmäsin baarissa samaisen Evan kahteen käkikellomaasta kotoisin olevaan kolleegaan, joille kerroin Zeppelini-tarinani uudelleen. Ehdin valitettavasti matkaansaattaa hövelin käytöksen joten intoonnuin esittelemään saksan kielen taitojani tarpeettoman väkevästi eläytyen. Se vaalea oli übersöpö. Seuraavana aamuna kyseinen neito saapui seuraamaan Collegeen Saksan MM-kisojen avausottelua ja ohimennen kyselemäään minusta, mutta menetin tilaisuuden vehkeillä sillä makasin sängyssäni krapulassa. Suurlähetystön sponsoroimat vehnäoluetkin jäivät juomatta. Nyt sekä Eva että turkkilainen muuttivat pois Vancouverista enkä jaksa nöyrtyä vonkaamaan.

  • Aamiaispöydässä tapasin hyvin niinamaisen neidon joka oli tullut osallistumaan eläinbiologien konferenssiin Saskatoonista, Saskatchewanista asti. Yritin välittömästi tarjoutua matkaoppaaksi Vancouverin yöelämään, kun tämä valitteli tarjonnan kehnoutta. Ehdin myös maalailemaan kuvaa Vancouverista valaskuiskaajien kehtona kunnes selvisi että hän oli erikoistunut sikoihin. Keksin mielestäni yhtä hyviä kaskuja myös sikakuiskaajista, Saskatoonissa pickupeilla ajelevista haulikolla pesukarhuja metsästävistä punaniskoista, ja pesukarhujen varustamisesta räjähteillä. Sitten kuulin, että konferenssin aihe oli "eläinten hyvinvointi".

    Kun neito vastoin kaikkia odotuksiani kyseli minua aulassa seuraavana päivänä, makasin sängyssäni krapulassa.

  • Olen huomannut myös ajautuvani yhä useammin puheisiin ranskalaisen triathlonistin kanssa joka tekee väitöstyötään samalla osastolla. Koska kyseessä on Ranskan mestaruustasolla menestynyt urheilija, kyselin yleisestä mielenkiinnosta tämän näkemystä verryttelyn ja venyttelyn roolista harjoittelussa. Hän esitti, että harjoittelu olisi syytä päättää välittömään venyttelyyn, ja suorittaa tämä vielä ennen suihkussa käyntiä. Yritti humoristisesti esittää, että myös suihkussa käynti olisi toki suotavaa.

    Minä puolestani kuvailin, kuinka tärkeää palautumiselle on Axe-pullojen oikeaoppinen heittely suihkussa. Kerroin myös kuinka haastavaa pullon vastaanottamisen on, mikäli pyritään optimaaliseen suoritukseen, siis pullon avaamiseen yhdellä sulavalla kädenliikkeellä ja rintakarvojen Z-muotoisen saippuointiin. En olisi uskonut että kuvaus alastomasta Timosta ja Axe-pullosta saisi pöydällisen naisia nauramaan. Nyt triathlonisti parkkeeraa rutiininomaisesti viereen ja kertoi haluavansa lähteä patikoimaan ja juoksemaan kanssani. Ei taida onnistua tällä kunnolla. Sitäpaitsi Collegen kiintiöruotsalainen ja oikeasti liikunnallinen seppo piirittää häntä ja syyttää minua reviirilleen tunkeutumisesta.

    Tähän tarinaan ei varsinaisesti liity sänkyä eikä krapulaa.

  • Olen kertonut myös eteläamerikkalaisille kolleegoille tarinaa Argentiinasta, Hotel Internationalista, ja espanjan kielen pikakurssista. Pienellä muokkauksella kolleega on muuttunut hikiseksi ja karvaiseksi hirviöksi, ja alkuperäinen pieni huone parisängyksi, mutta niin vain repäisen argenttiinaksi iskulauseeni "valkoperseinen ruma hylje". No, tämä ei ole edennyt senkään vertaa, mitä nyt saan hyvää karmaa osakseni.

Tässäkö kaikki, saattaisi joku kysyä. Harlekiini-sarja luotiin Kanadassa ja aika kiltilt tämä vonkaaminen kuulostaa, oikein tällaisen paatuneen romantikon sydäntä lämmittää. Missä toiminta?

Aina eivät kuitenkaan alastomat/karvaiset kolleegat TTY:ltä, valkoperseiset hylkeet ja zeppelinin ikkunasta virtsaamiset riitä -- tai pikemminkin, (jollekulle) voi olla vaikea löytää tilannetta johon nuo saa luonnollisesti mahtumaan. Vongatessani nimenomaan kanadalaisia neitoja, olen kuitenkin onnistunut 100% varmuudella (kahdesti) pääsemään treffeille. Miten? Helposti: olen taitellut heille aidon David Hasselhoff -lennokin.

Tuo lennokki muuten vie minut lähitulevaisuudessa treffeille hetki sitten bongaamani, Montrealista kotoisin olevan kanadanranskalaisen neidon kanssa. Jos minä en mene Montrealiin, Montreal tulee luokseni. David Hasselhoffin avustamana.

5 Comments:

Blogger Tiedemies said...

Oot sä kunkku.

Mutta älä tule liian suosituksi tai pudotan sut linkkilistalta. Olen sillä tavalla pikkumainen.

2:29 ap.  
Blogger erityistutkija said...

Kiitos. Seuraava tavoite olisi tulla forssalaisittain kungaaksi.

Ihmiset pitävät ihmisläheisistä kirjoituksista (ei koneita). Älyllinen eli konstaileva kirjoittaminen ei ole blogilistalla muodissa. Sulla on tietenkin kategorian 1 blogi, mutta myönnä pois: puolikloonasit itsesi vain että saisit lisää lukijoita (kategoria 3).

Toki jotkut meistä joille on annettu lusikalla tykkäävät lukea kun kauhalla saaneet kirjoittavat. Vaikka olenkin järjen jättiläs, aina on olemassa mahdollisuus että jotain (muutakin kuin luu) jää käteen.

Naisia nauratan, mutta rakkauden jatulintarhaan ei ole pääsyä. Siinähän sitten venkoilen.

11:44 ip.  
Blogger Tiedemies said...

Nauru pidentää ikää, niin että älä sure. Sitäpaitten, sun olisi pitänyt olla paikalla, kun muudan runoista pitävä professori lausui eräänkin aiheeseen sopivan eräänkin laitoksen eräässä saunaillassa tällä viikolla.

Ajattelin heti sinua ja Kanadaa, kun naisella ei ollutkaan sitä, helvetissä kun oltiin.

12:44 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Muahhahhaa - hikinen ja karvainen hirviö ja parisänky. Toivottavasti sulla ei ole tallella niitä videoklippejä ...

PS. Harmi, etten päässyt tuonne saunailtaan. Pelkästään tuon runon vuoksi olisi ilmeisesti kannattanut olla paikalla.

2:56 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hemmetti, tuollainen kovan auringon alla otettu kuva on näköjään muotia.

Väittäisin, että kategoria 2 (sisäpiiri) on turha. Sisäpiiri on tottakai olemassa, mutta siinä olevat blogit kuuluvat joko kategoriaan 1 tai 3.

3:09 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home