Professorilta orava, oravalta nahka
Kesä on pian taakse jäänyttä aikaa ja rahahanat sulkeutuvat uhkaavasti vuoden lopussa. Jotain tarttis tehdä, sillä työnteko on aivan liian rahvaanomaista kaltaiselleni renesanssinerolle. Vaihtoehtoja olisivat nopeasti ajateltuna ruinuta lisää tuohta, yrittää päästä kiinni akateemiseen leipään, yrittää etsiä tutkimuspainotteinen teollisuuspesti tai sitten heittää tohtorinhatulla vesilintua ja yrittää takaisin ns. sorvin ääreen.
Rahan ruinuaminen Suomen tai Kanadan Akatemialta, tai muilta tutkimusrahoitusta tarjoavilta instansseilta on hankalaa. Vielä hankalampaa se on insinööritieteiden piirissä, ja erityisen hankalaa se on ohjelmistotekniikan kaltaisella alalla, joka nähdään kylpevän rahassa niin ettei sitä tarvitse erikseen rahoittaa.
Pysyvämpiluontoinen akateeminen leipä on yhtä lailla tiukassa: mahdollisuuksien ikkuna avautui hetkeksi aikaa vuosituhannen vaihteessa kun Kanada ja Suomi muiden länsimaiden ohella yht'äkkiä heräsivät rahoittamaan IT-alan tutkimusta. Professuureja perustettiin ja täytettiin epätoivoisesti muutaman vuoden ajan, kunnes tilanne jäädytettiin. Nyt eläkeputkeen pääseminen voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa vuosikymmenen mittaista kituuttamista jossain vanhemman tutkijan tai yliassistentin virassa odottaen, että ehkä joku osastoneuvostossa kirkastaisi kasvonsa hänelle. Tämä näin ellei tekijä hae töitä periferiasta ja heikommasta yliopistosta. Pohjois-Amerikassa tilanne ei ole loppujen lopuksi erityisen häävi, ja kuulemani mukaan Euroopassa se on vielä heikompi. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että Suomessa yliopistot rikkovat työlainsäädännön piirin kuuluvia lakeja minkä ehtivät: vuosienkin jälkeen työsopimukset jatkuvat muutaman kuukauden määräaikaisina pesteinä. Työpaikan voi toki vakinaistaa viemällä yliopiston oikeuteen kuten muutama turhautunut tukija Turussa teki, mutta se ei luonnollisesti edesauta työntekijän tulevaa urakehitystä. Kun rahoitus on kiinni Akatemian, TEKESin ja teollisuuden projekteista, liksa raavitaan ties minkä tynnyrin pohjalta.
Tutkimuspainotteisen teollisuuspestin löytäminen geneeriseltä ohjelmistotuotannon alalta on samoin hankalaa, koska ko. tutkimus liittyy geneeristen työkalujen valmistamiseen. Helppoa ei ole tosin edes kovemman ohjelmistotieteen osaajilla: Googlea lukuunottamatta laadukasta tutkimusta suorittavat yritykset ovat myös ajaneet alas tutkimusrahoitustaan markkinatilanteen muuttuessa. Viheliäistä kyllä, johtuen tohtoreiden kasvaneesta määrästä ja kuivuneista rahahanoista, kaikista oikeasti hyvistä pesteistä kilpailevat verisesti Stanfordista, Berkeleystä ja sen sellaisista valmistuneet. Perkele, ettei mulle kerrottu: jos tietäisin minkä tiedän nyt, olisin ottanut lainan ja tullut tänne opiskelemaan kun vielä olin nuori ja viaton.
Sitten on vielä ne tavalliset insinöörin hommat. Töitähän siis sinänsä piisaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain työministeriön julkaiseman heinäkuun työllisyystilaston mukaan "In June, employment edged up in ... computer systems design". Riippuen mihin IT-alan työntekijät lasketaan, työttömyysprosentti on joko 2.7% (professional occupations) tai 3.4% (information workers).
Minulla itselläni ei tietenkäään ole valittamista koska liksa on ollut hyvä ja jatkuva, professorien armosta, ja työmarkkina-arvoa ei ole vielä tosissaan koiteltu. Surullista mutta totta: ohjaajani nimi ja postdocini UBC:lla tuntuvat olevan suurempi meriitti kuin tähänastiset julkaisuni.
Pitäisi silti alkaa etsimään rikasta mutta pian tyhjää potkaisevaa leskeä mesenaatiksi.
Rahan ruinuaminen Suomen tai Kanadan Akatemialta, tai muilta tutkimusrahoitusta tarjoavilta instansseilta on hankalaa. Vielä hankalampaa se on insinööritieteiden piirissä, ja erityisen hankalaa se on ohjelmistotekniikan kaltaisella alalla, joka nähdään kylpevän rahassa niin ettei sitä tarvitse erikseen rahoittaa.
Pysyvämpiluontoinen akateeminen leipä on yhtä lailla tiukassa: mahdollisuuksien ikkuna avautui hetkeksi aikaa vuosituhannen vaihteessa kun Kanada ja Suomi muiden länsimaiden ohella yht'äkkiä heräsivät rahoittamaan IT-alan tutkimusta. Professuureja perustettiin ja täytettiin epätoivoisesti muutaman vuoden ajan, kunnes tilanne jäädytettiin. Nyt eläkeputkeen pääseminen voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa vuosikymmenen mittaista kituuttamista jossain vanhemman tutkijan tai yliassistentin virassa odottaen, että ehkä joku osastoneuvostossa kirkastaisi kasvonsa hänelle. Tämä näin ellei tekijä hae töitä periferiasta ja heikommasta yliopistosta. Pohjois-Amerikassa tilanne ei ole loppujen lopuksi erityisen häävi, ja kuulemani mukaan Euroopassa se on vielä heikompi. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että Suomessa yliopistot rikkovat työlainsäädännön piirin kuuluvia lakeja minkä ehtivät: vuosienkin jälkeen työsopimukset jatkuvat muutaman kuukauden määräaikaisina pesteinä. Työpaikan voi toki vakinaistaa viemällä yliopiston oikeuteen kuten muutama turhautunut tukija Turussa teki, mutta se ei luonnollisesti edesauta työntekijän tulevaa urakehitystä. Kun rahoitus on kiinni Akatemian, TEKESin ja teollisuuden projekteista, liksa raavitaan ties minkä tynnyrin pohjalta.
Tutkimuspainotteisen teollisuuspestin löytäminen geneeriseltä ohjelmistotuotannon alalta on samoin hankalaa, koska ko. tutkimus liittyy geneeristen työkalujen valmistamiseen. Helppoa ei ole tosin edes kovemman ohjelmistotieteen osaajilla: Googlea lukuunottamatta laadukasta tutkimusta suorittavat yritykset ovat myös ajaneet alas tutkimusrahoitustaan markkinatilanteen muuttuessa. Viheliäistä kyllä, johtuen tohtoreiden kasvaneesta määrästä ja kuivuneista rahahanoista, kaikista oikeasti hyvistä pesteistä kilpailevat verisesti Stanfordista, Berkeleystä ja sen sellaisista valmistuneet. Perkele, ettei mulle kerrottu: jos tietäisin minkä tiedän nyt, olisin ottanut lainan ja tullut tänne opiskelemaan kun vielä olin nuori ja viaton.
Sitten on vielä ne tavalliset insinöörin hommat. Töitähän siis sinänsä piisaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain työministeriön julkaiseman heinäkuun työllisyystilaston mukaan "In June, employment edged up in ... computer systems design". Riippuen mihin IT-alan työntekijät lasketaan, työttömyysprosentti on joko 2.7% (professional occupations) tai 3.4% (information workers).
Minulla itselläni ei tietenkäään ole valittamista koska liksa on ollut hyvä ja jatkuva, professorien armosta, ja työmarkkina-arvoa ei ole vielä tosissaan koiteltu. Surullista mutta totta: ohjaajani nimi ja postdocini UBC:lla tuntuvat olevan suurempi meriitti kuin tähänastiset julkaisuni.
Pitäisi silti alkaa etsimään rikasta mutta pian tyhjää potkaisevaa leskeä mesenaatiksi.
posted by erityistutkija at 10:30 ip.
2 Comments:
Ei kuule Harvardinkaan tohtorintutkinnolla viela pitkalle potkita jenkkien virkamarkkinoilla! Korkeintaan silla saattaa paasta "ehdottomasti ei"-pinosta "luetaan CV toisenkin kerran"-pinoon!
Kuten Ilmastotieteilijä asian joskus ilmaisi, parasta akateemisessa maailmassa on se että toisin kuin yksityisellä sektorilla, senioriteetti on yliopistoissa edelleen jonkinsorttinen meriitti. Vaikka palkkataso ei päätä huimaa, kyllähän tuo eläkevirka on sen tasoinen insentiivi että hakijoita per virka piisaa ja paljon.
Pohjoisamerikkalaisissa huippuyliopistoissa taistelu rahoituksesta, resursseista ja paikasta auringossa tuntuu olevan niin kovaa ja veristä touhua, etteivät nämä ennen täyden professuurin saamista taida päästä lepäilemään laakereillaan.
Lähetä kommentti
<< Home