Tohtoriparkki
Toisin kuin suomalaisissa teknisissä yliopistoissa minun kokemukseni mukaan on tapana, Kanadassa (ja Pohjois-Amerikassa yleisemminkin) insinööripuolella luetaan oletusarvoisesti B.Sc.-tutkinto (Bachelor of Science). Ne, jotka haluavat jatkaa opintojaan hakeutuvat tutkijakouluihin vielä B.Sc.-tutkintoa tehdessään (siis ollessaan undergradeja). UBC:n tapauksessa karkeasti ottaen tutkijakouluun valittavat laitetaan paremmuusjärjestykseen opintojensa keskiarvon (GPA) perusteella, ja nyrkkisääntönä oletetaan keskiarvon olevan noin 4.0/5.0 saaduista arvosanoista. Lisäksi ei-kanadalaisilta vaaditaan usein GRE (eräänlainen älykkyystesti jossa arvioidaan testattavan henkilön kirjallista ilmaisua, analyyttisiä taitoja, kriittistä ajattelukykyä ja kvantitatiivista päättelykykyä yhteiskunnan onnistumista yksilöä kouluttaessaan). Ai niin, ja tietenkin vaaditaan hakemuspaperit, tutkimussuunnitelma, cv, TOEFL (ei-englanninkielisiltä), kolme suosittelukirjettä ja rontin $150 dollarin käsittelymaksu.
Tämä kaikki vaaditaan siis jotta hakija pääsee gradstudentiksi maisteriohjelmaan (M.Sc.). Yleensä gradstudenteille maksetaan apurahoja tai palkkaa ja he toimivat tutkimus- ja/tai opetusassistentteina. Myös maisterin papereiden saaminen vaatii yleensä ainakin yhtä kansainvälistä julkaisua. Mikäli tähtäimessa on väitöstyö (Ph.D.), suurin ero on käsittääkseni siinä, että opiskelijat joutuvat julkisesti grillatuksi ja puolustamaan tutkimussuunnitelmaansa (vertailun vuoksi, varsinainen väitöstilaisuus on usein jopa suljettu tilaisuus ja suomalaisen järjestelmän kaltaista grillausta [*] ei ole tapana harjoittaa). Ja tietenkin se, että tutkimus kestää pidempään ja sen seurauksena tulisi syntyä julkaisu jos toinenkin.
Mistä tämä kaikki tuli mieleeni? No lähinnä siitä, että tässä järjestelmässä insinööritieteiden maistereiksi leivotuilla on teollisesta näkökulmasta tarkisteltuna tarvittava kyky ja taito tutkimuksen tekemiseen. Tohtoriksi lukevat hakevat oletusarvoisesti akateemista uraa. Teollisuuden puolella vaihtoehtoja ovat lähinnä tutkimuskeskukset, vaan niihin pääseminen on todella vaikeaa. Vaikkapa paljon parjatun Microsoftin paljon vähemmän parjattuun tutkimuskeskukseen töihin pääseminen (edes harjoittelijaksi, puhumattakaan oikeista töistä -- käytännössä pientä eliittiä lukuunottamatta massojen kärkijoukko haetaan ns. paikallisesta, siis Stanfordista) on paljon hankalampaa kuin akateemisen position saaminen periferaalisesta yliopistosta. Eivätkä Googlen, IBM:n tai Sunin keskukset jää hirveästi jälkeen. Helpompaa on apulaisprofessuurin saaminen Saskatchewanista kuin tohtorityöpaikan Microsoftilta tai Googlelta, totesi eräskin kolleega kun turhaan puoli vuotta yritti hakea.
Vastuuvapauslauseke: edellinen pätee informaatioteknologian alalla. Esimerkiksi mikrobiologian puolella ilman väittäriä uraa ei ole tiedossa. Informaatioteknologian puolella ei naisia pahemmin näy mutta menkääs tuonne Life Sciences -rakennukseen a'vot sie.
Seitsemän vuoden takainen minä olisi tuskin kovin mielissään tavatessaan nykyisen sosialidemokratian syöttilään.
[*] Mitenkäs tuoreimman teollisuustohtori Helunan kanssa kävi?
Tämä kaikki vaaditaan siis jotta hakija pääsee gradstudentiksi maisteriohjelmaan (M.Sc.). Yleensä gradstudenteille maksetaan apurahoja tai palkkaa ja he toimivat tutkimus- ja/tai opetusassistentteina. Myös maisterin papereiden saaminen vaatii yleensä ainakin yhtä kansainvälistä julkaisua. Mikäli tähtäimessa on väitöstyö (Ph.D.), suurin ero on käsittääkseni siinä, että opiskelijat joutuvat julkisesti grillatuksi ja puolustamaan tutkimussuunnitelmaansa (vertailun vuoksi, varsinainen väitöstilaisuus on usein jopa suljettu tilaisuus ja suomalaisen järjestelmän kaltaista grillausta [*] ei ole tapana harjoittaa). Ja tietenkin se, että tutkimus kestää pidempään ja sen seurauksena tulisi syntyä julkaisu jos toinenkin.
Mistä tämä kaikki tuli mieleeni? No lähinnä siitä, että tässä järjestelmässä insinööritieteiden maistereiksi leivotuilla on teollisesta näkökulmasta tarkisteltuna tarvittava kyky ja taito tutkimuksen tekemiseen. Tohtoriksi lukevat hakevat oletusarvoisesti akateemista uraa. Teollisuuden puolella vaihtoehtoja ovat lähinnä tutkimuskeskukset, vaan niihin pääseminen on todella vaikeaa. Vaikkapa paljon parjatun Microsoftin paljon vähemmän parjattuun tutkimuskeskukseen töihin pääseminen (edes harjoittelijaksi, puhumattakaan oikeista töistä -- käytännössä pientä eliittiä lukuunottamatta massojen kärkijoukko haetaan ns. paikallisesta, siis Stanfordista) on paljon hankalampaa kuin akateemisen position saaminen periferaalisesta yliopistosta. Eivätkä Googlen, IBM:n tai Sunin keskukset jää hirveästi jälkeen. Helpompaa on apulaisprofessuurin saaminen Saskatchewanista kuin tohtorityöpaikan Microsoftilta tai Googlelta, totesi eräskin kolleega kun turhaan puoli vuotta yritti hakea.
Vastuuvapauslauseke: edellinen pätee informaatioteknologian alalla. Esimerkiksi mikrobiologian puolella ilman väittäriä uraa ei ole tiedossa. Informaatioteknologian puolella ei naisia pahemmin näy mutta menkääs tuonne Life Sciences -rakennukseen a'vot sie.
Seitsemän vuoden takainen minä olisi tuskin kovin mielissään tavatessaan nykyisen sosialidemokratian syöttilään.
[*] Mitenkäs tuoreimman teollisuustohtori Helunan kanssa kävi?
posted by erityistutkija at 12:27 ap.
6 Comments:
Väitöstilaisuus ja karonkka käytiin läpi jokseenkin suunnitelmien ja ennakko-odotusten mukaisesti.
Seurasin väittelyä kyllä tarkasti alusta loppuun, mutta melko subjektiivisesta näkökulmasta, joten en osaa sanoa miltä touhu muiden mielestä näytti.
Paikalla oli varsin suuri joukko väkeä, jotka innokkaasti omivat suuren pinon väitöskirjoja. Syytä moiseen väkimäärään ei vielä tarkkaan tunneta.
Karonkka tuntui hauskalta, mutta edelleen näkökulman subjetiivisuus voi vääristää vaikutelmaa. Puheita oli, kovasti kehuja ja erilaisia lahjoja.
Jatkotkin olivat, joskin kymmenisen metriä eri paikassa kuin piti. Jatkoilla meno oli kerrassaan rauhallista, sivistynyttä ja muutenkin asiallista.
Muut mukana olleet kertokoot uskottavammin.
Kyllä se väitös sivustakin seurattuna hyvin meni. H:ta hiillostettiin kovasti etenkin pohjoisen suunnasta, mutta puolustus piti. Väkeä tosiaan oli kuin sitä entistä taivaallista sotaväkeä joulun aikaan Peetlehemissä.
Karonkkakin oli onnistunut (kiitos H:lle itseni ja avecin puolesta). Valitettavasti jatkot jäivät itseltäni väliin (uskomatonta, mutta totta).
VV
Niin niitä tärkeitä herroja vaan leivotaan toisensa perään ja mä en päässy kuin omaan karonkkaani. Epäreilua. Onneksi oli sentään pirun hauskaa. Minulla.
Heluna sentään työskentelee Teollisuudessa(tm), laitoksella kun muutenkin paisuneet päät yhteen hakkaa.
Sinänsä vituttaa kun tietää kaikesta kaiken mutta ei osaa mitään.
(word verification: mrrhui)
Kiitos vaan kaikille osallistumisesta, oli mullakin hauskaa. Kiitos myös hienoista ja "hienoista" lahjoista sekä puheista.
Sain lahjaksi mm. Puuha-Pete- ja Anni-hahmot "varoittavaksi (?!) esimerkiksi". Toistaiseksi olen pitänyt molemmat turvallisessa alkuperäispakkauksessaan. Musiikki-instrumentteja ei sentään tullut, ellei naksutinta lasketa.
Lisäksi ystävälliset tutkijatoverini olivat kuulemma oikein miettineet lahjoille ja puheille teemaa, mutta kaksi ensimmäisenä mieleen tullutta olivat "painokelvottomia". Jännityksellä odotan, että saanko ikinä selville mitä ne oikein olivat.
Noh, ihan kotoisesta Mansestakin pääsee ainakin Googlelle:
http://anne.aula.googlepages.com/
Ehkä sun pitäis kääntää seuraava linkki sille tutullesi:
http://reminder.ton.tut.fi
Tiedän toki että Aula on töissä Googlella. Onhan sitä Mansesta koviakin nimiä maailmalle ponnistanut (ja myöhemmin palannut) a'la entinen seinänaapurini laitoksella.
Myönnän kirjoitukseni olevan siinä mielessä väärin muotoiltu, että tutkimusalueen ollessa oikea, ei työn saaminen ole ongelma. Täysin hypoteettisena esimerkkinä, jos tutkimusaihe olisi vaikkapa käyttäjän ja tämän hakumenetelmien hyväksikäyttö verkkohakukoneita kehitettäessä, niin tämä tutkimus voisi kiinnostaa esimerkiksi verkkohakuihin liiketoimintansa perustavaa yritystä.
Kirjoitukseni koski siis geneeristä ohjelmistotuotannon alan tutkimusta. Siinä mielessä ei pitäisi valittaa, koska jopa itseni kaltainen sosialidemokraattinen toukohousu kutsuttiin CMU:n SEI:lle töihin, joka nyt kuitenkin olisi ollut se johtava tutkimuskeskus omalla alallani. Välillä tunne-elämän häiriöt pääsevät vaikuttamaan tehtyihin valintoihin, kuten vaikka valitessani työpaikan ensisijaisesti kaupungin perusteella, ennen ammatillisia tavoitteita.
Tuo Korpelan kuva on varmasti yhtä ajankohtainen vielä seuraavatkin kuusi vuotta, jotka se on tähän mennessä ehtinyt verkossa kiertämään.
Lähetä kommentti
<< Home