Elämän valo

Rakennettuaan talon ja tehtyään kaksi lasta, nokialainen tuttuni totesi lakonisesti videovuokraamon olevan hänen elämänsä ainoa valo. Myöhemmin hän erosi.

Vuokrasin elämäni ensimmäisen videon vuonna 2000. Tällöin minut lähetettiin vuokraamaan videota silloisen punavihreän naisystäväni toimesta. Hänen kriteerinsä elokuvalle muodostui kahdesta komponentista: elokuvaa ei oltu tuotettu Yhdysvalloissa ja elokuvan pääosassa on naisia. Käsitykseni ranskalaisista nykyelokuvista lienee juontaa tuolta ajalta. Ehkei niissä kaikissa jaaritella loputtomiin anaaliseksin ihanuudesta. Minulle kulloinkin katselemamme video oli oikeastaan sivuseikka, kunhan sai viettää leppoisia sunnuntai-iltoja yhdessä kiehnäämällä. Jälkikäteen ajatellen ne eivät olleet erityisen leppoisia.

Meidän eroomme ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa.

Nyt ramppaan naapurin Makuunissa alvariinsa. Uskon, että videoiden tapittaminen kotona viikonloppuna säästää sekä rahaa, kuntoa, että mielenterveyttä. Ainakin ensimmäinen voisi tulla tarpeeseen, talouteni on Suomeen muuttamisen jälkeen lähtenyt järkyttävään syöksykierteeseen.

Lopputulemana julistan, että Sin City oli vaikuttavin näkemäni elokuva useaan vuoteen. Olen todennäköisesti toista mieltä hetikohta ja pian, mutta haluaisin jo nyt nähdä sen uudestaan.