perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Aristoteleen peräpukamat

Noin puoli elämää sitten kävin ensin armeijan P-kokeessa ja pian sen jälkeen Mensan runkkupiiritestissä (testejä valvoi internetskusta tuttu Birdy). Molempien testien perusteella tämän mitattavan suureen piti olla kunnossa. Puoli elämää tämän jälkeen, eittämättä tuon nuoren miehen silmissä käsittämättömän velttona akateemisena pätkätyöläisenä sitä joutui testattavaksi uudelleen. Kertoivat, että testauksen jälkeen keljuttaa ja olivat oikeassa.

Toveri Turusta kertoi, että lahjakas ihminen voi tehdä työtä kuin työtä ihan hyvin, mutta ihan hyvä ei riitä saavuttamaan tarvehierarkkian portailla kovin suurta tyydytystä. Kielellisestä kokeesta jäi toistakymmentä minuuttia aikaa käyttämättä kun muissa kokeissa aika loppui kesken, mutta ei suinkaan vain niiden muutaman viimeisen kysymyksen kohdalla. Pitäisi hakea töitä joissa pääsee käyttämään vahvuuksiaan, mitä ikinä ne ovat, vaikkapa teemalla "Aristoteleen peräpukamat -- ohjelma ihmisille joille on annettu paskanpuhumisen lahja". Analysoidessani tilannettani toveri teki vain yhden virheen, olettaessaan että minulla on "mieletön substanssiosaaminen". Substanssiosaaminen on pissitty muun elämän kera Oluthuoneen ränniin kuluneiden vuosien aikana.

Ajattelin alkaa työttömäksi.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tervehdys,

Etsin Googlen kautta terveysaiheisia sivustoja ja blogeja ja päädyin sivuillesi. Omat sivuni käsittelevät hyvin samanlaisia aiheita ja kysyisinkin, että kiinnostaisiko sinua pieni yhteystyö jonka kautta saisimme molemmat lisää kävijöitä sivuillemme?

Jos tämä ehdotus kiinnostaa sinua, ota minuun yhteyttä niin jutellaan lisää!

Yhteistyö terveisin,
Maria(SEO.Finland at. gmail.com)

7:16 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home