Valmistava näytös

Erityistutkija, tumpeloustieteiden tohtorismies, vietti viikonloppunsa YK:n maailmanperintökohdetta ihmettelemässä, telemarkseura Ørnin järjestämällä Merenkurkun melontakinkereillä. Kunnian osallistua retkelle soi kollegiaalinen nimimerkki Vertaisvoimailija, jonka vihittyä rouvaa – kaljaviisaaksikin nimettyä – lomitin perjantaista sunnuntaihin.

Matkan valmistava näytös vaasalaisessa perheystävällisessä ruokaravintolassa kuuluu itselleni turhankin tutuksi tulleeseen kategoriaan "ei tällaista voi oikeasti tapahtua kenellekään". Aprikoidessamme Vaasan väkilukua päätin kurottaa viereiseen pylväsnaulakkoon ripustetusta laukustani kommukkaa vain kaataakseni pylvään suoraan kohti pöytää. Onneksi vaimensin pylvään kulkua otsallani. Päästä valuu yllättävän paljon verta, sellaisesta parisenttisestäkin haavasta. Verenvuodon pikku hiljaa tyrehtyessä ja fantasia-pitsan saapuessa pöytään seurueen nauttimat raikkaat keskioluet alkoivat pikku hiljaa kirvoittaa erinäisiä esittäjiensä mielestä toinen toistaan riemukkaampia kaskuja.

Kykyäni kritisoida välillä hysteriaan vivahtavia koomisia lastuja vaimensi huomattavasti se, että Raippaluodolta varatun saunan sijaan ryhmäni löysi itsensä viettämästä iltaa Vaasan ensiapuasemalla yhdentoista aikaan perjantai-iltana. Paikalla hengaili ruotsia puhuvia teinejä sekä tiukkailmeinen vartija jonka tehtävänkuva koostui oven avaamisesta summeria soittaville asiakkaille sekä asiakkaiden vahtaamisesta. Pedantti nuorukainen puuttui niin matkapuhelimella soittamiseen kuin omasta retkipullosta veden nauttimiseen (”Mitä joit? Mitä sinä joit?”).

Jos minulla ei olisi ollut epämääräisiä kokemuksia mitättömästä haavasta syntyneestä verenmyrkytyksestä mustuneine suonineen, olisin edelleen noudattanut lääkäriin ei mennä - periaatetta. Vastaanottoa hoitanut hoitaja arvioi haavan tarvitsevan tikkejä, kuten myös tunnin odottelun jälkeen tunarin toimenpidehuoneeseen kutsunut mieshoitaja. Kolmen vartin lisäodottelun jälkeen hereillä pysyminen hiljaisessa huoneessa alkoi olla likimain mahdoton tehtävä, eikä messuamiseni kumulatiivisen ajan käsitteestä (kumulatiivinen aika = kulunut aika x osallistujien määrä) auttanut asiaa. Hyllyjen ruotsinkieliset tarratekstit ja Kalle Ankatkin oli pääsääntöisesti luettu. Oikeasti apua tarvitsevat vanhukset vaikeroivat ajoittain verhojen takana.

Viikonlopun päivystävä terveyskeskuslääkäri, nuori nainen, tuli lopulta väsyneenä paikalle, vilkaisi haavaa ja totesi haavaliiman riittävän. Piilolinssit porsaanpunaisiin silmiin kuivuneena vakuutin, että naarmu oli tullut aggressiivisen vaasalaisen naulakon yllätyshyökkäyksen tuloksena. Lääkäri tuijotti minua pari sekuntia arvostelevan näköisenä, mutta tyytyi tämän jälkeen lakonisesti toteamaan ”No, et sinä tunnu olevan varsinaisesti humalassakaan.” En kai, kun viimeisen raikkaan keskioluen viekoittelevasta puraisusta oli kulunut kaksi tuntia omaa vuoroani odotellessa. Minut toivotettiin ulos ja perääni huikattiin Lycka till.

Pääsimme majoituspaikalle kahden maissa yöllä. Sain ansioni mukaan ainoan lattiapaikan. Hikosin kuin sika lattiaa pehmentäneeseen makuupussiini.

Vaasan asukasluku? Noin 57000. Ruotsinkielisiä väestöstä 25%.