Ajan harjalla

Toukokuu vuonna 2001. Istun lentokoneessa matkalla Torontosta Kööpenhaminaan. Olen täynnä tutkimusideoita konferenssin jälkeen ja kerron niitä innostuneesti vieressäni istuvalle professorille. Professori näyttää kärsivältä. Puolentoista vuoden yliopistouran jälkeen tunnen itseni oikeaksi tutkijaksi.

Saapuessani viikkoa aiemmin Ontarioon minut ohjattiin muiden matkustajien kanssa aidattuun jonoon, joka kiemurteli alati kaveten. Lopulta jono muuttui niin ahtaaksi, että ihmiset kulkivat vaistomaisesti yksin tai parin kanssa. Kävelin ajatuksissani ja vältin pitkän kostean maton hyppäämällä sen ylitse.

Pidin langaton mikrofoni rinnassa esitelmäni toistaiseksi suurimmalle yleisölle, salilliselle tutkijoita ja teollisuuden edustajia. Myös toinen kolmesta esiteltävästä työkalusta oli tuotettu tutkimusryhmässäni ja sitä esitteli tutkija M. Kolmatta työkalua esitteli nainen, jolla oli päässään valtavat mustat suojalasit, oletettavasti silmäsairauden vuoksi.

Työkaluni oli kursittu kokoon paukkulangalla useasta komponentista ja kaatui satunnaisesti. Vaikka yritin löytää kaatavaa virhettä, en koskaan onnistunut löytämään sitä. Vitsailimme, että jonkun ryhmän jäsenen tulisi mennä verhon taakse piiloon; jos jotain menisi pieleen, hän voisi luoda yksipyöräisellä ajaen ja palloilla jonglööraten distractionin jonka turvin pääsisimme demossa eteenpäin.

Illallisella kuulin ison kansainvälisen telekommunikaatioalan yrityksen edustajalta, että hänen mielestään esittelemäni työkalu oli erittäin kiinnostava, esitellyistä työkaluista lupaavimman tuntuinen.

Lentokoneessa loputtoman puhetulvani katkaisee takanani kantautuva keskustelu. Tutkija M. ja toinen kolleegani ihmettelevät ikkunasta näkyvän kuun sirpin outoa, lähes kulmikasta muotoa. Kerroin heille ystävällisen kokkariaanisella sävyllä, että vaikka minulle kyseessä olikin vain lentokoneen siiven valo, postmodernissa maailmassa jokainen mielipide on yhtä tosi ja arvokas.

Professorini käyttää minuuutin-kahden pituisen tilaisuuden välittömästi hyväkseen ja alkaa nukkumaan kuorsaten. Tilaan pikkupullon punaviiniä; matkaa on vielä paljon jäljellä ja mieli täynnä uusia, kiinnostavia tutkimusideoita.

* * *

Pysäytyskuvia ihmisten kasvoista jota seuraa puolittainen feidaus ja päälle ilmestyvä seliteteksti:

Seitsemän vuotta myöhemmin tutkija M. myi Toronton matkan jälkeen perustamansa pelifirman ja on miljonääri. Yrityksensä substanssiosaaminen perustui osittain Torontossa esittelemässään työkalussa kehitettyihin teknologioihin. Yritys on perustanut sivukonttorin Piilaaksoon.

Oudon muotoista kuuta ihmetellyt toinen tutkija löi nyrkkinsä läpi tutkimuskoppinsa seinästä, väitteli ja meni tutkija M. firmaan töihin.

Mustia suojalaseja pitäneen tutkijan esittelemän tutkimustyökalun nimellä suoritettu google-haku tuottaa 1.680.000 osumaa. Työkalun toteuttaman paradigman isänä pidetään Erityistutkijan UBC:n tutkimusryhmässä työskentelevää professoria. Silti, paradigma ei edelleenkään ole lyönyt itseään kaupallisesti läpi.

Vuonna 2007 useampi tutkimusryhmä työskentelee Erityistutkijan kuvaileman lähestymistavan parissa ja aiheesta järjestetään ensimmäinen workshop-sessio. Alkoholisoitunut Erityistutkija aloittaa suuren kansainvälisen telekommunikaatio-alan yrityksen palveluksessa samana päivänä kun workshop-sessio pidetään.

* * *

Epilogi: Pitkä kostea matto oli tarkoitettu kengänpohjien desinfiointiin suu- ja sorkkatautiepidemian vuoksi. Reaktio kuvaa itseäni turhankin hyvin: aika ajoin, satunnaisesti, reagoin asioihin vaistonvaraisesti väärin; toisin sanoen, en vain osaa.