Sä kirjoitat sun de facto lingua francaa
Suomen kielellä on viheliäisen paljon hankalampi ilmaista ohjelmistotekniikkaan liittyviä käsitteitä verrattuna englannin kieleen, akateemisen ja teollisen maailman yhteiseen esperantoon. Suomenkielinen terminologia tyytyy laahaamaan perässä, tai varsinaista suomenkielistä terminologiaa ei ole välttämättä olemassa. Mikä suomennos millekin termille määräytyy riippuu satunnaisesti siitä, mitä luennoitsijat, tietokirjailijat, markkinamiehet ja lehtitoimittajat sattuvat päästään keksimään ja toisintamaan. Kielialue on pieni.
Ohjelmistotuotannon alalla käsitteitä ei tyypillisesti määritellä erityisen yksikäsitteisesti, mutta niillä on silti paremman ilmaisun puutteessa tietty henki. Tämän hengen suomennokset harvoin onnistuvat saavuttamaan. Toisaalta voi olla, että kyky selittää ja kuvailla jokin asia omalla äidinkielellään on välttämätön edellytys asian ymmärtämiselle. Ehkä ammattiin liittyvän teknologiajargonin ja englannin kielen taakse voi mennä liian helposti piiloon ilman, että ymmärtää ihan oikeasti mitä on tekemässä.
Itse huomaan kirjoittavani ihmeellistä sekakieltä. Lauseiden kieli vaihtuu englannin ja suomen välillä riippuen siitä, kummalla kielellä lauseen aloittava sana sattui ensin tulemaan mieleeni. En tiedä onko tässä Kanada-, yliopisto- vai Nokia-lisää.
Näin muuten, suomen kieli on (subjektiivisesti ottaen) kaunis kieli, mikä kaltaiseni diletantin tuhtotuntuman mukaan johtuu pitkälti sen vanhanaikaisuudesta, tehottomuudesta, lukuisista murteista ja vaikutteista, ja kummallisten agraarijäänteiden sovittamisesta nykypäivään. Trimmattuun englannin kieleen verrattuna se tuntuu huomattavan paljon tehottomammalta, mikä voi olla hyvä asia: sitä, että on varaa tehottomuuteen kielessä.
Tehottomuus tarkoittaa tietenkin suurempaa työmäärää kaikkien redundanttien sijamuotojen kanssa. Naureskelin vuosikymmen sitten "Mika Häkkisen sä-passiiville" mutta huomaan käyttäväni samaa anglismia yhä useammin ja useammin. Minun Sonera (sic!) on jo omavaltaisesti jättänyt possessiivisuffiksin pois kielestä, ja luulen ettei mene enää yhtä ihmiselämää kun tämäkin kielenraiskuun muoto yleistyy.
Onneksi uutena työntekijänä henkilökohtainen bonuskertoimeni on ns. kimmokortin omaisesti pyöreä nolla. Muuten voisi ahdistaa se, että Ruby on Rails pitää minua tiukasti painimattoon sidottuna. Tai ahdistaahan se silti.
Ohjelmistotuotannon alalla käsitteitä ei tyypillisesti määritellä erityisen yksikäsitteisesti, mutta niillä on silti paremman ilmaisun puutteessa tietty henki. Tämän hengen suomennokset harvoin onnistuvat saavuttamaan. Toisaalta voi olla, että kyky selittää ja kuvailla jokin asia omalla äidinkielellään on välttämätön edellytys asian ymmärtämiselle. Ehkä ammattiin liittyvän teknologiajargonin ja englannin kielen taakse voi mennä liian helposti piiloon ilman, että ymmärtää ihan oikeasti mitä on tekemässä.
Itse huomaan kirjoittavani ihmeellistä sekakieltä. Lauseiden kieli vaihtuu englannin ja suomen välillä riippuen siitä, kummalla kielellä lauseen aloittava sana sattui ensin tulemaan mieleeni. En tiedä onko tässä Kanada-, yliopisto- vai Nokia-lisää.
Näin muuten, suomen kieli on (subjektiivisesti ottaen) kaunis kieli, mikä kaltaiseni diletantin tuhtotuntuman mukaan johtuu pitkälti sen vanhanaikaisuudesta, tehottomuudesta, lukuisista murteista ja vaikutteista, ja kummallisten agraarijäänteiden sovittamisesta nykypäivään. Trimmattuun englannin kieleen verrattuna se tuntuu huomattavan paljon tehottomammalta, mikä voi olla hyvä asia: sitä, että on varaa tehottomuuteen kielessä.
Tehottomuus tarkoittaa tietenkin suurempaa työmäärää kaikkien redundanttien sijamuotojen kanssa. Naureskelin vuosikymmen sitten "Mika Häkkisen sä-passiiville" mutta huomaan käyttäväni samaa anglismia yhä useammin ja useammin. Minun Sonera (sic!) on jo omavaltaisesti jättänyt possessiivisuffiksin pois kielestä, ja luulen ettei mene enää yhtä ihmiselämää kun tämäkin kielenraiskuun muoto yleistyy.
* * *
Onneksi uutena työntekijänä henkilökohtainen bonuskertoimeni on ns. kimmokortin omaisesti pyöreä nolla. Muuten voisi ahdistaa se, että Ruby on Rails pitää minua tiukasti painimattoon sidottuna. Tai ahdistaahan se silti.
Tunnisteet: itku, teknologia, työ
posted by erityistutkija at 8:22 ap.
5 Comments:
Kirjakieli on niinkuin se kirjoitetaan. Kieli yleensä on kuvitteellinen olio. Merkkijonojen merkitys ja tunnistaminen pelkkä sosiaalinen käytäntö, ei edes sopimus. Oikeasta kielestä kouhkaaminen on reifikaatio, sellaisesta pitäisi lyödä ja tappaa.
Määrään hoidoksi puolikuhneita ja halonhakkuuta.
luulen ettei mene enää yhtä ihmiselämää kun tämäkin kielenraiskuun muoto yleistyy.
Sosiolingvistinä totean, että se voimistaa vain sosiaalisia murre-eroja, kun kuilu meidän oikeaa suomea kirjoittavien eliitin edustajien ja puhekielen varassa sinnittelevien öyhöttävien luokkien välillä jyrkkenee.
Oikeasta kielestä kouhkaaminen on reifikaatio, sellaisesta pitäisi lyödä ja tappaa.
Ei sinne päinkään. Kieli standardoidaan, jotta se voi olla tehokasta ja yksiselitteistä. Tämän jälkeen standardista tehdään sosiaalinen normi koulukiusaamalla siitä poikkeavia, koska suurin osa ihmisistä nyt ei yksinkertaisesti pysy ruodussa muuten kuin sosiaalisia sanktioita käyttämällä.
Ihminen on kehno melkein kaikessa muussa, sen aivon ainoa vahvuus on, että se pystyy sietämään hyvin kohinaa. Kielessä on redundanssia niin paljon, että sen standardoiminen on täyttä resurssien haaskuuta.
Lähetä kommentti
<< Home