perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Palapeli

[Edit: kansandemokratisoitu]

Kuten arvelinkin, eilinen nillitys näyttää seuraavana aamuna jotenkin... epäammattimaiselta.

Kokonaiskuva siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa, perustuu joukkoon virallisia tiedotteita, infotilaisuuksia, mutta ennen kaikkea käytävillä ja kahvihuoneissa liikkuvia huhuja. Samoin näkemys siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä. Luottamuksellisuuden estäessä oikeasti analyyttisen arvion tekemistä on tyytyminen erinäisten anekdootteja asioiden tilasta.

Tänä aamuna näyttäisi siltä, että Pahaa Shakkimestarina vastaan käyty sitkeä puolustustaistelu Työläiskaupungin hyväksi on uudessa tilanteessa kääntänyt, ironista kyllä, voimatasapainon päälaelleen. Kovaa peliä -hengessä vaaleanpunaisen paperin myynnissä on tapahtunut yllättävä piikki koillisessa osavaltiossa. Täältä katsottuna numerot näyttäisivät siltä, että uudessa tasapainossa giljotiini tulee iskemään etelämmäksi. Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että tutkimuksen suunta on saman rekyylin hengessä reivattu täysin vastakkaiseen suuntaan, pois ohjelmistoista. Tulevaisuuden mandaatti on toimia kooditehtaana, jo aloitetut tutkimusprojektin valmistelut voidaan haudata arkussa maan poveen ja tutkimus valuu rinnoille kuin suomenruotsalainen tasa-arvoministerin avustaja. Tai että laboratorioni, tiimini ja toimeni on lakkautettu.

Nykyiset tiiminvetäjät, jotka tuntevat korkeammat herrat nimillä "Hessu" tai "Jykä", ovat jo saaneet kutsut haastatteluihin. Olenkin viisaasti valinnut juuri sen viikon Punaiselle merelle kohdistuvan sukellusloman ajankohdaksi jolloin kaltaisteni alamaisten tuolileikki alkaa ja päättyy.

Näin muuten olen itse asiassa useammalla kuin yhdellä tavalla tyytyväinen tästä edelleen käynnissä olevasta kokemuksesta. Tosin tämänkin ajan olisi voinut käyttää ceeveen päivitykseen, deliveraabeleiden koodaamiseeen tai tutkimuspaperien kanssa nysväämiseen.

Ja juuri tätä postatessani sain soiton Delhistä ja tämä keskustelu muutti jälleen saatua kokonaiskuvaa. Mutta pitäisi kai yrittää tehdä niitä töitäkin, jos vaikka vaan saattaakseen projektin kohti hautaa.

Tunnisteet:

torstaina, marraskuuta 06, 2008

Pehmeä paketti

[Edit: Alla esitetty vastuuvapauslauseke ei riittänyt, kansandemokratisoitu raskaalla kädellä 14.11.2008]

Vastuuvapauslauseke: Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Samoin jätän tarkemman spekulaation ja analyyttisemman käsittelyn periaatteessa julkisen median ulkopuolelle. Asioille on syynsä.

Elokuun viikoilla Firman käytävät täyttyivät huhuista, joiden mukaan Paha Shakkimestari aikoisi siirtää tutkimuksen pala palalta pois Suomesta. Tohtoreilta oli kerätty poroerottelun hengessä viralliset tutkintotodistukset, kuulemma HR-rekisterin päivittämistä varten.

Syyskuun lopussa istun Philips Medical Researchin neuvotteluhuoneessa, Eindhovenin vähemmän osuvasti nimetyssä ympäryskaupungissa Best. Kesken projektini review:n kännykkääni saapuu tekstiviesti: Paha Shakkimestari etsii uralleen uusia haasteita. Minä istun Hollannissa. Helsingissä ryhmät siirtyvät kesken työpäivän tekemään surutyötään paikalliseen baariin, Tampereella kahvihuoneessa avataan 21-vuotiaita viskejä.

Tasan viisi viikkoa myöhemmin, lähettäessäni tutkimuspaperia maailmalle arvioitavaksi, kännyköihin saapuu tekstiviesti HR-osastolta ja sähköpostiin palaverikutsu korkeimmalla prioriteetilla. Kaksi tuntia myöhemmin tiedetään ainakin neljä asiaa.

Yritys, joka yhdeksän kuukautta aiemmin ilmoitti [julkisesti] profiloituvansa internet-, palvelu- ja ohjelmistoyritykseksi lopettaa tutkimuskeskuksestaan [erään] laboratorionsa; [eräs osa työstä] siirretään; [tietty osaaminen] hankitaan [tietyllä tavalla]; ja "työvoiman tasapainottamistarve" on sata henkilöä. Suureksi (tai ei niin suureksi) yllätyksekseni Reuters raportoi tapahtuneen dramaattisemmin kuin Sanoma tai Alma.

Ensimmäisen päivän jälkeen toiveikas ajatus oli, että [tietyssä] piirissä voitaisiin [tehdä kaikenlaista ja] tuottaa suoraa lisäarvoa sen sijaan että nysvää teknologioiden kanssa omassa siilossaan ja toivoo että tieto siirtyy jossain vaiheessa myös siilon ulkopuolelle.

Seuraavina päivinä selviää, että uuden [jotkut tahot] eivät tiedä, mitä ohjelmistotuotannon tutkimuksella (aka software engineering research) yleisesti käsitetään, vaan uskovat sen tarkoittavan lähinnä algoritmien kehittämistä, joita "maailmanluokan kernel-hakkerit" tulevat toteuttamaan. [Erityistutkijan] piirissä ei tulla harjoittamaan julkaisutoimintaa tai tutkimusta. EU-projektit, joista yllä mainittu sai loistavat päättöarvostelut, kuten myös Tekes-projektit ovat out of scope niin ikään. Esan tuleva vetäjä on tutkinut työkseen valokuituja [xxx] mutta on ollut myös ohjelmistojen kanssa tekemisissä.

Helsingissä turvamiehen saattama Leisure Suit Larry primus pilus muotoilee asian Scott Adamsin hengessä seuraavasti: "we need to cut 100 positions so we can continue to travel and to buy things". [Jossain kalvossa on laatikoita ja laatikoissa tekstiä] mutta [eräs taho] ei osaa kertoa mitä laatikoiden nimet tarkoittavat; hänen versiossaan luki "Team 1", "Team 2" [induktio].

Televisiottomana henkilönä tuntuu kuin eläisin keskellä mitä mainiointa reality-sarjaa. Huhujen määrä on valtava, ja vaikka tahattoman huumorin kukkasena "creativity" ei enää ole tutkimuskeskukselle relevanttia, mitä luovin hirtehishuumori elää käytävillä.

Muutos tuo mahdollisuuksia. Silti on sääli, että tutkimuspuljun [tietty] vuosikymmenen jatkunut suhteellisen korkean profiilin tutkimus [xxx] ylempi johto koostuu sähkö- ja radiopuolen insinööreistä joiden käsitys ohjelmistoista... no, poikkeaa aika lailla siitä mitä niillä 90- ja varsinkin 2000-luvulla käsitetään. [Tätä en sensuroinut. Saa tulla keskustelemaan.] Näillä premisseillä on hieman hankalaa muuttua aitevalmistajasta palveluvalmistajaksi. [xxx] Applen ja Googlen kaltaisilla ohjelmistofirmoilla on kompetensseja [xxx] 90-luvulla jossa laitteet ovat laitteita ja ohjelmistotuotannon tutkimus turhaa [xxx] tuntuu hieman kuin palaisin neljätoista vuotta taaksepäin aikaan jolloin minulle hoettiin "it's only a software problem".

[erään alueen] konkareila tuntui olevan vain yksi huoli: kuinka varmistaa kuuluvansa näihin 100 valittuun, välttää uudelleensijoitus ja saada kunnon eropaketti. Uudet työpaikat olivat jo haussa ja kolleegat jättävät uppoavan laivan kun vielä voivat. Vaikka liturgian mukaan meillä ei ole [xxx ja yyy] liittyvää pätevyyttä, paperit ja patenttihakemuksetkin ovat menneet kummasti läpi. Uusien tiiminvetäjien koko haku-valintaprosessi toimitetaan viikossa, josta voi nopeasti päätellä [että on hyviä tyyppejä] Sääli, ettei yhden työvuoden jälkeen saa pakettia, mutta oikeasta optikkoliikkeestä saa kuulemma kuitenkin 700 euron arvoisia linssejä kun osaa kysyä, jos siis toimii ennen tapahtumahorisontin umpeutumista vuoden lopussa.

Taidan katua tämän kirjoittamista huomenna. Mutta toisaalta, suora vuodatus tavoittaa tunnelman paljon paremmin kuin kuukausien päästä tapahtunut kirjaaminen, jota yleensä ei tapahdu. Viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana on tapahtunut muutenkin enemmän kuin mitä usein kokonaisessa vuodessa. Täältä tähän.

[Toivottavasti nyt kelpaa. Vanha versio on tallessa.]

Tunnisteet: , ,

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Eurooppalainen tutkimus

Otetaan puiteohjelma jonka mahtipontisena tavoitteena on lisätä eurooppalaisen informaatioteknologian (información tecnológica) kilpailukykyä nimeltämainitsematonta vihollista eli Yhdysvaltoja vastaan. Käynnistetään monikansallinen tutkimusprojekti jossa yhden maailmoja syleilevän otsikon alla joukko eri maiden yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita tekevät sitä samaa mitä tekivät aina ennenkin, mutta nyt myös eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Pidetään katselmuksia ja symposiumeja joissa yritetään valehdella juuri niin vähän, että tekniset arvioijat eivät ota luikuria henkilökohtaisena loukkauksena, mutta samalla juuri riittävän paljon että politrukit voivat nähdä innovaation harppovan tuolla joissain seitsemän peninkulman saappaat jalassaan.

Muutamalle epäonniselle lankeaa tehtäväkseen koordinoida tätä sirkusta: deliveraabeleita, raportteja ja workshoppeja. Toisissa maissa kulttuuri on niin kehittynyttä että tätä varten löytyy kokonaisia ryhmiä projektikoordinaattoreita, -päälliköitä ja -assistentteja. Toiset pirut joutuvat hommiin kylmiltään muiden töidensä ohella. Joskus vielä siten, että työt lankeavat projektin ollessa jo elinkaarensa päässä edellisen vastuuhenkilön livahtaessa vihreämmille laitumille.

Koordinaattorin -- tai minun tapauksessani workpackage leaderin -- homma muuttuu kurjaksi jos sen ottaa liian tosissaan. Nimittäin oletusarvoisesti projektin jäsenet ovat rationaalisia olentoja, jotka priorisoivat oikeat työnsä ja elämänsä korkeammalle kuin epämääräiset konsortioprojektin tehtävät. Koordinaattorin ainoa oikea organisatorinen valta on uhkailla projektirahoituksen lopettamisella, mikä on ensinnäkin niin äärimmäinen toimenpide ettei siihen arvaa tarttua, ja joka toimii vain jos projekti ei ole juuri loppumassa. Niinpä touhu perustuu epämääräiseen määrään pyytelyä, kiristämistä, uhkailua ja anomista. Kun puikkoihin hyppää vasta kolmen vuoden kohdalla, informaation saaminen projektissa muodostuneesta kulttuurista, käytännöistä ja oletuksista muuttuu myös kiinnostavaksi peliksi.

Informaation puute maksaa. Kun et tiedä uudessa kaupungissa mistä saisit kaljaa, maksat ylimääräisen euron minibaarin antimista. Kun et tiedä mistä saa ruokaa hyvällä hinta/laatu-suhteella, maksat joko ruuan hinnassa tai etsimiseen menevässä ajassa. Ja kun et tiedä kuka on oikeasti vastuussa asioista ja mitä on sovittu, joudut tekemään ylimääräistä työtä.

Tai voi olla ettet tee työtä lainkaan. Nimittäin tänään ja huomenna piti olla työpaketin viimeinen työpaja Bilbaossa josta sovittiin monta kuukautta sitten. Sitten erään suuren hollantilaisen yrityksen edustajat alkoivat perumaan tuloaan toinen toisensa jälkeen, lupaillen löytävänsä korvaavan edustajan -- kunnes lopettivat sähköpostiin vastaamisen. Toisen suuren belgialaisen yrityksen edustajat lopettivat vastaamisen jo ennen kieltäytymistään. Kun vielä kaksi partneria peruivat tulonsa viikkoa ennen workshoppia minun kärventäessäni nahkaani Santa Margheritassa, palaveri supistui kahden hengen aamupäiväiseen juttutuokioon jossa kävin epävirallisesti tarkastamassa paikallisen partnerin aikaansaannokset.

Aion kuitenkin nauttia projektin rahoilla baskilaisia tapaksia eli pintxoksia sekä kulauttaa viiniä. Itse asiassa reissun ammatillinen turhanpäiväisyys ei jaksa edes harmittaa, päin vastoin. Pelleilyähän tämä on, mutta istuessani bilbaolaisen kahvilan terassilla mieleeni palaa Claudion projektinvetämisen todellisesta luonteesta: how I stopped worrying and learned to love the travel.

Erinäistä todistusmateriaalia Italiasta luvassa kunhan käyn ensin testaamassa miltä Bilbao näyttää.

Ja loppuun pienenpieni disclaimer: onhan tämä tapa edesauttaa pienten tutkimusorganisaatioiden mahdollisuuksia arvioida kehittämiään työkaluja ja menetelmiä soveltamalla niitä oikeiden yritysten tuotekehitysprosesseihin sekä edesauttaa teknologiayritysten välistä tiedonvaihtoa. Etteivät vaan ne voita meitä.

Tunnisteet: , , ,

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008

Kilauta kaverille

Tultuani taksilla töistä kotiin yhden aikoihin yöllä, aamuseitsemältä tapahtuva herääminen remonttimiesten piikatessa parveketta alas tuntuu lievästi väkivaltaiselta.

Paettuani meteliä ulos, kalenterini hälyttää turhanpäiväisestä HR-osaston järjestämästä puhelinkonferenssista. Laitteestani ei löydy Riistäjän voice conference -numeroita, joten valitsen soitettujen numeroiden listalta ensimmäisen tuntemattoman lyhytvalintanumeron. Muutaman piippauksen jälkeen se alkaa epäilyttävästi näyttämään Firman henkilönumerolta. Lyön linjan kiinni ja valitsen listalta seuraavan vaihtoehdon.

Puhelun odottaessa taustalla luovin pitkin käytettävyyden pikkujättiläisen menuja ja etsin tarvittavia konferenssi- ja pin-koodeja. Löydettyjen koodien näpyttely ei tietenkään kai'utu puhelimeen vaan käynnistää erilaisia uusia menuja ja näppäriä sovelluksia. Kuten musiikkisoittimen, jonka käynnistyminen jumiuttaa puhelimen lopullisesti. Suhtaudun maailman vastustukseen luonteenomaisella stoalaisella tyyneydelläni, siis huutamalla mikrofoniin ylevästi vittu mä vihaan nokialaisia vittu.

Löydettyäni lopulta takaisin tilaan, missä näppäillä vaaditut numerot, huomaan konferenssipuhelun katkenneen. Sen sijaan olen onnistunut vastaamaan uuteen puheluun. Soittaja katkaisee yhteyden, mutta puhelutietoja selatessa tämä paljastuu kolleegaksi, jolle olin minuuttia aiemmin vahingossa itse kilauttanut.

Maanittelin samaista kolleegaa pitkään ja hartaasti saadakseni tämän vastuulla olevan tuotteen nykyisen projektini päätutkimuskohteeksi. Itse asiassa tuote on projektini ainoa tutkimuskohde.

Unen puute voi tyhmistää entisestään tyhmätkin aivot ja tehdä vihaiseksi. Vähän sellaiseksi kuin kääpiöt. Paitsi että minulla ei ole hakkua eikä arretta.

Tunnisteet:

torstaina, kesäkuuta 05, 2008

Venkoo

Minusta on tullut pomon pikku apulainen eli ns. nuori ja dynaaminen kundi joka raahataan kiihtyvässä määrin erinäisiin ulkoisiin palavereihin. Mitä enemmän haiskahtaa strategialta, sen parempi.

Naapurihuoneessa röhnöttää tuhansien eriskummallisten musiikkilevyjen varasto ja kahvihuoneessa on säännöllinen tuppirinki lounaan jälkeen. Aikovat mennä huomenna heti aamusta juopottelemaan ja valmistautumaan kesäjuhliin. Pyysivät toki mukaan, mutta pitäisi tehdä lauantai ja sunnuntai töitä.

Sitten olisi näitä oikeasti tärkeitä siviiliasioita jotka hautaantuvat kaiken muun alle. Että vuoden verran sitä seurustelee eikä suostu sitä edes kutsumaan seurusteluksi, kunnes tarjolla ollut Oikea Suhde se on viittä vaille ohi.

Parturi sentään kutsui charmikkaaksi. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun oli ensin spontaanisti ääneen hämmästellyt pidempien hiuksien alta paljastunutta harmaiden hiusten paljoutta. Hienoa.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Aamunkoi kuin toinen

Radio Peili kello 06.45. Kelloradio on aivan liian suuri ja sen taulu niin kirkasvaloinen, että se täytyy kääntää yöksi seinää kohti. Isä sanoi että tällä mallilla se huononäköisempikin pärjää.

Pitkä torkkukytkin katkaisee matalan miesäänen kesken tärkeän oloisen lauseen, vaikkei ylimääräistä aikaa olekaan. Kipeä kurkku, flunssa ehkä. Väsyttää edelleen, seitsemän tuntia ei riitä palautumaan yhdestä ainoasta tuopista ja parista lasillista punaviiniä.

Sänky on korokkeella. Sen yläpuolella spottivaloista yksi tähtää sängyssä makaavaa kasvoihin, kolmatta ei ole saatu vaihdetuksi. Käytävällä pyörän takakumi huutaa tyhjyyttään, on tehnyt sitä syksyn ensimmäisen räntäsateen jälkeen. Silloin se puhkesi viimeisen kerran, Tuulanhovin kohdalla. Pyörää talutettiin kymmenen kilometria pitkin meluisaa valtaväylää ja hiljaista Iidesrantaa. Maaliskuussa kumi on hoitamaton asiaa monien joukossa, jotka eivät suostu katoamaan eivätkä muutu hoidetuksi. Jossain siellä asia korjattaisiin heti tai se katoaisi. Mutta täällä ei käy niin. Vessassa on hädin tuskin tilaa istua.

Miksiköhän polkupyörää voi taluttaa vain vartalon oikealla puolella.

Lattialämmitys on pois päältä. Laatat tuntuvat kylmältä paljaille jaloille. Parta ajetaan ennen suihkua, ihon ollessa kuiva. Punaiset silmät: flunssa vaiko lisäpeitoksi laitetut kaksi päiväpeittoa, vaiko liian vähän unta. Kanadasta tuodut tipat olivat halpoja, mutta paahtoleivät jäävät pöydälle. Pitkäkärkiset nahkakengät ja villakangastakki, nuori ammattilainen; Haltin repusta huolimatta ovi avataan liikeluokkaan rientäville. Pieni ele, kallis lippu. Junia lähtee yhdeksän minuutin sisällä kolme: Pendolinot eivät toimi yhdistettynä. Kotimaan päivärahalla maksaa sämpylän, mutta liikeluokassa saa ilmaisen kahvin. Transtechin kaksikerrosvaunu lähtee meidän peräämme.

Tuoreimmat sähköpostit. Vii aar ön intternet komppani. Powerpoint-kalvoja. Änö söörvisiis komppani. Esityslista. Minut rekrytoinut työperäinen maahanmuuttaja siirtää EU-projektin workpackagen vetovastuunsa ja poistuu muonavahvuudesta.

Maaliskuun lopussa Ruoholahdessa tarjoillaan puuroa vielä yhdeksän jälkeen.

Tunnisteet: ,

perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Silikonit

Koodivasara kävi kuumana koko perjantain, istuessani kotona etätöissä paossa mahdollisia häiriötekijöitä. Puhelin soi muutaman kerran mutta muuten onnistuin pysyttelemään piilossa ja keskittymään itse asiaan. Kello kolme iltapäivällä istuin alas Aurinkolaboratorion edustajien kanssa ja voilá: käsissämme oli ensimmäinen integroitu demo. Fragiili ja buginen kuin mikä, mutta silti tarpeeksi siirtämään erityistutkijan ahterin Piilaaksoon esittelemään herroille ja medialle tutkimuksen hedelmiä.

Kyseessä on Firman kannalta puhtaasti pienimuotoinen technology exploration -projekti jolla on hyvin vähän teknologista arvoa per se, mutta hyvin paljon poliittista merkitystä. Ilmapiirissä, jota leimaa Firman johtoryhmän amerikkalaistuminen sekä tutkimustoiminnan asteittainen hivuttaminen pois kommunikaattorin syntysijoilta, on syytä tehdä kaikkensa nostaakseen profiiliaan. Tampere-Piilaakso all night long.

Tiedotusosasto on toimittamassa materiaalia lehdistöä varten ja briefaamassa siitä mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa. En usko hetkeäkään että varsinainen demo herättäisi tavallisuudesta poikkeavaa kiinnostusta mediassa, mutta sen sijaan näiden kahden yrityksen yhteystyö voi herättää erinäisiä huhuja jotka voivat oikeasti lähteä väärinymmärrysten myötä käsistä. Olisihan se vekkulia lukea aamun El Registä katteettomia huhuja joista oma pää joutuisi pölkylle.

Demon jälkeen nautin Apinassa tarjotun oluen ja hipsin kotiin Huoneen kautta kello kolmelta aivan hirveissä läskeissä. Siinä välissä esittelin Ike-henkistä demoani jossa kuljetaan hitaasti animoivassa 3D-sokkelossa törmäillen seiniin, joihin osumisen jälkeen ruudun alareunassa pyörii tissin kuvia. Koehenkilöt kyllä kuvailivat pisteitä ”hyvin palkitseviksi”. Sisältö on kungas.

Ei, tutkimusryhmässä ei ole naisia. Ei, ne tissit eivät olleet sen demon kannalta olennaisia. Kyllä, hieman hävettää.

* * *

Sanat luovat todellisuutta. Metodinen alemmuudentunto ja self-deprecation elämänasenteena voidaan nähdä huumoriin viittaan kehnosti kätkettynä itsensä suojeluna. Päivän päätteeksi muille ihmisille jää kuva siitä, että se mitä teen on joko merkityksetöntä tai muuten vain typerää. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, klovnin rooli alkaa ruokkimaan itse itseään. Itsensä motivoinnin kannalta menestyjän esittäminen olisi oikeasti paljon parempi ratkaisu. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

Koska taustalla oikeasti olevien asioiden selittäminen on niin hirveän hankalaa, asian tiivistäminen maitorauhasiin on jotenkin mukavan helppoa. Näin tarinoiden perusteella on kaksi vaihtoehtoa: joko olen niin helvetin pätevä että pääsen tisseillä silikoonilaaksoon, tai sitten olen vain todella onnekas tai peräti huijari (eli en tee ”rehellistä työtä”). Jälkimmäinen attribuutti on muuten sellainen, jolla medbörjaret yllättävän usein selittävät asioita, joiden luonnetta eivät ymmärrä. Autourheilulla ja jääkiekolla tienaaminen Monacossa on isänmaallista, kynäniskaisuus jotenkin epäilyttävää isänmaan ja rehellisyyden pettämistä.

Tieteen popularisoinnin tulisi kuitenkin kuulua valtiollisessa yliopistossa tohtoroituneen tutkijan repertuaariin automaattisesti. Yhtä Tietojenkäsittelytieteen lehden numeroa lukuunottamatta en kuitenkaan ole kirjoittanut mitään suomeksi. Ehkä nyt olisi aika.

Tunnisteet:

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Ping-timeout

Miesvahvuus miinus kaksi. Workpackage leadership. Aamut ennen kuutta, Pendolinossa kello 07. Takaisin kello 20. Työt jatkuu kello 23 jälkeenkin. Palavereja Helsingissä joka toinen päivä. Deliveraabeleita kolme. Siivoamattomia sähköposteja laatikossa 1700. "Erittäin tärkeiksi" luokiteltuja vajaa sata, kalenterissa hälytyksiä vajaa viisikymmentä. Lähimuisti pätkii ja kontekstinvaihdot ontuvat. Vedän palavereja, myyn nuivien koodareiden perseitä, debuggaan lasipolvisia servereitä, varailen vitun poronsarviajeluita ja viinilistoja vallooneille, kommentoin patentteja, suunnittelen rajapintoja, huolehdin varsinaisen projektipäällikön tekemättömistä tehtävistä. Läpimennyttä tutkimuspaperia pitäisi puukottaa, matkoja luumuaa Pohjois-Amerikkaan ja Keski-Eurooppaan ja Lappiin. Pidän tunnin palaverin ja muistan vasta illalla mitä sen perusteella piti tehdä. Liikunta on loppu, tirmoolia ja kessua kuluu. Aina kun selkänsä kääntää, joku on mennyt vähän konffaamaan ja filettämään ja saatana järjestelmät kaatuu kuin dominopalikat. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Tunnisteet: ,

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Sarjakuvamielipide

Karvinen on huono sarjakuva ja minun pitäisi keskittyä valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettamien tavoitteiden saavuttamiseen ict-alan strategisen huippuosaamisen keskittymän rakentamiseksi Suomeen: verkottuneisiin avoimiin palveluekosysteemeihin, tulevaisuuden internetiin, sekä laitteiden ja palveluiden yhteensopivuuteen.

Karvisesta tulee marginaalisesti parempi, kun Karvisen poistaa Karvisesta. Maailmasta tulee marginaalisesti parempi paikka jos lyö jokaista henkilöä joka puhuu Web 3.0:sta. Tajusin juuri, että se mitä tällä hetkellä nysvään kaliforniankikkien kanssa on Berners-Leen, Schmidtin ja Yangin mukaan määritelmällisesti Web 3.0-tutkimusta - mutta ennen kaikkea politiikkaa. Ilmankos täällä on pyörinyt parikin vicepresidenttiä ja muita kolmen askeleen päässä olevia.

Karvisen ja väkivallan sijaan kannattaa keskittyä lukemaan Red Meatia ja Perry Bible Fellowshipiä. Minä puolestani jatkan nysväämistä. Huomenna pitäisi maalata ansioituneen tutkimuspäällikön sekä professoritroikan kanssa suurella pensselillä visioita ja strategioita.

Tunnisteet: ,

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Paholaisen sontaluukku II

Juoksevan tohtoritroikan jäsen informoi maassa ilmeisesti jo yli vuosi sitten aloitetusta keskustelusta viranomaisten harjoittaman internet-osoitteiden suodatuksen tarpeellisuudesta. Olin kaiketi tuolloin vihreämmillä laitumilla, joten se on mennyt enemmän tai vähemmän ohitse silmieni. Digitodayn mukaan (Poliisin lapsipornosuodatus tulee laajaan käyttöön) suodatus on sittemmin aloitettu.

On siis olemassa viranomainen -- yksi virkamies, jonka päätöksiä ei valvota -- joka ylläpitää salaista estolistaa sivustoista joinne kansalaisilla ei tule olla pääsyä. Näin kansalaisia suojellaan, krhm, lapsipornolta.

What could possibly go wrong?

Tämän aamun uutisotsikoista (Register: Finland censors anti-censorship site, Slashdot: Finnish Censorship Expanding) päätellen provokatiivisen lapsiporno.info-sivuston ylläpitäjä on lähtenyt egotripille puolustamaan sananvapautta vähän korkeammalla profiililla. Asiasta kirjoittaa myös kansanedustaja Kasvi (Sananvapausaktivistin onnenpäivä).

On olemassa julkisia palveluita joissa ylläpidetään listoja mm. erilaisista phishing-seiteistä. On olemassa työkaluja joilla käyttäjä voi itse kytkeä suodatuksen päälle ja operaattoreilta on voinut jo aiemmin tilata suodatuspalveluita. Joissain maissa uskotaan kansalaisten valistamiseen ja vapaa-ehtoisuuteen. Toisissa, kuten Kiinassa ja Saudi-Arabiassa, valtiollisiin suodatuslistoihin.

Tunnisteet: , , ,

perjantaina, helmikuuta 15, 2008

K-kortti

Heräsin aamulla kelloradiosta kuuluneeseen uusintaan jossa Päivärinta tenttasi neljää demarien puheenjohtaja-ehdokasta. Tai tarkemmin heräsin juuri siihen, kun eräs ehdokkaista ilmoitti ajavansa määrätietoisempaa oppositiopolitiikkaa -- porvarihallitus kun on toimillaan nostanut inflaation yli kolmen prosentin tason.

Tämä tiedon jyvänen kuultiin vasta 4. kauttaan kansanedustajana istuvan ja Suomen 3. pitkäaikaisimman naisministerin suusta.

Siinä tiivistyi olennaisesti sosialidemokraattisen puolueen ongelma. Epärehellisyys, arroganssi ja äänestäjien -- no, kuulijoiden -- sietämätön aliarvioiminen.

En ole toki vieläkään päässyt yli siitä, että kovasti arvostamani ex-pääministeri ja nykyinen valtakunnankiukuttelija Lipponen käänsi lähisukulais- eli natotakkinsa kolmen viikon ajaksi edellisen presidentinvaalikampanjan aikana. Vain tämän jälkeen jatkaakseen maan ajamista puolustusliittoon muun eliitin kanssa.

Kuulin samaisesta kelloradiosta, kun ehdokas Tuomiojaa haastateltiin tunnin verran Lauantaiseurassa. Tuomiojassa tuntuu olevan samanlaista kuivakkuutta, mediaseksittömyyttä, akateemisuutta ja kykyä älykkään analyyttiseen pohdintaan kuin Soininvaarassa. Toivon useammasta syystä, että Puolue päättää nuorentaa itseään kuusikymppisellä Evkillä. Sitäpaitsi siinä missä Osmo pyöräilee Nizzaan, Erkki vetää Cooperin testissä 2850 metriä.

Niin, minähän jätän yleensä aina tyhjän äänestyslipun. Paitsi viimeksi. Tai olisin jättänyt silloinkin, mutta sorruin ns. aapoloimaan äänestyssunnuntaita edeltävänä lauantaina sen sijaan, että olisin mennyt Tullikamarille Cannibal Corpsen konserttiin jossa olisin päässyt sisään listalta merkinnällä Nahka + 1. Vaaliväittely oli erinomaisen mukavaa, joten en voi valittaa. Hiukan silti kismittää... tuskin saan toista tilaisuutta päästä listalta CC:n konserttiin.

* * *

Täysin epäpoliittisena tarkoituksena oli vain sanoa, että sain tänään Firmalta sähköpostia, jossa minua onniteltiin ("Congratulations!") ensimmäisistä osakseni tulleista mittavista bonuksista.

Bonusten määrä: 0.8%.

Tarkemmin ajatellen, juuri väistyneen henkilökohtaisen bonuskertoimeni 0 -- zero poäing -- huomioon ottaen useamman saturaisen pieti ei ollut oikeastaan hullumpi. Mutta tarina oli silti hauska.

Tunnisteet: , , ,

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Tutkimuksen arki

[Kuvassa kollaasi kännykälläni otetuista kuvista, joita ironisesti LifeBlogiksi nimetty sovellus kerää; valkotaulutiedettä kerrakseen!]

Työni Suuren Kansainvälisen Telekommunikaatio-alan Internet-yrityksen tutkimuskeskuksen leivissä sisältää edelleen vahvan akateemisen komponentin. Lähes 60% työajastani on nyt allokoitu yhteiseurooppalaisen ITEAn puiteohjelman alaiselle tutkimuskonsortioprojektille. ITEA on EU:n EUREKA-tiedeohjelman alainen tietotekniikan ja ohjelmistoalueen strateginen hanke, johon on koottu ohjelmistointensiivisten järjestelmien tutkimuksesta ja kehitystyöstä kiinnostuneiden yritysten ja yliopistojen muodostamia konsortioita. Klusterin kohdealue on ollut myös yksi Tekesin strategian sisältölinjausten painopistealueista kansainvälisen tutkimus- ja kehitysyhteistyön lisäämisen ohella, ja rahoitus ohjataan käytännössä Tekesin kautta.

Erään maahanmuuttajan ja huippuosaajan--joka rekrytoi minut Firmaan--siirryttyä bisnesyksiköiden puolelle perin häneltä koreasti nimetyn program managerin pestin. Koska kyseessä on julkisrahoitteinen projekti, sen laskutukseen upotetaan kaikki puhtaasti akateeminen, julkisia tutkimustuloksia tuottava työ. Ja kaikki muu akateeminen nysväämiseni. Ja sitä tuntuu riittävän.

Jos puhutaan pyrkimyksestä saavuttaa lievästi nousujohteinen akateeminen uraputki eikä jäädä vuosikausiksi epämääräiseksi tutkimusapulaiseksi laitoksen käytäville muun sandaaliväen seuraan, akateemiseen työhön kuuluu suuri määrä sellaista pro bono -työtä joka on suurelle yleisölle näkymätöntä. Akateemisten työläisten oletetaan julkaisutoiminnan lisäksi osallistuvan erinäisten ohjelmatoimikuntien ja komiteoiden työhön, suorittavan vertaisarviointeja lehtiä, konferensseja ja workshopeja varten, osallistua kutsuttaessa erilaisten säätiöiden ja muiden rahaa jakavien instanssien arvionti- ja valmistelutyöhön ja niin edelleen. Kaikilla näillä (vapaa-ajalla) suoritettavilla askareilla rakennetaan sitä pääomaa ja asemaa oman tieteenalansa yhteisössä jolta sitten voi ponnistaa eteenpäin uralla ja muuttua "kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi".

En tiedä haluanko ylläpitää hyvin, hyvin lievästi nousujohteista akateemista uraani, mutta niin vain tämänkin viikon olen pääsääntöisesti arvostellut, hylännyt ja hyväksynyt papereita eräässäkin ohjelmatoimikunnassa. Onhan siinä tiettyä akateemista romantiikkaa, istua kahvilassa ja kirjastossa päivät pitkät lukemassa tärkeän näköisiä papereita. Ja juomassa niin paljon kahvia että vietin puolet tiistaista sikiöasennossa sängyssä infernaalisten vatsavaivojen kourissa.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Motivus

Wanhoina Hywinä aikoina oli eräässä Nokian yksikössä tapana julkaista laatuosaston toimesta kiiltäviä nelivärijulisteita, joissa parhaaseen neuvostotyyliin julistettiin laadun merkitystä tehtaan tuotannossa. Laatu Näkyy! Laatu Palkitsee! Laatu Myy! Mitä enemmän koestustesteissä hylättyjä susikappaleita pihamaalle riviin ilmestyi odottamaan purkamista, sitä enemmän julisteita seinille ilmestyi.

Kyseinen yksikkö myytiin pois jo 90-luvun puolivälissä, mutta myös nykyään työntekijöiden kannettavien tietokoneiden ruudulla vilistää näytönsäästäjänä joukko yrityksen ihmisläheisiä arvoja julistavia iskulauseita.

En olisi vielä viime syksynä uskonut, että ottaisin yhteyttä Business Infrastructureen ja anelevani näytönsäästäjäni päivittämistä. Ruudullani pyörivät edelleen samat lokit, paskaiset lenkkarit ja collegepoikien tosi tiimihenkiset selät. Naapurikoneiden ruudulla näkyy ananaksia, paljaita jalkoja laiturilla, polkupyöriä ja designtaustoja. Minä haluan ananaksia ruudulleni! Pliide!

Tunnisteet: ,

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Bobin toimistossa

Tasan vuosi sitten Pohjois-Vancouverissa satoi niin paljon lunta, että suuren kansainvälisen liiketoimintatiedon hallintaan keskittyneen yrityksen tutkimusosaston johtaja perui tapaamisen kanssani ja itse menin Cypress Mountainille lautailemaan. Vettä satoi ja sekä Adidaksen Superstarit että Sievin SA-kengät murtuivat pohjasta, efektiivisesti saartaen minut Collegeen vangiksi. Kuukautta aiemmin olin haistanut kahvin (grande americano) ja herännyt huomaamaan että sopimukseni UBC:n kanssa oli tulossa päätökseensä, oleskelulupani oli päättymässä ja edessä odotti paluu Vancouverista postikorttikauniiseen Hervantaan sekä akateemiseen pätkätyöläisyyteen. Aloin viimeisillä hetkillä mittaamaan markkina-arvoani ja varmistamaan, että käsissäni olisi jokin muukin vaihtoehto.

Siirtomarkkinoilla velloneiden huhujen johdosta myös suuresta kansainvälisestä tele^H^H^H^H internet-yrityksestä otettiin yhteyttä ja kehoitettiin väitelleenä ihmisenä miettimään toisenkin kerran, kannattaako kahdeksan yliopistolla vietetyn työvuoden jälkeen ryhtyä laatuinsinööriksi vain ettei tarvitsisi palata takaisin Suomeen. Vuosi myöhemmin käyn töissä Hervannassa ja vietän vuoden 2008 suunnittelupalaveria Espoon Korpilammella. Ulkona sataa ja lunta näkyy ainoastaan Serenan vieressä olevan todella viheläisen näköisen laskettelukumpareen päällä. Ymmärrän nyt miksi eräs ulkomaan elävä kuvaili suomalaisia laskettelukeskuksia lumella päällystetyiksi kiitoradoiksi joiden toista reunaa on nostettu aavistuksen verran ylöspäin.

Neljän kuukauden töissäolon jälkeen koko Nokia Research Center on muuttunut markkinointitermiksi ja entinen laboratorioni lopetettu. NRC:n sadanpäämiehestä Bobista tuli Nokian teknologiapäällikkö, jonka työsuhde-etuihin kuului olemassa olevien alamaisten säilyttäminen. Ratkaisuna ongelmaan Bobin uuteen toimistoon siirrettiin kahdeksan sataa tutkijaa toimistotyöntekijöiksi. Minulle tarjottiin työtä nimikkeellä Senior Research Scientist @ Nokia Research Center. Nyt olen lyhyesti ja ytimekkäästi Member of Research Staff @ Nokia Office of the Chief Technology Officer. Lyhyesti ja ytimekkäästi siksi, että virallisessa nimessä olisi yhdeksän sanaa lisää.

Lukiossa englannin kielen tunneilla esimerkkihenkilöiden nimi tuntui aina olevan Mary ja Bob. Nyt esimiesketjuni huipulta todellakin löytyvät amerikkalaiset Mary ja Bob. HR-päällikkömme nimi on Billie Hartless.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Hevon kuusi

Tunnisteet: , ,

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Kaksi toimitusjohtajaa

Vietin aamupäivän yliopiston vuotuisilla mobiiliohjelmointipäivillä, jotka oli nimetty uudelleen mobiili- ja webohjelmointipäiviksi tapahtuman teemaa ja visiota mukaillen. Valuin paikalle pääasiassa nähdäkseni kaksi tuttua nimeä hamasta menneisyydestäni. Se herkempi heistä oli uusista sarasvuomaisista maneereistaan huolimatta pysynyt ulkoisesti ennallaan. Katselin käsiensä tärinää ja muistin. Toisesta puolestaan näki hyvinvoivan keskiluokan piirteet sormeen ilmestynyttä sormusta myöten.

Toisen CEO:n perustama firma tarjoaa leivän noin 25 hengelle, toisen yli 50 hengelle perheineen. Heille sen suo. Menestys ei tule yhdessä yössä eikä yhdessä vuodessa. Toinen kieltäytyi koskaan palauttamasta graduaan, toinen teki väitöskirjan työnsä ohella.

Kun ihminen täyttää 30 vuotta, alkaa ruumis armottomasti hapantua. Tässä vaiheessa viimeistään alkavat elämänkaaret erkanemaan. Tunnen liian monta vääjäämättömän rupsahtamisensa alkuvaiheessa olevaa kolkytjarisat-ihmistä, jotka uskottelevat itselleen että samassa kulmakapakassa istuminen osoittaa aitoutta, keeping it real. Toiset ovat uraputkessa, toiset työttöminä alkoholisteina. Päästyäni kotiin 35-vuotias materiaali-insinööri, joka maksoi vippinsä takaisin vain muutama päivä takaperin, palasi lainaamaan uudelleen rahaa kaljaan.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Sä kirjoitat sun de facto lingua francaa

Suomen kielellä on viheliäisen paljon hankalampi ilmaista ohjelmistotekniikkaan liittyviä käsitteitä verrattuna englannin kieleen, akateemisen ja teollisen maailman yhteiseen esperantoon. Suomenkielinen terminologia tyytyy laahaamaan perässä, tai varsinaista suomenkielistä terminologiaa ei ole välttämättä olemassa. Mikä suomennos millekin termille määräytyy riippuu satunnaisesti siitä, mitä luennoitsijat, tietokirjailijat, markkinamiehet ja lehtitoimittajat sattuvat päästään keksimään ja toisintamaan. Kielialue on pieni.

Ohjelmistotuotannon alalla käsitteitä ei tyypillisesti määritellä erityisen yksikäsitteisesti, mutta niillä on silti paremman ilmaisun puutteessa tietty henki. Tämän hengen suomennokset harvoin onnistuvat saavuttamaan. Toisaalta voi olla, että kyky selittää ja kuvailla jokin asia omalla äidinkielellään on välttämätön edellytys asian ymmärtämiselle. Ehkä ammattiin liittyvän teknologiajargonin ja englannin kielen taakse voi mennä liian helposti piiloon ilman, että ymmärtää ihan oikeasti mitä on tekemässä.

Itse huomaan kirjoittavani ihmeellistä sekakieltä. Lauseiden kieli vaihtuu englannin ja suomen välillä riippuen siitä, kummalla kielellä lauseen aloittava sana sattui ensin tulemaan mieleeni. En tiedä onko tässä Kanada-, yliopisto- vai Nokia-lisää.

Näin muuten, suomen kieli on (subjektiivisesti ottaen) kaunis kieli, mikä kaltaiseni diletantin tuhtotuntuman mukaan johtuu pitkälti sen vanhanaikaisuudesta, tehottomuudesta, lukuisista murteista ja vaikutteista, ja kummallisten agraarijäänteiden sovittamisesta nykypäivään. Trimmattuun englannin kieleen verrattuna se tuntuu huomattavan paljon tehottomammalta, mikä voi olla hyvä asia: sitä, että on varaa tehottomuuteen kielessä.

Tehottomuus tarkoittaa tietenkin suurempaa työmäärää kaikkien redundanttien sijamuotojen kanssa. Naureskelin vuosikymmen sitten "Mika Häkkisen sä-passiiville" mutta huomaan käyttäväni samaa anglismia yhä useammin ja useammin. Minun Sonera (sic!) on jo omavaltaisesti jättänyt possessiivisuffiksin pois kielestä, ja luulen ettei mene enää yhtä ihmiselämää kun tämäkin kielenraiskuun muoto yleistyy.

* * *


Onneksi uutena työntekijänä henkilökohtainen bonuskertoimeni on ns. kimmokortin omaisesti pyöreä nolla. Muuten voisi ahdistaa se, että Ruby on Rails pitää minua tiukasti painimattoon sidottuna. Tai ahdistaahan se silti.

Tunnisteet: , ,

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Tiellänne

Linja-auto ajaa itselleni uutta reittiä kohti Ruoholahtea. Auringon sijainnista ja horisontissa näkyvästä merimaisemasta päätellen liikumme itään, luulisin tätä Länsiväyläksi.

Kello on 09.45. Ensimmäinen kalenterihälytys pärähtää päälle. Kuin sympatiaitku, seuraava ja seuraava ja jälleen seuraava kapula alkaa huutamaan. Linja-autollinen Nokian insinöörejä tutkijoita, kaikkien kännykät synkronoitu kalenterin kanssa, kaikkien kalenterissa sama kutsu.

Pimpelipompeli. Suu auki syömisen ja purukumin mässytyksen jälkeen ärsyttävin ääni. Ja tuossahan se konttori on.

Tunnisteet: , ,

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Sorsa

Sorsa lentää järveltä suoraan edessä olevalle penkereelle ja sanoo välittömästi, no mitä ikinä sorsilla nyt onkaan tapana sanoa. Prää.

Jälkikäteen ajateltuna, ehkä kireät miesjuoksusukkahousut ei ollutkaan paras otsikko palvelulle, etenkin jos palvelu sijoitetaan Nokian nimissä periaatteessa julkisesti ladattavissa olevan linkin alle NRC:n extranetin testipalvelimelle. Tuli tuossa vaan mieleeni.

Toisaalta, kuten taiteilija Röyhkä totesi tänään aamuradiossa: "pidän törkeydestä ja alatyylistä". Taiteilija totesi myös kokevansa rasittavana kun yleisöstä huudellaan että "Kake on äijä!" -- nyt kun äijyys on muotia. Hän ilmoitti tavoitteekseen, että yleisöstä kuuluisi tämän sijaan "Kake on ämmä!".

Tunnisteet: , ,

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Paha Aikon

Joskus täytyy ottaa askel taaksepäin päästäkseen kaksi askelta eteenpäin. Kaksi viikkoa suuren ylikansallisen – siis pahan, kuten eräs tiedostava taho minua aikoinaan valisti – telekommunikaatio-alan yrityksen tutkimuskeskuksen leivissä, joista kolme päivää Ruotsissa ja pari pääkaupunkiseudulla.

Työnkuvani alkaa vasta hahmottumaan. Rakennan pellepelotonvälppiä, protoilen ja leikin teknologioilla, jotka voivat tulevaisuudessa siirtyä kuluttajapuolen käyttöön muutamien vuosien aikahorisontissa. Tutkimustyöhön, uusiin teknologioihin ja laitteisiin liittyy määritelmällisesti epävarmuustekijöitä, mutta toisaalta työ on melko vapaa kaupalliseen tuotekehitykseen liittyvistä deadlineista, bisnesajureista ja muista rajoitteista. Projektien budjetti tulee joko kokonaan tai ainakin pääsääntöisesti tutkimusrahoituksesta.

Paha Aikon on julistanut strategiakseen tulla internet-yritykseksi. Laitteiden lisäksi tämä tarkoittaa kuluttajapalveluiden kehittämistä ja tarjoamista netissä siten, että niitä voidaan käyttää saumattomasti erilaisilla (tietenkin Aikonin itsensä valmistamilla) mobiililaitteilla. Minun pieni korteni tässä keossa on uusien, vaihtoehtoisten verkkopalveluparadigmojen ja –teknologioiden tutkiminen sekä niitä käyttävien sovellusten kehittäminen mobiililaitteisiin ja palvelimille. Saadut tulokset, siis käyttökokemukset, kehitystyökalut, tehdyt sovellukset ja niiden kautta syntynyt kokemus syötetään liiketoimintayksiköiden tuotekehityspuolelle siten, että nämä pääsevät tarvittaessa omaksumaan uusia teknologioita pienemmällä riskillä. Siis se mitä me nysväämme labrassamme voivat siirtyä osaksi kuluttajatuotteita muutamien vuosien päässä tulevaisuudessa. Se, minkä kanssa tämä ryhmä nyt pulaa, on sellaista perusteknologiaa joka ei itsessään näy käyttäjälle, vaan jonka päälle varsinaiset käyttäjäsovellukset rakennetaan.

Tilanne ei siis ole hullumpi. Työpaikka on rakennettu ahterini ympärille; pääsen vaihteeksi tutustumaan suuren ylikansallisen (eli pahan) yrityksen toimintaan; pääsen kasvattamaan työmarkkinakompetenssiani, ja toimimaan konkreettisesti itselleni uuden sovellusalueen kanssa; työtoverit ja suklaamonnit ovat mukavia; lisäksi käyttööni on tarjottu resursseja eri malliin kuin yliopistomaailmassa. Toistaiseksi en tunne sovellusaluettani riittävän hyvin, että tietäisin mitä on jo maailmalla tehty ja mikä on uutta ja kartoittamatonta maaperää, mutta elämme jännittäviä aikoja.

Parasta tässä on se, että huomaan itse asiassa odottavani alkavaa työviikkoa. Tunne on kieltämättä hieno; tätä voisi kai kutsua työmotivaatioksi. Ehkä tämän vuoksi ihmiset vaivautuvat aamulla töihin. Toki into tästä laantuu, mutta ajattelin nauttia tunteesta niin kauan kun sitä kestää.

[Edit: vatsakipujen täyttämän yön jälkeen mulkattu uuteen uskoon.]

Tunnisteet: