Herttua viiksivahatuubi povitaskussa

Vietin kahden vuoden tauon jälkeen vapahtajamme atomikellon tarkasti ajoitettua syntymäjuhlaa kotimaassa. Nokialaisista hanoista ei kuulu avattaessa *prööt*, eikä niitä tarvitse myöskään maanitella toimmaan menetelmällä *hhnnnnggh* -- hhhNNNNGGGH* -- *pröt-pröt*. Omasta mielestäni tämä oli oikein vitsikäs lohkaisu, mutta tiputukseen joutuneet, pikkulapsiaan keskussairaalaan kiidättäneet ja koko perheensä kera sairastuneet eivät tuntuneet olevan huumorituulella. Suomalaisella vesikatastrofialueella hanat oli peitetty muovipusseilla, juomavesi pullotettu, suihkun jälkeen haistiin kuin oltaisiin sammuttu paikallisen uimahallin lastenaltaaseen, ja käsiä desinfioitiin kuin Egyptissä ikään.

Muuten meni ns. perinteisesti. Kuten kolme vuotta sitten, myös tänä vuonna ostin isälleni saman kirjan jonka tämä osti minulle. God Delusion sattui kuitenkin jo löytymään hyllystäni ja Terra Cognitan käännös on, kuten kyseisen kustantamon kirjat valitettavasti yleensäkin, juuri sitä: käännös, ei suomennos. Suoraan sanottuna, uskon itse pystyväni saman tasoiseen suoritukseen, jos käännöstyö olisi uskottu itselleni. Kirjan tekstistä on kadonnut Dawkinsin akateemisen kuivakka ironia sekä lähes brittiläisen sääty-yhteiskunnan kaikuja sisältävä sävy. Suomalainen vastine olisi kai yhdistelmä vanhaa kunnon kansakoulun opettajaa sekä narisevaa akateemikkoa. Nyt käännöstä selaillessa tuli samanlainen tunne kuin Pentti Perusinsinööriä lukiessa: teksti pitää kääntää päässään sana sanasta takaisin alkuperäiskielelle jotta käytetyn tyylilajin ymmärtää. Täytyy toivoa että jokin suuri kustantamo tekee kulttuuriteon, ostaa kirjan oikeudet ja käyttää oikeaa suomentajaa.

Palautin kirjan Akateemiseen kirjakauppaan ja vaihdoin sen kaikkeen kahteen kaupasta löytyneeseen englanninkieliseen versioon joita aion jakaa valituille henkilöille kahdella ehdolla: 1) vastaanottaja sitoutuu oikeasti lukemaan (tai päättämään olla lukematta) kirjan jossain rajatussa ajassa ja 2) vastaanottaja antaa kirjan seuraavalle lukijalle joka täyttää nämä kaksi ehtoa.

* * *

Joulupäivänä oloni oli niin kauan hyvä kun vielä uskoin menneeni nukkumaan hyvissä ajoin viideltä ennen ruotoista pitkäaikaiskälyehdokasta. Oikean asianlaidan paljastuttua Herra lisäsi tautia sen verran railakkaasti että tunsin pohjavirtamaisesti sovittavani jotain keskimääräistä niljakkaampaa syntiä. Luin loppujoulun lahjaksi antamaani Törkytehdas-kirjaa, jonka ylenmääräinen narkkaaminen ja irstailu jotenkin vähensi halua harjoittaa liioitellutta hauretta itse. Haureudesta puheen ollen, kaikki mausteet -kaapelitelevisiosta esitettiin hyvällä tyylitajulla siinä neljän maissa yöllä niin uskomattoman hienoa jynkkyä että pelkäsimme hyperventiloinnin ja naurusta ulvonnan herättävän isäpapankin unesta. Suorituksia olisi pitänyt saada kännykkäkameralla kuvattua, niiden hienoutta ei voi pukea kirjalliseen muotoon. Todellinen rakkaus on kyllä kaunista.

Muuten koko loma-aika on heitetty hukkaan. Reipashenkisen urheilun, kulttuurin harrastamisen ja itsereflektoinnin sijaan juopottelin ja porsastelin. Ainoa ei-juopoteltuja päiviä markkeeraava ero oli vähäisempi päänsäryn määrä. Edes työt eivät enää kiinnostaneet tarpeeksi että olisin saanut alakuloisen perseeni ylös sängystä torstaina tai perjantaina ennen kolmea iltapäivällä. Vannoin vielä muutama vuosi sitten, etten koskaan muutu niin vanhaseksi että ostaisin itselleni lentosukat tai kirkasvalolampun. Jälkimmäinen lähtee tilaukseen verkkokaupan kautta huomenna. Tätä synkkyyttä ei järjissään enää kestä.

Muita havaintoja: 1) huomasin pitäväni goa- ja psy-trancesta a'la Shpongle, Ott, Entheogenic ja 1200 micrograms, 2) Sohossa soi hyvä musiikki ja 3) Sohossa hyvän musiikin tahdissa hötkyessä silmälasien ottaminen pois päästä puettaessa villapaitaa päälle voi johtaa lasien tippumiseen lattialle, joka puolestaan vääjäämättä johtaa siihen että joku astuu niiden päälle ja ne hajoavat korjauskelvottomiksi -- tai paremminkin, muuttuvat monokkeliksi. And there ain't nothing as pretentious as a monocle. Olen lähempänä kuin koskaan mennä silmäleikkaukseen, vaikka pulitin juuri laseistani lähes 600 euroa.

Päätin lohduttaa itseäni materialla ja ostin kahvijauhattimen sekä eräässä naamakirjaprofiilissa mainostetun karvojenpoistolaitteen. Kahvijauhatin toimii, mutta en ole rehellisyyden nimissä maistanut eläessäni yhtään oikeasti hyvää kupillista pressokahvia eikä se päivä koittanut vielä tänäänkään, kaikesta säätämisestä huolimatta. Karvojenpoistolaitteen toimivuus testataan hieman myöhemmin. Sillä mikäli olet niin krapulassa että sinun on pakko tehdä muutos, mutta samalla et kykene liikkumaan asunnostasi ulos, on näinä moderneina aikoina suositellumpaa ajella kaljuksi ala- kuin yläpäänsä.

Lopuksi GIS-haaste: härskein suomalainen erisnimi. Toistaiseksi paras löydös on itsestäänselvä.