Matkakertomus III
Kuten aiemmin todettu, Hurghada on rakennettu vain ja ainoastaan turisteja varten. Käytännössä lähes jokainen paikallinen ihminen saa elantonsa turistien taskusta.
Norjalainen sukeltajaneito mainitsi käyneensä Hurghadassa syyskuussa 2001. WTC-iskun jälkeen turistit evakuoitiin viimeistä miestä ja naista myöten, ja esimerkiksi Norjassa matkatoimistot peruuttivat turvallisuussyihin vedoten matkat Hurghadaan usean vuoden ajaksi. Koko paikka muuttui aavekaupungiksi turistien kadottua. Tämä selittänee näkemämme valtavan kokoiset hotellien raadot, joiden rakennustyö keskekytyi vuosituhannen alussa eikä työtä koskaan jatkettu.
Syvällisen analyysimme perusteella paikka on jakautunut lukuisiin näkymättömiin reviireihin. Niin kauan kuin olet jonkun paikallisen liikkeenharjoittajan suojassa (ts. maksat tälle rahaa), sinua ei ahdistella. Kun poistut reviiriltä, muutut vapaaksi riistaksi. Pääkadulla pyörii hahmoja, joiden toimintalogiikka muistuttaa varhaisia 3d FPS-räiskintäpelejä: kenttä on täynnä inaktiivisia, paikallaan animoivia hahmoja, kunnes pelaaja (turisti) ylittää trigger linen jonka jälkeen hahmot lähtevät ohjautumaan kohti.
Tarkoituksenamme oli itse asiassa kerran pysähtyä ja antaa kokemuksen nimissä paikallisen käydä läpi myyntipuheensa: ystävystyminen, yhdessä syöminen ja juominen, whole nine yards. Sittemmin selvisi, että nämä myyjät ovat vain paikallisten putiikkien asialla. Länsimaisesta näkökulmasta ajateltuna olisin voinut hyvinkin poiketa muutamassa liikkeessä, ellei myyntitoiminta olisi ollut niin aggressiivista.
Oma lukunsa oli myyntitavaraansa eli epämääräisiä "papyrus"-kääröjä kainalossaan kannellut kaveri, joka ei mitä ilmeisemminkään ollut käynyt paikallista basaariakatemiaa. Tämä jokapäiväinen ystävämme hyppäsi tavanomaisen ystävystymisrituaalin (Hello my friend! Where do you come from?) ohi hakaten kyynärpäällään turistin käsivarteen ja heilutellessaan kädessään kolikoita, toistallen vihaisesti euros, euros, jota seurasi lähes välitön fuck you. Omalla tavallaan häkellyttävän tehokasta.
* * *
Valitsimme sukelluskeskukseksemme pohjoismaisen, hieman kyseenalaisesti nimetyn Colona Diversin (mm. keskuksen myymien shortsien lahkeeseen oli painettu ilmeisesti tilan puutteen vuoksi "Colon divers"). Putiikki sijaitsee hotelli Makawishin yhteydessä meren rannalla, jonne kolmannen päivän jälkeen saimme taksin jo alle 20 paikallisella punnalla. Ensimmäisen päivän 150 EGP oli ns. genuiinihinta, oppirahat jotka oli vain maksettava. Edelleenkin ihmettelen, miksei käyttämämme matkatoimisto vaivautunut mainitsemaaan mitään käyvistä hinnoista tai edes niiden suuruusluokasta, mutta hyvä näin.
Sukelluskeskuksen luotettavuutta nosti silmissämme mm. se, ettei meitä kahden ja kolmen vuoden tauon jälkeen päästetty veneelle, vaan ensimmäisenä päivänä suoritimme refresh-sukelluksen (mask removal, mask clearing, regulator recovery, etc.) Ironista kyllä, en ole vieläkään oppinut sukellusterminologiaa suomeksi, mutta ruotsiksi laitteiden nimet ovat jo hallinnassa.
Kolme kahden sukelluksen venepäivää olivat varsin onnistuneita. Rutiini veneessä toimimiseen syntyi kuin itsestään, merivesi oli riittävän lämmintä (yli 20-asteista -- huomasin sukelluslokistani että Vancouverin sukellukset tuli tehtyä parahultaisessa 6 asteisessa vedessä märkäpuku päällä, ilmankos kokemus oli lähinnä viheliäisen karaiseva), näkyvyys hyvä ja pohjassa nähtävää. Kolmannen päivän jälkeen lainaräpylät olivat syöneet jalkoihin sellaiset rakkojen ja haavojen kimaran että neljäs päivä mentiin puolella rullalla teippiä ja rehellisesti valkoiset tennissukat jalassa. Valkoiset tennissukat, jotka vedin käsittämättömästi mutta iljettävälle luonteelleni omaisesti märkäpuvun lahkeiden päälle ensimmäisen sukelluksen ajaksi. Totta kai juuri tuolloin mukana oli videokameralla varustautunut kuvaaja joka päivän päätteeksi myi osallistujille dvd:n. Vieläpä sen verran hienosti kuvatun, että olihan se pakko ostaa. Ensi kerralla mukaan lähtevät silti neopreenitossut ja avokantaräpylät, omat sellaiset.
Ixus-pikkupokkarilla ilman valoa referenssikuvista ei erityisen häävejä tullut, mutta muutaman syvän sinisen kuvan aion silti tunkea pällisteltäväksi. Näimme ainakin sinitäplärauskuja, mureenoita, leijonakaloja ja pallokalan. Tekisi mieleni suorittaa Advanced Open Water -kurssi vain sen vuoksi, että pääsisin ensi kerralla ns. edistyneempien sukeltajien joukkoon ja hienommille kohteille.
Keskus oli joka tapauksessa ammattimaisesti hoidettu ja hyvin varustettu, ilmeisen hyvin kannattava (omistivat mm. neljä isoa venettä) ja ohjaajat asiallisen rentoja. Voin hyvin suositella.
* * *
Ravintoloiden suhteen tahtipuikkoa löi 3. päivästä lähtien matkakumppanini eebenpuinen saluunanovi, mutta koitimme reissun aluksi ja päätteeksi muutamia paikallisia vaihtoehtoja. Paikallinen tarkoittaa tässä kontekstissa Hurghadassa sijaitsevia ravintoloita; kävimme syömässä Sakkalan lähikylässä kerran. Sakkalassa voisi ehkä olla parempi tarjonta, mutta en pidättelisi hengitystäni näitä kokemuksia odotellessain.
Suurin osa ravintoloista oli katastrofeja, kuten vaikkapa matkaoppaamme ranskalaiseksi fine dining -ravintolaksi tituleeraama "Chez Dominique"; en ole helsinkiläisessä kahden Michelinin tähden ravintolassa vielä käynyt, mutta tämä ravintola tarjosi ruokaa jonka olisin palauttanut Kesoilin huoltoasemalla takaisin keittiöön. Suurinta viihdettä tarjosi tarjoilija, joka ennen tarjoilun aloittamista katsoi asianmukaisesti tiukata, olemmeko vain ystäviä, vai peräti poikaystäviä ("friends -- or boyfriends?").
Se ainoa hyvä kokemus (minulle) oli libanonilaiseksi ravintolaksi itseään tituleerannut Mandarin, jonka palvelu oli erinomaista, ruoka ihan hyvää ja sishapiippu makoisaa (piippua tarjoili Mustafa the Sisha Man Luxorista). Koska matkakumppanini sai mitä ilmeisemmin tautinsa juuri kyseisestä ravitsemusliikkeestä, tätäkin paikkaa voi suositella vain varauksella. Se oli muuten ainoa paikka, jossa söi jollain lailla egyptiläiseen keskiluokkaan kuuluvan näköinen perhe -- ja perheen nuori vaimo oli muistaakseni ainoa Hurghadassa koko aikana näkemäni paikallisen näköinen nainen. Loppujen lopuksi Koftat, Shawarmat ja Kebabit olivat kuitenkin aika standarditavaraa.
* * *
Paikallisesta autoilukulttuurista tuli jo kirjoitettua, mutta sitä voisi luonnehtia vaikkapa sanoilla dynaaminen sekä väljillä toleransseilla varustettu. Jos auto pitää saada moottoritielle mutta liittymää ei löydy, sitten moottoritietä ajetaan vastaantulevien kaistalla, sopivasti torvea ja valoja käyttäen kunnes joku reikä betonimuurista löytyy josta pujahtaa oikealle puolelle tietä. Itse asiassa valojen ja torven käyttöön tuntuu liittyvät erittäin monimuotoinen kommunikoinnin kulttuuri, jonka avulla paikalliset käyvät jatkuvia neuvotteluita.
* * *
Paluulennollakaan ei myyty alkoholia. Vaikka baareista ja ravintoloista saakin alkoholia, paikalliset kaupat myyvät vain alkoholitonta olutta. Jos kokee halua tapailla matkan aikana esim. hotellihuoneessaan keskioluen alati raikasta makua, kannattaa maahan tullessa poiketa lentokentän kaupassa ja ostaa sieltä lavallinen tölkkejä mukaan.
Ottaen huomioon että kyseessä oli pääsääntöisesti iljettävä ravunpunaisten läskiään käristävien turistien lomakylä, humalaisia ihmisiä ei vastaan kulkenut. Muutamana yönä muutama suomalainen überkonkari toki piti älämölöään mutta korvatulpilla sekin hoitui.
Oma matkamme oli erittäin tervehenkinen. Kävimme parina päivänä juoksulenkillä, kävelimme kymmeniä kilometreja ja sukelsimme neljänä päivänä. Herätykset olivat niin aikaisia -- sukelluspäivinä kello 0645 ja kaksi viimeistä päivää kello 0300 jälkeen -- että olimme pääsääntöisesti punkassa jo kello 21 jälkeen. Puolen litran XO-calvadospullo kesti kahdelta mieheltä päivää vaille koko viikon.
* * *
Reissun ainoa oikea turistiohjelma oli päivämatka Luxoriin Kuninkaiden laaksoon ja Karnakin temppeliin. Tästä myöhemmin erikseen, kuten niitä kuviakin.
* * *
Summa summarum: Punainen Meri on oiva sukelluskohde ja Hurghada suhteellisen halpa tukikohta, mutta ehkä ensi kerralla voisimme koittaa silti Sharm el Sheikhiä. Thaimaata tämä ei silti voita, paitsi hinnallaan. Lämpimämmän ja kirkkaamman veden lisäksi Thaimaan puolesta puhuvat halvemmat hinnat, parempi siisteys, parempi ruoka ja kohteliaampi (vähemmän aggressiivinen) kulttuuri. Paikalliset sukelluksenohjaajat tosin olivat sitä mieltä, että Punaisen Meren floora ja fauna ovat Thaimaata kiinnostavampia. Kaltaiselleni diletantille tällä ei toistaiseksi ole väliä.
Yleinen vastuuvapauslauseke: Tämä ei ole asiatekstiä vaan diipadaapaa, kuten kuka tahansa lukutaitoinen nopeasti havaitsee.
Norjalainen sukeltajaneito mainitsi käyneensä Hurghadassa syyskuussa 2001. WTC-iskun jälkeen turistit evakuoitiin viimeistä miestä ja naista myöten, ja esimerkiksi Norjassa matkatoimistot peruuttivat turvallisuussyihin vedoten matkat Hurghadaan usean vuoden ajaksi. Koko paikka muuttui aavekaupungiksi turistien kadottua. Tämä selittänee näkemämme valtavan kokoiset hotellien raadot, joiden rakennustyö keskekytyi vuosituhannen alussa eikä työtä koskaan jatkettu.
Syvällisen analyysimme perusteella paikka on jakautunut lukuisiin näkymättömiin reviireihin. Niin kauan kuin olet jonkun paikallisen liikkeenharjoittajan suojassa (ts. maksat tälle rahaa), sinua ei ahdistella. Kun poistut reviiriltä, muutut vapaaksi riistaksi. Pääkadulla pyörii hahmoja, joiden toimintalogiikka muistuttaa varhaisia 3d FPS-räiskintäpelejä: kenttä on täynnä inaktiivisia, paikallaan animoivia hahmoja, kunnes pelaaja (turisti) ylittää trigger linen jonka jälkeen hahmot lähtevät ohjautumaan kohti.
Tarkoituksenamme oli itse asiassa kerran pysähtyä ja antaa kokemuksen nimissä paikallisen käydä läpi myyntipuheensa: ystävystyminen, yhdessä syöminen ja juominen, whole nine yards. Sittemmin selvisi, että nämä myyjät ovat vain paikallisten putiikkien asialla. Länsimaisesta näkökulmasta ajateltuna olisin voinut hyvinkin poiketa muutamassa liikkeessä, ellei myyntitoiminta olisi ollut niin aggressiivista.
Oma lukunsa oli myyntitavaraansa eli epämääräisiä "papyrus"-kääröjä kainalossaan kannellut kaveri, joka ei mitä ilmeisemminkään ollut käynyt paikallista basaariakatemiaa. Tämä jokapäiväinen ystävämme hyppäsi tavanomaisen ystävystymisrituaalin (Hello my friend! Where do you come from?) ohi hakaten kyynärpäällään turistin käsivarteen ja heilutellessaan kädessään kolikoita, toistallen vihaisesti euros, euros, jota seurasi lähes välitön fuck you. Omalla tavallaan häkellyttävän tehokasta.
* * *
Valitsimme sukelluskeskukseksemme pohjoismaisen, hieman kyseenalaisesti nimetyn Colona Diversin (mm. keskuksen myymien shortsien lahkeeseen oli painettu ilmeisesti tilan puutteen vuoksi "Colon divers"). Putiikki sijaitsee hotelli Makawishin yhteydessä meren rannalla, jonne kolmannen päivän jälkeen saimme taksin jo alle 20 paikallisella punnalla. Ensimmäisen päivän 150 EGP oli ns. genuiinihinta, oppirahat jotka oli vain maksettava. Edelleenkin ihmettelen, miksei käyttämämme matkatoimisto vaivautunut mainitsemaaan mitään käyvistä hinnoista tai edes niiden suuruusluokasta, mutta hyvä näin.
Sukelluskeskuksen luotettavuutta nosti silmissämme mm. se, ettei meitä kahden ja kolmen vuoden tauon jälkeen päästetty veneelle, vaan ensimmäisenä päivänä suoritimme refresh-sukelluksen (mask removal, mask clearing, regulator recovery, etc.) Ironista kyllä, en ole vieläkään oppinut sukellusterminologiaa suomeksi, mutta ruotsiksi laitteiden nimet ovat jo hallinnassa.
Kolme kahden sukelluksen venepäivää olivat varsin onnistuneita. Rutiini veneessä toimimiseen syntyi kuin itsestään, merivesi oli riittävän lämmintä (yli 20-asteista -- huomasin sukelluslokistani että Vancouverin sukellukset tuli tehtyä parahultaisessa 6 asteisessa vedessä märkäpuku päällä, ilmankos kokemus oli lähinnä viheliäisen karaiseva), näkyvyys hyvä ja pohjassa nähtävää. Kolmannen päivän jälkeen lainaräpylät olivat syöneet jalkoihin sellaiset rakkojen ja haavojen kimaran että neljäs päivä mentiin puolella rullalla teippiä ja rehellisesti valkoiset tennissukat jalassa. Valkoiset tennissukat, jotka vedin käsittämättömästi mutta iljettävälle luonteelleni omaisesti märkäpuvun lahkeiden päälle ensimmäisen sukelluksen ajaksi. Totta kai juuri tuolloin mukana oli videokameralla varustautunut kuvaaja joka päivän päätteeksi myi osallistujille dvd:n. Vieläpä sen verran hienosti kuvatun, että olihan se pakko ostaa. Ensi kerralla mukaan lähtevät silti neopreenitossut ja avokantaräpylät, omat sellaiset.
Ixus-pikkupokkarilla ilman valoa referenssikuvista ei erityisen häävejä tullut, mutta muutaman syvän sinisen kuvan aion silti tunkea pällisteltäväksi. Näimme ainakin sinitäplärauskuja, mureenoita, leijonakaloja ja pallokalan. Tekisi mieleni suorittaa Advanced Open Water -kurssi vain sen vuoksi, että pääsisin ensi kerralla ns. edistyneempien sukeltajien joukkoon ja hienommille kohteille.
Keskus oli joka tapauksessa ammattimaisesti hoidettu ja hyvin varustettu, ilmeisen hyvin kannattava (omistivat mm. neljä isoa venettä) ja ohjaajat asiallisen rentoja. Voin hyvin suositella.
* * *
Ravintoloiden suhteen tahtipuikkoa löi 3. päivästä lähtien matkakumppanini eebenpuinen saluunanovi, mutta koitimme reissun aluksi ja päätteeksi muutamia paikallisia vaihtoehtoja. Paikallinen tarkoittaa tässä kontekstissa Hurghadassa sijaitsevia ravintoloita; kävimme syömässä Sakkalan lähikylässä kerran. Sakkalassa voisi ehkä olla parempi tarjonta, mutta en pidättelisi hengitystäni näitä kokemuksia odotellessain.
Suurin osa ravintoloista oli katastrofeja, kuten vaikkapa matkaoppaamme ranskalaiseksi fine dining -ravintolaksi tituleeraama "Chez Dominique"; en ole helsinkiläisessä kahden Michelinin tähden ravintolassa vielä käynyt, mutta tämä ravintola tarjosi ruokaa jonka olisin palauttanut Kesoilin huoltoasemalla takaisin keittiöön. Suurinta viihdettä tarjosi tarjoilija, joka ennen tarjoilun aloittamista katsoi asianmukaisesti tiukata, olemmeko vain ystäviä, vai peräti poikaystäviä ("friends -- or boyfriends?").
Se ainoa hyvä kokemus (minulle) oli libanonilaiseksi ravintolaksi itseään tituleerannut Mandarin, jonka palvelu oli erinomaista, ruoka ihan hyvää ja sishapiippu makoisaa (piippua tarjoili Mustafa the Sisha Man Luxorista). Koska matkakumppanini sai mitä ilmeisemmin tautinsa juuri kyseisestä ravitsemusliikkeestä, tätäkin paikkaa voi suositella vain varauksella. Se oli muuten ainoa paikka, jossa söi jollain lailla egyptiläiseen keskiluokkaan kuuluvan näköinen perhe -- ja perheen nuori vaimo oli muistaakseni ainoa Hurghadassa koko aikana näkemäni paikallisen näköinen nainen. Loppujen lopuksi Koftat, Shawarmat ja Kebabit olivat kuitenkin aika standarditavaraa.
* * *
Paikallisesta autoilukulttuurista tuli jo kirjoitettua, mutta sitä voisi luonnehtia vaikkapa sanoilla dynaaminen sekä väljillä toleransseilla varustettu. Jos auto pitää saada moottoritielle mutta liittymää ei löydy, sitten moottoritietä ajetaan vastaantulevien kaistalla, sopivasti torvea ja valoja käyttäen kunnes joku reikä betonimuurista löytyy josta pujahtaa oikealle puolelle tietä. Itse asiassa valojen ja torven käyttöön tuntuu liittyvät erittäin monimuotoinen kommunikoinnin kulttuuri, jonka avulla paikalliset käyvät jatkuvia neuvotteluita.
* * *
Paluulennollakaan ei myyty alkoholia. Vaikka baareista ja ravintoloista saakin alkoholia, paikalliset kaupat myyvät vain alkoholitonta olutta. Jos kokee halua tapailla matkan aikana esim. hotellihuoneessaan keskioluen alati raikasta makua, kannattaa maahan tullessa poiketa lentokentän kaupassa ja ostaa sieltä lavallinen tölkkejä mukaan.
Ottaen huomioon että kyseessä oli pääsääntöisesti iljettävä ravunpunaisten läskiään käristävien turistien lomakylä, humalaisia ihmisiä ei vastaan kulkenut. Muutamana yönä muutama suomalainen überkonkari toki piti älämölöään mutta korvatulpilla sekin hoitui.
Oma matkamme oli erittäin tervehenkinen. Kävimme parina päivänä juoksulenkillä, kävelimme kymmeniä kilometreja ja sukelsimme neljänä päivänä. Herätykset olivat niin aikaisia -- sukelluspäivinä kello 0645 ja kaksi viimeistä päivää kello 0300 jälkeen -- että olimme pääsääntöisesti punkassa jo kello 21 jälkeen. Puolen litran XO-calvadospullo kesti kahdelta mieheltä päivää vaille koko viikon.
* * *
Reissun ainoa oikea turistiohjelma oli päivämatka Luxoriin Kuninkaiden laaksoon ja Karnakin temppeliin. Tästä myöhemmin erikseen, kuten niitä kuviakin.
* * *
Summa summarum: Punainen Meri on oiva sukelluskohde ja Hurghada suhteellisen halpa tukikohta, mutta ehkä ensi kerralla voisimme koittaa silti Sharm el Sheikhiä. Thaimaata tämä ei silti voita, paitsi hinnallaan. Lämpimämmän ja kirkkaamman veden lisäksi Thaimaan puolesta puhuvat halvemmat hinnat, parempi siisteys, parempi ruoka ja kohteliaampi (vähemmän aggressiivinen) kulttuuri. Paikalliset sukelluksenohjaajat tosin olivat sitä mieltä, että Punaisen Meren floora ja fauna ovat Thaimaata kiinnostavampia. Kaltaiselleni diletantille tällä ei toistaiseksi ole väliä.
Yleinen vastuuvapauslauseke: Tämä ei ole asiatekstiä vaan diipadaapaa, kuten kuka tahansa lukutaitoinen nopeasti havaitsee.
Tunnisteet: diipadaapa, loma, sukellus
posted by erityistutkija at 5:52 ap.
6 Comments:
Hienoa kuulla, että vaiherikkaiden vaiheiden a) lomassa sukellukset olivat onnistuneita b) jälkeen vielä henki pihisee. Itseänikään ei järin innosta tuollainen agressiivinen myyntitaktiikka, mutta täytyy pitäytyä tiiviimmin veneillä sen välttääkseen. Kuinkahan kovaa aallokkoa siellä pääsääntöisesti oli?
Hiukan jännittynein tunnelmin matkaa odotellaan, ensimmäinen haaste on kuitenkin voitettu, eli ne vähäiset omat sukelluskamat mahtuivat yhteen matkalaukkuun. Toivottavasti osaamme ohjeistuksen myötä välttää pahimpia karikoita, ainakin sukelluskeskus lupasi ilmaiset kyydit hotellilta, joten osa taksitaisteluista lienee vältettävissä. Niin, mitä tuo "ilmainen" sitten tarkoittaneekaan. Ah, ja täytyy ehkä kentältä ottaa yksi olut mukaan. Suurkulutusta tuskin pääsee syntymään, viisi kahden päivän sukelluspakettia tiistaista maanantaihin. Lomaahan sen jälkeen tarvitsee!
Jep, nyt tuli äidinkielellisesti sellainen suoritus, että taidan sittenkin liittyä "papyrus"-kääröjä myyvän kaverin seuraan, kommunikaatiokyky samalla tasolla. Rok.
Egypti vaikuttaa vastenmieliseltä matkailukohteelta. Ainoa järkevä syy matkustaa sinne lomailemaan lienevät pyramidit.
Sukellus. Itseäni eivät pyramiditkaan juuri kiinnosta, mutta pääsääntöisesti ärsyttävinkään turistinnyhtäjä (joita toki löytyy muualtakin kuin Egyptistä) ei lähde perään parikymmentä metriä vedenpinnan alapuolelle. Ja punainen meri nyt vain on yksi maailman parhaista sukelluspaikoista. Jos ko. harraste ei kuitenkaan kohderyhmään osu, niin sen tuomat etuisuudet eivät tahdo oikein realisoitua.
Pyramidit ovat lähinnä paskainen kivikasa. Hurghadan kohdalla punaisenmeren korallit taas ovat ihan oikeasti näkemisen arvoiset. Punaisen meren näkyvyys on käsittämätön, en uskonut sitä ensimmäisellä kerralla.
Onkohan siinä rannikolla yhtään merenalaista ravintolaa? En viimeksi käydessä bongannut. Eilatissa on ainakin yksi.
tuukka: Onnea matkaan! Aallokko oli yhtä päivää lukuunottamatta varsin kevyttä, tosin ne laivat keinuivat keinuivat joistain syystä välillä todella rajusti. Ensimmäisen pyttyoireen ilmaannuttua välittömästi Vihreät Pillerit kehiin. Aggressiivista kaupustelua lukuunottamatta paikka on tavallaan todella helppo (joskin kuolettavan tylsä) turistikohde. Olisi voinut ehkä ja kenties olla kiinnostavaa viettää enemmän aikaa jossain genuiinimmassa ympäristössä.
markku: En tiedä olisiko jossain 1800-luvulta periytyvässä Niilin jokiristeilyssä vielä pientä porvarillista henkeä jäljellä, mutta toisaalta laivoilla on taatusti niin monta Konica-sania että hellehatussa patsastelu saattaisi tuntua vähemmän siirtomaaherraskaiselta. Sitäpaitsi meitä varoitettiin, että pelkkä Niilin vedelle altistuminen on riittävä syy käydä lääkärintarkastuksessa, tosin syy taisi olla joku eksoottinen sisuksia kalvava loinen eikä niinkään joen saasteet.
tiedemies: Erittäin hyvin sanottu siellä perällä! Pyramidit tosin kuuluvat kai Egypti-turistin pakolliseen todo-listaan, mutta niiden hienous lienee samaa luokkaa kuin faaraoiden haudan: itse tunsin lähinnä vastenmielisyyttä menneiden aikojen kurjuutta, taikauskoa ja resurssien haaskausta kohtaan (tosin seassa oli pienen pieni annos kauhulla ratsastamista a'la Apocalypto).
Ainakaan Hurghada-Sakkalan alueella ei ollut minun käsittääkseni vedenalaista ravintolaa.
Lähetä kommentti
<< Home