tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

801.

Tänä vuonna perinteinen (circa 2008) tirmooliton vaihtoehto kesti sen 40 päivää, mutta siitä nyt on jo aikaa. Viiskakkosia mallia Escudo Rojo on sittemmin kaadettu hyvällä halulla.

Alkaneen viikonlopun kunniaksi istuin Kennelissä, tuossa Sisämaakaupungin kanonisessa irkkupubissa. Arkkitehti tarjoili raakaversiota uuden rytmiryhmänsä aikaansaannoksesta. Kappale oli rakennettu lauseiden get it on, get it on sekä I should've known vakaalle peruskalliolle. Loput laulusta oli improvisoitua mutta erehdyttävän aidon kuuloista lume-englantia sekä konstailematonta ja alan parhaita klisheitä kunnioittavasti viljelevää päräyttävää veivausta.

Arkkitehti pohti nimeä poppoolle, semminkin kun nykyinen työnimi osoittautui tavalla tai toisella kiusallisesti WoWin pelimaailmaan liittyväksi. Uskottavan englanninkielisen nimen keksiminen raskaampaa kitaravetoista musiikkia soittavalle bändille on kiusallisen vaikeaa, etenkin jos sen perustavat konstailuun aivan liian vanhat herrasmiehet.

Happamasti todettiin, että nimen keksiminen on pirun paljon helpompaa jos bändi soittaa jotain muuta musiikkia. Haluatko Telakalla tai Yo-talolla taidepoppia soittavan bändin? Hyvä. Nimen löytää katsomalla ympärilleen. Bändin nimi olkoon Tero, Vanha Taulu, Kynä Pöydällä tai suosikkini Ihan Mikä Tahansa. Vielä helpompaa on soittaa punkkia. Vastavirtaklubilla voisivat esiintyä vaikkapa Ajatusratas tai Mekaaninen Paska.

Tai sitten voi käyttää Facebookin tuoreinta meemiä ja muodostaa uuden bändinsä nimen satunnaisesta Wikipedian termistä, esikoisalbumin nimen satunnaisen lainauksen lopusta ja albumin kansigrafiikka Flickriin ladatuista kuvista. Kuvassa loistava esimerkki jonka härskisti kopioin Christopherin, entisen SJC:n naapurini kaverilta.

Lopetin illan hyvissä ajoin sillä lauantai todellakin kuuluu tehtaalle näissä piireissä.

Mutta todellinen syy päivittää tätä blogia on puhtaan altruistinen. Vuoden alussa ns. piireissä vaikuttavat kanssaihmiset muistivat aina sopivan tilaisuuden tullen sivulauseessa vihjata, muka vahingossa, kuinka kuuntelivat sitä tai tätä -- Spotify:stä. Kävin kokeilemassa soitinta naapurin latinistilla ja havaitsin hampaita kiristellen, että sehän on ihan oikeasti kuuminta hottia: kuin iTunes-soitin lähes rajattomalla musiikkivalikoimalla. Laitetaan sekaan mahdollisuus jakaa soittolistoja ja voilá: Pandora ja Last.fm ovat tainneet löytää voittajansa.

Nyt on rahvaan aika: Spotifyn kutsuja löytyy täältä.

Tunnisteet: