Hyla II

Tällä kertaa ruuassa ei taatusti ollut kalaa, mutta silti leksa olisi lentänyt jos olisi vain päässyt kiemurtelemaan ulos fundoplikoidusta ruokatorvesta. Seuraa kuvaus josta amerikanpoika käyttäisi termiä graafinen. Tämä on parasta hiustenleikkuuta ikinä!

Ensimmäiset neljä tuntia menivät ihan vain vessassa istuessa, leksan sijasta kuolan valuessa hallitsemattomasti ympäriinsä. Ruho yltyi noin kymmenen minuutin välein puskemaan vatsan sisältöä ulos, joka ilmeni minuutin mittaisena kouristelukohtauksena. Väittävät astangajoogassa ujjayi-hengityksen ja bandhojen ns. lämmittävän kehoa ja toden totta, vaikka mulapuoli olikin kaikkea muuta kuin lukossa, soijaa pukkasi ihohuokosista siten, että lattia kastui hiestä. Dehydraation ja väsymyksen ansiosta vietin kouristusten väliset ajat nukkuen pää polvia vasten pyyhkeen toimiessa tyynynä. Jaa ei muka onnistu? Ja helposti. Kuumeiset näyt muistuttivat hieman jekkusienten aiheuttamia aivovälähdyksiä Amsterdamin ihmekaupungissa. Lopulta pääsin sänkyyn mutta vielä viiden aikaan aamulla heräsin säännöllisesti ruumiin jekkuiluun. Ainoa positiivinen puoli tässä onnettomuudessa oli se, että pallean alla sidokset kestivät paineen. Saadessani tietää tästä pikku laattauskyvyn vievästä nyanssista, lääkäri totesi lakonisesti: "kyllä se tiensä jostain ulos hakee". Oikeassahan hän oli.

Tämä meni mahdollisesti jo "viheliäisimmät tavat viettää yönsä"-listalla sijalle kolme, ja minut tuntien se on silloin ihan oikeasti viheliäistä. Tai no, sanotaan nyt vaikka sijalle viisi. Koska kyseessä oli kuitenkin vanhan toistoa, enkä kokenut vielä tarvetta kääntyä ns. korkeampien tahojen puoleen, toisin kuin joskus aiemmin.

Nyt olen töissä ja se kanan toinen puolisko odottaa jääkaapissa. Pelkkä ajatus syömisestä kuvottaa. Ahdistaa. Martin lupasi ystävällisesti hakea juotavaa Villagesta ja Paola kaivaa pyttylääkkeitä. Kummallekaan ei ole enää tarvetta. Livia käski lopettamaan tupakanpolton ja viinanjuonnin. Sille voisi olla tarvetta.