Märijärvi

Isäni kertoi ystävällisesti lähettäneensä turkinpippureita postipaketillisen tänne, joten mikäli ne ehtivät perille ennen ensi viikon perjantaita, Suomi-teema on valmis. Tai toivottavasti Pohjoismaat-teema, koska mikäli midterm-tentit eivät pääse sotkemaan suunnitelmia, sain yhytettyä islantilaisen mestarin rikoskumppanikseni. Mestari oli edellisissä juhlallisuuksissa lähestynyt hieman peräänkuuluttamaani hapansilakkateemaa, mutta vienyt sen vielä askeleen pidemmälle tarjoamalla hapatettua haita. Alun perin tarkoitus oli laittaa pakkaus esille vain rekvisiitaksi, mutta liian innokas naispuolinen avustaja ehti avata sen ennen aikojaan ja ilmeisesti korkeahkon äänimerkin kiekaistuaan poistunut huoneeesta. Haju viipyili käytävällä huhujen mukaan viikon ajan ja heikkovatsaisimmat kuulemma oksentelivat.

Ainoa joka oli mestarin lisäksi syönyt herkullista haita oli legendaarinen Mika joka on jäänyt kokeneempien asukkaiden mieleen kovasti viinaan menevänä suomalaisena herrasmiehenä. Mikan kerrottiin olleen perso Finlandia-vodkalle. Vodka teki hänestä tunteellisen ja sai hänet usein soittamaan Finlandia-hymniä. Sitten paikalle ilmestyivät vaimo ja lapset ja Mikasta ei enää sen koommin kuultu.

Hainruhosta ja leksasta tuli mieleeni että näin kuinka kaksi haalareistaan päätellen ns. kunnan miestä yrittivät raahata jo hieman käynyttä hylkeenruhoa ylös ja pois kuljetettavaksi. Ruho ei oikein pysynyt yhtenä kappaleena ja toinen herroista ulosantoi ns. pitkän syljen hieman kuin hiivaa haitariin heittänyt hindu. Ymmärrän nyt paremmin mistä legendaarinen räjähtävä valas -linkki sai alkunsa.